01-08-2021, 06:31 PM
"Kiitos", Zora sanoi hymyillen ja joi tyytyväisenä maidon pienin kulauksin, hänelle tuli maitoviikset siitä. Hänen hymyillessä ylähampaissa näkyi rako, joka oli tullut kun kaksi hammasta oli irronut myöhäisessä vaiheessa.
"Se kuulostaa hyvältä. Meillä ei ole mitään allergioita", Steve sanoi hymyillen. "Mikä se semmoinen on? Onko se jotain lihaa?" Zora esitti kysymyksen, hän ei ollut koskaan kuullut sellaista sanaa kuin allergia. "Ei kultaseni, se tarkoittaa, että sairastut jostain asiasta, ruuasta tai kukasta tai mistä vain", Steve selitti ja lisäsi sitten Elizabethille: "Meille käy ihan mitä vain teiltä löytyy, emme nuukaile tällaisena aikana mistään vaan olemme kiitollisia kaikesta." Tom alkoi keikkua tuolillan ja Steve katsoi poikaa tuimasti ja sanoi möreällä äänellä: "Thomas."
Hän käytti pojan etunimeä harvoin, mutta painottaakseen joskus, että piti keskeyttää toimensa heti. Tom lopetti saman tien ja kysyi viattomasti: "Niin isi?" Zora katsoi pikkuveljeään, kun isä sanoi rauhallisena: "Mitä tuolilla ei saa tehdä?" Tomin suusta pieni: "Hups." Jonka jälkeen hän sanoi: "Ei saa keikkua." Juuri niin. Kun kaikki tuntuivat lopettaneen syönnin, Tom kysyi: "Saadaanko jo mennä leikkimään?"
Steve katsoi muita aikuisia ja sanoi: "Eiköhän se onnistu, mutta ensin pitää pestä kädet ja kasvot." "Jes, joo", poika hihkaisi ja nousi tuoliltaan ja lähti heti kodinhoitohuoneeseen pesemään käsiään ja kasvojaan.