Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

Elizabeth parhaillaan piteli poikaa joka koetti kovasti hypätä koiran seuraksi joka oli saapunut ja samantien loikannut takaisin jokeen riehumaan. Virtaus oli tässä kohtaa melko voimakas eikä poika vielä uinut erityisen hyvin. Äiti ja poika huomioivat kyllä vieraan koirineen mutta eivät heti keskittyneet kaksikkoon, varsinkaan Gabriel joka oli vakaasti päättänyt uida lemmikkinsä kanssa ja alkoi tosissaan hermostua ja korottaa ääntään julistaessaan mitä tahtoi. Kärsivällisesti Elizabeth piteli poikaa sylissään ja perusteli uudestaan ja uudestaan miksi joessa ei sopinut uida ja että Charliella oli koirana luontainen uimataito. Charlie kauhoi mekastavan pikku-isäntänsä luo, hieman huolestuneen näköisenä.

Samuel joka istui aivan heidän vierellään selkä puunrunkoa vasten nojaten, keskittyi tulijaan kaikkien puolesta. Aluksi teiniä tervehdittyään ja vahvistettua että koira oli heidän, hän vilkaisi Charlieta ja sitten poikatytön mukana kulkevaa koiraa asteen yllättyneenä. Oli niin epätodennäköistä että juuri tällä alueella sattuisi olemaan narttukoira. Mies antoi tytön valittaa keskeyttämättä, mutta ei päästänyt tätä lähtemään noin vain töykeästi ilman että he saivat vastata syyllistävään sävyyn esitettyyn ongelmaan.

"Hetkinen vain, neiti hyvä," Samuel totesi tiukasti, mutta rauhallisesti ja asian vakavastiottavaan sävyyn, katsoessaan tytön perään. Hän korotti hieman ääntään koska Gabrielin kiukku ja sitä myöten äänekkyys yltyi.
"Olen pahoillani että niin kävi, mutta koirasi tekemiset on sinun vastuusi myös metsällä aivan yhtä lailla kuin meidän koiran on meidän," hän sanoi, arvellen ettei tytönkään koira ollut tapahtuneen aikana missään kiinni sidottuna kun nytkin kulki ilman hihnaa.

Oikeastaan, jos oikein tarkkoja oltaisiin niin vastuu tässä oli enemmän tytön oma, narttukoiran omistajana; jos kerta pentuja ei saanut teettää ja silti koiraa ei oltu steriloitu ja sitä piti vapaana paikassa jossa oli pienikin mahdollisuus kohdata uroskoira ja susia. Heidän pääasiallinen vastuunsa Charlien suhteen oli ettei se vahingoittaisi ketään vaaratonta ihmistä tai lemmikkieläintä, ja siitä ei ollut minkäänlaista riskiä. He olivat nimenomaan valinneet rodun joka luonteeltaan rakasti lapsia, kissoja, koiria ja oli vieraille ihmisille oletusarvoisesti ystävällinen mutta silti myös kohtuullisen hyvä vahtikoiranakin--sekä kasvattaneet koiransa hyvin.

Mutta, etenkin kun Gabrielin itsepäinen kiukkukohtaus alkoi rasittaa häntäkin, Samuel ei jaksanut nyt riskeerata riitelyä joten mies ei nostanut kyseistä pointtia suotta tässä vaiheessa. Jos tyttö vielä jatkaisi mahdollisen koiran menetyksen epäreiluuden väittämistä ja syyttelyä niin tuosta olisi aiheellista huomauttaa.

Kyllästyneen ja rasittuneen oloinen Elizabeth kantoi kiukkusena huutavaa ja alas pyristelevää poikaa kohti leiriä samalla kun Charlie kömpi ylös joesta ja pudisteli enimmät vedet turkistaan juuri ja juuri etäisyydellä josta se ei kastellut isäntäänsä. Samuel huokaisi noustessaan itsekin ylös ja irrottaessaan madon koukusta. Mihin se rento ja mukava kesäiltapäivän hetki oli yhtäkkiä kadonnut? Yhtäkkiä se oli täyttynyt töykeällä teinillä ja kiukuttelevalla pikkupojalla. Jokseenkin odottamatonta, poikakin oli ollut niin kiltisti ja retkestä onnellinen koko päivän tähän asti.