I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

Kun he sisällä olivat saaneet pojan irrottamaan miehen käsivarresta ja vakuuttumaan siitä ettei isi olisi kovin kauaa poissa Samuel otti haulikkonsa oven viereltä johon sen oli, turvaan sisälle, aiemmin tuonut. Varmuuden vuoksi hän otti housujensa taskuun ylimääräisen kierroksen hauleja, sekä nahkahanskat jotka laittaa ylle ennen kuin koskisi eläimeen joka jos ei vielä suustaan vaahdonnutkaan oli varmasti ainakin jo nuollut mahdollista haavaansa. Löydettyään vielä lapion ladon viereltä jolla välittömästi haudata mahdollinen löytö, mies lähti astelemaan vaimonsa neuvomaan suuntaan ja kohtaan jonka selkein merkki olisi hurjan pitkän ruutuhyppelyradan loppupää.
Samaan aikaan sisällä Gabriel oli jo vähän rentouunut ja rauhottunut. Neljä seinää ja katto sekä äiti riittivät tässä vaiheessa, joten hienosti hän hoiti käsien ja hampaiden pesun Tomin nukuttaessa vauva-siskoaan viereisessä huoneessa.

"Ulos??" Gabriel parahti ja otti pari askelta taaksepäin, kun äiti ohjasi häntä ulko-ovelle selvitettyään tarvitsiko poika käymälää. "Ei minun tarvitsekaan mennä," vekara väitti ja kiirehti takaisin vesisangoille aikeinaan vain pestä kasvonsa.
"Kultarakas, paras mennä nyt kun vielä on hyvä sää," nainen kannusti hakien pojan kädestä pitäen takaisinpäin. Ketään heistä ei innostanut ajatus wc-reissusta myrskyn keskellä mutta minkään hädän koko yön pidättelykään ei olisi hyväksi eikä neljävuotias pystyisikään. Gabriel oli ollut myös yökuiva kolmannen syntymäpäivänsä paikkeilta, mutta ukkosöinä poika todennäköisimmin antaisi mieluummin vahingon käydä kuin ilmoittaisi tarpeesta jos se vaatisi ulos astumista. Niin ei ollut vielä käynyt koska heillä oli kotona sisävessa, mutta Elizabethilla ei ollut vähäisintäkään aikomusta suotta riskeerata sitä toisten majoissa.

"Mutta miksi ulos?" poika valitti ahdistuneena ja veti poispäin äidin avatessa ulko-oven.
"Täällä wc:t ovat ulkona, koko maassa hyvin harvoilla on sisällä," nainen selitti kärsivällisesti, ja lempeästi nykäisi lapsensa kättä. Hän toivoi ettei seuraisi kysymys 'miksi?' sillä rahan ja kalliiden mukavuuksien selvittäminen neljävuotiaalle olisi yhtä tyhjän kanssa eikä hän nyt jaksaisi miettiä ymmärrettäviä syitä. Toki poika oli ennenkin ulkovessassa käynyt, sillä todellakin sisä-wc oli harvinaisuus etenkim maaseuduilla eikä siis kellään heidän naapureistakaan ollut sitä, mutta eihän moiset olleet pikkuisenkaan maailmassa muistamisen arvoista.
"Käydään sitten kotona!" Gabriel vaati, täysin unohtaneena miten pitkä matka oli ollut.
Elizabeth huokaisi ja kyykistyi pojan eteen, otti katsekontaktin ja lempeän tiukan otteen lapsen käsistä.
"Emme millään ehtisi sinne ennen myrskyä. Siksi me jäätiin yöksi."
Pojan surkea ilme kertoi että hän pysyisi sisällä vaikka Tuomiopäivään asti jos sillä välttäisi ukkosen keskelle suojatta joutumisen riskinkin. Äiti tai isä tuli aina mukaan käymälään sillä poika oli vielä liian pieni pystymään tiettyihin tarvittaviin asioihin itsenäisesti, mutta tällaisena iltana ilmeisesti seura ei riittänyt rohkaisemaan ulkohuusin käyttöön.
"Katso," äiti sanoi, kaapaten tenavan toiseen kainaloonsa suojaan ja osoitti taivaalle jossa mustat pilvet olivat nopeasti kulkeneet tilan ylle. "Vielä ei edes sada. Ehdit mainiosti takaisin."
Sen enempiä suostumusta odottelematta Elizabeth nosti jännittyneen lapsen syliinsä, sulki oven perässään jottei koira lähtisi omille teilleen, ja suuntasi kohti ulkohuusia. Hän pyrki rauhoittamaan pojan mieltä juttelemalla kissanpennuista ja siitä mitkä niiden nimet voisi olla.

Parikymmentä minuuttia myöhemmin, turvallisesti takaisin sisätiloissa ja kaikki iltapesut hoidettuna, Gabriel oli valmis. Tässä vaiheessa ikkuna alkoi meluta tuulen heiittelemän rankkasateen alla.
"Olitpa reipas poika," äiti kehui halatessaan lastaan jonka yöasun yläosan hän oli juuri napittanut kiinni. Yllään pojalla oli valkoiset pyjamahousut joiden edessä oli vaaeanruskea koristenappi, ja vyötäröllä takaa sidottava kiristysnauha, sekä valkoinen paita jonka sai edestä napitettua auki ja kiinni, jotka äiti oli tehnyt löysemmiksi ja kevyemmästä puuvillakankaasta mitä varsinaiset alushousut ja aluspaidat olivat. Pyjama ei toki ollut lankaan normaali yöasu, valtaosa amerikkalaisista miehistä katsoi sitä epäilevästi ja pitäytyi jo noin vuosisadan ajan tutuissa yöpaidoissa ja yökaavuissa. Ja pojalla olisi kyllä ollut nilkkoihin ulottuvia yöpaitojakin.

Mutta Samuel oli vuosi sitten kuullut pyjaman suuresti kasvavasta suosiosta Britanniassa--vanhemmiltaan jotka puolestaan kuulivat siitä Skotlantiin taakse jääneiltä ystäviltään--ja sitten kokeillut tätä oudoksuttua tyyliä ja todennut sen olevan paljon muavampi lämpiminä kesäöinä kuin yöpaidat. Ja käytännöllisempi myös. Saman tien hän oli pukenut poikansakin pyjamaan ja antanut vekaran oleskella niissä myös aamuisin--oltiin sitten kotona tai ystävien luona. Gabrielkin piti niistä ja oli vielä nin nuori ettei juuri välittänyt ikätovereiden saati isompien lasten mielipiteistä moisten asioiden suhteen. 

Ainoa mistä poika huoli oli ettei mikään vaatteissa olisi vaaleansinistä koska se oli 'tyttöjen väri'--eikä heillä kyseisestä syystä ollutkaan mitään aikomusta ostaa tai tehdä pojalle mitään sen väristä. Tosin, vaaleanpunainen puolestaan ei pukenut heidän tummakutrista ja ruskeasilmäistä poikaansa joten he pitäytyivät tummissa sävyissä vekaran vaatetuksessa. Värikkyyteen he kuitenkin painottivat kun heillä kerta oli varaa siihen yläluokan tuloilla. Mutta pyjamat siinä missä alusvaaatteetkin he katsoivat parhaaksi valkoisina, koska niitä pestiin useammin.

Poika kömpi sänkyyn jonka äiti valitsi itselleen. Lattialla patjalla nukkuminen ei enää innostanut poikaa yhtään.
"Mikäs satu luetaan tänään?" äiti kysyi nostaessaan kirjat vuoteelle jolle itsekin pojan vieree istui ja oikaisi jalkansa. Hetken mietittyään, rankkasateen ja voimistuvan tuulen häiitessä--tai oikeastaan sen minkä edellä se tuli--hän lopulta osoitti kirjaa Beauty and the Beast. Se oli yksi uusimmista versioista joka sisälsi uutta kuvitustyyliä joka loi portin tekstin sisään enemmän kuin veti huomiota pois siitä. Koko sivun värikkäitä ja yksityiskohtaisia kuvituksia jotka kuvastivat jotain tarinan sen hetkisestä kohtauksesta.
Heidän perheessään uskonnolliset tarinat eivät olleet lainkaan osa iltasatutuokioita. He mielsivät kirkkokäyntien, pyhäkoulun, ajoittaisten Raamatun lukemisten ja keskustelujen sekä ruoka- ja ilta- ja muiden rukousten riittävän uskonnolliseksi osaksi elämää pojan hyvin nuoreen ikään nähden. Lisäksi he kokivat tärkeäksi että poika oppisi tarinoista paljon elämänarvoja ja opetuksia muutakin kuin uskonnollista kautta. Kaunotar ja Hirviö oli satuvalikoimaan tänä vuonna lisätty tarina ja oli välittömästi noussut yhdeksi tenavan suosikeista. Siinä yhdistyi kaksi poikaa eniten kiehtovien asioiden joukosta; taikuus, ja pedot jotka olivat petomaisen pelottavia mutta eivät oikeasti  pahoja vaan enimmäkseen kilttejä ja ystävällisiä.

Äidin kainalossa Gabriel kuunteli hänen mukavasti ja värikkäästi eläytyvää kerrontaa, välillä kysellen, vastaillen ja kommentoiden tarinan sisältöä. Isä ja äiti olivat aina kannustaneet häntä osallistumaan satutuokioihin tällä tavoin sillä.se vahvisti tarinoiden ja niiden oppien sisäistämistä ja vaikutusta.

Sadetta edeltäneen reilun parinkymmenen mimuutin aikana Samuel saavutti puolet tavoitteestaan, mutta vielä vartin lisää kaatosateessa emoa jäljitettyään hän päätti luovuttaa. Pesäaukkojakin hän oli etsinyt, mutta ei muistanut Corraynejen maita niin tarkkaan että olisi löytänyt nopeasti edes loivistuvaa maata jossa aukko voisi olla. Hän ei ollut vielä edes tietoinen että tilaan oli ostettu lisää maata sitten viime näkemän.
"Löysin sen poikasen ja hautasin sývälle," mies ilmoitti Steven astellessa vastaan hänen palatessa pihapiirin suuntaan. "Merkitsin paikan melko kookkaalla kivistä muodostetulla ristillä, jotta tiedät missä kohtaa se lepää," hän lisäsi. Toinenkin syy toki oli. Gabriel olisi tahtonut eläimelle muistomerķn. He olivat opettaneet pojalle uskomuksensa että vaikka eläimillä ei ollut sieluja samalla tasolla kuin ihmisillä eikä ne siksi pääsisi Taivaaseen, niin Jumalalla oli varmasti mukavikilevon sija kaikille luomilleen olennoille--eläimet vaan kutsuttaisiin eri paikkaan kuin ihmiset. Poika oli ķutenkin vielä liian nuori todella käsittämään kuolemaa joten lisäkysymyksiä ei vielä noussut.

"Emoa en nähnyt missään vaiheessa, ja se on varmaan jo paennut sadetta pesäänsä," hän jatkoi pysähtyen hetkeksi Steven eteen. "En tiedä oletko jo löytänyt yhtäkään pesätunneleiden aukoista ja asettanut ansoja, mutta en usko että se astuu ulos tällä ilmalla. Tässä ei enää paljon eteensäkään näe--eikä sade vaikuta loppuvan aivan pian," hän osoitti lapion varrella taivasta joka oli täydellisesti mustien, raskaiden pilvien peitossa jotka estivät auringonvalon läpäisyn tehokkaasti, kaatosateen verhon lisäksi.
"Ehdottaisin että jatkat tästä huomenna, kuivalla ja selkeällä säällä," mies sanoi, katse ystävässään ja suuntasi samalla askeleitaan tallia kohti sillä kissanpentujen tilanne olisi myös hyvä tarkistaa kun niillä ei ollut emoa rauhoittamassa. Toki hän aikoi vielä avustaa jos Steve haluaisi kokeilla onneaan nyt, mutta hänellä oli hyvin vähän uskoa enempään menestykseen.