13-01-2019, 01:42 PM
"Ookei", Stuart totesi ja katsoi ympärilleen. Sallyn häntä heilui, kun Charlie houkutteli sitä leikkiin, eikä Sally aikaillut, vaan lähti ajojahti-leikkiin mukaan innoissaan, eikä Stuart nyt pystynyt keskittymään koiriin, kun piti keskittyä tenavaan. "Mä en ihan tarkkaan tiedä missä teidän leiri on, joten parempi, että pysytään nyt tässä mun leirissä, päivänvalossa me löydetään ne kyllä", tyttö sanoi rohkaisevasti pikkupojalle, antaen tuon laskeutua sylistään.
Pojan osoittaessa teltan suuntaan, Stuart kääntyi katsomaan ja mutisi kimpaantuneena: "Voi ei." Tyttö syöksyi telttaan, todeten eväiden olevan mennyttä, jäljellä oli nuotiossa kypsyvä jänöjussi. "Ne vei mun eväät. No jäi sentään toi kypsyvä liha vartaalle. Popsitaan tuo jänis", tyttö sanoi ja koitti olla tsemppaava. Hän meni ja haki Barbelin lähemmäs ja sitoi lähimpään puuhun ja piti asetta valmiudessa, petoeläimiä vastaan. Hän vihelsi kuuluvasti, saaden koirat lähemmäs leiriä, hän ei halunnut ottaa riskiä petoeläinten suhteen. Hän alkoi repiä kypsää riistää lautaselle, jotta heidän oli helpompi syödä sitä. Stuart heitti koirillekin pienet palat. Tyttö tarkkaili pusikoita, joiden heilunta lakkasi pikkuhiljaa.