29-02-2020, 05:45 PM
"Meilläkin on kotona kissa. Se on todella iso ja painaa 12 kiloa. En ole vielä eläissäni törmännyt yhtä isoon kissaan kuin se on", Stuart sanoi hymyillen ja katsoi haaveilevaa poikaa, jonka toiveena oli joku epätavallinen lemmikki ja hän kertoikin pojalle: "Sellaiset lemmikit ovat vaikeampia hoidettavia, kuin koirat ja kissat." Hän kyllä tiesi, että maan pinnalle palauttaminen, tuskin oli häneltä mahdollista, mutta toisaalta se olikin tytön mielestä tämän vanhempien tehtävä ja nämä vaikuttivat ensinäkemältä sellaisilta ettei poika saisi, vuosiin jos koskaan, tuollaisia epätavallisia hoidokkeja itselleen. Pikkuskidin koira puolestaan ei tuntunut tietävän, halusiko enemmän paistia vai viettää aika Sallyn kanssa ja tyttö naurahtikin hiljaa mielessään ja antoi koirille palaset lihaa, jospa noiden ajatukset keskittyisivät pienen hetken johonkin muuhun. "Et taida vieläkään haluta suuhusi? Aamu ei valkene vielä vähään aikaan", Stuart sanoi.