Children are our future

[Albus Dumbledore]

Dumbledore itse tiesi Voldemortin traumaisen lapsuuden vaikuttaneen Pimeyden lordin psyykkeeseen ja kasvattaneen pojasta sen miehen, mitä tämä nyt oli - jos Voldemortia mieheksi kykeni enää sanomaankaan.
Jacob oli kuitenkin oikeassa. Lordi Voldemort oli yhtä heikko kuin kuka tahansa muukin; hän pelkäsi kuolemaa ja kaikkien hirmutekojensa takana oli myös valmis tekemään mitä vain jotta hän onnistuisi tavoitellessaan kuolemattomuutta. Ikuista elämää.
Dumbledore kuitenkin myös tiesi Tylypahkan olevan yksi turvallisimmista paikoista, sillä rehtori tiesi pimeyden Lordin pelkäävän häntä.
Mitä tuli taas Severus Kalkarokseen, oli mies toimunut jo monia vuosia lojaalisti Dumbldedoren palveluksessa. Dumbledore itse muisti Potterien kuolin yön kuin eilisen, kun Kalkaros oli ryöminyt takaisin Tylypahkaan ja anellut Dumbledorea. Rehtorilla oli siis perustellut syyt luottaa tähän.

Jacob vaikutti silti edelleen epäileväiseltä. Puheet Voldemortista osuivat oikeaan. Rehtori nyökkäili ilme vakavana miehen sanoille ja huokaisi sitten syvään. Aihe ei ollut varsinaisesti helppo. Hän ei halunnut vähätellä Voldemortin hirmuisuutta, mutta ei myöskään halunnut pelotella vanhempia. Hetken rehtori joutui miettimään sanojaan.
"Voldemort oli epäilemättä yksi suurimmista pimeyden velhoista", hän sanoi tyynenä, kääntäen katseensa Jacobiin, mittailen miestä katseellaan, "Mutta hänkin oli loppujenlopuksi vain ihminen. Myös hän pelkäsi kuolemaa, ja kyllä, epäilemättä myös tavoitelli kuolemattomuutta." Tämä oli totta, eikä Dumbledore löytänyt mitään syytä, miksi asiaa salailisi. Jacob ei ollut tyhmä, sillä hän itsekin oli oivaltanut yhteyden Voldemortin kuolemattomuuden tavoittelussa ja kuolonsyöjien symbolissa.
"Käärme luo nahkansa aina uudelleen niin kuin feeniksikin nousee tuhkastaan", velho sanoi sanojaan punniten.
"Mikään ei kuitenkaan ole koskaan loputonta. Sinä hirmuisena yönä, kun Potterien perhe tuhoutui, kukistui myös Voldemort. Monet epäilevät hänen kukistuneen lopullisesti. Totuus kuitenkin on, että vaikka pimeyden lordi havittelikin kuolemattomuutta, ei mikään mahti maailmassa takaa sitä ikuisiksi ajoiksi, sillä aikamme maan päällä on vain rajallinen", rehtori pohdiskeli ääneen. Hän tiesi että koulun kätköissä oli Viisasten kivi. Viisasten kivi oli yksi niistä harvoista taikaesineistä joita Voldemort hyvin todennäköisesti havittelisi mikäli tämä aikoisi palata takaisin. Itse asiassa Pimeyden Lordin nousi saattoi olla jopa mahdollinen, olihan Irvetasta yritetty kiveä varastaa.
"On kuitenkin myös totta, että Tylypahka on yksi turvallisimmista paikoista, ja voitte luottaa sanaa, herra King", Dumbledore siirsi katseensa suoraan Jacobiin, ilmeen ollen vakuuttava, "Mikäli pimeyden Lordi koskaan aikoisi palata, hän ei kouluumme pyrkisi. Minä tunnen hänet paremmin kuin hyvin. Aikoinaan hän oli oppilaani ja tiedän että nykyisin - mikäli hän on yhä tuolla jossain - Voldemort pelkää minua. Hän olisi puhdas typerys mikäli pyrkisi palaamaan koululle."

[Jacob King]

Jacob kuunteli ja pyrki maalaamaan kokonaiskuvan Dumbledoren näkemyksestä. Vaikutti siltä että tämä loppujen lopuksi sittenkin uskoi Voldemortin palaavan, mutta ei missään nimessä Tylypahkaan, ja vaikutti myös täysin vilpittömältä uskossaan. Se oli tietenkin äärimmäisen tärkeää, ja toi paljon mielenrauhaa – varsinkin kun Harry Potter saattaisi aloittaa täällä juuri tänä vuonna eikä hän epäillyt hetkeäkään etteikö Voldemort kihisisi halua kostaa tai todistaa ettei pojassa ollut mitään erityistä. Etenkin nähden siihen miten valtava elävä legenda tuo poikaparka oli. Olisi toki tavattoman huonoa tuuria jos Voldemort sattuisi löytämään polun takaisin juuri näinä vuosina...mutta jos ja kun se oli mahdollista, sitä ei sopinut sivuttaa mitättömänä. Joten oli hyvä voida uskoa että sekä Harry että tämän koulutoverit olisivat turvassa mahdollisilta hyökkäyksiltä. Oli toki huomioitava ettei missään tässä maailmassa ollut täysin turvallista, mutta kunhan edes tarpeeksi, suhteessa uhan suuruuteen.

Mutta kaikkein eniten häntä yhä huoletti se että koululla työskenteli ja asui tämän entinen seuraaja josta voisi hyvin mahdollisesti olla paljon harmia oli Voldemort sitten kiinnostunut henkilökohtaisesti Tylypahkaan tunkeutumaan tai ei. Dumbledore ei vaikuttanut kovin halukkaalta vastaamaan Kalkarokseen luottamista koskeviin kysymyksiin sen syvemmin, mutta hän muotoili silti uuden kysymyksen. Jos hän olisi lähettämässä tavallista lasta tänne, Dumbledoren luottamus kyseistä miestä kohtaan ehkä riittäisi jo sinänsä, mutta ei nyt. Ei tämän salaisuuden jakamisen kanssa.
”Voiteko kertoa miksi Kalkaros vaihtoi takaisin meidän puolellemme?” hän kysyi ja onnistui jopa kuulostamaan lähes ennakkoluulottomalta. Hän koki kysymyksen kuitenkin äärimmäisen tärkeäksi sillä moni puolenvaihdon motiivi saattaisi tietyissä olosuhteissa lakata merkitsemästä tai merkitys hiipua ja saada vahvemmankin ja paremmankin ihmisen sortumaan takaisin pimeän puolelle, vaikka kuinka olisi vannonut uskollisuutta toiselle. Varsinkin kun sillä puolella vastassa oli ilmeisen tunteeton manipuloinnin mestari.

[Albus Dumbledore]

Juuri 11 vuotias ja koulunsa aloittava Harry Potter olikin saanut Dumbledoren tekemään koulunsa suojaukseksi lisätoimenpiteitä. Ei ollut epäilystäkään etteikö Voldemort haluaisi kostaa, mikäli tämä päättäisikin yrittää takaisin valtaan nousemista. Olihan Irvestasta yritetty varastaa jo Viisasten Kiveäkin, mikä oli rehtorin saanut epäileväiseksi; jotain kummaa oli tapahtumassa.
Dumbledoren usko Tylypahkan suojaan oli kuitenkin suuri. Koulu oli viimeisimmänkin taistelun aikaan turvallinen ja sodan tuottamasta yleisestä pelosta huolimatta sen vuotiset oppilaat olivat silti valmistuneet Tylypahkasta. Useimmat jopa huippuarvosanoin.

Jacob uteli Kalkaroksesta lisää. Dumbledore tiesi vallan hyvin, minkä vuoksi mies oli aikanaan vaihtanut puoltaan, mutta samalla myös luvannut ettei hiiskuisi asiasta kenellekään. Lily Potterin kuolema oli Kalkarokselle heikko kohta ja Dumbledore kunnioitti tämän yksityisyyttä.
"Hän viimein ymmärsi että olemalla Voldemortin riveissä, hän menettäisi kaiken itselleen tärkeän", Dumbledore vastasi ympäripyöreästä Jacobin kysymykseen. Vastaus oli kuitenkin osittain totta, vaikkakin suurpiirteisesti sanottu.
"Severus Kalkaros on läksynsä oppinut. Minä en kiellä Tylypahkaa keneltäkään sellaiselta, kuka on paikkansa täällä ansainnut, ja minä vakuutan, että Severus Kalkaros on yksi sellaisista. Hän on luottamukseni ja paikkansa täällä lunastanut."

[Jacob King]

Jacob katsoi parhaaksi olla tuhlaamatta aikaa Kalakroksen kuolonsyöjyyttä suoranaisesti tonkiviin kysymyksiin. Dumbledore olisi melkoinen haaste parhaimmallekin etsivälle jos tämä ei kertakaikkiaan jotain halunnut kertoa, miltä juuri nyt vaikutti – ja koska Dumbledore ei tosiaan ollut epäluotettava. Mutta lieni silti hyvä pyrkiä selvittämään tarkemmin miten paljon tämä Kalkarokseen luotti. Olihan tuossa jo henkensä uskomisesta tämän käsiin mainittu, mutta ei sellainen luottamus kaikkea kattanut.

Hän oli tämän vuoden aikana, Hunterin mahdollisen aloituksen tullessa ajankohtaiseksi, pyrkinyt tutustumaan nykyajan Tylypahkaan sen minkä mediasta pystyi. Ja todennut melkoisen mielenkiintoisen seikan koulun elämässä – pimeyden voimilta suojautumisen professorin asema oli vapautunut joka vuosi jo reilusti yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Uskomus Voldemortin kirouksesta kulki ilmeisesti vahvana sen tiimoilla, mutta se mikä häntä todella mietitytti oli uusien opettajien luotettavuus ja pätevyys enää tässä vaiheessa. PVS oli tärkeä aine nuorille velhoille ja noidille, oli ehkä vaikein ja vaarallisin aine, ja mitä useammin jokin vaihtuu sitä hankalampaa on löytää kunnollinen korvike. Ja, tässä tapauksessa moni todennäköisesti vältteli negatiivisen maineen saanutta virkapaikkaa. Ja kun PVS:n opettajan täytyi sentään olla erityisen tietoinen ja kokenut pimeyden voimista eli ei siinä virassa ihan kuka tahansa pärjännyt eikä mikä tahansa mielenlaatu soveltunut.
”Pimeyden voimilta suojautumisen opettaja on vaihtunut joka vuosi jo iät ajat. Aiotteko missään vaiheessa nimittää Kalkaroksen siihen virkaan?” hän kysyi, kohteliaassa sävyssään avoimesti se että tämä oli suoraan johdannainen Dumbledoren jatkuvasti vakuuttamaan luottamukseen.

[Albus Dumbledore]

Pimeydenvoimiltasuojautumisen opettajan tiheä vaihtuminen viime vuosina oli ainoa ongelma nykyisessä Tylypahkassa ja Dumbledore olikin pyrkinyt olemaan tästä mahdollisimman rehellinen. Hyvin monet huhuivat paikan olevan jopa kirottu, vaikka todellisuudessa rehtori itse uskoi sen olevan vain surkeiden sattumusten sarja ja eräiden opettajien henkilökohtaiset ongelmat; useimmat pelkäsivät Voldemortin jopa kostavan, jos nämä jäivät pestiin pidemmäksi aikaa. Toisaalta vaikka opettajat olivatkin vaihtuneet tiheään, luotti suurinosa silti Dumbledoreen; hänhän oli ainoa velho, jota Voldemort todella pelkäsi.

Jacobin kysymys ei varsinaisesti yllättänyt. Dumbledore oli tottunut vastailemaan koulunsa vanhemmille aiheesta, vaikkakin Jacob olikin ainoaa laatuaan sen suhteen, että tämä liitti myös Kalkaroksen kysymykseensä. Dumbledore kohotti katseensa suoraan Jacobiin ja vastasi yksinkertaisen ytimekkäästi: "En."
"Kalkaros on koulumme ainoa ja ehdottomasti mitä parhain juomamestari ja hän pysyköön pestissään. Toivon hänelle pitkää ikää ja terveyttä."

[Jacob King]

Jacob pohti vastausta syvästi, muttei kommentoinut siihen mitään. Vastaus oli melko tyhjentävä ja vakuuttava, mutta hän jätti Kalkaros-aiheen ainakin toistaiseksi enemmänkin koska hänestä tuntui ettei Dumbledoresta saisi irti enempää, ainakaan suorilla kysymyksillä...ja lopultakin olisi kai noin kymmenessä vuodessa käynyt jotenkin ilmi jos tämä entinen kuolonsyöjä olisi epäsopiva opettaja lapsille.

Hänen ajatuksensa kulkeutuivat aiheeseen joka oli oikeastaan ollut ensimmäinen jota hän oli pohtinut kun Hunter ensimmääisen kerran ilmaisi kiinnostusta Tylypahkaan lähtemiseen vielä tartunnan jälkeenkin.
Hän piti syvän vakavan katseensa Dumbledoren kasvoissa ja pyöritteli kädessään olevaa sulkakynää.
”Sanoitte, ettei täällä ole ennen ollut ihmissusioppilasta. Kuinka varma olette siitä että kaikki joille hänestä kerrottaisiin, kohtelisivat häntä kuin muitakin oppilaita? En toki odota että jokainen heistä käsittelisi asian täysin ongelmitta - eihän kyseessä ole mikään tavallinen pikku sairaus - mutta kuten varmasti huomasitte, hänen psyykeensä tartuntansa suhteen kaipaa vahvoja aikuisia jotka kohtelevat häntä ihmisenä, mahdollisimman välittömästi.” hän kysyi painottaen asian äärimmäistä tärkeyttä päätöksen suhteen. Tämä itseasiassa jos mikä, olisi ratkaisevassa asemassa.
”Olenhan minä kertonut hänelle ihmissusien asemasta yhteiskunnassa ja yrittänyt kasvattaa hänestä vahvan. Ja tiedän etten voi suojella häntä ikuisesti ylipäätään miltään ihmissusiin liittyvältä...mutta haluan yrittää niin hyvin kuin mahdollista. Etenkin niin kauan kun hän on rakastunut kiroukseensa ja näkee sen lahjana.”
Hän saattoi vain rukoilla että onnistuisi kasvattamaan pojasta tarpeeksi vahvan, koska vielä tulisi aika kun tuo asianlaita muuttuisi.

[Albus Dumbledore]

Jacobia vaivasi kovasti Tylypahkan henkilökunta, minkä Dumbledore ymmärsi varsin hyvin. Tylypahka oli omalta osaltaan varsin omalaatuinen oppipaikka, mutta siitä huolimatta tulokset myös keskivertoa parempia.
"King hyvä, olen tuntenut henkilökuntani lähes yhtä pitkään kuin olen ollut Tylypahkassa. Tunnen koulun ja henkilökuntani yhtä hyvin kuin omat taskuni", Dumbledore hymyili lempeästi.
"Hunterin tilanne on toki ainoaalaatuaan koko koulun historiassa, mutta juuri tämänkaltaisten ongelmien vuoksi henkilökuntani ja opettajat ovat alansa ammattilaisia. He kohtelevat poikaa yhtä hyvin kuin muitakin. Vakuutan sen teille."

Dumbledore tiesi myös tarkkaan ihmissusien heikon aseman velhoyhteiskunnassa. Hän myös tiesi, että tekemänsä ratkaisu varmasti yllättäisi hyvin monet, mikäli tämä tulisi julkisuuteen, ja tämän vuoksi salassapito olikin hänelle ehdottoman tärkeää.

[Jacob King]

Jacob ei vastannut mitään, katseli vain rehtorin ohi syvän mietteliäänä, osoittaen kuitenkin nyökkäyksellä kuunnelleensa. Hänen teki vielä mieli jatkaa Kalkaroksesta, mutta toisaalta se tuntui turhalta – Dumbledoresta ei irronnut mitään tarkempaa, ja joka tapauksessa Severus Kalkaros olisi koulun henkilökunnassa ja yksi Hunterin opettajista jos poika kouluun rekisteröityisi.
Oli monia asioita joista hän ei kokenut saavansa täydellistä mielenrauhaa, huolimatta Dumbledoren rauhallisesta vakuuttelusta ja siitä että hän pohjimmiltaan luotti tuohon vanhaan velhoon.
Yksi seikka häntä mietitytti sillä hetkellä erityisesti; Dumbledore ei ollut kysellyt mitään pojan taustoista vaan oli ollut välittömästi valmis ottamaan tämän kouluun. Se sai väkisinkin pohtimaan ymmärsikö Dumbledore iästään ja viisaudestaan huolimatta sittenkään tapauksen syvyyttä ja suuruutta, etenkin Hunterin kaltaisen...vai oliko täällä kuitenkin ollut ihmissusioppilas aiemminkin?

Mutta toisaalta, hän oli suostunut viemään asian näinkin pitkälle - paljastamaan pojan salaisuuden perheen ulkopuoliselle vapaaehtoisesti. Eli ilmeisesti hänellä oli tarpeeksi vahva pohjimmainen luottamus siihen ettei Tylypahka olisi pojalle haitaksi. Sitä paitsi jos hän nyt hylkäisi Hunterin paikan, tuo paljastus olisi tapahtunut turhaan.
Poika oli motivoitunut, koulun rehtori oli erittäin kokenut ja luotettava lasten kanssa, vaikka saattaisi olla väärässäkin kuten kuka tahansa ihminen...ja hän voisi milloin tahansa ottaa pojan kotiin jos tuntui tarpeelliselta. Ei tässä varmaan kannattanut suotta tavoitella täydellistä mielenrauhaa kouluasioiden suhteen. Se olisi todennäköisesti mahdottomuus.

Mies huokaisi syvään, hieraisten samalla kasvojaan ja ohimoitaan kämmenillään.
”Niin,” hän totesi melko tyynesti, siirtäen katseensa taas Dumbledoren kasvoihin.
”Olen pohtinut myös sitä epätodennäköistä sattumaa, että tänne tulisi toinenkin ihmissusioppilas Hunterin aikana. Jos niin käy, haluan ottaa pojan lopullisesti kotiin ilman mitään selvittelyjä koulun henkilökunnan tai sen toisen oppilaan perheiden kanssa. En tahdo hänen viettävän aikaa täysin vieraan ihmissuden seurassa ilman että pystyn sitä itse seuraamaan, tai että hänen salaisuutensa leviäisi tarpeettomasti ulkopuolisille. Toki taikuuden opiskelu on tärkeää, mutta hän voi opiskella sitä myös kotona ja ainakin tällä hetkellä hänen haaveensa suuntaavat jästiammattien puolelle,” hän puhui vakavasti vaikka sävystä kävi ilmi että hän piti tuollaista tilannetta varsin epätodennäköisenä.

[Albus Dumbledore]

Tylypahkassa ei koskaan aikaisemmin ole ollut ihmissusioppilaita, mutta Dumbledore itse oli kyllä tavannut ihmissusia elämänsä aikana. Vaikka monet väittivät ihmissusia raakalaisiksi, pedoiksi (joita nämä toki susihahmossaan olivatkin), näki Dumbledore silti heissä myös ihmisen. Hunterin tilanne oli vakava - sitä ei kukaan kieltänyt - mutta yhtälailla Hunter oli myös lapsi, jolla on oikeus opiskeluun. Ja juuri tämän oikeuden vuoksi, Dumbledore oli valmis ottamaan Hunterin oppilaakseen. Jopa Hunterin psyykkeelle olisi varmasti parempi, mikäli tämä saisi olla lasten ja ikäistensä seurassa. Vaikka Hunter ihmissusi olikin ja Dumbledore itse otti tietoisen riskin ottaessaan pojan kouluunsa, kykeni Dumbledore silti samalla myös luottamaan siihen, että tilanne saataisiin pidettyä kontrollissa, olihan Tylypahkan opettajat kuitenkin alansa ammattilaisia.
Jacob oli kertonut Hunterin tilanteesta ympäripyöreästi kirjeessä, joten mikäli Jacob heltyää ja päättää päästää poikansa koulun oppilaaksi, selvittäisi Dumbledore luonnollisesti myös Hunterin taustoista enemmän. Nyt vaikeampana palana näytti olevan vain itse isä ja tämän vakuuttaminen.
Vanha velho tarkkaili nuoremman miehen mietteliäitä kasvoja. Jacob vaikutti mieheltä, joka haluasi perinpohjaisesti selvittää koulun taustat, ja harkita, mutta siitä huolimatta Dumbledore ei voinut olla pohtimatta, oliko taustalla myös vain yksinkertaisesti puhdasta itsepäisyyttä. Jacob ehkä koki Dumbledoren epäluotettavana tämän pitäessä koulunsa henkilökunnan tiedot salassa tai ei itse osannut päästää pojasta irti.
"Sanokaahan, herra King", Dumbledore sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, kohottaen silmänsä punnitsevasti Jacobiin, "Oletteko te valmis antamaan vastuun pojastanne jollekin toiselle, eli tässä tapauksessa minun henkilökunnalleni?"
"Minusta kuitenkin tuntuu, että ette aivan täysin luota kouluuni ja metodeihini", Dumbledore sanoi.

[Jacob King]

Jacob pysyi pohtivana ja vakavana, pysyen suhteellisen tyynenä yrittäessään torjua toistaiseksi mielestään osan syistä jotka tähän tilanteeseen vaikuttivat. Kääntäen katseensa Dumbledoren silmiin, hän vastasi lähes heti.
"Tunnen luottavani kouluunne ja metodeihinne tarpeeksi antaakseni niille tilaisuuden. Muuten en olisi pyytänyt tapaamista vaan hylännyt pojan paikan heti," hän vastasi.
"En silti osaa lykätä poikaa vastuullenne noin vain kartoittamatta perusteellisesti asioita. Niin kokenut kuin olettekin ja niin arvostettu kuin koulunne onkin, täällä on vain alle kaksikymmentä henkilökunnan jäsentä yrittämässä katsoa satojen erilaisten lasten perään, joista uusimpiin vasta tutustutte ja joista Hunter ei varmasti ole ainoa jolla on erityistarpeita. Samoinhan on valtion kouluissa, mutta toisin kuin niissä, täällä vanhempien yhteys ja vaikutus on minimaalinen yhdeksän kuukautta vuodesta. Kukaan ei voi luvata onnistumista jokaisen lapsen kohdalla missään koulussa, enkä sitä toki odotakaan. Perustavanlaatuisesti siis luotan mutta minun on oltava varma että teidän ja Hunterin tarpeet kohtaavat, koska niin moni elementti; ympäristö, ilmapiiri, käytännöt ja auktoriteettihahmojen kokoonpano on merkittävästi eri kuin valtion koulussa, jota Hunter on tähän asti käynyt. Uskokaa pois, tässä ei ole missään suhteessa mitään henkilökohtaista teihin tai kouluunne liittyen. Tekisin saman kyselyn minkä tahansa yksityiskoulun kohdalla," hän puhui ystävällisesti mutta määrätietoisesti perustellen.

Ohikiitävän hetken hän mietti, mutta päätti kuitenkin vielä lisätä yhden olennaisen syyn siihen miksi saattoi, ehkä mahdollisesti, olla hitusen ylisuojeleva. Kyseiset asiat kun eivät olleet mitään salaisuuksia, päinvastoin jokainen niistä oli enemmän tai vähemmän ollut Päivän Profeetan ja muiden lehtien otsikoissa. Toisaalta taas niin vanhoja uutisia ettei niitä ulkopuoliset muistaisi, saati osaisi yhdistää tiettyyn henkilöön, etenkin kun ne tapahtuivat kauan ennen sotaa. Ja hän kyllä tiedosti ettei Dumbledore ja Tylypahka ollut ainoa taho joka on joutunut kohtaamaan hänen tarpeensa selvitellä lastensa turvallisuuteen liittyvät asiat perusteellisesti, eli että kyse ei nytkään ollut vain äsken mainituista käytännön olosuhteista. Ei hän silti kaikkialle menneisyyttään avannut, mutta nyt se tuntui kuitenkin olennaiselta esitetyn kysymyksen myötä. Mies siirsi synkäksi ja murheelliseksi muuttuvan katseensa Dumbledoren ohi ikkunasta pilviseksi muuttuvaan iltapäivään.
"En usko että olen koskaan tämän valmiimpi antamaan vastuuta lapsistani muille, ja tiedän että saatan olla hieman ylisuojeleva. Sillä 5-vuotias veljeni kaapattiin ollessani seitsemän. Siitä on kolmekymmentäkaksi vuotta eikä häntä ole löydetty. Kuka sen teki ei myöskään tiedetä, vain se että tämä ainakin tuntee jonkun taikavoimaisen. Pöllöt kun eivät Beniä tavoittaneet eli joku on laittanut häneen jäljityksen eston."
Päivittäinen vähintään alitajuinen pelko ja kauhukuvat, kun ei tiennyt oliko tämä elossa vai jo kauan sitten kuollut, ja jos elossa oliko kärsinyt laiminlyöntiä tai jopa kidutusta koko elämänsä? Ja sen kaiken keskellä rajaton ikävä. Omat lapset olivat toki tuoneet elämään paljon iloa ja onnea ja veivät ajatuksia muualle, mutta toivat mukanaan tietenkin omasta puolestaan myös monenlaista stressiä ja huolta.
"Vanhempani kuolivat pian häntä etsiessään, ja siitä lähtien minut kasvattanut isoisäni - ex-aurori, kuoli kymmenisen vuotta myöhemmin pimeyden velhoa vastaan taistellessaan," hän jatkoi.
"Ne olivat menetyksiä joihin en voinut vaikuttaa. Jos minulla on mahdollisuus selvittää asiat perusteellisesti ennen kuin päätän lähetänkö lapseni kauas kotoa suureksi osaksi vuotta uusiin kuvioihin pääosin uusien ihmisten vastuulle, niin sen teen. Ja en halua hänen viettävän aikaa täysin tuntemattomien ihmissusien seurassa jos en voi sitä itse valvoa. Ihmissusi tunnistaa toisen täysikuun viikolla, joten ette voisi heidän tapaamistaan estää."
Hänestä tuntui että oli kuitenkin parempi vielä korostaa perussyitä.
"Uskon kyllä että huolehtisitte kaikista ihmissusioppilaistanne vastuullisesti ja parhaanne mukaan, siitä ei siis ole kyse," hän jatkoi, mutta mielessään häilyi yhä epäilys siitä mihin asti se riittäisi jos koululla ei koskaan aiemmin ihmissutta ollut ja nyt olisi tulossa harvinaislaatuinen sellainen.
"Hunter ei ole tartuntansa jälkeen vielä koskaan tavannut toista ihmissutta, ja kun niin joskus käy mielestäni on paras että häntä valvoo joku joka tuntee hänet läpikotaisin ja että minä voin tutustua kyseiseen ihmiseen samaan aikaan pojan kanssa."
Hän tiedosti kyllä ettei hän loputtomiin voisi kontrolloida pojan ihmissusituttavuuksia - jonain päivänä vekara täyttäisi kahdeksantoista. Mutta siihen asti kun hänellä oli oikeus, hän valvoisi. Toki hän yrittäisi aina lopunikää huolehtia ettei poika eksyisi huonoon seuraan tai muuten menisi liian pitkälle, mutta niin kauan kun poika oli alaikäinen mahdollisuudet onnistua olivat parhaimmat. Ja juuri nyt riski huonoon seuraan eksymisestä tai liian pitkälle menemisestä oli erityisen suuri, pojan ihmissusiasenteen ollen mitä on.

Hän puhui rauhallisesti ja vilpittömästi, eikä suotta yrittänyt peittää vuosikymmenten mittaista tuskaa ja huolta. Etenkään puhuessaan Hunterin suojelemisesta. Ei hän edelleenkään uskonut että kukaan jolla ei ole oikeasti ihan omaa lasta voisi ymmärtää täysin, mutta kuitenkin.
Dumbledore oli varmasti ylpeä koulustaan ja luotti itseensä sataprosenttisesti, Jacob mietti, ja jos hänen epäluottamuksensa aste tai suojelunhalunsa oli rehtorin mielestä perusteeton tai liikaa eikä tämä siksi ottaisi Hunteria kouluun - ehkä peläten että hän olisi jatkuvasti kyselemässä tai puuttumassa asioihin, ei hän siitä ongelmaa ottaisi. Hunter toki vihoittelisi jonkin aikaa, mutta poika oli fiksu ja nautti valtion koulustakin paljon.
"Pyrin tässä siihen että jälkeenpäin ei tarvitsisi henkilökunnan kanssa selvitellä muuta kuin käytännön järjestelyt ja jos vuoden aikana sattuisi jotain kovin vakavaa. Tarkoitukseni olisi olla aktiivisessa kirjeenvaihdossa vain Hunterin kanssa."
Saatuaan asiansa loppuun, hän yritti hetken ajatella iloisia muistoja lapsistaan sillä tunnemyrsky alkoi uhkaavasti nousta. Häntä ahdisti syvästi ajatuskin siitä että menettäisi muun perheensä päälle lapsensa, ainoan poikansa. Tai että varomattomilla valinnoilla edesauttaisi Hunterin mielenterveyden järkkymistä entisestään. Tai että rakas tyttärensä joutuisi kasvamaan ilman veljeään kuten hän oli ilman Beniä. Nämä kauhukuvat olivat vain liikaa.

Sillä hetkellä hän piti pienenä ihmeenä että oli saanut itsestään irti tulla edes tänne asti tämän vaihtoehdon kanssa, ja yritti taistella sitä vastaan ettei luopuisi koko jutusta tietäen että Hunter pääsisi siitä kyllä yli.
Hän oli kyllä tunnistanut kertoja muutaman viime vuoden aikana jolloin hän oli ollut ehkä turhan kontrolloiva lastensa itsenäisistä menemisistä oman menneisyytensä traumojen takia, ja yritti kyllä työstää ongelmaa pois ja jonkin verran onnistunutkin. Mutta tätä hän ei kokenut liian kontrolloivana kertana. Tässä oli kyse lähes kokonaisesta vuodesta ja hurjasta muutoksesta niin elämäntyyliin kuin auktoriteetteihinkin.

[Albus Dumbledore]

Jacon vaikutti pohtivalta rehtorin kysymyksen myötä. Lopulta mies kuitenkin myönsi luottavansa koulun ja Dumbledoren metodeihin tarpeeksi - muutoinhan tämä ei olisi haastatteluun edes tullut - jolloin vanhan velhon kasvoille ilmestyi ymmärtäväinen, lämpöä hehkuva hymy. Dumbledore nyökäytti päätään hyväksyvästi ja istuutui takaisin tuolilleen. Tämä antoi miehen puhua rauhassa loppuun.
"Ymmärrän huolenne täysin, herra King", rehtori sanoi rauhalliseen sävyyn, tarkoittaen jokaista sanaansa aidosti. Vanhan velhon katse nostettiin vastapuoleen, kevyen hymyn tullessa jälleen kasvoille: "Mutta mikäli haluatte poikanne kouluuni, teillä ei ole vaihtoehtoja. Elämä on täynnä riskejä ja päätöksiä ja minä luulen, että toisinaan on hyvä vain hypätä polulle ja katsoa, mitä se tuo tullessaan." Tämä oli totta. Liika diagnosoiminen ja riskien pelkääminen oli rehtorin mielestä usein pahasta. Elämää ei kukaan kyennyt ohjaamaan jatkuvilla ohjilla, sillä elämällä oli hassu tapa toisinaan poiketa käsikirjoituksesta. Joskus oli hyvä vain antaa mennä.
"Mikäli minulta itseltäni kysytään, uskon poikanne olevan täällä hyvissä käsissä. Olet oikeassa, hän ei ole ensimmäinen erityisoppilaamme, eikä suinkaan ainoa - vaikka tilanne eittämättä ainutlaatuinen onkin -, mutta käännyn edelleen opettajieni puoleen; he ovat alansa ammattilaisia. Vaikka poika olisikin suuremman osan vuodesta koulussamme, ei se silti tarkoita useamman kuukauden täydellistä hiljaisuutta. Pidämme aina vanhempiinkin yhteyttä, infoamme heitä ja teemme yhteistyötä, mikäli koemme tilanteessa olevan jotain ongelmia. Ongelmat ovat tehty ratkaistaviksi ja sitähän se kasvaminen onkin; yhteistyön tekemistä", sanottiin vielä lopuksi, vaaleansinisten silmien loistaessa ystävällisyyttä.

Jacbon avasi enemmän huolensa aihetta ja pääsyytä siihen, miksi oli ylihuolehtivainen poikansa suhteen. Rehtori istui paikoillaan hiljaa, nyökäten aina sopivissa kohdissa. Katse oli myötätuntoinen, ymmärtäväinen. Hän jos kuka tiesi miltä tuntui menettää perheensä; sitä menetyksen tuskaa ei yksikään ihminen kykenisi ymmärtämään. Jacobilla oli siis varsin aiheellinen syy siihen, miksi tämä halusi huolehtia pojastaan. Hän ei halunnut menettää, kuten ei yksikään vanhemmista. Menetyksen ja ikävän tuska tulisi seuraamaan jokaista, joka oli menettänyt tärkeän ihmisten elämässään - se oli asia, jonka kanssa tuli vain oppia elämään.

Jacon kertoi, ettei poika ollut koskaan tartuntansa jälkeen tavannut toista ihmissutta, ja siksi Hunteria olisikin viisainta valvoa muuttumisen aikana. Rehtori nyökäytti päätään, katse pohtivana. Kevyt huokaus karkasi vanhan velhon parrakaasta suusta, ja katse suunnattiin papereihin. Hän oli hetken aikaa hiljaa, pohtien kuulemaansa. Tämän jälkeen hän nosti katseensa mieheen. "Uskon, että asia voidaan järjestää", hän sanoi, äänessään edelleen pohtiva sävy, "kykenemme järjestämään ihmisen, joka voi valvoa Hunteria muuttumisen aikana ja sinä saat myös mahdollisuuden tutustua häneen."

Tämän jälkeen Dumbledore kaivoi liittymispaperin, joka oli allekirjoitusta vaille. "Ymmärrämme huolesi ja tulevan päätökseksi - olkoonkin se mikä tahansa. Mikäli koet ettei poikasi ole vielä valmis tähän, ymmärrän senkin. Mutta haluan painottaa, että koulumme ovet ovat aina auki hänelle. Nyt vain kysymys onkin enemmin se, tunnetko sinä olevasi valmis tähän?", rehtori siirsi arvioivan katseen mieheen, työntäen koulun liittymissopimuksen kohti Jacobia, kynän kera. Nyt oli lopullisten päätösten aika.

[Jacob King]

Olisikohan tämä yhtään helpompaa jos olisi laittanut lapset aikoinaan päiväkotiin utatauon ottamisen sijaan? Mutta Carrien tultua tulokseen että hänestä ei ollut ainesta täyspäiväiseksi äidiksi, Freya oli vasta syntymässä ja Hunterkin hädin tuskin 2-vuotias. He molemmat olivat tunteneet vahvasti että niin pienten lasten olisi parempi kasvaa vanhempiensa kanssa eikä vieraiden hoivissa suurimman osan päiviä, ja pisin mahdollinen uratauko poliisivoimissa oli sopivasti viisi vuotta jonka jälkeen molemmat tenavat olivat kouluiässä eli töihin paluuseen sopiva ajankohta.
Jacob oli samaa mieltä elämästä ja riskeistä, mutta hänen lapsuutensa ei ollut muodostanut hänestä sellaista persoonaa ja valittu ammattikin vaati perustavanlaatuisesti tarkkaavaisuutta ja hyvää harkintakykyä siinä missä myös neuvokkuutta, ja tarpeen vaatiessa kykyä ja rohkeutta ottaa riskejä ja ajatella nopeasti ja paineen alla. Hän oli ollut pätevä kaikenlaisissa tilanteissa, mutta työnkuvan muokkaamana harjoitti yksityiselämässäänkin jälkimmäistä isommissa kuvioissa vain kun oli pakko.
Tietenkin hän oli jossain määrin eri persoona yksityiselämässään kuin työpäivän aikana, mutta täydellistä on/off-nappia ei ollut eikä tässä ammatissa saanutkaan olla.

Dumbledoren vakuuttelut ja lisätiedot saivat harkitun tilanteen tuntumaan enemmän oikealta suunnalta ja varmemmalta vaihtoehdolta. Mutta tosissaan Jacob vielä pohti, jos poika kuulema voisi päästä tänne myöhemminkin, kannattaisiko tätä lykätä vaikka vuodella vielä? Mikä sitten muuttuisi vuoden aikana? Hunter olisi yhä pikkupoika mutta lähempänä teini-iän kynnystä, ikäkautta jona hän halusi pojan kotiin. Ja olisiko lisävuosi lopulta enemmän hänelle itselleen vai pojalle? Ja eikö hän ollutkin jo päättänyt että jos poika Tylypahkaan lähtisi, se olisi yläkoulun alusta eikä kesken kaiken?
"Niin," Jacob totesi, pieni harkitseva hymy nousten kasvoilleen. "Aloituksen lykkääminen olisi lopulta enemmän minulle, ja uskon että on parempi jos tämä elämänmuutos tapahtuu kun hän on vielä enemmän pikkupoika kuin teini," hän sanoi tarttuessaan sulkakynään ja allekirjoitti lomakkeen omalta osaltaan.

"Selvästi nautitte lasten ympärillä elämisestä, ja tiedän että tulette loistavasti toimeen tenavien kanssa. Onko teillä yhtään omia lapsia?" mies tiedusteli ihan vain mielenkiinnosta, laskiessaan sulkakynän pergamentin viereen pöydälle ja nostaessaan katseensa takaisin vanhan velhon silmiin. Hän epäili vahvasti että ei, sillä olisivat kai nämä jonkin verran olleet mediassa, Dumbledoren ollen tunnettu ja arvostettu velho.

[Albus Dumbledore]

Vuosadan vanhat silmät tarkkailivat Jacobia levollisesti puolikuun muotoisten lasien takaa. Jacob lopulta myönsi, että lisävuosi olisi ollut enemmänkin hänelle kuin pojalle itselleen ja lopulta mies kirjoitti lomakkeen. Leveä, tyytyväinen hymy ilmestyi Dumbledoren parrakkaalle suulle ja tämä kirjoitti paperiin myös oman allekirjoituksen. "Tulette saamaan sopimuksesta myöhemmin kopion", vanha velho lisäsi vielä, kääriessään samalla sopimusta monien muiden papereiden joukkoon, "Mutta näiltä osin tämä näyttää olevan tältä selvä".

Jacob tiedusteli, oliko Dumbledorella itsellään lapsia. Haikeahko, kevyt piirteinen hymy nousi velhon suupieliin. Kevyt päänpudistus kertoi nuoremmalle miehelle sen ettei rehtorilla ollut perhettä. Mutta ei hän silti yksinäinen ollut.
"Minulla on kouluni, herra King", Dumbledore puhui, äänessää selvää ylpeyttä. "Ja luulen, että tavallaan jokainen tämän koulun oppilas on lapseni. En ole yksinäinen vanha mies, minulla on satoja lapsia", hymy leveni, samalla kun rehtori nousi seisomaan. Näytti siltä, että tapaaminen alkaisi olla pikku hiljaa ohitse. Olivathan he saaneet sopimuksen valmiiksi ja näiltä osin Hunter voisi aloittaa koulunsa Tylypahkassa.

"Mutta tämä on tältä erää valmista. Koulumme tontut saattavat teidät ulko-oville. Kiitoksia tapaamisesta, herra King", vanha velho tarjosi kättään Jacobille.

[Jacob King]

Ei Jacob miestä yksinäiseksi vanhukseksi ollut mieltänytkään, lapsia rakastava jotain satavuotias ihminen ilman ainuttakaan omaa lasta oli vain epätodennäköinen. Ei toki kuitenkaan mitenkään ennenkuulumatonta tai outoa, elämällä kun oli tapana jakaa yllättäviä kortteja. Harvan elämä meni omien suunnitelmien ja toiveiden mukaan. Hänen oma elämänsä ainakin oli hurjan erilainen mitä hän oli melkein kolmekymmentä vuotta sitten Tylypahkasta pois jäätyään ensimmäisen vuosikurssin jälkeen, kuvitellut siitä tulevan. Käteltyään ja kiitettyään omasta puolestaan, hän poistui rehtorin kansliasta, kiirehtimättä pois linnasta. Hän teki pienen muistelukierroksen sen ensimmäisessä kerroksessa ja kellaritasolla, ja vielä pihamailla hieman pidemmän. Mikään ei ollut muuttunut siitä mitä hän muisteli. Vietettyään puolisen tuntia lapsuuden päivissään hän päätyi järven rannalle porttien puolelle, mihin hän jäi puun alle istuskelemaan ja katselemaan auringossa kimaltelevalle järvenselälle. Hetkeä aiemmin hän oli pyytänyt ohikulkevaa kotitonttua hakemaan hänen poikansa ja tuomaan sinne sillä hän ei ollut sattunut tähän ja Hagridiin tömäämään kierroksellaan ja olisi melko toivotonta alkaa etsimään heitä tämän kokoiselta alueelta. Kaikella todennäköisyydellä nämä pyörivät jossakin Hagridin mökin tai Kielletyn Metsän laitamilla, mutta silti. Tontut pystyivät sentään ilmiintymään täälläkin.
Muutamaa minuuttia myöhemmin hän ja Hunter astelivat hiljakseen hiekkatietä kohti Tylyahon kylää. Porttiavaimen lähtöön oli vielä reilusti aikaa, tapaamisen sujuttua nopeammin mitä hän oli arvellut. Lähes koko matkan kylälle, poika selitti tohkeissaan kaikista jännittävistä ja erikoisista lemmikeistä joita Hagrdin oli kertonut omistaneensa ja intoili tulevasta lukuvuodesta.
Aiemmin muisteltuaan omaa aikaansa täällä, Jacob oli muistanut ettei itsekään ollut psyykkisesti kovin vahvoilla tänne saapuessaan. Joskin hänen tilanteensa ei ollut varsinaisesti verrattavissa Hunterin tilanteeseen. Silti, usko pojan pärjäämiseen oli vahvistunut huomattavasi.
Katsellessaan nuoren velhon intoilua, Jacob ei voinut olla hymyilemättä aidosti yhä hieman kalvavasta huolesta hetken verran välittämättä. Vaikka noitien ja velhojen ei missään nimessä ollut mikään pakko päästä Tylypahkaan tai vastaavaan kouluun lapsena, saadakseen taikayhteiskunnasta ammatin aikuisena, hän oli iloinen että kykeni tarjoamaan pojalleen mahdollisuuden kokea taikuuden oppilaitos jo pienenä. Jollain tavalla se kuitenkin oli ainutlaatuinen etuoikeus ja kokemus taikavoimaiselle ihmiselle.