Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

"Ei, kiitos," Gabriel kieltäytyi muistettuaan ettei saanut ottaa ruoksa tai juomaa tuntemattomilta. Todennäköisyys pahoihin ihmisiin täällä rajaseudulla oli toki hurjan pieni etenkin verrattain miljoonan asukkaan suurkaupunkiin, mutta hänen vanhempansa eivät vielä olleet jättäneet New Yorkin muokkaamaa varautuneisuutta taakseen joten sääntöä oli painotettu pojalle täälläkin. Gabrielin pieni pää oli lisäksi niin täynnä hämmennystä ja kyymyksiä ettei hän voinut edes ajatella syömistä. Tämä tyttö oli omituisin henkilö jonka hän oli koskaan tavannut ja vekara tarkasteli vierasta hämmentyneellä uteliaisuudella. .
"Äiti ja isi sanoo ettei Jumala tee virheitä," poika sanoi varmana, luottaen sataprosenttisesti omien vanhempiensa tietävän kaiken. "Kerran näin tosi mustan miehen ja naisen ja kysyin miksi he näyttävät niin erilaisilta ja äiti sanoi että Jumala teki heistä sellaiset koska... koska..." poika koetti muistaa syyn, mutta se oli jo hukkunut lähes parin vuoden elämän alle. Tenava henkäisi turhautuneena.
"En muista. Mutta missä asuin ennen näimme useita mustia ihmisiä. Monet olivat tosi mukavia. Eikä mikään mukava voi olla virhe," hän lisäsi hyvin hämärien ja yksityiskohdattomien muistojen pohjalta. Etniset vähemmistöt asettuivat enimmäkseen omiin köyhiin kaupunginosiinsa mutta Gabriel perheineen oli silloin tölläin saanut hotelliin asiakkaaksi harvinaisen varakkaan menestyneen tummaihoisen.
"Varmaan Jumalalla on joku syy sinunkin kanssa," hän sanoi ja muisti silloin hämärästi tunteneensa New Yorkissa ikäisensä tytön joka tykkäsi poikien leikeistä eikä kiinnostunut nukeista tai teekutsuista lainkaan.