14-11-2016, 11:34 PM
Steve hymyili Gabelle ja pojalleen, joka oli saanut miljoona kertaa kuulla, että oli syötävä sitä mitä tarjottiin, koska muuta ruokaa ei saisi kuitenkaan ja nälkä ei saanut jäädä.
Tom lusikoi suuhunsa vähäisiä kasviksia, kanaa ja perunaa, kun pikkusisko alkoi kehdossa kitisemään. Tom kääntyi katsomaan kehtoa, jonka Steve nosti lähemmäs ja alkoi jalallaan keinuttaa kehtoa varovasti, samalla kun söi. "Miksi Beck vinkuu?" poika kysyi isiltään ja Steve vastasi lempeästi: "Häntä väsyttää ja hänestä tuntuu mukavammalta nukahtaa, kun keinuu vähän, kyllähän sinä sen tiedät, kun olet keinuttanut häntä monta kertaa." "Ai niin", poika vastasi hymyillen ja jatkoi syömistän.
Steve katsoi ystävätärtään hymyillen ja nyökkäili rauhallisena, sen merkiksi että kuunteli ja sanoi lopulta: "Niinhän se varmasti kannattaa, turha sitä on alkaa istuttaa heinäsirkkojen lounaaksi. Meillä se on vähän eri. Yritettävä on viljellä, saadaan sentään hieman omiin tarpeisiin ja Skatchin veljeksille jotain, vaikka kauppaan täytyy meidänkin turvautua enimmäkseen oma palkkani tosin riittää juuri sopivasti Skatchien palkkaan, me oikeastaan syömme, sukulaisten hyvällä tahdolla. Vaimovainajani vanhemmat ovat hyvävaraisia ja he ovat luojan suoma siunaus, ruokaa on pöydässä joka päivä ja lapset saavat syödä hyvin." Steve kuunteli taas ystäväänsä ja hymyili pojalle, kun tuo kertoi omista lemmikeistään. "Minulla on vahsikka. Ja minulla on oma myös oma kana ja tipu", Tom kertoi myös lemmikeistään. "Vasikka on Jojo, se on poika", Tom kertoi ylpeänä ja lisäsi: "Kanan nimi on Rhoda ja tipun nimi Who."
"Samoin meillä on kanat ja lehmät niiden antaman ravinnon vuoksi", Steve kertoi ja katsoi poikansa nyt jo tyhjää lautasta. "Olit reipas, kun söit kaiken. Saat nousta pöydästä", Steve lupasi ja Tom nousi hymyillen sanoen: "Kiitos." "Minä käyn myös metsällä, naapuri lainaa usein koiraansa ja joskus lähtee mukaankin." Steve jutteli ja antoi tietenkin Elizabethillekin suun vuoron.
Ulkona Zora oli siirtynyt kauemmas talolta ja oli juuri kyykistynyt erään puun alla olevan pusikon luo ja etsi kasveja, kun yhtäkkiä pusikosta tuli käärme. "Isi apua!" tyttö huudahti. Kuullessaan kasvattinsa hätääntynen äänen, kaikki isännän sisällä pysähtyi ja kauhukuvat siitä, kuinka kojootti tai vastaavanlainen peto olisi hyökännyt tytön kimppuun, puhumattakaan vaikka kalkkarokäärmestä. Mies syöksyi ovensuuhun, napaten haulikkonsa ja juoksi ovesta ulos. Nähdessään, ettei mikään nisäkäs ollut tytön kimpussa, mies henkäisi hieman, juosten kuitenkin lapsen luo. Nähdessään mikä tytön kimpussa oli, hän veti tuon kauemmas ja koitti rauhoittella tyttöä. "Ihan rauhassa. Se oli vain sukkanauhakäärme. Puriko se sinua", mies kysyi rauhallisena ja tyttö näytti kättään, jossa oli käärmeen hampaista jäljet. "Laitetaan siihen hieman salvaa, niin se helpottaa kipuun", mies sanoi lempeästi ja talutti säikähtäneen tytön sisälle.
Tom lusikoi suuhunsa vähäisiä kasviksia, kanaa ja perunaa, kun pikkusisko alkoi kehdossa kitisemään. Tom kääntyi katsomaan kehtoa, jonka Steve nosti lähemmäs ja alkoi jalallaan keinuttaa kehtoa varovasti, samalla kun söi. "Miksi Beck vinkuu?" poika kysyi isiltään ja Steve vastasi lempeästi: "Häntä väsyttää ja hänestä tuntuu mukavammalta nukahtaa, kun keinuu vähän, kyllähän sinä sen tiedät, kun olet keinuttanut häntä monta kertaa." "Ai niin", poika vastasi hymyillen ja jatkoi syömistän.
Steve katsoi ystävätärtään hymyillen ja nyökkäili rauhallisena, sen merkiksi että kuunteli ja sanoi lopulta: "Niinhän se varmasti kannattaa, turha sitä on alkaa istuttaa heinäsirkkojen lounaaksi. Meillä se on vähän eri. Yritettävä on viljellä, saadaan sentään hieman omiin tarpeisiin ja Skatchin veljeksille jotain, vaikka kauppaan täytyy meidänkin turvautua enimmäkseen oma palkkani tosin riittää juuri sopivasti Skatchien palkkaan, me oikeastaan syömme, sukulaisten hyvällä tahdolla. Vaimovainajani vanhemmat ovat hyvävaraisia ja he ovat luojan suoma siunaus, ruokaa on pöydässä joka päivä ja lapset saavat syödä hyvin." Steve kuunteli taas ystäväänsä ja hymyili pojalle, kun tuo kertoi omista lemmikeistään. "Minulla on vahsikka. Ja minulla on oma myös oma kana ja tipu", Tom kertoi myös lemmikeistään. "Vasikka on Jojo, se on poika", Tom kertoi ylpeänä ja lisäsi: "Kanan nimi on Rhoda ja tipun nimi Who."
"Samoin meillä on kanat ja lehmät niiden antaman ravinnon vuoksi", Steve kertoi ja katsoi poikansa nyt jo tyhjää lautasta. "Olit reipas, kun söit kaiken. Saat nousta pöydästä", Steve lupasi ja Tom nousi hymyillen sanoen: "Kiitos." "Minä käyn myös metsällä, naapuri lainaa usein koiraansa ja joskus lähtee mukaankin." Steve jutteli ja antoi tietenkin Elizabethillekin suun vuoron.
Ulkona Zora oli siirtynyt kauemmas talolta ja oli juuri kyykistynyt erään puun alla olevan pusikon luo ja etsi kasveja, kun yhtäkkiä pusikosta tuli käärme. "Isi apua!" tyttö huudahti. Kuullessaan kasvattinsa hätääntynen äänen, kaikki isännän sisällä pysähtyi ja kauhukuvat siitä, kuinka kojootti tai vastaavanlainen peto olisi hyökännyt tytön kimppuun, puhumattakaan vaikka kalkkarokäärmestä. Mies syöksyi ovensuuhun, napaten haulikkonsa ja juoksi ovesta ulos. Nähdessään, ettei mikään nisäkäs ollut tytön kimpussa, mies henkäisi hieman, juosten kuitenkin lapsen luo. Nähdessään mikä tytön kimpussa oli, hän veti tuon kauemmas ja koitti rauhoittella tyttöä. "Ihan rauhassa. Se oli vain sukkanauhakäärme. Puriko se sinua", mies kysyi rauhallisena ja tyttö näytti kättään, jossa oli käärmeen hampaista jäljet. "Laitetaan siihen hieman salvaa, niin se helpottaa kipuun", mies sanoi lempeästi ja talutti säikähtäneen tytön sisälle.
![[Image: 1d2df8802ece42fe3944ab3b4958b9db.jpg]](https://i.pinimg.com/564x/1d/2d/f8/1d2df8802ece42fe3944ab3b4958b9db.jpg)