26-09-2016, 05:01 PM
”Mukavasti siellä meni, tosin tuntui todellakin aivan eri maailmalta maalla vietettyjen kasvuvuosien jälkeen. Välillä kaivattiin takaisin tänne, mutta päädyimme palaamaan vasta Gabrielin myötä. Muutimme Burnsiin viime kesänä,” Samuel kertoili siirtyessään keittiöön pesemään käsiään, ensin varmistettuaan että siellä löytämänsä vesiastia oli sitä varten. kuivatessaan hän vain huikkasi ymmärryksensä poistumiselle ja otti sitten kierroksen talossa, tutustuen pintapuolisesti sen nykyiseen sisustaan Elizabethin kanssa joka juuri astui sisään Beckylle leperrellen.
”Nouseeko vauvakuume?” Samuel virnisti, silittäen sormellaan Beckyn poskea.
”Ihme kyllä, ei,” Elizabeth totesi. ”Hän on kyllä aivan ihana, mutta minulla on enemmän kuin tarpeeksi tekemistä Gabessa tilan töiden ohella,” hän sanoi. ”Ehkä jonain päivänä kun hän on paljon vanhempi?”
”Ehkä,” Samuel vastasi. Heillä ei ollut erityisen suurta halua useampaan lapseen sinänsä, mutta se ei ollut lainkaan poissuljettu vaihtoehto. Toistaiseksi vain asiaa hieman mutkisti se, etteivät he olleet kertoneet edes Gabrielille hänen olevan adoptoitu. Ei ainoastaan siksi että poika oli vielä hyvin nuori eikä tarvinnut sitä tietoa vaan he eivät myöskään pitäneet sitä hyvänä ideana pojan hyvinvoinnin kannalta. Koska ei olisi mitään mahdollisuuksia selvittää vastauksia kysymykseen miksi biologiset vanhemmat olivat hylänneet hänet, ja se olisi luonnollisesti ensimmäinen kysymys pojan mielessä.
Itse asiassa he kaavailivat etteivät kertoisi ennen kuin poika olisi aikuinen, ellei pojan syntymävanhemmat tai toinen yhtäkkiä ilmestyisi jostain häiritsemään heidän elämäänsä. Eivät he siitä kuitenkaan huolta kantaneet vaan uskoivat että Jumala oli tarkoittanut pojan vain heille, tasapainoiseen elämään, ja pitäisi moiset draamat kaukana poissa.
”Missä hän muuten on?”
”Riensi tuohon lammelle Tomin kanssa,” Elizabeth vastasi ja laski tytön sylistään, vapaaksi lattialle, lähelle nurkkausta jossa näytti lojuvan muutama vauvan lelu.
Gabriel ei ollut vielä edes tuntenut halua pikkusiskoon tai veljeen, hän oli saanut uudessa kotikaupungissaan monia kavereita ja kotona ei aina tarvinnut muita kuin Charlien, isä n ja äidin. Tämä päivä ei asiaa muuttanut muuta kuin korkeintaan vahvemmaksi. Tomin sisko oli ihan kamala synkistelijä ja ilkeä. Gabriel oli nyt päättänyt ettei pitänyt tytöstä lainkaan. Tyttö ei ollut sanonut hänelle yhtään mitään positiivista, ei edes vastannut alussa tervehdykseen, ja nyt oli vielä uhkaillut kamalalla loitsulla vain siksi että hän oli tytön veljen seurassa. Tytöt olivat aina tyhmiä, paitsi äidit, mutta tuo mustalainen oli kyllä kaikkein tyhmin tyyppi. Hän ei käsittänyt miten isä ja äiti saattoivat pitää näitä kiehtovina ihmisinä. Varmana heidänkin mielipide muuttuisi kun tutustuisivat tuohon noitaan!
Poika laittoi korvansa taakse myrkkysanan siltä varalta että tarvitsisi sitä itsepuolustukseksi. Se kun tosiaan vaikutti joka ikinen kerta lyövän Zoran täysin maahan. Ehkä se oli ihan oikea taikasana?
Ei se hänestä ainakaan muutoin mitenkään noin ruma ollut. Teeskennellyt supervoimat ainakaan eivät suojaisi.
Tähän tulokseen päätyminen, yhdistettynä suurikokoisen koiransa läsnäoloon, saivat vekaran rentoutumaan entistä paremmin ja hän jatkoi lautakeinussa temppuilua. Jokainen onnistunut uusi temppu antoi hänelle yhden taikavoiman lisää, joita hänen mielensä ammensi muutamista hänen suosikkisaduistaan. Parhaillaan hän yritti kiikkua niin korkealle ja kovaa että kiepsahtaisi oksan yli ja ympäri. Se tekisi hänestä maailman mahtavimman velhon! Koska hän ei tiennyt kenenkään koskaan onnistuneen siinä. Tässäkin vaikutti olevan mukana lisähaaste sillä keinun oksan ja sen yläpuolella olevan välissä ei välttämättä ollut tarpeeksi tilaa.
"Minulla on jo monta voimaa enemmän kuin sinulla!" poika leuhki virnistäen alas Tomiin, keinun heilahtaessa jälleen ylös oksan etupuolella.
"Ja sinä menetit juuri puolet omistasi, koska supermiesten ei tarvitse ppydellä anteeksi keltään!" hän naurahti, puoliksi tosissaan mutta sävyssään ja virneessään silti leikkisyyttä.
”Niin, tosiaan muutimme viime kesänä tuohon naapurikaupunkiin, Burnsiin,” Samuel jatkoi, Elizabethin pitäessä lattialla möyrivää vauvaa silmällä. Molemmat olivat istahtaneet keittiön pöydän ääreen, vesilasillisten kanssa.
”Ehkäpä saamme jatkossa aikaiseksi tavata useammin,” mies totesi, muttei ylilvarmasti sillä farminpidossa ja lasten kanssa neljän-viidenkin tunnin matka oli paljon aikaa. He eivät olleet edes nähneet merkkejä naisväestä talon asukaskunnassa, talon varhaisteinin omaisuutta lukuun ottamatta.
”Nouseeko vauvakuume?” Samuel virnisti, silittäen sormellaan Beckyn poskea.
”Ihme kyllä, ei,” Elizabeth totesi. ”Hän on kyllä aivan ihana, mutta minulla on enemmän kuin tarpeeksi tekemistä Gabessa tilan töiden ohella,” hän sanoi. ”Ehkä jonain päivänä kun hän on paljon vanhempi?”
”Ehkä,” Samuel vastasi. Heillä ei ollut erityisen suurta halua useampaan lapseen sinänsä, mutta se ei ollut lainkaan poissuljettu vaihtoehto. Toistaiseksi vain asiaa hieman mutkisti se, etteivät he olleet kertoneet edes Gabrielille hänen olevan adoptoitu. Ei ainoastaan siksi että poika oli vielä hyvin nuori eikä tarvinnut sitä tietoa vaan he eivät myöskään pitäneet sitä hyvänä ideana pojan hyvinvoinnin kannalta. Koska ei olisi mitään mahdollisuuksia selvittää vastauksia kysymykseen miksi biologiset vanhemmat olivat hylänneet hänet, ja se olisi luonnollisesti ensimmäinen kysymys pojan mielessä.
Itse asiassa he kaavailivat etteivät kertoisi ennen kuin poika olisi aikuinen, ellei pojan syntymävanhemmat tai toinen yhtäkkiä ilmestyisi jostain häiritsemään heidän elämäänsä. Eivät he siitä kuitenkaan huolta kantaneet vaan uskoivat että Jumala oli tarkoittanut pojan vain heille, tasapainoiseen elämään, ja pitäisi moiset draamat kaukana poissa.
”Missä hän muuten on?”
”Riensi tuohon lammelle Tomin kanssa,” Elizabeth vastasi ja laski tytön sylistään, vapaaksi lattialle, lähelle nurkkausta jossa näytti lojuvan muutama vauvan lelu.
Gabriel ei ollut vielä edes tuntenut halua pikkusiskoon tai veljeen, hän oli saanut uudessa kotikaupungissaan monia kavereita ja kotona ei aina tarvinnut muita kuin Charlien, isä n ja äidin. Tämä päivä ei asiaa muuttanut muuta kuin korkeintaan vahvemmaksi. Tomin sisko oli ihan kamala synkistelijä ja ilkeä. Gabriel oli nyt päättänyt ettei pitänyt tytöstä lainkaan. Tyttö ei ollut sanonut hänelle yhtään mitään positiivista, ei edes vastannut alussa tervehdykseen, ja nyt oli vielä uhkaillut kamalalla loitsulla vain siksi että hän oli tytön veljen seurassa. Tytöt olivat aina tyhmiä, paitsi äidit, mutta tuo mustalainen oli kyllä kaikkein tyhmin tyyppi. Hän ei käsittänyt miten isä ja äiti saattoivat pitää näitä kiehtovina ihmisinä. Varmana heidänkin mielipide muuttuisi kun tutustuisivat tuohon noitaan!
Poika laittoi korvansa taakse myrkkysanan siltä varalta että tarvitsisi sitä itsepuolustukseksi. Se kun tosiaan vaikutti joka ikinen kerta lyövän Zoran täysin maahan. Ehkä se oli ihan oikea taikasana?
Ei se hänestä ainakaan muutoin mitenkään noin ruma ollut. Teeskennellyt supervoimat ainakaan eivät suojaisi.
Tähän tulokseen päätyminen, yhdistettynä suurikokoisen koiransa läsnäoloon, saivat vekaran rentoutumaan entistä paremmin ja hän jatkoi lautakeinussa temppuilua. Jokainen onnistunut uusi temppu antoi hänelle yhden taikavoiman lisää, joita hänen mielensä ammensi muutamista hänen suosikkisaduistaan. Parhaillaan hän yritti kiikkua niin korkealle ja kovaa että kiepsahtaisi oksan yli ja ympäri. Se tekisi hänestä maailman mahtavimman velhon! Koska hän ei tiennyt kenenkään koskaan onnistuneen siinä. Tässäkin vaikutti olevan mukana lisähaaste sillä keinun oksan ja sen yläpuolella olevan välissä ei välttämättä ollut tarpeeksi tilaa.
"Minulla on jo monta voimaa enemmän kuin sinulla!" poika leuhki virnistäen alas Tomiin, keinun heilahtaessa jälleen ylös oksan etupuolella.
"Ja sinä menetit juuri puolet omistasi, koska supermiesten ei tarvitse ppydellä anteeksi keltään!" hän naurahti, puoliksi tosissaan mutta sävyssään ja virneessään silti leikkisyyttä.
”Niin, tosiaan muutimme viime kesänä tuohon naapurikaupunkiin, Burnsiin,” Samuel jatkoi, Elizabethin pitäessä lattialla möyrivää vauvaa silmällä. Molemmat olivat istahtaneet keittiön pöydän ääreen, vesilasillisten kanssa.
”Ehkäpä saamme jatkossa aikaiseksi tavata useammin,” mies totesi, muttei ylilvarmasti sillä farminpidossa ja lasten kanssa neljän-viidenkin tunnin matka oli paljon aikaa. He eivät olleet edes nähneet merkkejä naisväestä talon asukaskunnassa, talon varhaisteinin omaisuutta lukuun ottamatta.
ESITTELY ~ KOTI/MAATILA
PUHEÄÄNI
Samuel - Gabriel, 5-10v - Elizabeth
![[Image: 7984e41485053b94911f377c789a95bd.jpg]](https://i.pinimg.com/564x/79/84/e4/7984e41485053b94911f377c789a95bd.jpg)