Whispering at the campfire

[Gabriel McKenzie]

Samuel McKenzie oli päättänyt viettää kunnolla laatuaikaa vaimonsa ja pienen poikansa kanssa. Perhe oli suunnannut eväsretkelle metsään ja viettää siellä yö näin lämpimän ja kauniin kesän kunmiaksi. Lähempänäkin olisi ollut pientä metsää ja virtoja, mutta he olivat halunneet vähän kauemmas kotikulmilta joten alkuiltapäivällä he olivat saapunet lähes kymmenen kilometrin päähän Cottonwood-joen läheisyyeen. Leiri pystytettiin neljänsadan metrin päähän joesta, minkä urakan jälkeen nautittiin mahtava picnic-lounas. Ruokalevon jälkeen oli vuorossa mielikuvituksekas seikkailuleikki 5-vuotiaan Gabrielin johdolla. Toki vain näennäisesti, viimeinen sana siitä mihin sai mennä kuului silloinkin isälle ja äidille. Leikki oli onneksi sujunut ilman todellista draamaa. Poika oli innostunut seiķkailuryhmän johdost niin kovasti ettei olisi malttanut lopettaa, mutta lopulta he saivat puhuttua hänet kalastuksen pariin. Johan lounasaika lähestyikin kovaa vauhtia.

Vuorokaudenaika ja sää ei toki ollut läheskään paras mahdollinen kalastamiseen saaliin toivossa, mutta heillä oli nelinkertaiset mahdollisuudet. Samuel ja Gabriel toivat mukanaan ostetut laadukkaat onget ja Elizabeth joka ei harrastanut kalastusta valmisti itselleen väliaikaisen vavan paikan päällä. Neljäs kalastaja oli perheen monijalkaisin jäsen, punainen irlanninsetteri Charlie joka rakasti uimista ja nautti myös kalojen pyydystämisetä. Mutta se ei pitänyt kovin paljon sukelteusta joten sen apu oli tällä erää tällä paikalla lyhytkestoista. McKenzietkin halusivat pitää lemmikkinsä lähellä. Vaikka eteläisessä Minnesotassa ei karhuja asunut lainkaan, kojootti, mäyrä tai susi oli aivan yhtä ikävä vastustaja jos sikseen tuli. Haisunäädästä tai mistä tahansa vesikauhun vaivaamasta eläimestä puhumattakaan. Mutta märkä koira ei ollut miellyttävintä seuraa välittömässä lähisyydessä eivätkä he kolmestaan keskustellessa voineet jatkuvasti vahtia koiran touhuja joten uusista hajuist innostunut nuori karvakuono ehti yhdessä välissä seikkailemaan pidemmälle. Perhe kuuli jonkun huutavan jossakin päin, mutta ääni oli aivan liian kaukana kantautumaan selkeästi. Koska ei kuulostamut siltä että kukaan tarvitsisi apua he unohtivat sen samantien.

Luonto oli ystävällinen Sally-koiralle sillä kaksikko oli jumissa vain kaksi minuuttia minkä jälkeen Charlie pesi itsensä, tervehti ihmistyttöä hännänheilautuksella sekä ystävällisellä haukahduksella, ja viiletti samantien pois---takaisin kohti laumaansa. Se piti Sallystä kovasti ja olis viihtynyt tämän seurassa pitkäänkin mutta aisti ettei paikalle tupsahtanut ihminen hyväksynyt häntä.