Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

"Hieno juttu," Samuel nyökkäsi, ja perhe alkoi siirtyä takaisin tulosuuntaans. Puunrajassa mies vielä kääntyi kysymään mikä tytön nimi oli, tajuttuaan ettei edes tiennyt poikansa pelastajan nimeä. Vielä toivotettuaan sankarille hyvää ja turvallista yötä, ja luvattuaan pistäytyä hänen kotitilallaan lähiaikoina, Samuel komensi Charlien mukaan ja perhe katosi pian puiden sekaan.

Matkalla leiriinsä pariskunta keskusteli hiljaa siitä miten ikinä kiittää Stuartia, ollen yhtä mieltä siitä että mitään tarpeeksi suurta elettä olisi mahdotonta keksiä ilman että tietää edes jotain perheestä. He päättivät vierailla perheen maatilalla seuraavana sunnuntaina ja jutella tytön isoisän kanssa. Nykyajat olivat vaikeat heinäsirkkojen takia ja muutenkin perheillä saattoi olla tarpeita joita oli vaikeaa tai mahdotonta täyttää maaseudulla. Varmasti löytyisi jotain missä he voisivat auttaa joko työllä tai rahalla, jotain joka merkitsisi paljon koko perheelle. Eipä toki mikään hengenpelastusta vähempi vastaisi tätä, mutta jos Luoja soi sellaiseen ei olisi koskaan tavetta.

Leirissä Elizabeth laski pojan varovasti telttaan, poika ei ollut havahtunut hetkeksikään ja jatkoi rauhallista untaan läpi yön. Myös Elizabeth nukahti pian, mutta Samuel valvoi pitkälle aamun pikkutunneille vain katsellen perhettään, silloin tällöin silittäen poikansa ja kiittäen Jumalaa siitä että heidän kallisarvoinen pieni poikansa sai vielä jäädä tänne.

"Minä kävin pissalla ja olin uninen ja, ja oli pimeää," Gabriel vastasi aamupalalla kun häneltä tiedusteltiin miten hän eksyi metsään. Välittömästi hän tuppasi suun täyteen juustoleipää ja katsoi sivuun kohti Charlieta joka pureskeli luuta muutaman metrin päässä. Hän kyllä tiesi että puolitotuus oli myös valehtelemista, mutta elätteli toivonkipinää ettei enempää kysymyksiä kuuluisi.
"Ensi kerralla sitten herätät jommankumman meistä ennen kuin poistut teltasta," Elizabeth ohjeisti vakavana kaataessaan pojalle teetä. Samuel oli palaamassa nuotiolle hevosta ruookkimasta ja tarkkaili poikaansa arvioiden. Gabriel nyökkäili erityisen ponnekkaasti ja 'Kyllä, äiti' vastaus tuli reippaasti. Mutta poika vaikutti myös hieman jännittyneeltä eikä katsonut äitiään lainkaan saati silmiin toisin kuin lupauksia tehdessä normaalisti.
"Gabe..." mies aloitti yhtä vakavana ja merkitsevään sävyyn, istahtaessaan vastapäätä kaatamaan itselleen kahvia, katse kuitenkin lapsessaan.
"Mmhgh-mhfh," Gabriel vastasi välittömästi, pudistaen päätään ja osoittaen täyttä suutaan, ja jatkoi koiran katselua. Samuel huokaisi. Oli selvästi jotain mitä poika ei halunnut kertoa.
Hän nosti kahvikupin huulilleen ja päätti antaa asian olla toistaiseksi. Hänkään ei kauheasti halunnut puhua asiasta nyt. Ei halunnut tuntea pettymystä jos poika suoraan valehtelisi. Ei halunnut kuulla totuutta jonka pelkäsi olevan se pahin vaihtoehto kaikista mitä hänen mielessään oli viime yönä liikkunut. Eikä halunnut päättää suurimmaksi osaksi mukavaa retkeä ikävään tunnelmaan.
"Jutellaan tästä lissää kotona," hän sanoi ja keskittyi sitten aamupalaansa. Puheenaihe vaihtui nopeasti kevyeen jutusteluun mukavammista aiheista.

Aamupalan jälkeen he alkoivat purkaa leiriään ja siistiä aluetta vastaamaan sitä millaisena he olivat sen löytäneet. Gabriel osoittautui yllättävän avuliaaksi, mitä vanhemmat arvostivat erityisesti koska kummallakaan ei olisi ollut mahdollisuutta pitää poikaa silmällä kaiken touhun keskellä. Viisi McKenzietä oli saapunut metsään ja viisi suuntasi nyt kodin turvaan. Kotimatka rauhoitti kaikkien mieltä, mutta isällä ei ollut pienintäkään aikomusta viedä poikaa uudestaan telttaretkelle ennen kuin viime yön tapahtumat olisi kokonaan selvitetty. Pikku Gabriel itse, hetkessä elävänä, oli jo unohtanut koko asian ja viihtyi koko matkan uuden marmorikuula-pelinsä parissa ja yrittäessä opettaa Charlielle uusia temppuja.