Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

"Ei. Yritän uudesaan parempaan aikaan," Samuel vastasi ja harkitsi nousta aikaisin  aamulla niin saataisi huomisen lounaaksi tuoretta kalaa. Tänään voisi vallan hyvin vielä maistua kotoa tuodut picnic-eväät toisenkin kerran. Tyttö vaikutti kalastelevan illalliskutsua, mutta Samuel ei katsonut sitä ansaituksi äskeisen käytöksn jälkeen joten hän sivutti sen täysi. Jos työllä oli vähänkään järkeä päässään niin laukustaan löytyisi kotoa tuotua ruokaa siltä varalta ettei kala nappaisi tai olisi metsätysonnea, joten tuskinpa hän oli tässä jättämässä lasta nälkiintymään. Lisäksi hän epäili ettei teini muutenkaan viihtyisi kahden aikuisen ja pikkulapsen lounasvieraana. Mutta ensisijaisesti hän ei vain halunnut palkita huonoa käytösttä, oli sitten oma lapsi tai ei.
"Pidämme koiramme näköpiirissä joten sinun ei tarvitse huolia ainakaan hänen paluusta," mies lupasi noustessaan ylös ja heitti kalastuslaukun toiselle olalleen, katse tytössä.
"Toivoisin että et ampuisi suttakaan vain siksi että hän haluaa levittää geeenejään ja sattuu kokemaan vetoa koiraasi," hän totesi kättään hyvästiksi heilautaen, lähtiessään astelemaan kohti leiriään. Se oli vain ruokaa ajatukselle, minkäänlaista vastausta hän ei kaivannut eikä odottamaan jäänyt. Miehen omat ajatukset kääntyivät välittömästi kirkkaampiin asioihin siinä hiljalleen kävellessään sillä hän huomasi että mekastus oli vaiennut jo muutama hetki sitten--Gabrielin draama oli ilmeisesti ohi. Ehkäpä illasta tulisi sittenkin mukava. Charlie, joka huomasi että laumansa viimeinenkin oli lähdössä takaisin leiriin, haukahti deitilleen pehmeästi hyvästiksi ja ampaisi isäntänsä ķannoille häntä rennosti heiluen.