Mistä on pienet pojat tehty?

[Stephen Hunter King]

Poika kohautti olkiaan itsekseen ja jatkoi matkaa vastahakoisen rauhallisesti, kun toiset ehtivät kadulle. Hänelle ei ollut kysymys jaksamisesta, vaan kiireestä päästä leikkimään. Muutaman hetken kuluttua Freyan jutustellessa Denalle Halinallejen seikkailuista kävellessään tämän vierellä, Hunter otti jalkapallonsa verkkopussista ja lähti sitä potkien juoksemaan kauemmas edelle.
Heidän talonsa oli kadun kolmanneksi viimeinen, ja hän ehti noin puoliväliin kotikatuaan kun pelkkä pallon kuljetus alkoi tylsistyttää. Joten hän alkoi ampua maaleja naapuritalojen pihoihin aitojen ja murien aukoista. Ensimmäinen ”maali” oli helppo – liian helppo, joten seuraava tähdättiin kadun toiselle puolelle, sitten juosten sen yli noutamaan pallo ensin vain hyvin pikaisesti kumpaankin suuntaan vilkaisten. Asuinkatuna se ei onneksi ollut kovin vilkas ja nekin autot jotka kulkivat siitä ajoivat hyvin hitaasti, mutta vaaratilanteet olivat toki aina mahdollisia, eivät kuitenkaan pojan mielessä. Kyseisen pihan omistaja sattui olemaan ulkona ja huudahti närkästyneenä pallonsa kanssa kaikkoavan vekaran perään jotakin yksityisalueesta. Poika ei sitä kuullut sillä oli mielessään uppoutunut eeppiseen maailmanmestaruusotteluun.

Hetken kuljetuksen jälkeen hän laukoi kolmannen maalin takaisin siskonsa ja Denan puolelle, onnistuneesti porttiaukon läpi seuraavaan pihaan. Onnistumisen ilo jäi lyhyeksi, tämän maalin päättyen toiseen monista syistä miksi isä ja äiti olivat aina kieltäneet kaduilla jalkapalloilun.
Hän oli kyllä pyrkinyt katsomaan, että maalipihat olivat tyhjiä ihmisistä ja ettei ampuisi liian korkealla välttääkseen ikkunat...jotta matsi sujuisi ongelmitta. Kohtalo oli kuitenkin huumorituulella, sillä juuri kun voimalla laukaistu pallo kiisi kohti talon etuovea joka oli varsinainen maali, siitä astui ulos keski-ikäinen nainen kantaen täyttä tarjotinta.
Nahkakuula kumosi teeastiaston matkallaan uuteen maalitauluunsa ja lopulta iski suoraan naisen kasvoihin. Pallo ei edes ollut pehmeä sillä siihen oli juuri eilen lisätty ilmaa. Rouva kirkaisi säikähtäneenä, tarjottimen pudotessa ja teeastiaston särkyessä pihatielle.

Onni onnettomuudessa, naisparka oli suunnannut katseensa sivuun eikä siksi saanut muistoksi murtunutta nenää tai puuttuvia hampaita, vain hirmuisen kipeän posken ja leuan.
Hunter ei kyennyt hetkeen kuin tuijottamaan suu auki ja silmät kauhusta laajentuneina, jähmettyneenä kadun toiselle puolelle. Tämä oli yksiä niistä tilanteista joissa aivot eivät kyenneet rekisteröimään välittömästi vaan sitä pystyi vain tuijottamaan uskomatta todeksi.
Muutaman sekunnin kuluttua shokista selvittyään pojan valtasi vaistomainen halu juosta karkuun ennen kuin rouva tajuaisi mikä häneen iski, ja myöhemmin yrittää keksiä keino noutaa omansa takaisin huomaamattomasti. Mutta sitten hän muisti ettei ollut yksin, ja hylkäsi ajatuksen. Jalat tosin eivät suostuneet liikkumaan mihinkään suuntaan muutenkaan.