I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

Gabriel sivutti tytön läsnäolon täysin, kunnes tämä häipyi paikalta ennen kuin Steve oli montaakaan metriä kauempana. Hän ei anteeksi antanut ja unohtanut moisia uhkauksia ja töykeyksiä noin vain, saati uskonut että tämä oli vain juksannut. Kun molemmat olivat kadonneet näkyvistä, poika katsoi vielä hetken näiden perään ja pohti että kai sitä voisi, kun ei Tomia oltu käsketty poiskaan eli sen voisi tulkita luvaksi jäädä lammelle.
”Mennään pyydystämään sammakoita, jooko?” hän ehdotti, loikatessaan vauhdista pois keinusta. Hän ei ehtinyt kuin juuri ja juuri takaisin lammen rannalle kun talon suunnalta kaikui äidin ääni.
”Gabriel! Tulehan sisään, on päivällisaika!” Elizabeth kuulutti asteltuaan ensin ulos perheen vankkureiden luo. Poika voihkaisi pettyneenä. Vaikka hänen vatsansa murisi kyllä välillä, hän oli teeskennellyt että hänellä oli voima joka poisti tarpeen syödä. Hän olisi paljon mieluummin saalistanut kurnuttajia.
Tenava lähti juoksemaan talolle. Mitä nopeammin söisi sitä nopeammin pääsisi takaisin lammelle. Niin hän luuli, mutta toinen syy komentoon sisälle oli ettei hänen vanhempansa koskaan jättäneet häntä telmimään ulkona yksin, ilman luotettua aikuista ja nyt pihalla ei ollut ainuttakaan. kutsu oli kuulunut lähes välittömästi Steven palattua sisään ja Elizabethin huomatessa että kello oli jo yli kuusi.

Heillä oli vankkureissaan vielä muutama leipä, sekä lounaalta jäänyttä riisiä, ruskeaa kastiketta ja kanasuikaleita päivällistä varten. Ne täytyisi vain lämmittää uudestaan. Matka oli sen verran pitkä etteivät he halunneet odotella uuden aterian valmistumista, eivätkä myöskään suotta käyttää ystävien ruokavaroja tällaisina aikoina.
Elizabeth ei ollut ehtinyt kommentoida Zoran väitettyjä ennustuslahjoja, mutta Samuel kohotti kulmiaan.
”Näinkö on?” hän totesi, kohteliaaseen sävyyn, joka ei ollut erityisen vaikuttunut. Hän ei viitsinyt edes teeskennellä lapsen iloksi, kun tyttö oli sentään jo varhaisteini tai ainakin melkein. Toki hän uskoi niiden usein toteutuvan, mutta olevan varmasti vain itsensätoteuttavia eli eivät varsinaisesti ennustuksia sanan mystisessä mielessä. Ennustajien puheet olivat aina sen verran epämääräisiä että niihin uskovat helposti löytäisivät yhteyksiä Niihin tapahtumissa. Säätilat puolestaan, kissatkin aistivat tulevan myrskyn joten hän ei pitänyt täysin mahdottomana – vaikka varmasti harvinaisena – että jotkut ihmisetkin omaisivat samankaltaisen sisäisen sääkartan. Tosin, säät olivat viimeksi kuluneen viikon ajan ollut niin kuivia ja kuumia että ukkosta voisi hyvällä todennäköisyydellä ennustaa kuka tahansa.

”Äiti, Zora sanoi että hän muuttaa ihmisiä heinäsirkoiksi ja on kamalan helposti pahalla tuulella! Onko meidän pakko kyläillä täällä?” Gabriel sanoi, kauniin ruskeat silmänsä suurina äitinsä luo juostessaan, ja kurkisti vankkureihin joissa Elizabeth juuri haki eväskoria.
”Kultaseni, mustalaiset eivät pysty sellaiseen. Nämä heinäsirkat tulivat todennäköisimmin vuorilta,” nainen totesi rauhoittavasti, kiivetessään alas.