KING, Jacob

[Jacob King]

Hahmo & teksti © Nibs
Kuvissa: Sonya Walger

NIMI: Carrie Isabelle Cooper
(Etunimen 'a' lausutaan 'e':nä, ja toisen nimen viimeinen 'e' on hiljainen.)
IKÄ: 28-40v (1.10.1951, Vaaka)
VERI: Jästisyntyinen
TYLYPAHKA: Ei käynyt Tylypahkaa.
AMMATTI: Sisustussuunnittelija.
ASUU:
- Pikku-Whinging, Surrey/Lontoo, Englanti 10/1951-09/1979)
- Wandsworth, Lontoo, Englanti (10/1979-05/1985
- Sutton, Surrey/Lontoo, Englanti (06/1985-12/1987 ja 07/1991-->)
- Pikku-Whinging, Surrey/Lontoo, Englanti 01/1988-06/1991)

PERHE

Isä: James Anthony Cooper - * 1891, † 1975 | jästi
Äiti: Grace Elizabeth Cooper (os. Collins) - * 1891, † 1975 | jästi
Poika: Stephen Hunter King
Tytär: Freya Emilia King
Puoliso: Jacob Aaron King
Kummipoika: Cameron Elijah Potter - * 25.12.1990, Kauris | puoliverinen
+ tämän vanhemmat jotka ovat hänen lastensa kummivanhemmat.
Ja tietysti Jacobin veli Benjamin King, (vaikka Carrie ja Jacob eivät naimisissa olekaan, ainakaan ennen '90-lukua.)

HARRASTUKSET

Piirtäminen, elokuvat, lukeminen, valokuvaus, luonnonhelmassa kävely/juokseminen vaikka se vaatiikin parhaimmillaan kauemmas lähtemistä. Arkielämässä hän viihtyy usein puistoissa.

ULKONÄKÖ

Pituus/paino: 170 cm /60 kg
Silmät: siniset
Hiukset: vaaleat

Sopusuhtainen, hyvin naisellinen vartalo pehmeillä piirteillä ja huomattavilla kurveilla. "Tiimalasi"-muotoinen - rinnat-vyötärö-lantio: 99-69-97 cm. Suuret, aikakauden keskivertoakin suuremmat (36D britannian koossa / 80D manner-Euroopan koossa), rinnat saattavat ensi kertaa tavatessa herkästi viedä miespuolisten ihmisten huomion...Mutta toisaalta yhtä helposti ensisilmäyksellä saattaa kiinnittää huomiota hänen voimakkaisiin ja kauniin sinisiin silmiinsä ja näyttäviin vaaleisiin (tai joskus keskiruskeiksi värjättyihin) hiuksiinsa, tai yleisesti kauniisiin ja lempeisiin kasvoihin. Hän on hyvin tietoinen seksikkyydestään ja tykkää pukeutua sen mukaisesti ja ylipäätään panostaa ulkonäköönsä, mutta kuitenkin myös hillityn asiallisesti etenkin arkena. Hän on ikäisensä näköinen.

Yleisolemukseltaan hän on ystävällisen ja älykkään, helposti lähestyttävän sekä itsenäisen ja melko vahvaluonteisen oloinen. Tämä saattaa luoda jonkinasteista äidillisyyttä olemukseen, mutta äitiys on yksi elämänala johon hän ei ole onnistunut kasvamaan. Nuorempana hän oli enemmän sisäänpäin suuntautuneen, etäisen tuntuinen mutta '70-luvun lopulla ja siitä eteenpäin asia alkoi pikkuhiljaa muuttua.

PERSOONAA

Carrie on aina ollut elämänmyönteinen ja positiivisesti ajatteleva persoona, kiinnostunut uusista asioista ja rohkeasti ja itsevarmasti tavoitellut haaveitaan. Hän sopeutuu helposti monenlaisiin tilanteisiin ja on hyvin avarakatseinen. Ennen lastensa isän tapaamista hän kuitenkin oli ihmissuhteissa epävarma ja hyvin yksityinen, ei päästänyt ketään henkisesti liian lähelle mutta vuodet Jacobin kanssa avasivat häntä rohkeammaksi ja itsevarmemmaksi myös henkilökohtaisemmissa asioissa sosiaalisissa tilanteissa.

Aiemmin häntä luonnehdittiin ystävänä lähinnä hauskana, hyväntahtoisena ja leppoisana, mutta myöhemmin hän osoittautui olemaan aidosti hyvä kuuntelija ja luotettava monella tapaa.
Hän ei yleensä sano mielipiteitään kovin suoraan tai herkästi eikä puutu toisten asioihin pahassakaan tilanteessa, paitsi jos kyse on läheisestä ystävästä tai perheenjäsenestä, työasioista tai jonkun hengestä.

Hän inhoaa hurjaa riitelyä, ja suuttuessaan hänellä onkin tapana muuttua lähinnä kylmäksi ja vältellä tilanteita kunnes kumpikin osapuoli on aidosti valmis selvittämään asiat puhumalla. Jos se taas on hän jolle on suututtu, hän antaa helposti periksi. Ei hän ihmisten anna itsensä yli kävellä, joten rajansa sillä on. Eri asia sitten millä tavalla hän päättää ratkaista asian. Temperamenttia ja auktoriteettikykyä hänessä ei juurikaan ole, hän on liian miellyttämisenhaluinen, päätöksissä epäröivä, ja taiteilijasielu siihen.

Rakkauselämässä hän on intohimoinen mutta ei kaipaa erityisen paljon romantiikkaa vaan vain silloin tällöin. Hänelle riittää kumppaninsa kanssa jaettava yhteinen vahva tunne, yhteinen tekeminen ja seksuaalisen kemian yhteensopivuus. Jacobissa hän löysi sielunkumppaninsa myös tässä suhteessa, ja ennen tätä hän pitäytyi mieluummin pinnallisissa suhteissa ja seksisuhteissa mikä oli varsin helppoa hänen ulkonäkönsä kanssa.

Äitinä Carrie ei menestyksellä loista, perusluontonsa ollen mitä on ja historiansa tuoden merkittäviä lisäongelmia. Hän rakastaa kyllä lapsiaan aidosti ja kokee vahvaa suojeluhalua, mutta hoivavietti ja auktoriteettikyky on aivan liian heikko. Ja vaikka hän pitää lapsista yleensäkin, hänelle taide ja työ on mielekkäämpää kuin lasten kanssa ajan viettäminen. Vaikka muutama seikka onkin parantunut hieman vuosien varrella, hän luopui kauan sitten toivosta että olisi koskaan niin hyvä äiti kuin alunalkajaan toivoi olevansa. Hän tyytyi siihen että onnistui sentään olemaan parempi kuin oma äitinsä.

Hän on taiteellisesti hyvin lahjakas ja intohimoinen sen suhteen. Vaikka hän on kohtuullisen vastuuntuntoinen ja tekee paljon töitä tavoitteidensa eteen, hän kaipaa vapautta ja on vanhemmallakin iällä meneväinen ja juhlia rakastava.

Carrie rakastaa syvällisiä keskusteluja, ulkoilmaa, liikuntaa ja kokkaamista. Nuorempana hän biletti paljon, mutta perheen myötä se puoli jäi taka-alalle. Hän on aina ollut raitis, ei viihdy tupakoivien seurassa kovin pitkään ja juo alkoholia kohtuudella.
Taikuus, ja taikayhteiskunta johon hän tutustui lähemmin vasta Jacobiin tutustuttuaan, ei ole hänelle varsinaisesti vastenmielistä mutta kaikkein mieluiten hän pitäytyy mahdollisimman paljon jästityylisessä elämässä. Vaikka hän pitää taikuudesta ja loihtimisesta, toisaalta hän kokee että se vei häneltä lapsuuden perheen.

ELÄMÄSTÄ

Carrie syntyi Lontoossa, (pohjois-Surrey, Pikku-Whinging.) Hänen vanhemmat olivat yrittäneet lasta jo vuosia, tuloksetta, kunnes eräänä myrskyisenä syysiltana Carrie syntyi ja oli jo 60-vuotiaiden vanhempiensa päivänsäde. He olivat jo niin vanhoja että biologisen lapsen saaminen oli hyvin epätodennäköistä ja kaikkein viimeisimmät mahdollisuudet olivat käsillä, joten he pitivät tyttöä todella Taivaan lahjana. Kunnes 2-vuotiaana alkoi tapahtua kummia ja lopulta he eivät voineet enää kieltää että se liittyi jollain tavalla tyttäreensä. Vaikka Carrie oli muutoin aivan tyypillinen ja herttainen pikkutyttö, nämä oudot onnettomuudet saivat hänen vanhanaikaiset vanhempansa perääntymään kunnes lopulta tyttöä hoiti ja kasvatti lapsenvahdit enemmän kuin he, ja lapsenvahtikin vaihtui melko usein samasta syystä.

Kaiken kaikkiaan ihmissuhteet hänen lapsuudessaan eivät olleet vakaita eivätkä läheisiä, ja mitä vanhemmaksi hän kasvoi sitä enemmän hän tiedosti sen johtuvan hänestä itsestään mutta ei tiennyt mitä voisi asialle tehdä.

Vanhempien hämmennys ja etäisyys vaikutti Carrien näkökulmasta kylmemmältä mitä sen tarkoitettiin olevan. Tieto tytön noituudesta tämän täytettyä yksitoista ei auttanut asiaa, sillä se käänsi vanhempien suhtautumisen oikeasti kylmähköksi. Yliluonnolliset asiat olivat jo itsessään heille epämiellyttävä kaikessa tuntemattomuudessaan, ja tietoisuus kokonaisesta piileskelevästä noitien ja velhojen yhteiskunnasta vain vahvisti sitä. Carrie ei lähtenyt Tylypahkaan sillä hän ei vielä tiennyt mitä haluaisi isona olla ja toivoi yhä lähentyvänsä isänsä ja äitinsä kanssa.
Hän katsoi parhaaksi keinoksi siihen, yrittää miellyttää heitä pysymällä sivussa taikayhteiskunnasta ja ylipäätään kotona normaalissa arkielämässä sisäoppilaitokseen matkaamisen sijaan.

Teini-iän myötä hän löysi kutsumusalansa sisustussuunnittelusta, jota kohti lähtikin päättäväisesti pyrkimään. Kuitenkin, myös houkutus tutustua paremmin omiin voimiinsa kasvoi, joten hän alkoi itsenäisesti opiskella taikuutta, salaa vanhemmiltaan. Se oli huono valinta sillä kun hänen äitinsä vahingossa sai tietää tästä polusta, se herätti epäilyjä että Carrie olisi lähtenyt pimeän taikuuden polulle, (mitä tämä ei todellakaan ollut tehnyt.) Tämä yhteisymmärryksen ja vanhempien puolelta asiaan tutustumishalun puute aiheutti enemmän ja enemmän riitoja, kunnes Carrie muutti omilleen heti täytettyään kahdeksantoista.
Suhde vanhempiin oli enimmäkseen veriside ja sen tuoma ”velvollisuus” yhteydenpitoon, mukana vain häivähdys aitoa tunnesidettä. Carrie oli muodostanut paljon vahvempia suhteita ystäviensä vanhempiin jotka eivät tienneet hänen taikavoimistaan.

Nuo ns. ”sijaisvanhemmat” olivat syy miksi hän pysyi positiivisena ja iloisena, ja kasvoi itsevarmaksi ja rohkeaksi nuoreksi naiseksi. Siis kaikessa muussa paitsi ihmissuhteissa. Hänellä on aina ollut paljon kavereita, mutta hän ei helposti päästänyt ketään liian lähelle henkisesti. Hän oli hyvin yksityinen persoona.
Yläkoulun jälkeen hän kävi yliopistoa neljä vuotta, kunnes visuaalisen silmänsä, taiteellisten taipumustensa ja intohimoisen panostuksensa myötä hän päätyi itsenäiseksi sisustussuunnittelijaksi ja vieläpä hyvin menestyväksi ja suosituksi. Ei mitenkään ylitsevuotavan kuuluisaksi, mutta hänellä ei ole koskaan ollut pulaa asiakkaista.
Töitä, juhlintaa, tyttöporukka, lemmikkejä, matkustelua...Hän eli täyttä elämää, mutta ei lähtenyt vakaviin seurustelusuhteisiin. Niitä ei tarvinnut erityisesti vältellä sillä useimmat miehet kiinnittivät enemmän mielenkiintoa hänen erittäin seksikkääseen kehoon ja pinnalliseen suhteeseen kuin persoonaan tai kokonaisuuteen, etenkin kun hän nimenomaan oli henkisesti etäinen. Carrie oli tyytyväinen lyhytkestoisiin ei-liian-vakaviin suhteisiin, välillä joskin harvoin oli myös yhden illan juttuja, ja hän oli myös kauan sitten jättänyt taakseen pikkutyttönä maalailemansa haaveet prinsseistä ja upeista häistä - hän ei enää edes muistanut aikoinaan hyvin tarkkaan suunnittelemaansa häätilaisuutta.
Silloin tällöin kuitenkin, hän tunsi olonsa yksinäiseksi ja toivoi löytävänsä jotain enemmän. Etenkin sen jälkeen kun hänen vanhempansa kuolivat ja hän jäi täysin perheettömäksi. Uuden syvemmän sosiaalisen verkoston kutominen vain tuntui kovin vaikealta, hänellä ei ollut ns. eväitä läheisten ihmissuhteiden rakentamiseen, eikä rohkeutta todella lähteä tavoittelemaan sellaisia – kuka muka ymmärtäisi että noituus ei välttämättä ollut paha asia? Epävarmuutta ei lainkaan auttanut '70-luvun käänteessä noussut taikavoimaisten aiheuttama sota joka jylläsi jästeiltä salassa. Se piti hänet myös etsimästä rakkautta tai ystäviä taikayhteiskunnasta, johon hän oli harkinnut pikkuhiljaa tutustua lähemmin.

Syksy 1976 muutti hänen elämänsä lopullisesti, parempaan ja huonompaan suuntaan. Hän sai tietää ihmissusien olemassaolosta pahimmalla mahdollisella tavalla. Lokakuun täysikuuyönä hieman ennen puoltayötä kaupungilla kävellessään hän joutui osittain muotoaan muuttaneen ihmissuden uhriksi; mies tahtoi kokeilla voivatko ihminen ja ihmissusi lisääntyä. Raiskaus jäi kuitenkin yritykseksi, kun Jacob joka oli tuolloin etsiväkonstaapeli ja kotimatkalla työpäivän jälkeen, puuttui tilanteeseen. Hyökkääjä pääsi karkuun, eikä tätä koskaan löydetty lukuisista yrityksistä huolimatta. Osittaisen muodonmuutoksen vuoksi kun tämän todellista ulkomuotoa oli mahdotonta tietää tarpeeksi tarkasti eikä ketään sinne päinkään löytynyt Taikaministeriön ihmissusirekisteristä.
Kuukausien kuluessa rauhassa Carrie alkoi vakuuttua siitä että hyökkäys oli satunnainen eikä mies lähtisi enää hänen peräänsä.

Ensitapaamisen tilanteen intensiivisyys ja intiimi elementti yhdistettynä Jacobin persoonaan ja olemukseen yleisesti, sekä hienovarainen, tukeva ja ymmärtäväinen käytös tuon yön tapahtuman suhteen saivat Carrien ensi kertaa avautumaan ja luottamaan uuteen ihmiseen lähes varauksetta. He huomasivat omaavansa paljon yhteistä ja myös viihtyvänsä toistensa seurassa erityisen hyvin. Jacob sai jopa puhuttua hänet käymään jonkin aikaa seksuaaliterapiassa tapahtuneen vuoksi, mikä auttoi häntä merkittävästi sen yli. Carrie alkoi huomata ettei hänen tarvinnut pärjätä kaikessa yksin.
Vuosien kuluessa tutustuessa enemmän ja enemmän ja ystävyyden vahvistuessa läheiseksi, heistä alkoi tuntua että se olisi jotain syvempääkin, kunnes joulun alla 1978 he astuivat parisuhteeseen.

Ystävyys Jacobin kanssa oli rohkaissut Carrietä päästämään myös muita enemmän lähelle, ystävystyen muun muassa Jacobin parhaan ystävän ja tämän tyttöystävän kanssa ja muodostaen läheisen kaveripiirin itselleenkin.
Loppukesällä he totesivat Carrien odottavan lasta, mutta perheenperustamista ei oltu vielä aiottu eikä suunniteltu. Se oli käynyt puheissa vain yleisesti yhtenä elämänaloista. Jacob oli kertonut jonain päivänä haluavansa lapsia ja Carrie ettei ollut koskaan varsinaisesti ajatellut asiaa vakavasti mutta ei pitänyt sitä lainkaan mahdottomana ajatuksena ja että jos perheen joskus perustaisi niin kaikkein mieluiten nimenomaan Jacobin kanssa.

Kun tohtori ilmoitti hänen sisällään kasvavasta pienokaisesta, Carrie ei ollut varma mitä tuntea. Hän oli onnellinen että jos näin piti käydä että se oli Jacobin kanssa eikä esimerkiksi joku niistä yhden illan jutuista vuosien varrelta. Sillä silloin kun hän oli ajatellut mahdollista perhe-elämää, hän on kuvitellut sen Jacobin kanssa. Heidän seksuaalinen kemiansa oli aina ollut täydellistä, ja romanttinen kemia kohdallaan suhteen noustua vahvasta ja läheisestä ystävyydestä. Hän pystyi helposti kuvittelemaan kotielämän Jacobin kanssa, hän vain ei ollut täysin varma kuinka paljon sitä ylipäätään elämässään halusi, ja ainakin olisi mieluummin lykännyt sen aloitusta paljon myöhemmäksi.
Vaikka Jacobkin olisi mieluummin lykännyt lapset vielä vuosien päähän – etenkin kun velhosota myrskysi pahimmillaan, abortti ei tullut kysymykseenkään kummankaan moraalimaailmassa vaan he päättivät pitää lapsen, hyväksyä sen mitä elämä tarjosi. Loppujen lopuksi tämä oli ja tuntui lahjalta ja heidän suhteensa oli vakaalla pohjalla.
Carrie oli jo vuosia asunut vanhemmiltaan perimässään lapsuudenkodissaan ja laittoi sen vuokralle, kun he nyt muuttivat yhteen Jacobin taloon jonka ympärille mies asetti vieläkin enemmän suojausloitsuja eivätkä nekään antaneet suurempaa mielenrauhaa. Raskauden edetessä, kaikesta stressistä huolimatta, se alkoi tuntua koko ajan enemmän oikealta, ja ainoalta valopilkulta sodan synkkyydessä. Pian he olivat kumpikin puhtaasti onnellisia ja innostuneita tulevasta vauvasta, vaikka askel suuruudessaan ja uutuudessaan olikin pelottava. Etenkin Carrie oli epävarma omasta onnistumisestaan, mm. koska hänen kokemuksensa ei perheestä ollut yhtä vahvalla pohjalla kuin Jacobin.

Helmikuun lopulla pariskunta toivotti tervetulleeksi maailmaan terveen ja kauniin poikavauvan, joka sai nimekseen Stephen Hunter King.
Carrie tunsi kyllä välittömän siteen pienokaiseen joka oli kasvanut hänen sisällään yhdeksän kuukautta ja oli osa kumppania jota hän rakasti syvästi, mutta myöhempinä päivinä ja viikkoina pidellessään ja hoitaessaan vauvaa hän tiedosti että hänestä ei tuntunut samalta kuin mitä muut äidit aina kuvailivat tuoreen äitiyden tuntuvan. Hän rakasti poikaansa, mutta alkoi havaita tunnesiteessä oudon heikkouden, ehkä jopa katkon. Hän huomasi henkistä epävarmuutta ja luotaantyöntävää tunnetta omalta puoleltaan poikaa hoivatessaan, ja että vauva tuntui aistivan sen eikä meinannut itkiessään asettua lainkaan vaikka mitä olisi yrittänyt. Hän arveli tilanteen johtuvan osittain omista vanhemmistaan mutta alitajuisesti tiedosti sen liittyvän myös muutaman vuoden takaiseen välikohtaukseen ihmissuden kanssa jota hän ei ollut pystynyt purkamaan niin täysin kuin olisi ehkä tarvinnut. Carrie yritti epätoivoisesti unohtaa menneet sillä hän halusi olla parempi äiti lapselleen kuin hänen vanhempansa olivat hänelle. Vaikka Jacob osallistui vauvan hoitoon niin paljon kuin raskaalta ja vaativalta työltään millään kykeni ja ehti, ja perheellä oli paljon iloisia ja onnellisia hetkiä, Carrien synnytyksenjälkeinen masennus oli erityisen syvä. Stephen ei silti jäänyt heitteille missään vaiheessa muutamaa tuntia kauemmaksi aikaa sillä heillä oli ystäviä taustatukena.

Pojan kasvaessa tilanne ei parantunut. Päinvastoin, kun tämä oppi kävelemään ja alkoi muodostaa minäkuvaa eli persoona muodostua enemmän ja vahvemmin, Carrie totesi että suojeluviettiä ja heikohkoa hoivaviettiä lukuun ottamatta hänessä ei ollut äidillisyyttä ylipäätään liiemmin, eikä yhteyden puute tenavaan ainakaan auttanut häntä selviämään kunnialla taaperon kasvatuksesta. Pojasta alkoi kasvaa aikamoinen pikku tyranni.
Vauvanhoidon stressaava puoli ja sodan aiheuttama lisästressi- ja pelot saivat pariskunnan miettimään uudestaan mitä he elämältään tahtoivat. He tiesivät että olisivat aina läheisiä ystäviä ja halusivat kasvattaa lapsensa yhdessä, mutta oli kulunut niin kauan siitä kun kumpikaan heistä oli ollut onnellinen ihan vain itsensä kanssa ja omassa henkilökohtaisessa elämässään. He olivat tavallaan kadottaneet itsensä sodan ja vauvanhoidon pyörteisiin jotka olivat myös verottaneet heidän suhteensa romanttista ja seksuaalista puolta. He pohtivat oliko perheenperustaminen tällaisella kuviolla johtunut enemmän sodan kaaoksen luomasta tarpeesta johonkin tiiviiseen ja turvallisen tuntuiseen vai aidosta halusta ja valmiudesta loppuelämän sitoutumiseen muutenkin kuin yhteisen lapsen kautta?

Pari viikkoa sodan päättymisen jälkeen he päättivät laittaa parisuhteensa tauolle voidakseen rauhassa itsenäisesti pohtia asioita ja tapailla muita naisia ja miehiä, nyt kun rauhan aika normalisoi elämää muutenkin. Koska Stephen oli vielä niin pieni eikä kumpikaan halunnut aiheuttaa tälle välttämätöntä stressiä, Carrie muutti vain toiseen huoneeseen eli he jatkoivat yhdessä asumista. He eivät tuoneet mahdollisia uusia suhteitaan kotiin ja aikoivat muuttaa erilleen vain jos vaikuttaisi siltä että tauko muuttuisi pysyväksi.
Pari kuukautta tauon alusta eteenpäin Carrie totesi olevansa raskaana, ja pari viikkoa siitä vahvistui että lapsi on Jacobin. He päättivät pitää tämänkin lapsen, mutta eivät vielä muuta. Odotuskuukausien kuluessa he kuitenkin tulivat tulokseen että rauha tai sota, he todella halusivat olla yhdessä eikä muiden kanssa mikään tuntunut samalta tai yhtä luontevalta. Ennen Freyan syntymää he olivat jälleen parisuhteessa pelkän yhteisasumisen sijaan.
He olivat myös päättäneet, että Carrien äitiysongelmien vuoksi olisi parempi jos he vaihtaisivat paikkaa. Hieman Freyan syntymän jälkeen Carrie palasi työelämään ja Jacob jäi uratauolle – koti-isäksi, ollen näin pääasiallinen huoltaja ja kasvattaja kummallekin lapselle. Carrie toki osallistui siihen parhaansa mukaan, mutta lopulta oli enemmän lasten kaveri ja Jacobin henkinen tuki kuin äiti.

Vuodet kuluivat suhteellisen onnellisena ja toimivana perheenä, mutta he alkoivat toivoa että kykenisivät yhteishuoltajuuteen paremmin ja epäillä että sen ongelmat saattaisivat vaikuttaa lapsiin pitkällä aikavälillä. He siis toimivat mainiosti parina mutta eivät niinkään yhteishuoltajina johon jäi paljon toivomisen varaa ja pidemmän päälle aiheutti riitoja. Stephenin saatua ihmissuden pureman, ongelmat nousivat selkeämmin pintaan ja he alkoivat puhua niistä vakavammin.
Ihmissusi-tilanne oli viimeinen sysäys kohti ikävää päätöstä. Heidän täytyisi työstää omia ongelmiaan jonkin aikaa erillään. Nyt alkoi olla sopivin aikakin, lasten aloittaessa koulun ja Jacobin palatessa töihin.
He laittoivat parisuhteensa uudestaan tauolle, mutta tällä kertaa he siirsivät lasten huoltajuuden virallisesti kokonaan Jacobille ja joulukuun lopussa 1987 Carrie muutti pois, pysyen Lontoossa, muuttaen takaisin Pikku-Whinginiin.

ja tarkoituksena pysyä yhteydessä Jacobin lisäksi myös lapsiin. Muutaman kuukauden kuluessa se kuitenkin hiipui olemattomiin, töiden, omien polkujen ja arkielämän etäännyttäessä heitä huomattavasti vaikka hän ja Jacob kyllä erosivat lämpimissä ja hyvissä väleissä ja pysyivät yhä ystävinä. Läheisyys vain hieman kärsi, ja Carrie puoliksi tiedostamattaan pakeni vanhemmuusvelvollisuuksia työn ja muiden kiireiden pariin nyt kun hänellä ei sitä lain mukaan ollut ja asuttiin erillään. Se tuntui helpommalta kuin ongelmien ratkominen, ja hän tiesi että lapset pärjäisivät hienosti vain Jacobin kanssa.

Lopulta hän kyllä yritti työstää henkisiä ongelmiaan, etenkin ihmissusi-traumaa loppuun, jottei joutuisi loppuikäänsä olemaan erossa perheestään niin paljon kuin mihin oli lipsuttu. Parin vuoden kuluttua hän olikin jo hieman paremmassa tilassa, joskaan ei vielä valmis palamaan entiseen vaikkei uutta yhtä hyvää parisuhdetta ollutkaan löytänyt eikä sen puoleen Jacobkaan.
Carrie palasi perheensä elämään tiiviimmin yhteydenpidon suhteen keväällä 1990 kun Jacob soitti ja kertoi tapahtuneista ja missä lapset vaikuttivat olevan äidin poissaolon suhteen.
Carrie oli tämän jälkeen yhteydessä perheeseensä vähintään kerran viikossa, vietti näiden kanssa juhlapyhiä, ja oli poikansa seurassa jopa täysikuiden aikaan joskaan ei koskaan varsinaista täysikuun iltaa. Uuden suhteen rakentaminen tyttäreensä Freyaan onnistui melko kivuttomasti, mutta Hunterin kanssa oli ongelmia.
Joulun aikaan 1990 hän ja Jacob palasivat yhteen, ja kesällä 1991 Carrie muutti takaisin saman katon alle. Viralliseen yhteishuoltajuuteen he siirtyivät takaisin vasta hieman myöhemmin.

Keväällä 1993, Hunterin juuri täytettyä kolmetoista, he ottivat merkittävän askeleen pyrkimyksessä auttaa tuon suhteen korjaantumista. Carrien oli tarkoitus seurata pojan muodonmuutosta ihmisestä sudeksi tämän tietenkin juotua sudenmyrkkyjuoman asianmukaisesti. Ilta ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan, painajaisten vaivatessa Carrietä ja Hunterin asenteen ollessa liian ilkikurinen. Aamunkoitteessa Carrie päätti vihdoin kunnolla jutella poikansa kanssa heistä ja toiveistaan, aloittaen varmuuden vuoksi jo ennen kuin poika pystyisi puhumaan päälle tai häipymään paikalta ja voidakseen seurata muodonmuutosta sudesta ihmiseksi.
Tämä yksipuolinen keskustelunalku ja tilanne sattui täyttämään kaikki vaaditut elementit suden karkoituksesta, tuosta tuntemattomasta parannuskeinosta.
Yksi merkittävä tekijä heidän suhteensa ongelmista siis kaikkosi, mutta toki jäljellä oli yhä jollain tasolla se alkuperäinen joka oli vaivannut syntymästä asti ja sen lisäksi kahden vuoden 'hylkäämisen' tuoma kauna. Eikä Hunter hukannut aikaa syyttäessään äitiään siitä ettei ollutkaan enää ihmissusi, asian käydessä erittäin selväksi toukokuussa kun jo toinen täysikuu koitti ilman oireita ja ilman muodonmuutosta. Tietenkin se oli selvää kaikille muille jo hutikuussa, Hunter vaan ei halunnut uskoa sitä ennen toista kertaa.

Toinen velhosota muutaman vuoden kuluttua tuli sotkemaan kuvioita, sillä jästisyntyisen Carrien oli lopulta muutettava pois maasta, suojellakseen perhettään ja itseään. Heidän onnekseen sota ei kestänyt siitä eteenpäin enää vuottakaan vaan Carrie pääsi palaamaan kotiin jo seuraavana kesänä.