I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

McKenzien pariskunnankin sydäntä särki katsoa ja kuunnella pikkupoikaa jonka sydän varmasti hieman särkyi. Muistoissa oli hyvin miten syvästi sitä lapsena ihastui söötteihin eläimiin, etenkin vauvaikäisiin, jo ensisilmäyksellä. Varmasti kisut olisivat täällä rakastettuja. Mutta Samuel oli samaa mieltä, lemmikkiä ei pitäisi ottaa jos ei ollut vahva ja varma taloustilanne ja ennen kaikkea aitoa halua eläimen hoitoon kaiiin puolin.

Hän ei olisi muutenkaan antanut yhtäkään pesueesta edes vanhalle ystävälleen ennen kuin olisi varmistanut että tällä oli tarpeeksi tietoa kissojen ruokavaliosta ja hoidosta ylipäätään. Mies ei millään muistanut oliko Correyneillä koskaan ollut kissaa ja jos oli, miten nämä olivat sitä hoitaneet. Maaseudulla kun usein oli vääriä käsityksiä kissojen selviytymiskyvystä ja ruokavaliosta. Nämä eläinlapset olivat nyt alustavasti hänen, hänen vastuullaan kun oli ne löytänyt ja muiden ihmisten ihastuttavaksi tuonut.

Ei hän itsekään kissaexpertti täältä aikoinaan lähtiessään ollut eikä vieläkään, ja hänelläkin oli ollut pienenä vain koira, mutta suurkaupungissa vietetty yli vuosikymmen oli sivistänyt häntä paljon eri lemmikkien tarpeista. Monilla heidän uusilla ystävillään oli kissa tai muutama, niiden soveltuen kaupunkiin paremmin kuin koirat, ja he olivat välillä toimineet lemmikkivahtina. Sanomalehdistäkin tuli joskus lueskeltua artikkeleita eläimiin ja lemmikkeihin liittyen. He eivät kuitenkaan omaa olleet siellä adoptoineet, koska molemmat työskentelivät hotellilla ja eläinystävä olisi joutunut olemaan paljon yksin.

Charlie oli adoptoitu kun Gabriel oli 1-vuotias, seurakoiruuden lisäksi koska he alkoivat harkita takaisin maalle muuttoa jossain vaiheessa. Sam oli halunnut pennun siinä vaiheessa jo kasvaneen aikuiseksi jotta sen voisi ottaa metsälle mukaan. Aika oli ollut hyvä, Elizabethin jäätyä kotiin vauvan kanssa ja koiranpentu aikuisen sijaan oli tuntunut parhaalta vaihtoehdolta, jotta se tottuisi pikkulapseen alusta asti.

Tomin kiukkupuuska ei yllättänyt lainkaan, neljävuotiaan ei voinutkaan odottaa ymmärtävän elämän tosiasioita saati välittävän niistä - etenkään söpöjen vauvakissojen edessä. Charlie-parka oli ainoa jota se yllätti, olih se toki todistanut oman laumansa nuorimmaisen ihmisen kiukuttelua, mutta koskaan aiemmin se ei ollut vahingoittanut sitä. Koiran älähdys oli hurjan kovaääninen ja sitä seurasi muutama Tomin suuntaan suunnattu syyttävä haukahdus, mutta missään määrin uhkaava turrin olemus ei ollut. Päinvastoin, se kiirehti kauemmas pojasta isäntänsä viereen istumaan, häntä visusti kiertyneenä ympärilleen. Yhä kodittomat, lattialla telmivät kolme kissanpentua miukuivat kovaäänisesti ja hakeutuivat yhteen. Tähän mellakkaan havahtui Gabrielkin, joka oli ollut täysin yhä sylissään painivien karvapallojen lumoissa ja ankarasti pohtinut niille nimiä.

Vekara nosti katseensa ensin koiraan ja sitten panikoivaan tyttöön. Kesti hetken ennen kuin hän rekisteröi Steven sanat ja sisäisti ettei mitään hurjan vakavaa ollut käynyt.
"Mikä häntä vaivaa?" poika kysyi syvästi hämmentyneenä. Ihan varmasti Charlie ei ollut satuttanut ketään!
"Zoralla taitaa olla hirveä kokemus koirista. Vaikuttaa siltä ettei tämä talo olisi läheskään valmis ottamaan koiraakaan, vaikka satotilannne parantuisikin sillä talon väki ei saa pelätä lemmikkiään - etenkään koiraa - yhtään," Elizabeth sanoi myötätuntoisena, seuratessaan tytön selvästi syvän trauman myllerrystä.
Charlie joka luonnollisesti vainusi tytön kauhun muun havainnoinnin lisäksi, kallisti päätään ja liikutteli korviaan ihmeissään. Se oli koko joukosta ehkä kaikkein eniten kuutamolla. Eihän kukaan ollut tuon ihmisen hännän päälle polkenut!

"Ei ole mitään hätää, Zora. Charlie on luonteeltaan suloinen ja sosiaalinen, ja on täysin tottunut lapsiin, suorastaan rakastaa teitä pikkuihmisiä," nainen sanoi kuin myös rauhoittelevaan sävyyn.
"Hän haluaisi varmaan tutustua sinuunkin," Samuel lisäsi tyynesti ja kaivoi housujensa taskusta kolme luun mutoista isoa koirankeksiä jotka oli ottanut mukaansa lähtiessään tätä etsimään. Charlien huomio kääntyi salamana isäntänsä kämmeneen ja muuttui innokkaan levottomaksi. Etutassut tanssivat hiemannja häntäkin unohti murheensa, alkaen heilumaan iloisesti.
"Katso," mies sanoi, ja antoi sitten koiralle toisen kekseistä esimerkiksi miten ystävällisesti ja nätisti Charlie hyväksyi herkut. Hotkaistuaan keksin, luppakorva työnsi välittömästi kuonoaan miehen toiseen käteen ja vinkaisi merkitsevästi, hännänpää yhä vipattaen.
"Anna sinäkin sille yksi, jos haluat mielenrauhaa," hän ehdotti ja ojensi toista keksiä tytön suuntaan, tyttöön kannustavasti katsoen. Tämä oli vainmmuodollisuus. Charlie ei vaatinut lahjuksia kaverustuakseen, mutta ei myöskään antanut niiden vaikuttaa päätöksiinsä suojella reviiriään ja laumaansa. Nyt kuitenkaan, hän ei ollut omalla reviirillään eikä laumansa ollut vaarassa.
"Steve? Sinä ensin?" Samuel tarjosi keksiä lähes välittömästi myös Steven annettavaksi, ajatellen että tyttöä saattaisi rohkaista enemmän jos oma isä tekisi sen ensin ja olisi lähempänä.