Visits and friends

[Gabriel McKenzie]

[McKenzieiden talon ja maatilan pohjapiirrokset ja infot.

Linkki löytyy myös allekirjoituksestani.]

McKenziet olivat marraskuussa saaneet kirjeen josta kävi ilmi etteivät kaikki vanhemmat pystyisi tänä vuonna saapumaan Burnsiin jouluksi. Joten he olivat viettäneet toissaviikon viikonlopun New York Cityssä vanempiensa luona jotka eivät ollet nähneet lapsenlastaan sitten edellisen joulun, ja sopineet että vietettäisiin sitten edes vuodenvaihde yhdessä, että perhe palaisi New Yorkin joulun jälkeen hieman pidemmäksi aikaa. Heidän maatilallaan oli niin vähän eläimiä että oli useimmiten helppoa palkata tai saada jopa ilmainen ystävänpalvelus naapurilta jos kyse oli vain päivästä tai parista.Perhe oli asunut Burnsissä vasta puolitoista vuotta, eivätkä olleet muistaneetkaan miten nopeasti maaseudulla saattoi saada ystävyyssuhteita aikaan. Tosin, he eivät kaupunkivuosien jälkeen olleet enää niin sinisilmäisen luottavaisia että antaisivat talonsa avainta kenellekään naapuureistaan vielä tässä vaiheessa - mutta eläinten hoidossa ei ainakaan toistaiseksi ollut ilmennyt mitään ongelmia.

Nyt kun Gabriel kohtaisi ensimäisen joulunsa ilman isovanhempia, McKenziet olivat erityisen iloisia siitä että Samuelin lapsuudenystävä oli ehdottanut yhteistä joulunviettoa. Olisi tuntunut hyvin oudolta viettää joulu vain kolmestaan. Etenkin kun yhäkin välillä maaseudun hiljaisuus tuntui omituiselta.

Huomenna he saisivat taas kokea hieman hälinää, kun uuden kotikaupunkinsa keskusta täyttyisi yhteisön jäsenistä joulujuhlan merkeissä. Toki se ei olisi mitään kunnon kaupunkiin saati suurkaupunkiin verrattuna, mutta silti tutumpaa.

Corraynejen saapuessa pihatielle, Elizabeth parhaillaan tarkasteli ympäri taloa että kaikki oli varmasti kunnossa. Vierashuoneessa kaikille vuode puhtain petivaattein, keittiössä syöttötuoli Beckylle, ja ettei eräs pikkupoika olisi ehtinyt tehdä mitään sotkua mihinkään. Hänelle oli tärkeää että vieraiden saapuessa - olivat sitten vanoja lapsuudentovereita tai ei - talo olisi siisti ja järjestyksessä. Sitä paitsi hän oli koko viikon puurtanut siivotakseen talon erityisen joulusiistiksi mikä ei ollut pieni työ sillä talo oli sentään 150 neliötä kahdessa kerroksessa.

Samaan aikaan olohuoneessa Gabriel istui kulmapöydän ääressä piirtämässä värikkäillä liiduilla ja Samuel seisoi lähellä viimeistelemässä joulupuun koristelua. Hän oli muutama päivä aiemmin hakenut joen rannalta parimetrisen nuoren punakatajan, asettanut sen olohuoneen etuikkunoiden eteen ja he olivat kaikki yhdessä koristelleet sen kauniiksi ja jouluisaksi. Kuten edellisenäkin vuonna Gabriel oli jälleen halunnut asettaa hopeisen tähden latvaan. Nyt mies lisäsi siihen karkkikeppejä ja vahapaperiin käärittyjä suklaakonvehteja, nyt kun jouluun oli enää muutama päivä ja Gabriel saisi seuraa eikä siten ehkä ehtisi ajatella niin paljon mitä tässä puussa "kasvoi". Silti, hän ripusti niitä vain puun yläkolmannekseen jonne 4-vuotiaat pikkuiset eivät helposti yltäisi, edes tuolilla seisten, minkä hän toivoi vähentävän houkutusta. Hän oli myö sluvannut ettei niitä ripusteta vain kiusaksi vaan niistä saisi valita yhden jälkiruoaksi aina kun olisi syönyt lautasen tyhjäksi ilman valituksia tai temppuiluja.


"Gabe, he ovat täällä," Samuel ilmoitti katsoessaan ikkunasta ja asettaessaan viimeistä konvehtia latvan läheisyyteen.
Gabriel pudottautui alas tuolilta ja asteli ikkunalle joulupuun vieressä, ainoalle kolmesta jota se ei lainkaan peittänyt. Mutta pikkuinen kun poika vielä oli, vain puolet hänen päästään ylsi ikkunalaudan yläpuolelle ja talon ympäri kiertyvän kuistin kaide esti näkymää. Isä nosti pojan syliinsä josta etupiha avautui täysin, Samuel kun oli lähes yhtä pitkä kuin heidän joulupuunsa.
"Mennäänkö vastaan, sanomaan hei?" mies kysyi joukkoa uteliaana tuijottavalta muksulta joka nyökkäsi sanomatta mitään.

Gabriel ei muistanut Tomia. Hän oli tavannut ikätoverinsa vain kerran, kokonaista puoli vuotta aiemmin ja silloinkin vain kolmen tunnin ajan jolloin he eivät ehtineet edes tehdä paljon mitään erityistä. Mutta hän muisti vankkureista nousseen laikukkaan mustalaistytön ja sen ettei ollut pitänyt tytöstä liiemmin, ja oli vieläkin hieman epäileväinen vaikka äiti oli väittänyt ettei tyttö oikeasti osannut loihtia ihmisiä heinäsirkoiksi tai muutakaan ilkeää taikaa.

Ensimmäinen McKenzie joka ehti vieraat tervehtiä oli tosi karvainen ja yleensä punairuskea. Juuri nyt hän olu jouluisen punavalkoinen kieriskeltyään lumessa. Charlie, perheen nuori punainen irlanninsetteri, viiletti vimmatusti haukkuen ja häntä heiluen kohti Correynejen vankkureita ja juoksi niiden ympäri pari kertaa.
Juuri silloin Samuel aukaisi etuoven lapsi sylissään. Vaikka koira ei hyppinytkään kenenkään päälle hän katsoi parhaaksi kutsua sen pois sillä hän muisteli Zoranlla olleen luottamusongemia koirien suhteen.
"Charlie! Tule tänne!" mies komensi ja koira vaihtoi suuntaa lähes lennossa ja syöksyi kuistin portaiden eteen pudistelemaan lumet turkistaan.
"Tervetuloa! Sujuiko matka hyvin?" hän kohdisti huomionsa Correyneihin. Gabriel tuijotti sisaruskolmikkoa, yrittäen kovasti muistaa muutkin kuin tuon laikukkaan mustalaisen joka ei kyllä hänkään näyttänyt yhtään noidalta.