Mistä on pienet pojat tehty?

[Stephen Hunter King]

Nuorempi konstaapeli talutti Zachia leikkikentän ohi partioautolle ja teki nopean taputteluetsinnän varmistaakseen ettei tällä ollut enempää aseita taskuveitsen lisäksi joka oli talletettu hänen taskuunsa. Poika asettuisi matkan ajaksi takapenkille.
”Jaahas. Menkääs nyt siitä, tenavat. Tämä ei ole show,” hän komensi ja hätisti portille ja aidan viereen hissukseen parveilleet lapset, Hunter mukaan lukien, pois paikalta. Osa vanhemmista myös nouti jälkikasvuaan pois, ajatellen joko näiden häiritsevän, olevan potentiaalisesti vaarassa, tai muuten vaan epäsopivaa käytöstä.

Hunter riensi takaisin penkille siskonsa ja Denan luo, isänsä virkalakki yhä päässään heiluen.
”Mitä sinun isäsi tekee työkseen?” Freya parhaillaan kysyi, kauniit siniset silmänsä napittaen uteliaasti ylös naiseen.

Jacob oli jäänyt vielä kauemmas nurmialueelle pensaiden ja puiden luo jututtamaan Tyleria ja tämän vanhempia, vuolaasti kiitellen näitä Hunterin auttamisesta ja kehaisi Tyleria hyvin fiksuksi ja reippaaksi pojaksi, ja lopulta päästi nämä matkoihinsa sillä heitä ei asemalla tarvittaisi. Olihan Hunterkin reipas ja osasi olla fiksu, mutta kyllä siinä viikarissa oli myös peräänkatsomista, välillä jopa hieman keskivertoa tenavaa enemmän.
Hän oli jo aluksi nähnyt haavoitetun linnun, mutta sen oli annettu piilotella pensaan kätköissä jossa sillä oli joskin vähän, mutta varmasti, turvallinen olo. Hän oli vakuuttanut Tylerille että lintu saisi apua mahdollisimman pian. Että hänen ystävänsä oli eläinlääkäri ja voisi ottaa sen hoiviinsa. Hän ei oikeasti tuntenut ketään eläintohtoria eikä aikonut antaa tyttärensä nähdä lintupoloista tässä tilassa. Mies kyykistyi pensaan luo ja siirsi sen oksia sivuun. Onnettomana ja hätääntyneenä kottarainen alkoi livertää ja pyrki syvemmälle pensaan suojiin.
”Ei mitään hätää, pikkuinen…Kohta on parempi olla,” mies puhui hiljaa ja myötätuntoa huokuvaan sävyyn, ottaessaan sen hyvin rauhallisesti, varoen ja hellästi käsiinsä ja polvistui hetkeksi.

Hän piteli tärisevää höyhenpalleroa sylissään ja tunsi sen pienen sydämen läpättävän hurjasti. Jacob rukoili ettei se saisi sydänkohtausta, samalla kun otti taikasauvansa esiin virkapukunsa takin sisätaskusta jota hän oli laajennustaialla suurentanut sisäisesti. Hän kosketti linnun loukkaantunutta jalkaa ja raadeltua siipeä hyvin kevyesti sauvansa kärjellä ja lausui äänettömästi parannusloitsun.

Kottaraisen liverrys muuttui tuskaisesta ja kauhistuneesta hämmentyneen kuuloiseksi, mutta yhä se vapisi ja sen sydän löi aivan liian kovasti. Jacob ei aikaillut, vaan nosti linnun niin lähelle puuhun asetettua linnunpönttöä kuin ylsi ja päästi eläimen irti. Kottarainen pyrähtikin pikavauhtia pesän luo ja livahti kolosta sisään, kadoten sen pimeyteen. Mies henkäisi helpottuneena, hetken kuunneltuaan sen liverrystä jonka sävy muuttui iloisemmaksi ja kuoroon liittyi joukko pienempiä piippauksia. Se oli selvästikin äiti joka oli juuri päässyt poikastensa luo, hän totesi ja hymyili itsekseen lämpimästi. Sen siipi ja jalka olisivat kyllä huomattavan arat pari päivää kuten parannusloitsujen myötä aina oli, mutta eiköhän se selviäisi. Lintujen tuottaman taustamusiikin säestämänä hän alkoi metsästää poikansa jalkapalloa läheisten pensaiden ympäriltä.