03-05-2018, 01:19 AM
Mies kyykistyi kumppaninsa viereen, halasi sitä ja kuiskasi sen suureen korvaan ilouutisen jota susikoira ei ymmärtänyt mutta sen hännänpää heilahti reippaasti. Isännän mieliala oli nyt selvästi kirkkaampi. Poika oli mitä todennäköisimmin elossa eikä enää kovin kaukana. Hän ei silti antanut toiveikkuutensa vielä nousta taivaisiin sillä mitä tahansa oli voinut ja voisi sattua tällä välin ja ennen kuin poika löytyisi.
"Hän ei ymmärrä englantia joten hän ei todennäköisesti edes tiedä lahjastasi," Ghost Bear totesi ja pohti hetken asioita, susikoiransa kaulaa rapsutellen.
"Jos hän on siellä, tämä nenä johtaa minut sinne," hän lopulta sanoi.
Heinäsirkat olivat jossain määrin ongelma hänenkin kansalleen, mutta tänä yönä hän eolisi voinut olla niistä onnellisempi. Sillä hetkellä kun hän saapui lähiseudulle ja totesi usean uudisasukkaan jättäneen maatilansa toivonkipinä oli saanut lisää voimaa. Ilman niitä pikkuinen olisi varmasti jo kuollut jonkun maille tai tiellä kuin koira. Jos tämä nuori tyttö pystyi samaistumaan hänen kansansa asemaan missään määrin niin tuskin oli ollut hänen leirissään sinä kohtalokkaana päivänä ja tuskin oli yrittänýtkään vahingoittaa poikaa täällä. Mutta tytön uudesta isästä ei sopinut olla lainkaan varma, etenkin jos mies oli valkoinen. Enempi kontakti tämänkään perheen kanssa ei ehkä olisi hyväksi, hän pohti Zoraa tarkkaillen.
Ghost Bear oli melko varma että tyttö oli mustalainen sillä hän oli kohdannut kyseistä kansaa pari kertas elämässään. Hän tiesi mustalaisiskulttuurista sen verran että ymmärsi mitä tyttö ehkä tarkoitti! pahana näkemisellä--molemmat kansat olivat valkoihoisten silmissä pelottavan luonteisessa väärässä uskossa ja äärimmäisen erilaisia elintavoissaan.
Mutta valkoihoiset katsoivat mustalaisia silti hyvin eri tavalla kuin heitä, kansojen asema ja kulttuuri oli kuitenkin pitkälti eri...Mustalaisia oli täällä äärimmäisen vähän toisin kuin heitä jotka olivat täällä jo kauan ennen ketään muita, aikojen alusta asti, ja siksi kansoittivat maata jota uudisasukkaat himoitsivat aina vain lisää. Ja hänen tietääkseen mustalaiset eivät koskaan joutuneet verisiin taisteluihin elintilan, petollisten sopimusten ja nälänhädän vuoksi, eikä heitä oltu karkoitettu osavaltiosta kuoleman uhalla tai heidän pikkulapsiaan sen myötä teurastettu 'uhkaavina sotureina'. Ja hän oli melko varma etteivät valkoiset yrittäneet rikkoa mustalaishenkeä ja tuhota kulttuuria...Todennääköisesti juurikin koska kyseinen kansa ei ollut heidän tiellään ja koska jotkut kokivat mustalaisten karavaanishowt kiehtovina.
Joten niin hienoa kuin mustalaistytön hyväksyntä olikin, intiaaniviha- ja pelko saattoi silti elää tässäkin talossa yhtä vahvana kuin missä tahansa muuallakin. Etenkin jos talon isäntä asui täällä viime vuosikymmenen alkupuolella kun hänen kansansa oli noussut sotaan ja kun valkoihoisten kansa ei saanut hallitukseltaan totuudenmukaista tietoa sen syistä, intiaanien oloista ja kohtelusta reservaateissa ja ylipäätään vuosisatojen ajan. Muun muassa tämän Ghost Bear oli ei lainkaan yllätyksekseen todennut lukiessaan lähetyssaarnaajien tuomia sanomalehtiä englanninkielen taitonsa vahvistamiseksi.
Ghost Bear tarkkaili susikoiran olemusta ja taloa. Ketään uutta ei vaikuttanut olevan lähellä. Mutta joka sekunti oli silti kallis, Little Wolf oli joutunut selviämään omillaan jo liian kauan.
"Kittos, tyttö, annoit minulle toivoa. Yritä pysyä tällaisena kun kasvat," hän sanoi ja jatkoi, "Ja kerrothan isällesi että jos poikani varasti teiltä jotain...Hän osaisi metsästää, mutta hän oli kävellyt preerialla päiviä ja on vasta seitsemän-vuotias. Silti, minä pyydän anteeksi," mies sanoi noustessaan ylös, katse tytössä. Hänen sävynsä oli vilpitön, vahvojen negatiivisten tunteiden keskelläkin ja poikansa tilanteen ymmärryksestä huolimatta, sillä varastaminen oli paha asia myös hänen kansansa arvoissa, joskin eri syystä. Lisäksi hänelle tärkeintä oli nyt rauhan säilyminen vähintään niin kauan kun poika oli hänestä erossa. "Ja että kun löydämme pojan ette näe enää ketään meistä kolmesta maillanne," hän lisäsi silittäessään kerran lemmikkinsä päälakea, ja kääntyi astelemaan takaisin ķanalan suuntaan josta saisi uudestaan vainun.
"Hän ei ymmärrä englantia joten hän ei todennäköisesti edes tiedä lahjastasi," Ghost Bear totesi ja pohti hetken asioita, susikoiransa kaulaa rapsutellen.
"Jos hän on siellä, tämä nenä johtaa minut sinne," hän lopulta sanoi.
Heinäsirkat olivat jossain määrin ongelma hänenkin kansalleen, mutta tänä yönä hän eolisi voinut olla niistä onnellisempi. Sillä hetkellä kun hän saapui lähiseudulle ja totesi usean uudisasukkaan jättäneen maatilansa toivonkipinä oli saanut lisää voimaa. Ilman niitä pikkuinen olisi varmasti jo kuollut jonkun maille tai tiellä kuin koira. Jos tämä nuori tyttö pystyi samaistumaan hänen kansansa asemaan missään määrin niin tuskin oli ollut hänen leirissään sinä kohtalokkaana päivänä ja tuskin oli yrittänýtkään vahingoittaa poikaa täällä. Mutta tytön uudesta isästä ei sopinut olla lainkaan varma, etenkin jos mies oli valkoinen. Enempi kontakti tämänkään perheen kanssa ei ehkä olisi hyväksi, hän pohti Zoraa tarkkaillen.
Ghost Bear oli melko varma että tyttö oli mustalainen sillä hän oli kohdannut kyseistä kansaa pari kertas elämässään. Hän tiesi mustalaisiskulttuurista sen verran että ymmärsi mitä tyttö ehkä tarkoitti! pahana näkemisellä--molemmat kansat olivat valkoihoisten silmissä pelottavan luonteisessa väärässä uskossa ja äärimmäisen erilaisia elintavoissaan.
Mutta valkoihoiset katsoivat mustalaisia silti hyvin eri tavalla kuin heitä, kansojen asema ja kulttuuri oli kuitenkin pitkälti eri...Mustalaisia oli täällä äärimmäisen vähän toisin kuin heitä jotka olivat täällä jo kauan ennen ketään muita, aikojen alusta asti, ja siksi kansoittivat maata jota uudisasukkaat himoitsivat aina vain lisää. Ja hänen tietääkseen mustalaiset eivät koskaan joutuneet verisiin taisteluihin elintilan, petollisten sopimusten ja nälänhädän vuoksi, eikä heitä oltu karkoitettu osavaltiosta kuoleman uhalla tai heidän pikkulapsiaan sen myötä teurastettu 'uhkaavina sotureina'. Ja hän oli melko varma etteivät valkoiset yrittäneet rikkoa mustalaishenkeä ja tuhota kulttuuria...Todennääköisesti juurikin koska kyseinen kansa ei ollut heidän tiellään ja koska jotkut kokivat mustalaisten karavaanishowt kiehtovina.
Joten niin hienoa kuin mustalaistytön hyväksyntä olikin, intiaaniviha- ja pelko saattoi silti elää tässäkin talossa yhtä vahvana kuin missä tahansa muuallakin. Etenkin jos talon isäntä asui täällä viime vuosikymmenen alkupuolella kun hänen kansansa oli noussut sotaan ja kun valkoihoisten kansa ei saanut hallitukseltaan totuudenmukaista tietoa sen syistä, intiaanien oloista ja kohtelusta reservaateissa ja ylipäätään vuosisatojen ajan. Muun muassa tämän Ghost Bear oli ei lainkaan yllätyksekseen todennut lukiessaan lähetyssaarnaajien tuomia sanomalehtiä englanninkielen taitonsa vahvistamiseksi.
Ghost Bear tarkkaili susikoiran olemusta ja taloa. Ketään uutta ei vaikuttanut olevan lähellä. Mutta joka sekunti oli silti kallis, Little Wolf oli joutunut selviämään omillaan jo liian kauan.
"Kittos, tyttö, annoit minulle toivoa. Yritä pysyä tällaisena kun kasvat," hän sanoi ja jatkoi, "Ja kerrothan isällesi että jos poikani varasti teiltä jotain...Hän osaisi metsästää, mutta hän oli kävellyt preerialla päiviä ja on vasta seitsemän-vuotias. Silti, minä pyydän anteeksi," mies sanoi noustessaan ylös, katse tytössä. Hänen sävynsä oli vilpitön, vahvojen negatiivisten tunteiden keskelläkin ja poikansa tilanteen ymmärryksestä huolimatta, sillä varastaminen oli paha asia myös hänen kansansa arvoissa, joskin eri syystä. Lisäksi hänelle tärkeintä oli nyt rauhan säilyminen vähintään niin kauan kun poika oli hänestä erossa. "Ja että kun löydämme pojan ette näe enää ketään meistä kolmesta maillanne," hän lisäsi silittäessään kerran lemmikkinsä päälakea, ja kääntyi astelemaan takaisin ķanalan suuntaan josta saisi uudestaan vainun.