Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

Kuu oli lähes täysi ja taivaalla vain muutama pieni pilvi, joten Gabrielilla ei ollut lainkaan ongelmia löytää aukion laidalle ja takaisin teltalle kun hän keskiyön jälkeen heräsi luonnon kutsuun. Silti hän otti Charlien mukaansa sillä se oli ehto sille että hän sai poistua teltasta yöllä tarpeilleen herättämättä isää tai äitiä, ja tietysti takaisin täytyi palata välittömästi. Teltan suulla poika pysähtyi katsomaan ympärilleen uudestaan. On niin kirkasta...Hän pohti. Varmasti sitä löytäisi joelle ja takaisin helposti ja Charlie tykkäsi aina uimisesta. Ehkä he löytäisivät kohdan jossa virtaus olisi hiljaisempi. Hän oli jo tyystin unohtanut isän luettelemat muut joen vaarat. Gabriel kurkisti telttaan. Isä ja äiti nukkuivat sikeästi. Hyvin tässä ehtisi lyhyelle uintiretkelle ja kömpiä takaisin vanhempien väliin. Charliekaan ei vaikuttanut haluavan vielä sisään, sen verran kiinnostuneena se nuuhki ympäristöä.

"Charlie! Tule, poika!" Gabriel kutsui innokkaasti, mutta kuiskaten ja lähti juoksemaan suuntaan josta muisteli päivällä äidin kanssa tulleensa. Pojalla oli yhä yllään päivävaattesa, pyjamaa ei yhden yön takia viitsitty tuoda mukana. Charlie loikki pojan perään, haukahtaen innokkaasti mutta vain kerran sillä pikku-isäntä elehti hätäisesti että pitäisi olla hiljaa--retki olisi salainen. Muutaman minuutin harhailun jälkeen poika tuli tulokseen että oli valinnut väärän suunnan ja viidentoista minuutin jälkeen jo peloissaan sillä ymmärsi eksyneensä metsään. Matka joelle ei takuulla kestänyt näin kauan isän ja äidin seurassa.

Kirkas yö ei enää tuntunut yhtään turvalliselta, joskin oli hän silti kiitollinen valosta. Pilkkopimeässä tämä olisi ihan sietämätöntä. Ties mitä hirviöitä nytkin varjoissa vaani! Charlie aisti laumanjäsenensä pelon ja oli vuosien aikana havainnoinut pojan paljon avuttomammaksi kuin isäntä ja emäntä, joten koira kulki aivan kiinni lapsessa. Gabriel oli vaistomaisesti tarrautunut sen pitkään punaiseen turkkiin.
"Charlie..." poika kuiskasi ääni väristen, jos koira ei olisi ollut mukana hän olisi varmasti jo kyynelissä. Metsän öiset äänet olivat vain ja ainoastaan kammottavia kun teltan seinät eivät seisoneet välissä. Joka rasahdus oli varmaan kojootti tai ihmissusi! Charlie oli rento ja rauhallinen, mutta se ei nyt vakuuttanut eksynyttä pientä poikaa.
"Etsitään pensas johon piiloutua aamuun asti," Gabriel sanoi, vaikka olisi mieluummin kiivennyt korkealle puuhun. Mutta kun silloin rakas Charlie jäisi yksin maahan.

Tarpeeksi suojaisan oloista pensasta ei näkynyt, he olivat harhailleet metsänosaan joka oli jo osittain heinäsirkkojen ahmima. Gabriel istahti paksun puun juurelle syleilemään viereensä istuvaa Charlieta. Koira nuoli pojan kasvoja mikä rauhoitti tenavaa hieman. Pelko ja stressi saivat kesken yöunien heränneen pikkupojan nopeasti vaipumaan takaisin uneen, käsivarret tiukasti uskollisen ystävän ympärillä. Charlie laskeutui varovasti makuulle. Sen korvat ja nenä poimivat ympäristöstä jatkuvasti tietoa, osittain omaa kiinnostusta ja osittain suojeluvaistosta.