Mistä on pienet pojat tehty?

[Jacob King]

”Sopii minun puolestani,” Jacob nyökkäsi hymyillen. ”Ja voit hyvin varautua siihen että tilaisuuden saadessaan he valitsevat ulkona syömisen, oli kotikokki kuka tahansa. Siitä on jo hyvän aikaa kun viimeksi kävimme pikaruokalassa. Ja vaikka meillä on sisäpihalla hyvä setti keinuista liukumäen ja hiekkalaatikon kautta monipuoliseen kiipeilytelineeseen ja itse piha on valtava, leikkipuistossa muiden lasten kanssa kuluu luonnollisesti paljon enemmän energiaa kuin kahdestaan kotipihalla.”
Pikaruokala illallisella sopi silläkin että hän oli pakannut tenaville kouluun mukaan ihan kunnon kotona kokkaamansa lounaat, jotka nämä saivat lämmitettyä ruokalan mikroaaltouunissa. Siihen tietysti oli yleensä jonkin verran jonoa, mutta ruokavälituntikin oli sen noin tunnin pituinen eli täysin mahdollista rauhassa nauttia lämmitettäväkin ateria. Hänestä pieni jonotus oli parempi kuin että kasvava lapsi söisi viidesti viikossa lounaaksi vain pientä leipää tai vastaavaa. Ja kouluruoasta päivittäinen maksaminen tulisi pidemmän päälle turhan hintavaksi, etenkin kun lapsia oli kaksi. Sitä paitsi hän oli melkoisen hyvä kotikokki, sillä nuorena aikuisena oli mieluummin opetellut ruoanlaiton taidon kuin tyytynyt mauttomiin ja etenkin laatuunsa nähden usein turhan hintaviin kaupan einesannoksiin.
”Kun liikutte ulkona, tänään on parempi ettei kumpikaan ota polkupyörää mukaansa. Ja katso että he pysyvät jalkakäytävän turvallisella reunalla eli poissa autotien puolelta ja pyöräpolun tieltä, ja jos kulkevat edelläsi niin korkeintaan muutaman metrin – että pystyt helposti näkemään ja tarvittaessa saavuttamaan heidät ja he kuulemaan sinut. Jos joudutte isompaan väentungokseen, pidä heitä kädestä sen läpi. Hunter ei yleensä halua silloinkaan, mutta pidä silti,” hän jatkoi ohjeistusta, kokien parhaaksi tähdentää tämänkin asian, koska olihan noissa eroja perheiden välillä. Hän itse halusi antaa lapsilleen kohtuullisesti vapautta ja itsenäisyyttä, mutta turvallisuuden rajoissa. Väentungoksessa ei toki ollut kaikkia samoja riskejä kuin jalkakäytävällä ja autojen läheisyydessä yleisesti, mutta eksymisen tai siepatuksi tulemisen vaara oli. Viimeksi mainittu tapahtuma oli epätodennäköistä, mutta täysin mahdollista eikä läheskään niin harvinaista kuin useimmat kansalaiset halusivat uskoa. Toki hän myönsi että omia pelkojaan lietsoi aikoinaan 5-vuotiaan pikkuveljensä sieppaus, mutta se oli lopulta vain pieni osa tätä sääntöä. Pohjalla oli sentään realistinen kuva maailmasta vuosikausien etsivä- ja poliisiuran varrelta.
Hetken hän pohti jo sanomiaan. Tuntui siltä ettei mitään päivärutiineihin liittyvästä ollut unohtunut.

Joten hän siirtyi seuraavaan tärkeään asiaan joka kaikella todennäköisyydellä ehtisi tulla ainakin jossain määrin kuvaan, olihan kyseessä yli kahdeksan tuntia aivan uuden lapsenvahdin hoivissa ja Hunterin kaltainen 8-vuotias, ja vaikka Freya oli erityisen kiltti lapsi ei tämäkään täydellinen enkeli ollut...
”Jos missään vaiheessa iltaa tulee tarvetta kuritukseen, tee kuten sopivaksi katsot - mutta näillä rajoituksilla; ei ruumiillista kuritusta, ei nimittelyä eikä taikuuden käyttöä,” hän jatkoi, katse Denan silmissä. ”Tottakai kohtuullisia voimakeinoja voi käyttää, jos he eivät sanaa tottele esimerkiksi tilanteessa jossa on jonkun tai jonkin vakavan vahingoittumisen vaara – mutta älä satuta heitä. Tai käytä taikuutta suoranaiseen kurinpitoon. Minä uskon kyllä ruumiilliseen kuritukseen, mutta katson sen käytön sopivaksi ainoastaan lapsen vanhemmilta - en hyväksy sitä vähäisessäkään määrin muilta. Ja tahdon opettaa heille että taikuuden negatiivinen käyttö kuuluu vain itsepuolustukseen ja toisten suojeluun. Nimittely taasen on vahingollista puolin ja toisin, enkä toki ajattele että sinä sellaista tekisitkään eli nyt siis ihan vain mainitakseni kaikki kielletyt metodit. Olen tehnyt heille selväksi että siinä missä odotan sinun kunnioittavan heitä, heidän on kunnioitettava sinua – ja että tänään sinä määräät minun poissa ollessani sekä raportoit illan sujumisen kun palaan kotiin.”