Mistä on pienet pojat tehty?

[Jacob King]

Jacob nosti kättään merkiksi muksuille vaieta, kun nämä alkoivat innoissaan kerjätä lupaa Denan kissan hoitajiksi, ja seurasi sitten Denaa sivummalle.
”Se on ihan okei, toki voimme huolehtia Marlenesta,” mies sanoi lämpimästi, ”Minulla on koko viikonloppu vapaata ja saavatpahan tenavat vähän tuntua lemmikistä huolehtimiseen.”
Toki kyseessä olisi merkittävästi eri asia kuin nuoren kissan saati mahdollisesti pennun hoitaminen, mutta ainakin perusvastuu lemmikin suhteen tulisi alustavasti koettua eli säännöllinen ruokkiminen ja ne inhottavat puolet kuten hiekkalaatikon ja karvapallo-oksennusten siivoilu. Ja Marlene oli hänen tietääkseen terve, eikä hän tähän toki suostuisikaan jos ei olisi. Sairastelevassa kissassa olisi pikkuisille liikaa stressiä.

”Et nyt ihan täysin epäonnistunut,” hän totesi rauhallisesti, hetken mietittyään Denan tarinan jälkeen, katsellen lastensa suuntaan jotka hyysäsivät kissaa selvästi intoa tihkuen. Hän laskisi täydeksi epäonnistumiseksi jos jompikumpi lapsista olisi vakavasti loukkaantunut, tai kadonnut.
”Uskon, että jatkossa on helpompaa,” hän totesi perään, katse yhä lapsissaan. ”Hunter varmasti haastaa sinua vielä, mutta ei hän autotielle päättömästi juokse, ainakaan asuinalueiden ulkopuolella,” hän sanoi varmana asiastaan. Kumpikin sisaruksista oli jo vuosia leikkineet kiltisti kadun turvallisella puolella.
”Tosin, jos suojatiellä ei ole liikennevaloja ja autoja on näköpiirissä, kannattaa pitää heitä molempia kädestä varsinkin jos Hunterilla on muka kiire johonkin Muutenkin, jos missään vaiheessa tuntuu ettet voi luottaa hänen kulkevan itsenäisesti niin pidä toki kädestä. Anna nyt kuitenkin vielä toinen mahdollisuus...” hän ohjeisti, vaikka oli todennäköisesti sanonut jotain samantapaista jo ennen lähtöään.

”Tuli pieni päiväohjelman muutos,” hän jatkoi, kääntäen katseensa Denaan.
”Heidän kummankin tulisi olla vuoteessa kahdeksalta, valot pois ja unta palloon viimeistään vartin yli. ...No, Hunter tuskin nukahtaa niin aikaisin, mutta kunhan pysyy pedissä ilman lelujaan tai muutakaan viihdettä ja yrittää tosissaan nukkua viimeistään yhdeksän jälkeen niin hyvä on,” hän päivitti tilanteen ja lähti astelemaan takaisin tenavien luo. Hieman häntä epäilytti ensimmäisen aikaistetun nukkumaanmenoajan onnistuminen, kun johdossa oli uusi lapsenvahti – etenkin sellainen jolla ei ollut täyttä itsevarmuutta saatika liiemmin fyysistä kokoa puolellaan. Hän itse pystyi kyllä tehokkaasti komentamaan takaisin vuoteeseen ja tarvittaessa helposti kantamaan, mutta Dena ei taatusti ainakaan jälkimmäistä. Vaikka tämä oli tietenkin 8-vuotiasta huomattavasti kookkaampi ja voimakkaampi, toivoa ei olisi jos poika päättäisi tosissaan heittäytyä hankalaksi. Vaan eiköhän Dena siitä järjissään selviäisi. Ilta ei vain välttämättä olisi niin vapaa mitä voisi olla, jos Hunter olisi tarpeeksi väsähtänyt.

”Freya, viehän kisu sisään ja sulje ulko-ovi. Pääsette kohta jatkamaan matkaa,” Jacob kehotti tytärtään lasten ohi kävellessään. ”Ja kyllä, Denan kissa tulee meille hoitoon viikonlopuksi,” hän vastasi pienen hymyn kera muksujen vaativiin katseisiin saaden kaksikon hurraamaan hilpeänä. Mies asteli autolleen jonka matkustajan paikalle naapurin rouva oli jo asettunut.
”Ai niin, Dena,” hän lisäsi kiertäessään kuskin puolelle ja käänsi huomionsa vielä ystäväänsä, muistaen asian josta oli aikonut myöhemmin soittaa. ”Taisin aiemmin unohtaa sanoa, että jos aterioitte McDonaldsissa tai vastaavassa pikaruokalassa niin varmista että he syövät tukevan ja terveellisen iltapalan.
Onko vielä jotain ongelmaa tai kysyttävää, jossa voisin auttaa juuri nyt? Kellään teistä?”