Mistä on pienet pojat tehty?

[Stephen Hunter King]

Seuraavat parikymmentä minuuttia kuluivat mukavasti tyttöjen tutustuessa ja Hunterin ja Tylerin palloillessa läheisellä nurmella, taitotemppujen ja lopulta maalien laukomisen merkeissä. Oli Hunterin vuoro toimia maalivahtina kahden suhteellisen lähellä toisiaan seisovien puiden välissä, kun toisesta alas vilistävä orava häiritsi hänen keskittymistään ja Tylerin kuula lensi komeasti ohi ja maaliin.
"Hah! Noloo!" Tyler naurahti, joskin kaverilliseen sävyyn.
"Äh, pää kiinni!" Hunter huudahti, itsekin naurahtaen, rientäessään pallonsa perään. Ei sillä että hän olisi koskaan kokenut hyvä maalivahti olevansa, mutta ei nyt sentään näin helppo vastus. Silti, ensi vuonna aikoessaan hakea koulunsa joukkueeseen, hän aikoi hyökkääjän paikalle mikä olisi pienikokoiselle paras asema.
Noukkiessaan palloa pensaan vierestä, hän huomasi toisen, itseään hieman vanhemman, pojan isomman pensaan luona istumassa. Tämän sylissä piipitti hätääntyneenä kottaraisen poikanen. Poika oli aivan tavallisen oloinen, normaalipainoinen ja siististi pukeutunut, siilitukkainen nuoren miehen alku.

"Hei, mikä sillä linnulla on hätä?" Hunter tiedusteli, astellen lähemmäs.
"Hei! Anna sen olla!" hän sitten huudahti, huomatessaan että poika itse oli hätä - kädessään iso linkkuveitsi jolla tämä parhaillaan leikkasi linnunpojan toista siipeä irti.
"Häivy siitä inisemästä. Teen lemmikilleni mitä tahdon," poika totesi ärtyneenä, mutta suhteellisen tyynesti. Tämä ei edes katsonut Hunteriin ja vain jatkoi linnun siiven leikkaamista. Hetken Hunter pystyi vain tuijottamaan uskomatta silmiään, kunnes selvisi shokista. Mielensä perukoilla hän kuuli isänsä äänen joka käski hakea aikuisen paikalle, tappeleminen kun oli muutenkin hyvin vaarallista saatikka sitten jos toisella oli teräase, mutta vihaisena hän sivutti sen. Hän piti eläimistä ja suden myötä temperamenttinsa oli kuumentunut ja aggressiivisuutensa lisääntynyt. Joten pois juoksemisen sijaan hän kohotti jalkapallonsa päänsä yli ja olan takaa hyvin tähdätyllä heitolla osui sillä keskelle lintuparkaa rääkkäävän pojan pään sivua.

Ennen kuin hän huomasikaan, oli tämä kivusta älähtämisen ja alkushokin jälkeen ponnahtanut ylös, rynnännyt lähemmäs ja iskenyt häntä mojovasti nyrkillä nenään. Hetkessä Hunter joutui myös toteamaan että poika oli varmaan noin kaksitoistavuotias sillä tämä oli häntä yli päätä pidempi ja paljon painavampi. Muutamassa sekunnissa tämä oli kaatanut hänet maahan selälleen ja istunut hänen päälleen, yrittäen vapaalla kädellään vangita hänen ranteensa niin että puolustautuminen olisi vaikeampaa. Hunter ehti kuitenkin toipua iskusta ja oma nenänsä melkoisesti verta vuotaen hänen onnistui tähdätä kova oikea suora alistajansa suuhun, puolestaan aukaisten tämän alahuulen. Hän yritti käyttää hetkeä hyväkseen ja kangeta pojan päältään, mutta koska tämä oli paljon painavampi ja isompi se ei onnistunut niin nopeasti kuin olisi tarvinnut. Tällä oli yhä linkkuveitsi oikeassa kädessään.
"Opetan sinut pitämään huolta omista asioistasi, kääpiö," poika totesi vino, ilkeä hymy huulillaan, taipuen sille puolelle johon sattui ja josta valui verta.
Hunterin onnistui tarttua pojan käsivarteen juuri kun linkkuveitsen tetä oli vain sentin hänen oikean silmänsä yläpuolella. Adrenaliinikuohussaan hän sai myös pidäteltyä sitä siinä ja kangettua hieman ylemmäs, muttei millään turvallisen kauas. Hän sulki molemmat silmänsä tiukasti ja käänsi päätään poispäin.

Tyler, joka oli huomannut kahakan, vähemmän temperamenttisena onnistui ajattelemaan järkevämmin ja parhaillaan juoksi nurmikentän poikki ja kohti noin kolmenkymmenen metrin päässä olevaa leikkikenttää, hädissään vanhemmilleen huutaen.
"Äiti! Iskä! Hunter tappelee jonkun isomman pojan kanssa jolla on veitsi!!" hän kailotti ja juostessaan osoitti tulosuuntaansa, puiden ja pensaiden luo.

Kehossaan virtaavasta adrenaliinista huolimatta Hunterin voimat alkoivat pikkuhiljaa ehtyä ja viha väistyä pelon tieltä. Tässä vaiheessa toinen hyödyllinen asia hänen sisällään aktivoitui selviytymistaisteluun sillä alitajuisesti hän ei kokenut muutoin pelastavansa silmäänsä. Tappelun pyörteissä hän ei huomannut tai tullut edes ajatelleeksi että Tyler tietenkin hakisi apua. Pojan veitsen terä lähestyi uhkaavasti hänen kiinni puristettua silmäänsä, hän melkein tunsi sen hipovan. Kunnes se kimposi pojan tiukasta otteesta kuin tyhjää vain, ja iskeytyi heidän takanaan olevan puun runkoon.
"Mitä helv-?!" vanhempi poika huudahti sillä oli varma ettei kukaan ollut ehtinyt paikalle riistämään sitä häneltä. Hunter, joka lähes saman tien tajusi vahingossa ulkoistaneensa aseistariisuntaloitsun, käytti jälleen vastustajansa hämmennystä hyväkseen. Sillä kertaa onnistuen työntämään tämän puoliksi päältään. Nyt ainoastaan hätääntyneenä ja selviytymisvietin vallassa, adrenaliini yhä täysillä kuohuen, Hunter teki alhaisimman mahdollisen hyökkäyksen. Hän tähtäsi lujan iskun polvellaan suoraan pojan jalkojen väliin, saaden tämän ulvahtaen kaatumaan kokonaan hänen päältään.
Välittömästi Hunter kömpi polvilleen ja pyrki kohti puuta jossa pojan veitsi yhä oli. Kumpikaan ei kuullut leikkikentältä paikalle kiirehtivien aikuisten huutoja vaan keskittyivät taisteluunsa.

Hunter ei ehtinyt kompuroida puun luo sillä toinen tarrasi häntä nilkasta niin kovasti että se sattui, hampaidensa välistä muristen jotakin niin kiukkuisena ettei siitä saanut selvää, ja hetkessä oli jälleen vanginnut pienemmän pojan maahan painollaan. Hunter yritti kyynärpäällään osua tähän mahdollisimman makeasti, mutta turhaan. Poika tähtäsi kovan nyrkin iskun Hunterin niskaan , saaden tämän älähtämään tuskaisesti ja pyrkimään selälleen.
Samaa halusi toinenkin, todeten ettei tarvitsisi veistä silmän puhkomiseen mikä sai Hunteri selälleen kääntymisen myötä keskittymään enemmän tämän käsiin kuin muualle.
Hunter oli juuri vääntämässä tämän rannetta kivuliaasti, kun joku nosti pojan ilmeisen vaivattomasti hänen päältään. Hän totesi sen olevan Tyleri isä joka oli pitkien jalkojensa ansiosta ehtinyt paikalle ensimmäisenä ja piteli nyt yhä raivoissaan tempovaa esiteiniä tiukasti otteessaan. Olonsa hieman heikentyneenä verta vuotavan nenänsä vuoksi mutta yhä itsepuolustustilassa Hunter kuitenkin rekisteröi sen vain näennäisesti, ja painon päältään noustua välittömästi pyörähti ympäri, kompuroi hurjaa vauhtia puulle, kiskaisi veitsen irti, kääntyi ympäri ja ryntäsi sen omistajaa kohti. Hänen silmänsä olivat nyt vähintään yhtä tummat kuin vastustajallaankin.