Whispering at the campfire

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuarttia kenkutti tilanteessa vielä sekin, että paikalla oli lapsi, joka kiukutteli nähtävästi kunnolla. Kun nuorukainen sadattelunsa jälkeen teki lähtöä, pysähtyi hän kuitenkin, kun mies alkoi neiditellä ja puolustautui. Nyt vasta Stuta ärsyttikin, kun häntä neiditeltiin, kai nyt kuka tahansa tajusi, ettei häntä kuulunut neiditellä, hänhän oli ulkoisesti aivan kuin jätkät. Hän ei kuitenkaan keskeyttänyt, vaan kääntyi katsomaan, piiippu suupielessä tupruten, miestä silmiin. "Minua neiditellä, sir", kuului jäätävä ääni, hänen lisätessään: "En minäkään rouvittele teitä." Ärsyyntymisen ja kiukun kuuli hänen äänestään, mutta ainakin hän yritti olla kohtelias, siitä hän ansaitsi kiitosta.
Hänestä näki, että hän taisteli kovasti sitä vastaan, ettei alkaisi enempää ärhentelemään, kunnes hän lopulta aloitti rauhallisesti: "Olisin voinut olla, ehkä reilumpi." Ja äänensävykin muuttui kivemmaksi: "Ei ukki tätä minulta vie, korkeintaan saattaa antaa minulle selkäsaunan. Mutta onhan siinäkin syynsä, ettei ukki halunnut tuhlata rahaa, sterilointiin, vaikka kielsikin pennutuksen. Eikä ukki anna minulle sitä selkäsaunaakaan, ei se raaski kuitenkaan. Aina se uhannut, mutta ei koskaan toteuttanut, olen korkeintaan joutunut etuajassa nukkumaan, ilman ruokaa, eikä se ole ollut ollenkaan paha."