Whispering at the campfire

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart oli varsin normaali pariskunnan seurassa, kun hän laittoi itselleen ruokaa vartaassa. Hän ei vain ymmärtänyt tilanteesta sitä tosiseikkaa, että pariskunta hänen seurassaan oli vain hänen teenpolttelusta johtuvaa harhaa. Pariskunta vain sattui olemaan kaikin puolin eläväinen ja todentuntuinen, ettei tyttö osannut ajatellakaan, että harhat voisivat olla millääntavalla olla todentuntuisia. Hän ei edes tajunnut, että näki harhoja yleensäkään, koska hän näki niitä vain jos ei muita ollut läsnä, joten näin ollen ei kukaan voinut sitä kertoa hänelle, että hän näki harhoja.

Sally oli tietenkin havainnut, emäntänsä oireilut ja tiesi, että tuo näki sellaista, mitä edes Sally ei nähnyt, siksi koira olikin tiiviisti emäntänsä vieressä harhojen ollessa läsnä. Se oli jopa aistinut emännässään, sen hetken kun lehtien vaikutus alkaisi tuoda näkyjä ja alkoi siksi haukkua, ikäänkuin varoittaakseen tyttöä. Vaikka emäntä ei ollut häiriintynyt harhoistaan, koira katsoi varman päälle, olla tämän lähellä, jos vaikka jotain sattuisi. Stuart lauloi “Turkey in the Straw”-biisiä ja tyttö oli pirteä, niinkuin aina poltellessaan. Sally piti päätään rauhoittavasti emäntänsä jalalla, saaden paijauksia tytöltä. Koiran ilme oli kuitenkin hieman huolestunut, mutta se tiesi sisäisesti, että kaikki sujuisi hyvin, jos tavallista kaavaa mentiin, mutta siitä huolimatta, se oli valpas, jos emännälle sattuisi jotain.

[Gabriel McKenzie]

Kuu oli lähes täysi ja taivaalla vain muutama pieni pilvi, joten Gabrielilla ei ollut lainkaan ongelmia löytää aukion laidalle ja takaisin teltalle kun hän keskiyön jälkeen heräsi luonnon kutsuun. Silti hän otti Charlien mukaansa sillä se oli ehto sille että hän sai poistua teltasta yöllä tarpeilleen herättämättä isää tai äitiä, ja tietysti takaisin täytyi palata välittömästi. Teltan suulla poika pysähtyi katsomaan ympärilleen uudestaan. On niin kirkasta...Hän pohti. Varmasti sitä löytäisi joelle ja takaisin helposti ja Charlie tykkäsi aina uimisesta. Ehkä he löytäisivät kohdan jossa virtaus olisi hiljaisempi. Hän oli jo tyystin unohtanut isän luettelemat muut joen vaarat. Gabriel kurkisti telttaan. Isä ja äiti nukkuivat sikeästi. Hyvin tässä ehtisi lyhyelle uintiretkelle ja kömpiä takaisin vanhempien väliin. Charliekaan ei vaikuttanut haluavan vielä sisään, sen verran kiinnostuneena se nuuhki ympäristöä.

"Charlie! Tule, poika!" Gabriel kutsui innokkaasti, mutta kuiskaten ja lähti juoksemaan suuntaan josta muisteli päivällä äidin kanssa tulleensa. Pojalla oli yhä yllään päivävaattesa, pyjamaa ei yhden yön takia viitsitty tuoda mukana. Charlie loikki pojan perään, haukahtaen innokkaasti mutta vain kerran sillä pikku-isäntä elehti hätäisesti että pitäisi olla hiljaa--retki olisi salainen. Muutaman minuutin harhailun jälkeen poika tuli tulokseen että oli valinnut väärän suunnan ja viidentoista minuutin jälkeen jo peloissaan sillä ymmärsi eksyneensä metsään. Matka joelle ei takuulla kestänyt näin kauan isän ja äidin seurassa.

Kirkas yö ei enää tuntunut yhtään turvalliselta, joskin oli hän silti kiitollinen valosta. Pilkkopimeässä tämä olisi ihan sietämätöntä. Ties mitä hirviöitä nytkin varjoissa vaani! Charlie aisti laumanjäsenensä pelon ja oli vuosien aikana havainnoinut pojan paljon avuttomammaksi kuin isäntä ja emäntä, joten koira kulki aivan kiinni lapsessa. Gabriel oli vaistomaisesti tarrautunut sen pitkään punaiseen turkkiin.
"Charlie..." poika kuiskasi ääni väristen, jos koira ei olisi ollut mukana hän olisi varmasti jo kyynelissä. Metsän öiset äänet olivat vain ja ainoastaan kammottavia kun teltan seinät eivät seisoneet välissä. Joka rasahdus oli varmaan kojootti tai ihmissusi! Charlie oli rento ja rauhallinen, mutta se ei nyt vakuuttanut eksynyttä pientä poikaa.
"Etsitään pensas johon piiloutua aamuun asti," Gabriel sanoi, vaikka olisi mieluummin kiivennyt korkealle puuhun. Mutta kun silloin rakas Charlie jäisi yksin maahan.

Tarpeeksi suojaisan oloista pensasta ei näkynyt, he olivat harhailleet metsänosaan joka oli jo osittain heinäsirkkojen ahmima. Gabriel istahti paksun puun juurelle syleilemään viereensä istuvaa Charlieta. Koira nuoli pojan kasvoja mikä rauhoitti tenavaa hieman. Pelko ja stressi saivat kesken yöunien heränneen pikkupojan nopeasti vaipumaan takaisin uneen, käsivarret tiukasti uskollisen ystävän ympärillä. Charlie laskeutui varovasti makuulle. Sen korvat ja nenä poimivat ympäristöstä jatkuvasti tietoa, osittain omaa kiinnostusta ja osittain suojeluvaistosta.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart oli päässyt eroon harhoistaan ajan kanssa ja hänen ruokansa oli kypsynyt. Tyttö huomasi, koiransa vaistovan yössä jotain, joten hän lähti vielä pienelle kävelylle tämän kanssa. Hän hymisi hiljaa jotain laulua, aikansa kuluksi. Nuorukainen nautti yön äänistä ja katsoi, koiraansa, joka kuunteli korvat tarkkana ympäristöä. Stuart huomasi koiransa niskavillojen aavistuksen nousevan, joten hän silitti koiransa päälakea hellästi, sormenpäillään, saaden tuon rauhallisemmaksi. Sally vaistosi Charlien ja pikkuskidin lähellä olon ja pian tuo pujahti pusikkoon, jonne Stuart seurasi koiraansa. Spanieli oli rauhallinen, kun Stuart silitti koiran päälakea rauhallisesti ja kysyi: "Miksette ole leirillänne?" Koira oli ehkä hieman katuvan oloinen. "Ette te voi pusikossa olla yötä, kohta alkaa sataakin", tyttö sanoi ja otti niin varovasti pienen, nukkuvan, pojan syliinsä. Kiittäen onneaan, ettei tuo heti herännyt. "Tulehan Sally ja sinä siinä, mennään minun leiriini, en halua että kastutte", tyttö kuiskasi ja vähän ennen leiriä, hän oli huomaavinaan, että poika heräili hänen sylissään.

[Gabriel McKenzie]

"Charlie...?" Gabriel mumisi unisena havahtuessaan siihen ettei kantaja ollut läheskään yhtä iso missään suhteessa kuin äiti tai isä. Charlie päästi vaimean pienen urahduksen, kosketti kuonollaan ja nuolaisi pojan sormenpäitä, mikä sai hänet hetkeksi vaipumaan takaisin uneen. Leirissä hän avasi silmänsä, ihmeissään nuotion ja ruoan tuoksuista. Vielä oli ihan pimeääkin, miksi he keskellä yötä söivät? Ja miksei häntä herätetty normaalisti vaan kannettiin ulos? Vasta nähdessään Charlien vieraan koiran kanssa ja oudon teltan, Gabriel havahtui täysin siihen ettei ollut tutussa sylissä. Paniikki kesti kuitenkin vain ohi kiitävän hetken ja ptenava pysyi rentona koska Charlie vaikutti iloiselta ja tyyneltä. Samassa hän muisti että oli alunperinkin ollut ulkona.

"Kuka sinä olet?" poika kysyi, kohottaessaan itseään nojaamasta tuntemattoman olkaa vasten. Hän oli yhä uninen ja nyt myös hieman hermostunut. Vaikka välitöntä hätää ei tuntunut olevan, ei hän silti pitänyt siitä ettei tiennyt yhtään missä oli ja kenen kanssa keskellä yötä ja metsää. Etenkin eksymisen jälkeen. Ensivaikutelmastakaan ei saanut paljoa irti, teini-ikäinen tuntematon oli ja kai tyttö tai poika joka piti tyttöjen hiustyyliä. Hämmennys hiipi hermostuneisuuden mukaan, pikkuinen ei ollut aiemmin tavannut tyttöä joka pukeutui poikien vaatteisiin saati poikaa joka piti hiuksiaan leteillä.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart paransi hieman lapsen asentoa, kun tämä mumisi, ilmeisesti koiran nimen, mutta vaipui kuitenkin vielä uneen. Tyttö oli helpottunut, että lapsi jatkoi vielä nukkumista, eikä alkanut panikoimaan ventovierasta ihmistä.
Matka leirille kesti muutaman minuutin, missä Stuart ehtikin asettautua lämpöisen nuotion äärelle, ennen kuin pikkumies heräsi.
Neitokainen ei hirveästi ollut tekemisissä arjessaan lasten kanssa, mutta osasi kuitenkin olla rauhallinen, eikä millään tavalla pelottavan oloinenkaan.

Hän katsoi poikaa silmiin rehdisti ja vastasi, selvästi tytön äänellä: "Olen Stuart. Näin sinut vanhempiesi kanssa päivällä. Miksi nukuit pusikossa koirasi kanssa, etkä ollut leirissänne?" Stuartin ääni oli hivenen ihmeissään, jos hänellä olisi ollut isä ja äiti, niin hän olisi mielellään nukkunut noiden kanssa leirissä. "Onko sulla nälkä? Mulla on riistaa ja kalaa", Stuart esitti kysymyksen, hänellä ainakin oli vähän nälkä, kun kerran oli hereilläkin.

[Gabriel McKenzie]

"MIinä...Minä heräsin, kävin ulkona ja eksyin," Gabriel selitti hieroen unihiekkaa silmistään. Poika katsoi ympärilleen ja totesi lopulta päätyneensä joen rannalle, mutta eksymisen jälkeen häntä ei enää yhtään kiinnostanut uida missään. Hän halusi vain takaisin omaan leiriin äidin ja isän turvaan. Charlie puolestaan nautti yhä ulkoilusta, se kun oli tottunut öisin isoon taloon ja tänä yönä joutui nukkumaan teltassa. Parhaillaan se yritti houkutella tyttöystäväänsä leikkiin.
"Riista maistuisi..." Gabriel pohti pudottautuessaan pois vieraan sylistä. "Katso!" poika huudahti ja osoitti teltan suuntaan josta viiletti ulos kaksi aikuista pesukarhua suussaan helppoa saalista ja katosivat puurajaan. Leirin reunalla pensaat heiluivat kertoen useammankin eläimen juuri paenneen paikalta koirien ja ihmisten saapumisen myötä.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

"Ookei", Stuart totesi ja katsoi ympärilleen. Sallyn häntä heilui, kun Charlie houkutteli sitä leikkiin, eikä Sally aikaillut, vaan lähti ajojahti-leikkiin mukaan innoissaan, eikä Stuart nyt pystynyt keskittymään koiriin, kun piti keskittyä tenavaan. "Mä en ihan tarkkaan tiedä missä teidän leiri on, joten parempi, että pysytään nyt tässä mun leirissä, päivänvalossa me löydetään ne kyllä", tyttö sanoi rohkaisevasti pikkupojalle, antaen tuon laskeutua sylistään.
Pojan osoittaessa teltan suuntaan, Stuart kääntyi katsomaan ja mutisi kimpaantuneena: "Voi ei." Tyttö syöksyi telttaan, todeten eväiden olevan mennyttä, jäljellä oli nuotiossa kypsyvä jänöjussi. "Ne vei mun eväät. No jäi sentään toi kypsyvä liha vartaalle. Popsitaan tuo jänis", tyttö sanoi ja koitti olla tsemppaava. Hän meni ja haki Barbelin lähemmäs ja sitoi lähimpään puuhun ja piti asetta valmiudessa, petoeläimiä vastaan. Hän vihelsi kuuluvasti, saaden koirat lähemmäs leiriä, hän ei halunnut ottaa riskiä petoeläinten suhteen. Hän alkoi repiä kypsää riistää lautaselle, jotta heidän oli helpompi syödä sitä. Stuart heitti koirillekin pienet palat. Tyttö tarkkaili pusikoita, joiden heilunta lakkasi pikkuhiljaa.

[Gabriel McKenzie]

Gabriel istui nuotion ääreen maahan. Häntä ei huolettanut isot pedot enää yhtään, olihan ympärillä kaksi isoa koiraa, nuotio ja joku aseen kanssa. Pikkupojan silmissä teinikin oli kauhean vanha, melkein sama kuin aikuinen. Gabriel tuijotti mietteliäänä tyttöä kunnes hetken päästä puhui hämmentyneenä.
"Missä sinun isi on? Eiväthän tytöt voi metsästää," poika sanoi, mielensä takana harkiten pyytää että saisi katsoa asetta tarkemmin mutta ei rohjennut ajatusta pidemmälle. Tyttö oli täysin vieras mutta ennen kaikkea hän tiesi hyvin ettei hänellä ollut asiaa koskea mihinkään aseeseen ilman isän tai äidin lupaa ja valvontaa. Hänestä se oli epäreilua jos tytötkin saivat tehdä niin. Tämä tosin oli ensimmäinen kerta kun hän näki aseen tytön tai naisen hallussa, jos ei laskettu niitä paria kertaa kun isä oli opettanut äitiä käyttämään haulikkoa kun joutui joskus jättämään äidin ja hänet kaksin kotiin muutamaksi päiväksi. Mutta äiti ei ollut koskaan päätynyt käyttämään sitä eikä varmasti ollut koskaan metsästänyt mitään. Äiti sanoi että se oli isien tehtävä ja äidit sitten valmistivat saaliit herkullisiksi aterioiksi, tai vaatteita.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart istuutui pojan viereen, ei kuitenkaan ihan lähelle tätä, repimään riistaa lautaselle, kun hän havahtui kysymykseen. "Minun isi on taivaassa äidin kanssa", hän vastasi totuudenmukaisesti ja lisäsi: "Se, että olen syntynyt tytöksi, on vain Jumalalle sattunut pieni erehdys." Kuin aavistaakseen pojan ajatukset, Stuart siirti aseen varmuuden vuoksi toiselle puolelle itseään, kauemmas pojasta. "Ja kyllä tytötkin voi metsästää, jos heidät opetetaan hyvin", poikatyttö valaisi asiaa. "Ymmärrän kyllä, että naiset jättävät sen mieluummien miehille, vaikka en ymmärrä syytä siihen. Miksi miesten ja poikien pitäisi saada tehdä kaikki kiva?" Stuart sanoi pohtivasti ja ojensi pojalle pupupaistia. "Maistuuko? Voidaan sitten kun sarastaa, lähteä etsimään teidän leiriä, mutta nyt ei vielä kannata moneen tuntiin lähteä", Stuart sanoi rauhallisella äänellä ja hymyili lempeästi pojalle. Hän ei ollut erityisen lapsirakas, mutta tämä vesseli vaikutti loppujen lopuksi ihan kelpo tyypiltä.

[Gabriel McKenzie]

"Ei, kiitos," Gabriel kieltäytyi muistettuaan ettei saanut ottaa ruoksa tai juomaa tuntemattomilta. Todennäköisyys pahoihin ihmisiin täällä rajaseudulla oli toki hurjan pieni etenkin verrattain miljoonan asukkaan suurkaupunkiin, mutta hänen vanhempansa eivät vielä olleet jättäneet New Yorkin muokkaamaa varautuneisuutta taakseen joten sääntöä oli painotettu pojalle täälläkin. Gabrielin pieni pää oli lisäksi niin täynnä hämmennystä ja kyymyksiä ettei hän voinut edes ajatella syömistä. Tämä tyttö oli omituisin henkilö jonka hän oli koskaan tavannut ja vekara tarkasteli vierasta hämmentyneellä uteliaisuudella. .
"Äiti ja isi sanoo ettei Jumala tee virheitä," poika sanoi varmana, luottaen sataprosenttisesti omien vanhempiensa tietävän kaiken. "Kerran näin tosi mustan miehen ja naisen ja kysyin miksi he näyttävät niin erilaisilta ja äiti sanoi että Jumala teki heistä sellaiset koska... koska..." poika koetti muistaa syyn, mutta se oli jo hukkunut lähes parin vuoden elämän alle. Tenava henkäisi turhautuneena.
"En muista. Mutta missä asuin ennen näimme useita mustia ihmisiä. Monet olivat tosi mukavia. Eikä mikään mukava voi olla virhe," hän lisäsi hyvin hämärien ja yksityiskohdattomien muistojen pohjalta. Etniset vähemmistöt asettuivat enimmäkseen omiin köyhiin kaupunginosiinsa mutta Gabriel perheineen oli silloin tölläin saanut hotelliin asiakkaaksi harvinaisen varakkaan menestyneen tummaihoisen.
"Varmaan Jumalalla on joku syy sinunkin kanssa," hän sanoi ja muisti silloin hämärästi tunteneensa New Yorkissa ikäisensä tytön joka tykkäsi poikien leikeistä eikä kiinnostunut nukeista tai teekutsuista lainkaan.