I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

Elizabeth ja Gabriel puolestaan ristivät kumpikin omat kämmenensä ja lausuivat kiitoksen ravitsevasta ruoasta jonka Herra oli heille suonut, ja pyysivät voimia ja siunausta kotiseutunsa perheille ja että jos se oli Hänen tahtonsa, että heinäsirkat lähtisivät pian. Tai, Elizabeth yksin lausui, poika vain kuunteli silmät suljettuna ja mielessään myötäili että mitä äiti sanoi. Hän myös ihmetteli miksi Tomin iskä ei kiittänyt ruoasta ja käski Jumalaa tekemään vaikka mitä, mutta onnistui pitämään polttavan kysymyksensä mahassaan, jo oppineena että ei ollut kohteliasta kyseenalaistaa miten muut harjoittivat uskoaan niin kauan kun se ei vahingoittanut ketään.
Välittömästi poika lusikoi suunsa aivan liian täyteen kanaa, ja pian lautanen oli tyhjä niistä mutta täynnä ruskeakastikkeessa lepäävää riisiä. Häntä ei kiinnostanut taikinapallerot, mutta äitinsä maistoi ja yritti tarjota niitä hänelle, kehaistuaan kokkia.
”Saanko nousta pöydästä?” Gabriel pyysi, silmäillen puuhahmoja vaikka värejäkään ei vielä ollut.
”Et,” nainen vastasi lempeän tiukasti ja asetti taikinapallon omalle lautaselleen. ”Riisikin on tärkeää syödä,” hän totesi ja kaatoi pojan lasiin lisää maitoa sillä tiesi ettei tenava pitänyt riisistä muuta kuin puurossa.
Tenava nyrpisti nenäänsä ja sorkki lautasensa sisältöä lusikallaan.
”Steve, muistaakseni maanne yltää aika pitkälle. Et kai sinä ihan yksin tätä kaikkea hoida? Kolme lastakin ja kaikki,” Elizabeth tiedusteli, kääntäen huomionsa vanhaan ystäväänsä, sillä ei Beckyn kanssa talon läheisyydessä kierrellessään olut törmännyt vaimoon tai palkattuun apuun.