Mistä on pienet pojat tehty?

[Stephen Hunter King]

”Namia!” Freya kommentoi ja kaivoi jo kaapista isoa kattilaa ennen kuin veljensä ehti esittää mielipidettään.
”Okei, paitsi ei vihanneksia,” Hunter myöntyi ja protestoi käsiään kuivatessa. Vaikka kermakastike lievittikin vihanneksia, hänestä ne pilasivat silti aina kaikki ruoat. Yksi hyvä puoli koiran hankkimisessa olisi, että sille voisi salaa syöttää ne. Varsinkin ällöimmät, eli herneet.
"Sinä näet niistä varmaan painajaisiakin," Freya piikitteli leikkisään sävyyn valuttaessaan hanasta vettä kattilaan jonka oli asettanut altaaseen.
"Joo, niillä on sinun peikonkasvosi," poika totesi, virnistäen tytölle matkallaan keittiön pöydällä istuvalle hedelmäkorille josta nappasi pestyn omenan, huomioimatta enää siskoaan joka näytti hänelle kieltään mutta hymy huulillaan pysyen, ja lopulta poika asettui sitten ruokasalin pöydän ääreen lukemaan päivän lehden sarjakuvat joita ei aamulla ehtinyt noustuaan liaan myöhään. Maanantai-aamut olivat aina tuskaisia vaikka olisikin nukahtanut ajoissa.
"Hei, laitetaan oikein paljon herneitä," tyttö kuiskasi virnistäen, "Hunter sorkki kaikki vihannekset pois lounaastaan päivällä..."
Ei häntä oikeasti kiinnostanut söikö veljensä vihanneksia, hänellä oli aivan muu päämotiivi jonka hän paljasti kuin myös kuiskaten.
"Ja se olisi hyvä kosto kärpäsraatoisesta lasagnestani..." tyttö myhäili yrittäessään nostaa syvästä altaasta isoa vedentäyteistä kattilaa, mutta se oli painavuudessaan hankala hänen pituiselleen sillä hänen silmänsä ja puoli nenää juuri ja juuri ylsivät tiskipäydän reunan yli. Vettä loiskui enemmän kuin kattila nousi.