I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

Charlien korvat kohosivat ja olemus muuttui epävarmemmaksi kun ihmisten tunteet alkoivat kuohua aivan yllättäen. Se piti yhä palloa suussaan ja kallisti päätään Tomia katsoen, mutta sen häntä ei enää heilunut. Zoran avatessa oven Charlie ei hämmennyksessään tajunnut käyttää tilaisuutta vaan siirtyi sivummalle, pudottaen pallon joka vieri tuolin alle. Kukaan ei selvästikään ollut leikkituulella. Koira vinkaisi kun ovi paukahti kiinni, ja katsoi ovelta itkevään pikkupoikaan ja takaisin. Lopulta se asteli Tomin luo ja aloi nuolla pojan kasvoja hellästi. Tom ei ollut hänen laumaansa, mutta Charlie aisti ihmisen pennun hädän ja halusi lohduttaa.

Samuel vain nyökkäsi ja jatkoi askareita, lapset tottakai olivat aina ensisijalla missä tahansa tilanteessa. Elizabeth sai pidettyä tasapainon ja maidot kannussa ja katsoi hämmentyneenä tytön perään. Juurihan kaikki olivat unten mailla. Hän ei ollut kuullut mitä Zora oli sanonut, mutta selkeästi jokin oli järkyttänyt tyttöä. Silloin hän muisti Zoran koirakammon ja huolestui hetkeksi, mutta koska tunsi koiran ei hän uskonut sen tehneen mitään vakavaa. Toki Charlie pelon aina haistoi, mutta se ei yllyttänyt sitä mihinkään ikävään jos se ei samalla aistinut pahoja aikeita. Silti, nainen oli pahoillaan että oli unohtanut ja jättänyt ison koiran sisälle. Eiköhän lapset olisi muutaman minuutin pärjänneet keskenäänkin. Oli vaikea tottua takaisin maaseudun suhteelliseen turvallisuuteen lukuisien suurkaupunkivuosien jälkeen.

Elizabeth asteli nopeasti takaisin talolle. Esiteini-ikäinen pystyisi kyllä käsittelemään tunteitaan, taloon yksin jäänyt 4-vuotias pikkuinen ei niinkään. Oven avatessaan hän silti yllättyi löytäessään lohduttomasti itkevän lapsen. Mikä kauniina sunnuntai-aamuna oli yhtäkkiä aiheuttanut näin paljon murhetta? Sisään astuessaan hän otti nopean katsauksen ympärilleen. Kaikki vaikutti muutoin normaalilta eikä Gabrielia näkynyt alakerrassa tai portaiden yläpäässä joten poika ilmeisesti nukkui vielä. Se oli pieni helpotus, poika tarvitsi vielä unta eikä joutunut ikävän tilanteen keskelle.
"Tom, kultapieni, mikä on hätänä? Mitä tapahtui?" nainen tiedusteli syvän lämpöiseen ja myötätuntoiseen sävyyn laskiessaan maitokannun pöydälle ja siirtyi heti Tomin luo, kyykistyen pojan ja koiran vierelle mutta ei koskenut poikaan heti. Hän ei tuntenut näitä lapsia vielä, joten lähestyi asioita rauhalliseen tahtiin.