Mistä on pienet pojat tehty?

[Stephen Hunter King]

Lemmikin yllättävä löytyminen oli vaatinut emännän huomion, joten hän kommentoi Denan pahoitteluun kun sisarukset katosivat sisätiloihin, siihen mennessä löydettyään jo joitain sanojakin.
"En usko, että heidän vanhempansa olisivat palkanneet sinua jos eivät uskoisi sinun kykenevän huolehtiman heistä. Minäkin olisin soittanut huoltajalle vastaavassa tilanteessa," hän sanoi, pitäen katsettaan hieman vasemmalle, niskaansa mahdollisimman mukavassa asennossa.
"Ehkä kannattaisi vain pitää tuota poikaa hieman tarkemmin silmällä, ettei näin ehdi käydä. Hän osaa olla suloinen viikari, mitä minä olen vuosien aikana sivusta päässyt seuraamaan, mutta on myös yksi naapuruston vilkkaimpia ja ilkikurisimpia tapauksia. Jos satut olemaan ensikertaa heidän kaitsijanaan, voisin kuvitella että hän repii siitä kaiken irti. Omani ainakin yrittivät aikoinaan..." hän suositteli ja kertoili nuorelle naiselle jonka oletti olevan jostakin lapsenvahtipalvelusta sillä yleensä nämä kaksi liikkuivat joko vanhempiensa tai kummivanhempiensa seurassa.

Keittiössä sisarukset olivat kuitenkin päätyneet kinastelemaan siitä kumpi olisi parempi lemmikki, kissa vai koira, Casper-kissan lopetellessa ateriaansa; keittiö täyttyi tenavien väittelyn lisäksi armottomasta kuopimisen äänestä sen kauhoessa vimmatusti lattiaa, seinää ja työtason sivua yrituksessä peitellä jäljelle jääneen ruokansa.
"Sekosiko se?" Freya ihmetteli kun eläin tuntui kanavoineen kaiken huomionsa ja energiansa siihen ja jatkoi monia kymmeniä sekunteja.
"En tiedä. Kissat ovat outoja," poika kommentoi. Molemmat olivat toki tietoisia tästä kissoille tyypillisestä tavasta, mutta eivät vielä koskaan nähneet jonkun kuopivan pienen ikuisuuden ilman että oli edes mattoa joka oikeasti olisi päätynyt peittämään ruokia.
Casper maukaisi varmana oman lajinsa ylivertaisuudesta ja ampaisi energiaa huokuen ruokasalin puolelle ja sen poikki olohuoneeseen ja juoksi päättömästi ympäri huonetta ja loikkien tasolta tasolle. Olihan se joutunut nyhjäämään komerossa tuntikausia. Lopulta asettuen ruokalevolle, lempipaikalleen keskelle lattiaa suloiseen auringonpaisteeseen. Katti kaatoi mennessään rikkalapion, muistuttaen poikaa keskeneräisestä siivouksesta.
Hän murahti tyytymättömänä, mutta ilmestyi kohta takaisin pihatielle lakaisemaan loput sirpaleet. Hetken poika tuijotti Denan suuntaan, näyttäen siltä kuin haluaisi kysyä jotain, mutta lopulta vain nosti teekannun toiseen käteensä ja kiikutti viimeisetkin sotkut roskiin. Olisi ollut mahtavaa, jos Dena olisi vain heilauttanut sauvaa ja korjannut astiasten entiselleen – olihan sen kaikki osat tallessa eli loitsu olisi varmasti onnistunut. Mutta sitten hän oli muistanut vanhempiensa painottaneen että aina, ihan aina, piti olettaa että kohtaamansa henkilö oli jästi, jos tapasi Tylyahon, Viistokujan tai muun yksinomaan taikavoimaisille omistetun alueen ulkopuolella. Että niiden ulkopuolella mahdollisuus törmätä toiseen taikavoimaiseen sattumalta, oli yksi miljoonissa. Ei hän osannut ajatella niin isoissa luvuissa, mutta riittikin ymmärrys että se oli valtava.
Nykyään tosin, kun Tylypahka sijaitsi Lontoossa, mahdollisuus oli suurempi, mutta silti ei varmaan merkittävästi. Niin nuorena poika ei muistanut selkeästi kovin pitkälle taaksepäin, saatikka osannut ajatella ajankulua vuosissa kun itse eli hetkessä, joten hän ei ollut varma kauanko tämä naapuri oli asunut täällä.

Freya ei malttanut erota kissasta, vaan makoili sen vieressä rapsuttelemassa sen pehmeää valkoista rintaa, sen loikoillessa selällään hieman kippurassa ja kehräten autuaana. Hunter joka oli saanut tarpeekseen eläimistä, mutta oli yhä sitä mieltä että tässä tuhlaantui kamalasti leikkiaikaa, istahti eteisen lattialle ja kaivoi farkkurepustaan ja laatikon uumenista lennokkinsa. Kiitorata päättyi juuri ennen maton reunaa ja pian ulko-ovesta pyrähti ilmoille värikäs ”armeijan ilma-alus”. Tietenkään se ei ulkoisesti näyttänyt pätkääkään sellaiselta, mutta pojan mielessä se saattoi olla mitä tahansa.
Koska sillä ei ollut vastustajia, lentäjä harjoitteli upeita väistöjä ja sukelluksia, jopa piruetteja ympäri etupihaa. Ennen pitkää täyttä vauhtia, minkä myötä poika pelmahti itsekin pihaan jottei jatkuvasti kadottaisi ilma-alustaan näköpiiristään – ei huvittanut osua silläkin johonkin tai johonkuhun.