I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

Satutuokio päätettiin yhteisellä iltarukouksella joka koski mäyrää jahtaavien miesten turvallisuutta sekä toivetta heinäsirkkojen katoamiseksi, päättyen kiitokseen perheen terveydestä ja kaikista muista siunauksista jotka Herra oli heille suonut. Noin viisitoista minuuttia Elizabeth piteli lastaan kainalossaan, silitteli pojan kutreja ja lauloi hiljaa rauhoittavia lauluja jotka veivät tenavan ajatukset pois rankkasateen kohinasta ja tulevasta myrskystä. Lopulta Gabriel tuhisi syvässä unessa, kaiken toivon mukaan niin syvässä ettei ukkosen jyrinä herättäisi keskellä yötä. Varovasti nainen siirtyi kauemmas pojasta ja nousi ylös sängystä, peitellen pehmopupua halaavan lapsen hellästi ohuen peiton alle. Onneksi, siltä näytti, päivä oli silti ollut pitkä ja uuvuttava vaikkei poika ollutkaan energiaansa päässyt purkamaan samaan tapaan kuin normaalisti. Pitkä vankkurimatka ja painostavan lämmin ilma olivat ottaneet veronsa kun tarpeeksi kauan oli rauhoituttu iltasatujen ja laulujen parissa.

Nainen katsoi ikkunasta, mutta ei nähnyt juuri mitään. Päivänvaloa piti vielä riittää puolisen tuntia, mutta taivaan peittävät mustat pilvet ja rankkasade tekivät sen mitättömäksi. Elizabeth vilkaisi miehensä taskukelloa joka oli kaiken keskellä jäänyt hänen haltuunsa. Varttia vailla yhdeksän. Samuel oli lähtenyt tunti sitten, kun ei vielä satanut. Mutta ilmeisesti kaikkia ei löytynyt ennen sadetta kun miehet olivat yhä poissa. Alakerrasta ei ainakaan kuulunut miespuolisia ääniä eikä pihalla, ainakaan tässä puolella näkynyt mitään liikettä. Nainen istahti tyhjälle vuoteelle, jääden pohtimaan miten paljon vaaroja maaseudullakin oli...mutta silti hänestä oli parempi kasvattaa lapsi täällä kuin suurkaupungin sykkeessä ja kaupunkikulttuurissa. Samuel oli kokenut metsästäjä ja kohdannut vesikauhuisia eläimiä ennenkin, ja Gabriel ei liikkuisi vielä missään yksinään moneen vuoteen.

Elizabeth ei hennonut jättää Gabrielia nukkumaan yksin näin pian, joten hän kaivoi laukusta yhden suosikkikirjoistaan, Jane Austenin Pride and prejudice. Hän oli lukenut sen läpi vuosien aikana jo niin monesti että osasi sen lähes ulkoa, mutta se oli silti aina yhtä nautinnollinen lukuelämys. Mutta siitä johtuen hän nykyään lueskeli sitä vain silloin kun tiesi ettei aivan uuteen tarinaan uppoutuminen onnistuisi syystä tai toisesta. Kuten nyt, hänen keskittymiskykynsä ei riittänyt minkään kirjan kunnolla sisäistämiseen.