If there is no future, there must be no past... part3

[Effie Clayton]

//Jatkoa If there is no future, there must be no past- pelieihin//

Ti, 9.8.1988

Sunnuntaina lounaalla, Effietä oli alkanut vaivaamaan, hänen koiransa Tenor. Hän aavisti, että tällä oli jotain, mutta hän unohti asian kun he menivät isoisän kanssa huvipuistoon. Illalla hän soitti sitten kotiin ja hän kuuli isäpuoleltaan järkyttävän tiedon, että Tenor oli kuollut, johonkin sairaskohtaukseen. Effie olisi halunnut palata samantien kotiin, mutta oli jo aivan liian myöhä lähteä ajamaan takaisin Lontooseen, se yö oli Effien elämässä luultavasti pisin ja kamalin, hän oli ainoa joka valvoi heidän pikkuhuoneistossaan, ajatellen Tenoria ja sitä ettei saanut tämän viimeistä hetkeä olla, koiransa kanssa. Tiistaiaamuna, isovanhemmat pakkasivat kamppeita hitaasti ja heti aamupalan jälkeen he lähtivät ajelemaan kohti kotia.

Effie oli ollut koko automatkan ajan hiljaa ja kuunteli korvalappustereoilla musiikkia ja oli surkeana. Walter olisi tahtonut lohduttaa lapsenlastaan, mutta taisi olla ensimmäinen kerta, kun hän ei löytänyt oikeita sanoja. Isoäiti neuloi etupenkillä, kiinnittämättä tyttöön mitään huomiota. Niin vierivät minuutit ja vieläpä tunnit, kunnes he lopulta olivat perillä. Frans tuli ovesta pihalle vastaan tyttöä ja appivanhemiaan, Effie painautui tiukasti miehen syliin ja kysyi itkien, missä Tenor oli. "Tenor tuhkataan, saamme tuhkat parin päivän päästä", Frans oli sanonut ja silitti tytön hiuksia. "Menepä katsomaan huonettasi, se on nyt saatu valmiiksi", Frans lisäsi ja Effie asteli huokaisten yläkertaan, jossa makuuhuoneet olivat. Kun hän avasi huonensa oven, hän huomasi sänkynsä vierellä duunatun kaapin, jonka sisälle oli tehty koiralle oma paikka ja siellä sisällä maailman hurmaavimman oloinen koiranpentu. "Heeei", tyttö sai sanottua, kun koira tuli tämän luo nuuhkuttelemaan. Ilahtuneena hän oli käynyt näyttämässä urospentua isovanhemmilleen. "Katsokaa, huoneessani oli J.Hendrix minua vastassa", hän oli ilakoinut, kuin pikku lapsi, saaden isovanhempiinkin hieman hymyä.

Seuraavana päivänä, tyttö päätti lähteä tutkimaan uutta naapurustoa tarkemmin, tälläkertaa lautaillen vain varovasti, jotta pikkukoiruli pysyisi mukana ja aina kun hän kaipasi vauhtia, pääsi J.Hendrix syliin nauttimaan vauhdinhurmasta. Kaksikon tullessa puistoon, alkoi Effie heitellä palloa ja pentu selvästi piti noutoleikistä. Hänellä oli paljon herkkuja mukana taskussaan ja aina välillä, tyttö palkitsikin niillä koiransa hyviä puolia. Hän nautti uuden ystävänsä seurasta, vaikka ikävöikin kovasti Tenoria.

Päivä oli lämmin ja hän oli valinnut ylleen sen mukaisen asun ja siihen kuului t-paita, jonka kuva esitti karvista, hänellä oli jaloissaan keltaiset shortsit ja tutut tennarinsa. Päässään hänellä oli takaperin oma tuttu arkilippiksensä ja uudet aurinkolasinsa.

[Jacob King]

Aamulla Hunter ja Freya olivat lähteneet kummivanhempiensa kanssa Lontoon keskustaan jossa Hyde Parkiin oli järjestetty kesäpäivä-tapahtuma ja oli sovittu että lapset olisivat heidän luona yötä. Näin lasten ja kummivanhempien side pysyisi vahvana ja isä saisi kokonaisen päivän omaa aikaa kesäloma-viikoistaan. Pitkän viileän suihkun ja kevyen lounaan jälkeen Jacob päätti siirtyä ulos rentoutumaan, päivästä kun näytti tulleen ennusteen mukaisen aurinkoisen ja kesäinen ilman samanlaista kiduttavaa hellettä kuin viikonloppu oli tuonut lähes koko maahan. Lähellä hellelukemia kuitenkin liikuttiin joten mies pukeutui laivastonsiniseen puuvillaiseen hihattomaan paitaan, mustiin väljiin polvien yläpuolelle yltäviin shortseihin, kevyisiin hyvin hengittäviin lenkkareihin ja ruskeisiin aurinkolaseihin. Kun tenavia ei tarvinnut tuoda mukana hän ei ottanut edes olkalaukkua tai tavallista lompakkoaan, talletti vain avaimet ja pienen rahapussin shortsiensa vetoketjulliseen taskuun ja kainaloonsa kirjan sekä värikkään rantapyyhkeen.

Lähipuistossa hän asettui puun varjoon nurmelle pyyhkeensä päälle, valiten paikan usean sadan metrin päästä lasten leikkialueesta. Noin puoli tuntia hän saikin rauhassa syventyä Interview with the vampire-kirjaan jota paras ystävänsä oli suositellut ja hän oli paperikantisen julkaisun kirjastosta lainannut. Se kuulema oli todella mielenkiintoinen pohdinta ihmisyydestä vampyyrihahmojen kautta, yksi parhaista sen tyylin aikuisille suunnatuista kirjoista. Hänestä alku olikin lupaava, myös kirjoitustyyli hypnoottisen runoollinen ja kuvailevuus syvän eläväistä. Muutaman luvun jälkeen jano alkoi vaivaamaan häntä, joten hän laski kirjan viereensä ja rentoutui hetken silmät kiinni vain nauttien lempeän kesätuulen kosketuksesta ja puun lehtien kahinasta, aikoen pian vaivautua ylös ostamaan juomaa puiston pikku kahvilasta.

[Effie Clayton]

Effie nautti uuden pennun kanssa touhuamisesta. Matka puistoon, oli oikeasti lyhyt, mutta hän kulutti aikaa menomatkaan tuplasti enemmän aikaa, eikä hän heti halunnut mennä paikkaan missä oli paljon väkeä ja lapsia, sillä hän vasta itsekin tutustui J.Hendrixiin. Kun hän saapui puistoon, hän kulki pennun kanssa ympäri puistoa, kunnes löytyi rauhallinen alue, jossa ei ollut muita. Pari lasta oli seurannut häntä, mutta hän jätti nuo vain huomiotta ja nämä poistuivatkin lopulta.
Hän heitteli pientä palloa Jackrusselinterrierille ja pentu toikin innoissaan aina pallon takaisin, antaen tuolle kunnolla kyytiä. Koiran huomio kuitenkin kiinnittyi erään puun taakse ja tämä jäi katsomaan sinne suuntaan. Effie huomasi koiransa kiinnostuvan ja lähti katsomaan mikä koiraa kiinnosti, kun hän lähti koiraansa kohti, samaan aikaan koira lähti puuta kohti ja haukahti pari kertaa terävästi, mutta vielä pentumaisen kimakasti. "Mitä sinä siellä näet?" tyttö kysyi hymyillen ja ottikin suunnaksi puun, jota kohti koira rohkeasti meni. "Kappas, en olisi uskonut, että törmätään taas näin nopeasti", tyttö sanoi hieman hämmästyneenä, kuitenkin iloisena. "Tässä on J.Hendrix. Frans, isä... osti sen minulle lahjaksi uuteen kotiin", tyttö sanoi hymyillen, nosti aurinkolasit silmiltään ja otti pienen koiran syliinsä.
Tytön ilme kuitenkin muuttui hyvin surulliseksi, kun hän ajatteli taas Tenoria. Tytön surullinen katse kiinnittyi miehen silmiin, kun hän esitti kysymyksen, joka oli hänelle itselleen tärkeä: "Uskotko sinä, että jonkun kuoleman, vaikka se toinen kuolisi jossain ihan muualla, kuin missä itse on, että sen kuoleman voi tuntea sillä hetkellä kun se tapahtuu?" Hän nyyhkäisi ja ja pari kyyneltä valui hänen poskilleen ja koira nuolaisi ne hellästi pois.

[Jacob King]

Jacob havahtui kun jokin kimeästi jipittävä otus lähestyi kovaa vauhtia, muttei juuri siihen muuten reagoinut sillä se kuulosti ihan piskuiselta koiranpennulta. Silti hän toivoi että lait muutettaisiin niin ettei koiria saisi pitää vapaana julkisilla paikoilla. Toki pentu oli vähemmän vaarallinen kuin se iso rottwailer viime viikolla, mutta silti. Jacob nousi istumaan puuta vasten, ja rapsutti mietteissään ohimoaan katsellessaan tyttöä ja koiraa, tervehdittyään heitä ensin. Koiran nimi hymyilytti hieman, söpö pikku karvapallero ja rock-legendan nimi--ei varmaan löytynyt montaa vastaavaa lemmikkiä.

Miehen valtasi tunne kuin tämä olisi tapahtunut ennenkin. Hetken kuluttua hän muisti toisen teinitytön joka oli kysellyt häneltä syvällisiä kuolemaan liittyen vaikka oltiin täysin ventovieraita, jopa enemmän kuin tämän tytön kanssa. Mikä ihme hänessä herätti tuollaista? Oli melko selvää että kyse oli aiemmasta koirasta--se oli vanha ja viikonlopun helteet hirvittävät--hän ajatteli ja pohti sanoisiko vain mitä tyttö halusi kuulla vai viitsisikö oikeasti miettiä omaa uskomustaan asian suhteen. Helteen uuvuttamat aivot päättivät sen hetkessä.
"Eiköhän voi, jos side on ollut erityisen vahva. Sinun ja koirasi välillä varmaan oli, jos se oli sinun jo pikkulapsesta asti,"
Hän nousi ylös, kurkku kun huusi kostuketta.
"Söpö pikkuinen ja hieno nimi," hän kommentoi lämpimästi, astuessaan lähemmäs ja tarjoten pennulle kättään nuuskittavaksi. "Mutta kuinka uskallat pitää sitä vapaana. Et kai mitenkään ole vielä ehtinyt kouluttaa sitä pysymään lähelläsi? Meinaan vaan että eikö se juokse autotielle?" Sävy ei ollut syyttävä vaan enemmänkin hämmentynyt ja huolissaan.

[Effie Clayton]

Effie nautti pentunsa kanssa leikkimisestä, vaikka ikävöikin Tenoria kovasti. Palloleikki sujui hyvin, mutta sitten pentu huomasikin kohteen, mitä kohti lähti. Toisaalta oli helpotus, että se oli Jacob, mutta toisaalta Effie mietti, että ehkä se oli vain jotain johdatusta jostain, ehkä Tenorilta.
Effie polvistui miehen viereen ja mietti hetken tohtisiko kysyä Tenorista ja tämän kuolemasta, mutta tuli tulokseen, että Jacob oli osoittautunut kovastikin sellaiseksi turvalliseksi, jolta voisi kysyä. Ja olihan tyttö nähnyt selvästi tämän taikovan, vaikka muuta väitettiin. Niinpä hän kysyi kykenisikö rakkaan ystävän kuoleman tuntea, vaikka oli itse pitkän matkan päässä tästä.
Saatuaan vastauksen, Effie tyytyi siihen ja nyökkäsi.

Tyttö hymyili, kun tämä isällinen hahmo, kehui hänen koiraansa. "Se on vapaana nyt siksi, kun me heiteltiin palloa, mutta sitten se huomasikin sinut ja halusi tulla tutustumaan", Effie vastasi ja kaivoi taskustaan hihnan, joka siellä oli mytyssä. "On minulla hihnakin mukana", hän lisäsi ja kiinnitti J.Hendrixin kuitenkin hihnaan, ennen kuin nousi ylös itsekin.
Hän oli hetken hiljaa, hänen päässään myllersi yhtäkkiä ihan mahdottomasti ja ennen kuin hän ehti tarkkaan edes harkita mitä sanoisi, tulikin suusta yhtäkkiä kysymys: "Ootko sä mun isä?" Effie veti kätensä samassa suulleen ja kyyneleet valuivat hänen poskilleen. "Tai siis kun..." Effie änkytti ja pyyhki kyyneleitä. "Mä kuulin, että mun isä ei oo mun isä. Ja löysin äidin päiväkirjan", Effie nyyhkytti ja katsoi miestä silmiin: "Äitillä oli siellä kaks kertaa, mainittu." Hän kertoi toisen miehen vähäiset tiedot ja sitten Jacobin sen aikaisen osoitteen ja ne tiedot, jotka äiti oli päiväkirjaansa maininnut. "Se oli kova homma etsiä ja löytää. Ja musta tuntuu että joku korkeempi on ohjannut tapahtumia, kun satutaan usein kohdakkain, mutta mun on pakko tietää, onko mun isä kiva ja turvallinen vaiko vankilassa lusiva raiskaaja", Effie sanoi ja lysähti tuskaisena polvilleen. Liian monet ja sekavat tunteet myllersivät nuoren tytön mielessä aivan liian voimakkaana myllerryksenä, eikä hän oikein tiennyt, mitä tehdä. Asia oli liian pitkään kalvannut mieltä ja nyt se purkautui ulos. J.Hendrix tökki kuonollaan tytön kättä ja tyttö silitti pentua, vaikka hänen sisällään olikin nyt katastrofaalinen tunnelma.

[Jacob King]

"Mitä?" Jacob kysyi epäillen korviaan vaikka kysymys oli esitetty kuuluvasti. Jatko sai miehen hulestumaan tosissaan sillä tämä ei selvästi ollut virhe ja että tytön oli pakko saada tietää. Hetken hän katsoi alas maahan lysähtänyttä teinityttöä ja yritti pakottaa aivonsa käsittelemään täysin puskan takaa hypännyttä uutispommia. Tyttö vaikutti jotain kahdentoista ja neljäntoista väliltä mikä asettaisi syntymän '70-luvun puolivälin tienoille. Hänellä ei silloin ollut aikaa sosiaaliseen elämään työn ulkopuolella juuri lainkaan saati sitten parisuhteeseen. Yhden illan juttuja oli ollut useampi. Ehkäisykeinoja oli aina käytetty mutta eivätpä ne koskaan satavarmoja olleet. Ja jos joku nainen oli kirjannut ylös hänen osoitteensa niin todennäköisesti oli ollut aie kertoa raskaudesta. Jacob ei muistanut koskaan kuulleensa yhdestäkään yhdenillan kumppanistaan jälkeenpäin, ja olettanut sen johtuvan siitä että hän oli aina aluksi tehnyt erittäin selväksi ettei hän lähtisi mihinkään enempään.  Ja siitä ettei niitä nyt aivan mahdotonta määrää ollut kertynyt.

Jacob polvistui Effien eteen ja laski toisen kätensä tytön olkapäälle.
"Hei, se on okei. Äitisi ei koskaan ottanut yhteyttä, joten en tiedä. Mutta minä autan selvittämään asian niin hyvin kuin voin,' hän sanoi rauhoittelevaan sävyyn ja purosti tytön olkaa hyvin kevyesti.
"Tule mukaan tuohon puistokahvilaan, tarjoan jotain. Et varmaan voi viedä pentuasi sisälle mutta jos kerrot mitä haluaisit niin tuon ulos. Istutaan jonnekin jutteleman," hän sanoi ja siirtyi pakkaamaan pyyhkeensä ja kirjansa takaisin olkalaukkuun.
"Mikä on äitisi nimi?" hän tiedusteli pakatessaan, katse tytössä. Lapsessa ei ollut tuttuja piirteitä, sen enempää hänen kuin kenenkään naisen jonka kanssa hän muisti olleensa. Ei sillä ettäkö hän kuvitteli muistavansa jokaisen noin vain. No, ehkä tytöllä oli samankaltainen kasvojen ja nenän muoto mutta se ei vielä merkinnyt mitään. Ruskeat silmät myös kuten hänellä, mutta eri sävyä.

[Effie Clayton]

”Oletko mun isä”, Effie toisti kysymyksen hiljaa. Hän oli puolivuotta joutunut elämään sen raskaan tiedon kanssa, ettei se jota hän oli aina pitänyt isänään, ollutkaan isä. Hän oli tuskissaan etsinyt johtolankoja kotoa ja 3 kuukautta aiemmin oli hän löytänyt äitinsä päiväkirjoja, joista yksi oli niiltä ajoilta, kun äiti oli tavannut Jacobin kerran. Asia oli aivan liian kauan myllertänyt hänen pienessä mielessään ja vastauksia piti saada. J.Hendrix nuoli, itkevän emäntänsä, kättä lohduttavasti ja koitti piristää itkevää tyttöä.

Kun Jacob polvistui Effien eteen ja laski kätensä tämän olkapäälle, nosti tyttö itkuisen katseensa mieheen. ”Äiti ei halunnut ottaa yhteyttä, kun pelkäsi samaa kuin minä”, Effie sanoi nyyhkäysten välissä. Miehen hellä puristus tuntui olkapäällä ja tyttö nyökkäsi tälle. Hän otti pennun syliinsä ja skeittilautansa toiseen kainaloon, vastaten kysymykseen: ”Äiti on Allison Clayton ja minä olen 14-vuotias.” Tyttö katsoi miestä silmiin ja pyyhkäisi toisella kädellään hieman poskeaan, joka oli kyynelistä märkä.
Tyttö nousi sitten seisomaan ja lähti miehen kanssa kohti kahvilaa sanoen: ”Mä voisin ottaa fantaa, jos siellä on. Toimis ehkä pää vähän paremmin.” Ymmärrettävästikin kaikki oli päässä sekavaa.

[Jacob King]

Jacob oli enemmänkin shokissa näin yllättävästä käänteestä, mutta kykeni hyvin pitämään ajatuksensa ja tunteensa järjestyksessä kiitos ammattinsa, pitkän uransa ja siihen luontaisen soveltuvuutensa. Kahvilan terassilla oli vielä pari pöytää vapaana, joten mies viittasi sen suuntaan ennen kuin katosi kahvilan sisälle. Kahvilassa oli jonoa, joten siinä odotellessaan mies ehti upota ajatuksiinsa. Hän ei tiennyt mitä tuntea tästä mahdollisuudesta,
ja teki nopeaa laskelmaa päässään. Oliko hän koskaan tavannut ketään Allison Claytonia?
Kassalla myyjän piti huhuilla häntä kahdesti ennen kuin hän havahtui ja lakkasi tuijottamasta limutölkkejä kassan takana seisovassa kylmäkaapissa.
"Ai, anteeksi. Fanta-tölkki ja 7UP-tölkki, kiitos," hän käänsi katseensa myyjään joka sitten kääntyi kaivamaan tilauksen kylmäkaapin perältä jossa kaikkein kylmimmät juomat asuivat.

Mies huokaisi astellessaan kohti kahvilan ovea, yksi tölkki kummassakin kädessään. Hän oli päätynyt tulokseen että ei ollut mitään toivoa muistaa yhdenillan juttujen nimiä viidentoista vuoden takaa, jos sitä nyt edes oli etunimeä enempää esittäydytty. Terassilla pöytien ohi kulkiessaan hän vilkaisi pariskuntaa kahden taaperoikäisen lapsen kanssa jotka nauttivat jäätelöannoksia, ja hän toivoi että tämä yllätys olisi ainoa laatuaan jos kävisi ilmi että tämä nuori tyttö oli hänen.
"Oletko kertonut äidillesi tästä? Tietääkö hän että olet etsinyt biologista isääsi?" Jacob tiedusteli, käännettyään huomionsa Effieen ja asetti Fanta-tölkin Effien eteen.

[Effie Clayton]

Effien mieli oli hämmentynyt, mutta polttava tarve tietää totuus oli ajanut häntä eteenpäin. Ehkä hän hieman kulki päämäärättömästi kuin päätön kana, mutta hän ei kyennyt jakamaan tunteitaan kenenkään kanssa.
Effie katsoi Jacobin osoittamia pöytiä ja lähti puikkelehtimaan vapaaseen pöytään, siinä odotellessa hän pohti mitähän äiti mahtaisi sanoa. Äiti oli viime aikoina ollut levoton ja tämä olikin sopinut Fransin ja isovanhempien kanssa, että Effie muuttaisi Fransin luokse toistaiseksi kokonaan, sillä hänen voimansa olivat aika lopussa.

Effie palasi maanpinnalle, kuullessaan Jacobin kysymyksen. Hän ei heti tajunnut kysymystä ja siksi vastasikin hieman hitaasti: ”Eeen. Minulla on äidin luona vanha suljettu laatikko, täynnä kaikenlaisia tavaroita. Äidin päiväkirja oli sen laatikon sisällä.” Effien ajatus oli aika solmussa ja hän kysyi varovasti: ”Olisiko äiti laittanut sen tarkoituksella minun laatikkooni? Se on viime aikoina ollut jotenkin outo.” Effien katseesta saattoi harjaantunut ihmistuntija nähdä, että tytön elämä oli tavallista enemmän solmussa. J.Hendrix oli käpertynyt tytön syliin ja nukkua tuhisi siinä tyytyväisenä.
”Kaikki on kääntynyt oudosti. Vielä viikonloppuna minä asuin kirjaimellisesi vuorotellen äidin ja i...sän luona, mutta kun me oltiin kylpylässä viikonloppuna, niin minun tärkeimmät tavarat olikin siirretty i-sän kotiin. Ja kyllä me jo sillon isän ja äidin eron aikaan puhuttiin että minä olisn vuorotellen niillä ja ehkä enenevissä määrin isän luona, mutta kyllä mä olisin odottanut että mulle kerrotaisiin jos minä muutankin yhtäkkiä kokonaan isän luokse. Vaikka ei se edes ole tai on kai se tavallaan mutta ei sillain ihan oikeasti”, Effie purki ajatuksiaan. Hän joi sitten pitkän kulauksen fantaa, sillä hänen kurkkuaan kuivasi.

[Jacob King]

Cola-tölkki sihisi auki mutta Jacob oli liian keskittynyt kuuntelemaan ja tarkkailemaan tyttöä juodakseen siitä. Vaikutti siltä että tytön äidillä oli ongelmia lapsensa lähtökohtien käsittelyssä siinä missä sellaisen jo hyväksyneellekin olisi vaikeaa nostaa moinen historia esiin, etenkin teini-ikäiselle joten Jacob piti täysin mahdollisena että nainen olisi valinnut tuollaisen polun. Mutta koska hänellä ei ollut minkäänlaista todellista pohjaa mielipiteilleen mies ei vastannut kysymykseen muutoin kuin pienellä olkien kohotuksella ja vaikea-sanoa -ilmeellä samalla kun jatkoi aktiivista kuuntelua. Effien lopetettua Jacob pohti hetken.
"Entä adoptio-isäsi? Tai isovanhempasi? Tietävätkö he tästä mitään?"

[Effie Clayton]

Effie katsoi Jacobin eleitä ja reaktioita. Tilanne oli haastava, hän yritti ymmärtää asia itsekseen, mutta se oli vaikeaa. "En mä tiedä tietääkö ne, mutta pakko niiden on jotain ainakin tietää. Ainakin Frans tietää, etten minä oikeasti ole sillain biologisesti sen. Ja kai ukki ja mummikin tietää, kun me kuulemma asuttiin mun ensimmäinen vuosi niiden luona melkein kokonaan", Effie sanoi pohtivasti. "Toisaalta eihän se takaa sitä, että ne ois tienny kuka mun isä on, mutta kyllä ne tietää että Frans ei ole biologinen mitenkään mulle", Effie kertoi. "Mutta ukkikin sanoo, että kyllä Frans menee ihan täydestä isästä, kun se on niin kiltti, vaikka alkuun se oli tosi välinpitämätön, mutta kyllä se vuosien aikana on kehittynyt hieman ja kai se välittää. Tai päätellen siitä, että minä saan asua sen luona. Mutta se on kyllä aika töiden kimpussa silti, mutta kai se vois huonomminkin mulla olla", Effie lisäsi.

[Jacob King]

Mies naputti Cola-tölkkiä etusormellaan kuunnellessaan ja järjestellessän ajatuksiaan. Hän halusi auttaa tyttöparkaa, mutta toivoi kovasti että satuisi löytymään kolmas isä-ehdokas joka sitten myös olisi se. No, siitä nyt ei tässä vaiheessa kannata liikaa huolta kantaa, hän muistutti itseään. Jacob huomasi kyllä että tyttö vaikutti hakevan isähahmoa eikä vain tietoa isän henkilöllisyydestä, mutta se nyt ei vain olisi niin yksinkertaista kun on kaksi perhettä joiden tunteista ja tulevaisuudesta on kyse. Hän katsoi nuorta tyttöä lempeästi ja yritti valita sanansa hyvin.
"Jos et ole vielä kertonut kenellekään heistä että etsist biologista isääsi ja että löysit mahdollisen ja haluaisit selvittää asian, sinun pitäisi. Isyys-testi on asia johon tarvitaan äitisi kirjoitettu suostumus, kun sinä olet alaikäinen ja minä en ole edes naimisissa äitisi kanssa. Ja muutenkin, on parempi että perheesi kuulee yhteydenotostasi sinulta ja puhutte asiasta keskenänne ensin. Voit kertoa heille että lupaan teettää isyys-testin heti kun tai jos äitisi siihen suostuu. Ja että jos kävisi ilmi että olen isäsi, haluaisin tavata äitisi ja muun perheesi ja keskustella asiasta mutta en tässä vaiheessa lupaa enkä aio mitään sen enempää."

[Effie Clayton]

Effie hörppäsi fantaa siemauksen ja katseli miehen ilmeitä ja katseita, yrittäen tulkita mielessään mitä tämä mahtoi ajatella.
Kun Jacob kertoi miten asiat menisivät, tytöstä tuntui kuin putoaisi vähän enemmän johonkin liejuun, josta ei pääsisi ylös. Äiti ei ollut mitenkään kovin vastuuntuntoinen ollut koskaan, mutta ehkä pieni toivon kipinä olisi.
”Minä kerron ukille”, hän sanoi lopulta hiljaa otti taas limuhuikan. ”Se auttaa puhumaan äidille ja saa äidin suostumaansiihen testiin”, Effie sanoi pohtivasti. ”Saanko sinun puhelinnumerosi, jos ukki tai äiti tahtoo puhua kanssasi?” tyttö kysyi mieheltä.

Effie silitteli J:tä, kun tämä nuoli hänen kättään.
Koira vaistosi, että tytön olo oli levoton ja hämmentynyt.
”Kerro mulle yksi asia”, Effie pyysi. ”Miten aikuisena pärjää, kun ei se suju nyttenkään yhtään mitenkään?” Effie esitti kysymyksen. Hän oli sinnillä selvinnyt elämänsä alkutaipaleen, mutta siinä oli paljon asioita, jotka eivät menneet sillä tavalla, kuin olisi ollut lapsen kannalta turvallista.

[Jacob King]

Jacob vain nyökkäsi ja kokeili shortsiensa taskuja automaattisesti vaikka ei niissä koskaan kynää ja paperia kulkenutkaan. Tytön seuraava kysymys oli paljon tärkeämpi joten mies keskittyi siihen.
"No, se olisi äitisi ja isäsi tehtävä ja vastuu opettaa sinulle mahdollisimman paljon ennen kuin olet aikuinen, ja ohjata ja tukea. Isoäitisi ja isoisäsi jossain määrin myös. Ja tietysti koulun. Jos perheen suhteen on huonot kortit saanut, kannattaa kerätä ympärilleen muuta tukiverkostoa. Minä menetin koko perheeni hyvin nuorena, mutta parhaan ystäväni vanhemmat olivat tavallaan kuin toiset vanhempani ja he auttoivat minua. Auttavat yhä tarvittaessa," hän vastasi rauhallisesti ja tarttui vihdoin colatölkkiinsä.
"Tosi tärkeää on myös pitää kiinni unelmistaan ja halusta tavoitella niitä. Olla visio siitä mitä haluaa tehdä ja kokeilla aikuisena. Se itsessään auttaa jo pitkälle, kun sitten pyytää apua koulun opettajilta tai kehen nyt sitten eniten luottaa."

[Effie Clayton]

Effie silitteli toisella kädellään J:n turkkia ja toisella kädellä hän siveli fantatölkkiä. Hän piti katseensa Jacobin silmissä ja kuunteli kun tämä vastasi siihen kysymykseen ja huoleen, mikä oli viimeisimmäksi tullut hänen suustaan. 
Hän pohti samalla kaikkea sitä, mitä hänen korvansa ottivat vastaan. Oli tietyllä tapaa helpottavaa saada vastauksia, mutta toisaalta taas se lisäsi tietynlaista epävarmuutta. 
Jos joku solmu avautuikin, sen perään tuli ikäänkuin uusi solmu. 

Effie kuitenkin tiedosti, että asia olisi jotenkin avattava. Hän toki tiesi ja ymmärsi senkin puolen asiasta, että vaikka isyys selviäisi varmasti, niin se ei tekisi asioista taikaiskusta helpompaa. Sillä vaikka se selviäisi ja Jacob sen myötä luultavasti tulisi elämään mukaan, oli tällä kuitenkin kokonaan aivan eri perhe ja todellisuudessa Effie tiesi, että pienet lapset tarvitsivat Jacobia käytännön tasolla paljon enemmän kuin hän. Toisaalta Effie, etsi biologista isäänsä siksi, että oli eksynyt ja halusi sen pohjalta kyetä rakentaa oman itsensä, sen minuuden joka hän todellisuudessa olisi. 

"Minä luotan eniten ehkä ukkiin ja mummiin. Ne on aina ollut ja huolehtineet. Jos muut ei, mutta ei nekään aina ole tulleet, jos eivät ole tienneet, että minä tarviin niitä. Ei äiti aina kaikkea kertonut niille", Effie kertoi ja hörppi fantaansa. 
Hän huokaisi syvään ja sanoi: "Minä en ole koskaan erityisesti pitänyt palapeleistä. Mutta silti minä olen niinkuin palapeli, mutta siitä palapelistä puuttuu palanen. Ja jos sitä palasta ei löydy siihen, en minä voi olla lainkaan minä." 
Hetken hiljaisuuden jälkeen hän sanoi: "Minä tiedän ja ymmärrän sen, että vaikka se asia selviäisi, niin sinulla on oma elämä pienempien lasten kanssa, enkä minä halua siihen tunkeutua sotkemaan niitä kuvioita. Minä haluan vain... tietää kuka minä olen. Haluan tietää, miltä se palapeli näyttää valmiina. Että siinä isänkin kohdalla voisi olla mustan varjon tilalla selkeä kuva."