Visits and friends

[Gabriel McKenzie]

Poika nyökkäsi innokkaasti.
"Hieno nimi," Samuelkin vahvisti, "Täydellinen pikku koiralle. Entäpä kulkuri?"
"Oliver!" Gabriel ilmoitti välittömästi.
"Aah, no mutta tottakai," Samuel totesi, nyt tajuten mistä ukon leikkisä, vino hymy oli lähtöisin. Hän oli tosin jokseenkin yllättynyt että poika muisti isoisänsä oikean nimen. Gabrielille kun hänen isänsä oli aina ollut vain 'Poppy' tai 'Poppy Ollie' jos toinenkin isoisä sattui olemaan paikalla.
Mies vilkaisi taskukelloaan joka näytti puoli kuutta. Illalliseen olisi vielä puolisen tuntia, mutta enää ei ehdittäisi yhtään kissaakaan rakentaa.
"No niin. Sitten sisälle, kohta on illallisen aika. Muistakaa pestä kädet heti. Tiedän että teillä oli koko ajan lapaset kädessä, mutta se on hyvä tapa ylläpitää joka tapauksessa," Samuel sanoi ja sammutti lyhdyn kun pojat olivat turvallisesti eteisen puolella.

Talossa tuoksui kanakeitto. Käsien pesun jälkeen Gabriel kiirehti keittiöön hellan ja äidin viereen, muttei koskenut yhtään mihinkään, hypisteli vain omia sormiaan malttamattomana.
"Laititko myös kookosta?" poika tiedusteli toiveikkaana.
"Kyllä, kulta," Elizabeth vastasi sekoitellessaan keittoa, otti tyhjän kookosmaito-tölkin työtasolta ja näytti sitä pojalle. "Menehän vielä Tomin kanssa leikkimään, kutsun sitten kun tämäon valmista," hän kehotti ja siirtyi kattamaan pöytää.

"Älä juokse," Samuel muistitti kun Gabriel viiletti puolijuoksua eteisen poikki kohti yläkertaaa, hänen nostellessaan poikien vaatteita tuolilta naulakkoon. Vekara asteli asiallisesti portaat ylös mutta innostui taas vauhtiin heti kulman taakse päästyään. Samuel pyöräytti silmiään, muttei viitsinyt sanoe enempää. Se kuulosti enemmän pikakävelyltä kuin juoksulta joten olkoon. Mies kävi käsipesulla ja alkoi sitten auttamaan vaimoaan pöydän kattamisessa.

Gabrielin makuuhuoneessa oli melkoinen kaaos, hän kun oli aiemmin näyttänyt lelujaan Tomille, joita oli aivan liikaa eikä hän ollut laittanut moniakaan heti takaisin lelulaatikkoonsa. Eniten lattiatilaa vei laaja värikäs junasetti magneeteilla kiinitettävillä vaunuilla jonka rata kiemurteli koko huoneen alueella. Leikin keskellä Gabriel oli kertonut villejä tarinoita päivistään ja öistään junamatkoilla joista viimeisin oli melko hyvin vielä mielessä vain kolmen viikon takaisena. Poika oli väittänyt kohdanneensa junarosvoja ja saaneensa ajaa veturia mitkä olivat kumpikin täyttä fantasiaa, mutta oli tarnoissa paljon tottakin. Ensimmäisen luokan vaunuissa oli ihan oikeasti mukavaa ja hauskaa matkustaa jopa sen kaksi päivää mitä New York Cityyn kesti matkata.
Huone oli sen verran iso--kolme metriä kertaa neljä ja puoli metriä--että pienet ihmiset mahtuivat silti kävelemään siellä kompuroimatta liikaa, mutta Gabriel tiesi ettei hän saisi jättää tilaansa tällaiseksi ja että paras aika olisi siistiä se nyt. Ei vaan yhtään huvittanut. Hän ehdotti junaleikin jatkamista tinasotilaiden ja pehmolelujen kera.