Mistä on pienet pojat tehty?

[Jacob King]

”Uskon että kokemuksestasi Dumon kanssa on hyötyä Varmasti huomattavan erilainen, hänen taustansa ovat erityisen syvästi traumaattiset sen lisäksi että ne vaikuttivat kirjaimelliseen kehitykseen hidastavasti...Luonnollisesti sellaisten lasten kasvatus on erilaista monella tavalla. Mutta lapsi on silti lapsi. Todennäköisesti löydät itsesi tutuistakin tilanteista,” Jacob kommentoi, hetken vielä asiaa pohdittuaan. Tietysti, Dumo oli ollut Tylypahkassa yhdeksän kuukautta vuodesta suurimman osan Denan huoltajuusajasta joten Dena ei omannut läheskään niin paljon päivittäistä kokemusta kuin tavallisesti olisi, mutta silti. Eihän Tylypahkassa oleminen täydellistä vapautta ja yhteyskatkoa tarkoittanut, ainakin hänen maailmankuvassaan Tylypahkassa opiskelevat lapset olivat silti perustavanlaatuisesti vanhempiensa vastuulla vaikka niiden fyysinen ja henkinen kasvu ja kehitys olikin pääasiallisesti koulun henkilökunnan vastuulla noina kuukausina.

”Mmh...” mies hymähti vielä harkitsen, ”Tunnistat varmasti tilanteet ihan hyvin,” hän totesi. Hän ei kokenut tarpeelliseksi listata erikseen tilanteita. Koskaan ei tiennyt mitä tilanteita päivä toisi ja Dena saattaisi hyvinkin joutua joka tapauksessa johonkin jota ei tullut mainittua ja joutuisi käyttämään omaa harkintaansa. Ja olihan Denallakin ollut kasvattajat jopa kolme eri henkilöä ja tämä oli kasvanut ihan kunnon kansalaiseksi eli hän koki voivansa luottaa että tällä oli perusjärki- ja harkintakyky mukana.
”Voithan sitä kokeilla, mutta suoraan sanoen en usko että siitä on mitään hyötyä. Se kun on periaatteessa jäähy ja se ei ole koskaan tehonnut Hunteriin. Hän joko lähtee siitä jatkuvasti tai keksii keinon viihdyttää itseään niin ettei se haittaa häntä tippaakaan. Sitä kokeiltiin kauan, ja tämä oli jopa silloin kun sitä yritin minä,” hän kertoi, ajatuksena lähinnä se että jos edes hän ei saanut jäähyä toimimaan niin oli hyvin epätodennäköistä että kukaan lapsenvahtikaan saisi joita tenavat kunnioittivat yleensä vähemmän kuin vanhempiaan.
”Tosin, hän oli silloin paljon nuorempi koska lopulta emme vain enää viitsineet tuhlata aikaa ja energiaa siihen. Kuka ties nykyään on toisin,” hän lisäsi. He eivät olleet vaivautuneet kokeilemaan jäähyä enää myöhemmin kun muitakin, toimivia, keinoja oli löydetty.
”Freya on sitten ihan toinen juttu, hänelle tuokin toimisi. Mutta toisaalta en usko että hän heittäytyy missään määrin hankalaksi, hän kun on useimmiten oikein kiltti ja tänään varmaan nauttii seurastasi.”
Hänen ja Carrien eri osoitteisiin muuton jälkeen Freya oli luonnollisesti hieman hämmentynyt ja surullinen ettei elämässään yhtäkkiä ollutkaan päivittäin äitiä, vaikka tenavien kummitäti kuin kummisetäkin olivat aktiivisesti heidän elämässään. Eikä Denakaan toki missään määrin äitihahmo olisi Freyan silmissä, nykyään tyttö vain tykkäsi erityisen paljon mukavien naisihmisten seurasta.
”No...” Jacob mietti hetken mitä ehdotuksia antaisi jotta Dena ehkä tuntisi olonsa hieman itsevarmemmaksi, ”Nuhdella heitä saa tarvittaessa tänään, kun olet virallisesti lapsenvahdin asemassa eli auktoriteettihahmo tämän illan. Etuoikeuksien takavarikointi tai kieltäminen yleensä auttaa johonkin pisteeseen asti...eli lelujen, videopeliajan, tv-ajan tai vastaavaa. Tai jälkiruoan peruminen, etenkin jos toinen kuitenkin voi saada. Huoneeseenkin voi lähettää, mutta tietysti se toimii lähinnä jos tämä haluaa olla muiden seurassa...koska huone on täynnä leluja. Meillä ei edes ole mitään sopivaa ylimääräistä huonetta.”
Olihan heillä ylimääräinen huone, mutta se oli kellarissa ja tarkoitettu ensisijaisesti täysikuuöitä varten pojan muodonmuutoksen ajaksi ja nimenomaan rakennettu sitä varten silloin noin vuosi sitten. Tarvittaessa sitä käytettiin myös vierashuoneeksi ja tokihan vekarat siellä välillä aikaa viettivät, ja siitä oli siksi sisustettu ihan viihtyisä. Jopa nätit seinätapetit joita ei muualla talossa ollut vaan seinät oli vain maalattu valkoisiksi ja hygieniatiloissa osittain laatoitettu. Mutta tuo huone oli siis tarkoitettu huoneeksi jossa ei vietetty pitkiä aikoja eikä todellakaan liitetty sitä mihinkään rangaistuksiin. Etenkin kun se tosiaan oli kellarissa mikä oli sijaintina synkähkö eikä kellarin ikkunat edes osuneet huoneen sisäpuolelle.
Jacob hymyili hieman itsekseen, jatkaessaan.
”Olen melko varma että Hunter pyrkii hyödyntämään epävarmuuttasi jos sitä ilmaiset ja asioita joita en ehkä tässä muista mainita. Mutta kyllä sinä pärjäät,” mies totesi kannustavaan sävyyn ja puristi ystävänsä kättä, katsoen tätä luottavaisesti.

Hän hörppäisi vielä muutaman kahvikulauksen ja nousi sitten ylös, astellen vuorostaan keittiön korkeille kaapeille oven vierellä. Kiire ei vielä ollut, mutta käytännön asioita kannattaisi silti alkaa jo selvittämään.
”Sisätilojen ovien avaimet ovat täällä,” hän näytti kaapin sisällä koukussa roikkuvaa avainnippua. Jokaisesta roikkui pieni lappu joka kertoi mihin oveen se kuului. Laput olivat jokainen eri väriä jotta ne olisi helpompi tunnistaa sitten kun oppi muistamaan mikä oli mikäkin.
”Mikään ovi ei ole lukossa ja vekaroilla ei ole lupa lukita ovia, paitsi toki kylpyhuoneen ovi sitä käyttäessään. Nämä ovat siis vain sinulle siltä varalta että jompikumpi vahingossa lukkiutuu johonkin huoneeseen. Se on hyvin epätodennäköistä mutta mistä sitä koskaan tietää...” hän sanoi, Denaan välillä katsahtaen, ja lopulta kolautti oven kiinni.
Siivouskomeron lisäksi lähes kaikissa huoneiden ovissa oli lukko, ainoat joissa ei ollut olivat lasten omat makuuhuoneet. Ei hänen ja Carrienkään makuuhuoneessa alunperin lukkoa ollut mutta he olivat asentaneet siihen sellaisen muuton yhteydessä. Niin käytävän kuin toimistonkin puoleiseen. Mutta tietenkään niitä ei pidetty lukossa muuta kuin ehdottomasti tarvittaessa.
”Meillä on myös sääntö että heidän on vastattava kutsuttaessa,” hän kertoili kiikuttaessaan kahvikuppiaan tiskikoneeseen. ”Yleensä kutsun pariin otteeseen kerralla jos ensimmäisellä kutsu ei kantautunutkaan korviin, mutta jos siltikään ei kuulu vastausta niin käyn tarkistamassa onko kaikki kunnossa. Samoin, jos on liian hiljaista kovin pitkään tai kysyttäessä 'mitä teet' kuuluu välittömästi vastaus 'en mitään'. Useammin kuin ei, kyse on joko vähän nolommasta ongelmatilanteesta tai jostain luvattomasta. Tuskin on olemassakaan lasta joka oikeasti istuisi jossain tekemättä yhtään mitään.”