Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

Aterian jälkeen Elizabeth tarjoili illallisen Charlielle, ja hevoselle joka yhä rentoutui puun varjossa, samalla kun Samuel ja Gabriel tyhjensivät pöydän ja rullasivat viltin laukkuun. Lopulta pojan kärsivällinen odotus palkittiin erityisen miellyttävällä lahjalla. Gabriel rakasti kaikenlaisia kuulapelejä ja oli koko kevään tahtonut kuulasolitaire-lautapeliä jonka oli kotikaupungin lelukaupassa nähnyt. Värikkäät lasikuulat olivat kauniita ja erityisesti lapsen silmään houkuttavia, pelikin oli yksinkertainen ja hauska sinänsä...Mutta se vaati melko kehittynyttä kokonaisuuden hahmotuksen taitoa ja kykyä suunnitella useampi siirtoja eteenpäin. Pelin suositusikä olikin 8-vuotiaasta ylöspäin eli oli hyvin epätodennäköistä että heidän 5-vuotiaansa pääsisi lähellekään voittoa ja näin ollen saattaisi turhautua tai kyllästyä ennen pitkää.

Mutta kun poika silti sitkeästi kinusi sitä kuukausitolkulla, Samuel päätti että voisihan sen silti ostaa--aikanaan kahdeksan vuotta täyttyisi ja tokihan hekin tästä pelistä voisivat nauttia joskus kun töiltään ehtivät ja jaksoivat. Nyt oli oikein sopiva tilaisuus testata kauanko peli vekaraa viihdyttäisi. Yllätys oli ajateltu yksinkertaisesti lapsen ilahduttamisen lisäksi myös mahdollisuutena viettää edes muutama hetki omaa aikaa ilman tarvetta viihdyttää tai pitää poikaa aktiivisesti silmällä.
"Tavoite on että laudalle jää vain yksi kuula tuohon aivan keskelle," Samuel selitti istuessaan innoissaan pomppivan pojan vieressä avaamassa pakkausta. "Kuulia saa liikuttaa vain yhden tai useamman rivissä olevan yli hyppäämällä. Ei siirtymällä viereiseen tyhjään koloon. Yli hypätty kuula siirretään aina tähän kouruun. Kuulien värillä ei ole merkitystä, ne on vain silmänamia. "
"Kuulostaa tosi hauskalta," Gabriel totesi silmät loistaen ja vihdoin malttoi istua polviensa päälle isänsä viereen.
"Nameista puheen ollen..." Elizabeth sanoi ja kaivoi laukusta vielä pienen pussin irtokarkkia. "Nämä ovat ekstraa. Saat silti tavalliseen tapaan karkkia myös lauantaina," hän lisäsi.

"Yay!!" poika huudahti ja kömpi kiireesti pari metriä äidin luo noutamaan pussukkaa. "Kiitoskiitoskiitos!" vekara tihkui iloa ja halasi kumpaakin vanhemmistaan. "Tämä on ollut paras eväsretki ikinä!" hän julisti muksahtaessaan takaisi  istumaan pelin äärelle. Eväsretkien listassa se ei toki merkinnyt paljoa koska poika ei muistanut enää aiemmista juuri mitään, mutta isä ja äiti olivat hyvin iloisia että tenava tunsi noin sillä se meinasi ettei hän enää hinkunut jokeen ja että koko päivä muilta osin oli onnistunut ja muistot varmasti vaikuttaisivat pojan kasvua vahvistavasti vielä pitkään senkin jälkeen kun vuodet ja uudet kokemukset siirtäisivät tämän päivän syvälle nuoren mielen varastoihin.

"Pelaa vain täällä teltassa. Jos kuulia karkaa niin ne eivät ainakaan pääse kovin pitkälle," Elizabeth kehotti, istuen pojan ja miehensä vastapä. Muutamia minuutteja pariskunta istui Gabrielin seurana auttaen häntä hyvään alkuun aivan varmasti liian haasteellisessa pelissä jopa heidän haasteista pitävälle vekaralleen jaksaa alusta asti omillaan, ja poika jakoi namipussinsa sisältöä--joskin äiti ja isä ottivat vain yhdet kumpainenkin. Karkit oli nimenomaan tarkoitettu pojalle ja mitä enemmän herkkuja hänellä oli sitä kauemmin ehkä viihtyisi pelinkin parissa. Kun Gabriel vaikutti uppoutuneen peliin, he siirtyivät takaisin ulos nuotion äärelle.