I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

"No ihan totta! Yksinäistähän siellä tulee," Elizabeth kommentoi tomeran myöntävästi vauvalle ikään kuin ymmärtäisi tyttösen paapatusta. Todennäköisesti taapero oli katsellut koko joukkoa ja tahtoi mukaan, etenkin nyt kun kukaan ei enää itkenyt. "Tules katsomaan mitä ulkoa löytyi," nainen kävi nostamassa pikkuisen kehdosta syliinsä, ja asettui takaisin muiden luo istumaan miehensä ja poikansa vierelle. Becky huomioikin välittömästi mainitut pienet ystävät ja kurotteli uteliaana miukuvia palleroita kohti. Vapaana lattialla telmivän kolmikon ainoa tyttö oli ryhtynyt pesemään kasvojaan, istuen Gabrielin edessä. Kokomusta ja ruskeatabby veljekset alkoivat jälleen jahdata toisiaan puulaatikon ympärillä, vaanivat toisiaan kulmien takana, ja leikkitapella aina kun saivat toisensa kiinni.
Ei sillä että Beckyn olisi voinut olettaa ymmärtävän viestiä mutta Elizabeth harkitsi ohikiitävän hetken, kunnes totesi, "Kuules, muru, on parempi että vain katselet. Nekin ovat vasta vauvoja ja siksi hauraita."

Charlien äänekkäästi tuhisten nuuhkiessa Zoran tyhjiä käsiä, häntä odottavasti heiluen, Gabriel jota ihmisvauvat eivät kiinnostaneet läheskään yhtä paljon kuin kissavauvat, siirsi huomionsa takaisin uusiin lemmikkeihinsä sylissään. Ne eivät enää painineet vaan oranssi-valkoinen vuorostaan pesi hopeatabbyisen sisaruksensa kasvoja, toinen tassunsa kiertyneenä velipojan ympärille.
"Äiti, isi...En muista kauhean montaa nimeä Raamatusta mutta haluaisin antaa nimet siitä, koska Jumala johti sinut pelastamaan heidät," poika sanoi, nostaessaan katseensa isäänsä.
"Oikein suloista," Sam totesi, silittäessään poikansa kutreja kerran. "Voimme myöhemmin yhdessä pohtia niitä. Ja ehkä huomenna jumalanpalveluksessa muistat enemmän," hän lisäsi, hellä hymy huulillaan ja Elizabeth nyökkäsi vahvistukseksi.
"Ei me voida mennä! Kuka näitä vauvoja sitten vahtii!" Gabriel huudahti, napittaen hieman epäröiden yhä ylös isäänsä. Hän ei ollut ihan varma miten hyvä syy pikkukisujen hoito olisi kirkon väliin jättämiseen, mutta hän olisi enemmän kuin mielellään sen tehnyt.
"Kyllä ne pärjäävät sen aikaa keskenään, kun katsomme että niillä on kaikki tarpeellinen ennen lähtöä," mies vastasi tyynesti, rapsuttaen kevyesti hopeatabbyn selkää.

Gabriel henkäisi kuulostamatta kovin vakuuttuneelta, mutta ei viitsinyt väittää vastaankaan. Pienessä päässä alkoi kuitenkin kuplia suunnitelma teeskennellä sairastuneensa, tai ehkä jopa hipsiä ulos yöllä ja hankkiutua jotenkin kipeäksi tai jotain niin voisi jäädä jommankumman vanhemman kanssa kotiin.
"Siitä johtuikin mieleeni, piti kysymäni jo aluksi..." Samuel jatkoi, ja alkoi aukoa kenkiensä nauhoja.
"Haittaisiko teitä, jos jäisimme yhdeksi yöksi? Ja jos kaupungissa ei ole kirkkoa tai sopivaa kirkkoa, jumalanpalvelus täällä onnistunee? Olet kai vielä samassa uskonhaarassa ja suuntauksessa kuin nuorenakin?" hän kyseli, Steveen katsahtaen, ja jatkoi heti perään. "Myös sanomalehti ennusti myrskyn etenevän tänne päin, eikä ihastuta ajatus sen keskellä ajamisesta. Kun ei voi tietää kuinka aikaisin myrsky nousee, jos nousee, emmekä nyt ihan tällä minuutilla olisi lähdössä kuitenkaan." Ja kenkänsä sivuun nakatessaan vielä lisäi, sillä ei missään nimessä halunnut olla vaivaksi ennaltasopimattomalla yöpymisellä saati mielellään kuluttanut toisten ruokavaroja mitä heidän kolmen olisi tehtävä jos haluaisivat iltapalaa tai aiankin aamiaista..."Tietysti saamme taitettua matkan noin kolmessakin tunnissa, jos laitamme hevosemme vauhtiin ja voimme suunnata kotiin hyvän sään aikana."
Tosin moinen vauhti vaatisi hevosselta hidasta ravia vain lyhyellä tauolla. Se ei olisi eläinparalle mukavaa, sen jo matkattua tänään pitkään ja vankkureita vetäen...Eikä pidemmän päälle heille ihmisillekään etenkin kun mukana olisi lapsi jonka pitäisi pystyä nukkumaan matkan aikana. Toisaalta uskollinen ratsunsa saisi kyllä rauhassa levätä monta päivää ja Gabriel saisi kirkon jälkeen jatkaa uniaan.

Mies suoristautui saatuaan molemmat kengät jaloistaan, ja katsahti Gabrielia joka onneksi oli niin kisujensa lumoissa ettei tainnut kuulla tai nähdä mitään muuta. Hän olisi mieluummin ollut puhumatta myrskystä sillä tietoisuus siitä saattaisi pilata pojan koko illan. Monia pieniä lapsia pelotti ukkosmyrskyn aikaan, mutta Gabriel kärsi suoranaisesta kammosta; ei kyennyt juuri mihinkään toimintaan ja pahimmillaan unohti hengittää. Luonnollisesti, täytyi tulla aika kun poika pystyisi itsenäisesti selviytymään läpi myrskyn ja heidän oli autettava minkä pystyivät, mutta toistaiseksi vielä he katsoivat voivansa auttaa yksinkertaisesti antamalla pikkuisen ryömiä heidän väliinsä jos yöukkonen jylisi ja välähteli. Oikeastaan se oli välttämätöntä, juurikin kammon tässä tapauksessa aiheuttamien hengitysvaikeuksien takia. Missä poika sitten tänä yönä uinuisikaan, toivon mukaan yö olisi kaunis ja levollinen.