04-10-2016, 11:36 AM
”Minunkin äiti ja isä tekee leluja, etenkin jouluksi,” Gabriel sanoi, laskettuaan Benin viereensä istumaan ja tutkaillessaan toverinsa veistoksia. Paljon hän sai leluja myös kaupoista, mutta heillä etenkin joulu haluttiin pitää mahdollisimman epäkaupallisena, Jeesuksen syntymäjuhlaan painottuen, joten suurin osa lahjoista valmistettiin itse--muutaman joulupukin tuoman (kaupasta ostetun) lisäksi. Samoin oman perheen syntymäpäiviksi, joskus muidenkin. Omatekoiset lahjat kun olivat aina kallisarvoisimpia ja erityisimpiä. Muutoin lahjat yleensä löytyivät kauppojen hyllyiltä. Poika käänsi katseensa esiteltyyn nalleen. Hän kiintyi helposti kaikkiin pehmoihinsa, mutta kaikekin rakkaimmat olivat ne jotka äiti oli itse tehnyt eikä hän epäillyt etteikö tämä olisi Tomillekin erityinen, vaikka perhe ei vaikuttanut läheskään yhtä varakkaalta kuin he.
”Mikä sen nimi on?” hän uteli. ”Hei!” poika huudahti ennen kuin ehti saada vastausta. ”Täällä on vielä muutama jota ei ole maalattu. Voidaanko me maalata nämä yhdessä?” hän kysyi toiveikkaana, ottaessaan esiin pari puumiestä ja eläintä. Piirtäminen oli hänestä kaikkein hauskinta, mutta kaikenlainen maalaaminen oli toiseksi parasta taiteilun saralla.
Samaan aikaan lammella pariskunta oli jo muutaman minuutin huudellut ja etsinyt koiraansa tuloksetta. Haulikkoa hän ei ollut ottanut, sene enempää Steven kuin omaansakaan jota kuljetti aina mukana preerian poikki useita tunteja kulkiessaan. Varsinkin vaimonsa ja lapsensa kanssa hän ei reissuun intiaanien ja petoeläinten keskelle lähtenyt ilman asetta. Intiaanit toki pysyttelivät yleensä paljon kauempana farmialueista ja kaupungeista mitä näiden paikkojen väli oli, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Toinen haulikko jäi aina kotiin, sinne jäävien turvaksi, etenkin jos Charlie lähti hänen mukaansa. Hän oli opettanut Elizabethiakin käyttämään asetta, mikä ei tietenkään ollut hienolle naiselle kuuluva taito, mutta ei juuri ollut vaihtoehtoja kun talon ainoa toinen miespuolinen oli vielä kaukana miehuudesta. Kojootit eivät välittäneet siitä kuka farmilla parhaillaan oli ja kenen kanssa, saati sitten talvisin enemmän tai vähemmän nälkää näkevät sudet. Kalkkarokäärmeistä ja pesukarhuistakin pääsi helpommin eroon aseen kanssa pelotellessa. Tämä tilanne nyt ei kuitenkaan oletusarvoisesti tuntunut sellaiselta joka vaatisi aseistautumista.
”Kuule, mene sinä sisälle ja syö päivällinen Gaben kanssa. Ruoka on varmasti jo lämmintä. Steve mainitsi että naapurilla on narttukoira. Lähden katsomaan josko Charliekin on saanut sen selville...” Samuel totesi, ympärilleen katsellen ja henkäisi turhautuneena. Se karvakuono pidettäisiin kyllä sisällä loppureissun ajan ja ulkoilutettaisiin vain hihnassa. Kotimailla se saisi taas juoksennella vapaasti. Heidän lähinaapurustossa oli uroskoiria, mutta ne kunnioittivat toistensa reviiriä melko hyvin, ja pari narttua löytyi myös, mutta kumpikin oli steriloitu – juurikin siksi että alueella oli niin paljon uroksia eikä kaikkien voinut odottaa leikkauttavan niitä.
Palattuaan talolle vaimonsa kanssa, Samuel tarkisti Steveltä millä suunnalla kyseinen naapuri asui, ja lähti matkaan. Hän ei vaivautunut valjastamaan hevostaan vankureihin ja haulikko jäi edelleen vankkureihin, kävelymatkaa kun kuulema oli vain viitisen minuuttia eikä mitään isompaa tarvinnut mukaan.
”Mikä sen nimi on?” hän uteli. ”Hei!” poika huudahti ennen kuin ehti saada vastausta. ”Täällä on vielä muutama jota ei ole maalattu. Voidaanko me maalata nämä yhdessä?” hän kysyi toiveikkaana, ottaessaan esiin pari puumiestä ja eläintä. Piirtäminen oli hänestä kaikkein hauskinta, mutta kaikenlainen maalaaminen oli toiseksi parasta taiteilun saralla.
Samaan aikaan lammella pariskunta oli jo muutaman minuutin huudellut ja etsinyt koiraansa tuloksetta. Haulikkoa hän ei ollut ottanut, sene enempää Steven kuin omaansakaan jota kuljetti aina mukana preerian poikki useita tunteja kulkiessaan. Varsinkin vaimonsa ja lapsensa kanssa hän ei reissuun intiaanien ja petoeläinten keskelle lähtenyt ilman asetta. Intiaanit toki pysyttelivät yleensä paljon kauempana farmialueista ja kaupungeista mitä näiden paikkojen väli oli, mutta ei sitä koskaan tiennyt. Toinen haulikko jäi aina kotiin, sinne jäävien turvaksi, etenkin jos Charlie lähti hänen mukaansa. Hän oli opettanut Elizabethiakin käyttämään asetta, mikä ei tietenkään ollut hienolle naiselle kuuluva taito, mutta ei juuri ollut vaihtoehtoja kun talon ainoa toinen miespuolinen oli vielä kaukana miehuudesta. Kojootit eivät välittäneet siitä kuka farmilla parhaillaan oli ja kenen kanssa, saati sitten talvisin enemmän tai vähemmän nälkää näkevät sudet. Kalkkarokäärmeistä ja pesukarhuistakin pääsi helpommin eroon aseen kanssa pelotellessa. Tämä tilanne nyt ei kuitenkaan oletusarvoisesti tuntunut sellaiselta joka vaatisi aseistautumista.
”Kuule, mene sinä sisälle ja syö päivällinen Gaben kanssa. Ruoka on varmasti jo lämmintä. Steve mainitsi että naapurilla on narttukoira. Lähden katsomaan josko Charliekin on saanut sen selville...” Samuel totesi, ympärilleen katsellen ja henkäisi turhautuneena. Se karvakuono pidettäisiin kyllä sisällä loppureissun ajan ja ulkoilutettaisiin vain hihnassa. Kotimailla se saisi taas juoksennella vapaasti. Heidän lähinaapurustossa oli uroskoiria, mutta ne kunnioittivat toistensa reviiriä melko hyvin, ja pari narttua löytyi myös, mutta kumpikin oli steriloitu – juurikin siksi että alueella oli niin paljon uroksia eikä kaikkien voinut odottaa leikkauttavan niitä.
Palattuaan talolle vaimonsa kanssa, Samuel tarkisti Steveltä millä suunnalla kyseinen naapuri asui, ja lähti matkaan. Hän ei vaivautunut valjastamaan hevostaan vankureihin ja haulikko jäi edelleen vankkureihin, kävelymatkaa kun kuulema oli vain viitisen minuuttia eikä mitään isompaa tarvinnut mukaan.
ESITTELY ~ KOTI/MAATILA
PUHEÄÄNI
Samuel - Gabriel, 5-10v - Elizabeth
![[Image: 7984e41485053b94911f377c789a95bd.jpg]](https://i.pinimg.com/564x/79/84/e4/7984e41485053b94911f377c789a95bd.jpg)