Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

"Charlie...?" Gabriel mumisi unisena havahtuessaan siihen ettei kantaja ollut läheskään yhtä iso missään suhteessa kuin äiti tai isä. Charlie päästi vaimean pienen urahduksen, kosketti kuonollaan ja nuolaisi pojan sormenpäitä, mikä sai hänet hetkeksi vaipumaan takaisin uneen. Leirissä hän avasi silmänsä, ihmeissään nuotion ja ruoan tuoksuista. Vielä oli ihan pimeääkin, miksi he keskellä yötä söivät? Ja miksei häntä herätetty normaalisti vaan kannettiin ulos? Vasta nähdessään Charlien vieraan koiran kanssa ja oudon teltan, Gabriel havahtui täysin siihen ettei ollut tutussa sylissä. Paniikki kesti kuitenkin vain ohi kiitävän hetken ja ptenava pysyi rentona koska Charlie vaikutti iloiselta ja tyyneltä. Samassa hän muisti että oli alunperinkin ollut ulkona.

"Kuka sinä olet?" poika kysyi, kohottaessaan itseään nojaamasta tuntemattoman olkaa vasten. Hän oli yhä uninen ja nyt myös hieman hermostunut. Vaikka välitöntä hätää ei tuntunut olevan, ei hän silti pitänyt siitä ettei tiennyt yhtään missä oli ja kenen kanssa keskellä yötä ja metsää. Etenkin eksymisen jälkeen. Ensivaikutelmastakaan ei saanut paljoa irti, teini-ikäinen tuntematon oli ja kai tyttö tai poika joka piti tyttöjen hiustyyliä. Hämmennys hiipi hermostuneisuuden mukaan, pikkuinen ei ollut aiemmin tavannut tyttöä joka pukeutui poikien vaatteisiin saati poikaa joka piti hiuksiaan leteillä.