02-10-2018, 06:16 PM
"Kuinka suvaitsevaista nykynuoriso täällä päin on, onko hän saanut yhtään ystävää tai ketään lasta rohkaisemaan muihin tutustumisessa? Hän vaikuttaa todella ujolta ja eristäytyvältä mikä on toki täysin ymmärrettävää." Samuel jututti, miettien maaseudun kasvattien arvoja joidevuoksi he olivat takaisin palanneet, suurkaupungista jossa nuorisolla oli aivan erilaisia ja useampia vaikuttajia kasvuunsa ja asenteisiinsa, etenkin kun läheskään kaikki ikätoverit ja perheet eivät olleet maaseudulta lähtöisin. Ja monet muuttuivat suurkaupungissa. Hän ja Elizabethkaan eivät olleet enää läheskään yhtä luottavaisia tuntemattomia ķohtaan kuin aikoinaan. Mutta eivät he koskaan katuneet suurkaupunkiin muuttoa. Se on sentään vuosien aikana tarjonnut heille lukuisia mahdollisuuksia ja elämänkokemuksia, ja laajentanut valtavasti heidän maailmankuvaansa ja tietoisuutta Yhdysvaltojen ja maailman menosta.
Piskuisissa hieman uneliaissa maalaiskylissä- ja kaupungeissa kuten Walnut Grove ja Burns sitä eli melkein kuin omassa pikku maailmassaan. Burnsissä toki oli sanomalehti, mutta ei siihenkään painettu läheskään kaikkea mitä koko maata ja maailmaa seuraavaan New York Timesiin. Burnsin sanomalehti keskittyi vahvasti, tottakai, farmariyhteisölle tärkeimpiin uutisiin. Samuel olikin jatkanut New York Timesin tilaustaan muuton jälkeenkin, vaikka pitkän välimatkan vuoksi lehti saapuikin aina päivän myöhässä mutta pääasia olikin että se toimitettiin päivittäin eikä vain viikottaisen muun postin mukana.

ESITTELY ~ KOTI/MAATILA
PUHEÄÄNI
Samuel - Gabriel, 5-10v - Elizabeth
![[Image: 7984e41485053b94911f377c789a95bd.jpg]](https://i.pinimg.com/564x/79/84/e4/7984e41485053b94911f377c789a95bd.jpg)