Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

He kuuntelivat tarkkaan, ja Elizabeth suukotti hellästi nukkuvan lapsensa otsaa. He olivat syvästi helpottuneita että pojan oli löytänyt, no ylipäätään joku, mutta etenkin jokseenkin vasttuntuntoiselt avaikuttava henkilö. Teineistä varsinkaan kun ei voinut koskaan olla varma miten ne suhtautuivat pikkulapsiin. Mutta ennen kaikkea Samuel ja Elizabeth eivät vielä olleet päässeet irti suurkaupungin vuosien tuomasta tietoisuudesta että maailmassa oli pahoja ihmisiä tai enemmänkin siitä että näin kaukana maaseudulla oli hyvin epätodennäköistä kohdata sitä tyyppiä. He eivät silti unohtaneet että suurin vaara oli ollut kojootit, joki tai muu onnettomuus.
"Kiitos...kiitos, että pelastit hänet," Elizabeth huokaisi, pidellen poikaa tiukasti sylissään. Samuel katsoi taivaalle ja harkitsi tilannetta.
"Kiitos, mutta uskon että ehdimme takaisin ennen kunnon sadetta," mies totesi sillä pilvet tässä kohtaa eivät vaikuttaneet kovin mustilta eikä paksuita ja heidän leiriin olisi vain hieman yli viiden minuutin matka.
"Voimmeko tehdä mitään hyväksesi täällä metsällä? Taidat asua Burnsissä joten varmasti keksimme jotain kiitokseksi myöhemmin, mutta jos voimme tehdä jotain jo täällä...?" hän tiedusteli siirtäen katseensa tyttöön.