Visits and friends

[Gabriel McKenzie]

""Kiitos, Zora. Minäkin pidän niistä paljon. Mutta älä suotta ihan kauheasti pelkää," nainen totesi lämpimästi hymyillen sillä oli huomioinut miten ylivarovaisesti tyttö niiden kanssa toimi. Hän arvosti sitä mutta ei halunnut kenenkään turhaan stressaavan aterioiden aikana joiden ihanteellisesti pitäisi olla mukava, rentouttava hetki päivästä. "Ne ovat särkyviä, ja se on hyvä muistaa. Mutta kestävät kyllä hyvin normaalia käsittelyä. Olkaa vain varovaisia että ette huido niitä alas pöydältä."

He eivät käyttäneet kaikkein kalleimpia tai tunnearvollisimpia astiastojaan muutoin kuin juhlapyhinä tai muina todella erityisissä tilaisuuksissa. Kuten jouluaterioilla. Hääastiastoaan eivät ikinä muulloin kuin vuosipäivinään ja silloinkin vain itse - Gabriel ei niihin koskisi ainakaan lapsena. Tässä olisi nyt sopivasti pari päivää aikaa nähdä miten nätisti ja varovasti varsinkin Tom aterioi ja näyttikö siltä että lapsille uskaltaisi sallia kallisarvoisempiakin astioita. Varsinkaan jouluna sitä ei haluaisi kenellekään pahaa mieltä vanhinkojen takia, eikä myöskään turhaa stressiä liian hienoilla astioilla. Gabriel oli luonnollisesti jo oppinut olemaan varovainen, joten oman poikansa suhteen he arvioivat asian tenavan senhetkisen asenteen mukaan. Jos poika vaikutti todella ärtyneeltä tai kovin väsyneeltä aterian alussa, todennäköisyys astioita lennättävään kiukkupuuskaan oli huomattavasti korkeampi kuin muulloin. Tällöin Gabriel käytti tavallisia vaikka muilla olisi millaiset, halusi tai ei.

Gabriel ei kuullut tai nähnyt mitään. Hän oli vaipunut lähes pekoni-nirvanaan, imeskellen ja kevyesti naturstaen siivuaan, silmät puoliksi kiinni ja katse kaukaisuudessa. Hän oli nojautunut eteenpäin, kietonut vapaan käsivartensa lautasensa ympärille, pekonia pitelvä käsivarsi osittain lautasellaan. Lyhyiden käsivarsien takia lautanen oli päätynyt turhan lähelle pöydän reunaa, mutta asennosta ja halailusta ja muksun lyhyydestä johtuen ei ollut vaarassa pudota. Jos lautasella olisi enemmän ruokaa pojan paidan hiha ja mahdollisesti leukakin olisi sotkeutunut siihen.

Samuel oli keskittynyt omien kananmuniensa kuorintaan ja Steven lasten puheisiin eikä siksi ollut huomannut tätä sen eenmpää kuin vaimonsakaan. Tomin unohtaessa pöytätavat hetkellisesti, Samuel sen tarkemmin asiaa ajattelematta käänsi katseensa omaan poikaansa. Mies kurtisti kulmiaan, mutta ei voinut olla myös hymyilemättä pienesti.
"Hei," mies sanoi tiukasti joskin lempeään sävyyn ja koputti pojan päälakea etisormellaan. Gabriel havahtui ja katsoi ylös isäänsä kysyvästi.
"Käsivarret pois pöydältä ja ryhdistäydy."
"Anteeksi. Mutta kun tämä on niin hvyää," Gabriel vastasi, samalla korjaten asentonsa.
"Tiedän," Samuel totesi, vieden kätensä kevyesti ja pikaisesti pojan tukan läpi. "Mutta käsivarret pysyy poissa pöydältä paitsi kun otat lasisi," hän lisäsi, tietäen ettei ollut realistista vaatia enempää kun pöydänkansi ylsi muksun kainalokuoppiin asti.
"Mihin sinä olet vienyt tyynysi?" mies kysyi, toivoen että poika muistaisi jottei sitä tarvitsisi etsiä ympäri taloa.
"Omaan huoneeseeni. Se on tyynylinnani savupiippuna," Gabriel otti vihdoin kunnon palan pakeonisiivustaan.
"No, tuot sen tänne kun on illallisen aika," Samuel totesi palatessaan oman annoksensa pariin.

"Niin," Elizabeth totesi, kääntäen katseensa perheestään Steveen. "Minä olen muuntanut pari vanhan sohvamme iistuintyynyä tuoleihin sopivaksi. Meillä on niitä kaksi, jos Tom on tottunut tyynyyn myös," nainen katsahti viimeisten sanojen kohdalla Tomiinkin kysyvästi. "Tämä on sormiruokaa, mutta illallinen ei ole."