27-04-2018, 11:49 PM
Ghost Bear huomasi pienikokoisen hahmon kuistilla juuri sillä hetkellä kun se puhui, talon suunnan sijaan keskittyessään katsomaan taloa tarkemmin. Hänen silmänsä olivat koko yön matkan myötä jo kauan sitten tottuneet pimeään ja elinikäinen metsästys harjaannuttanut pimeänäön lähes yhtä hyväksi kuin susilla, havaiten vähäisimmätkin liikkeet näköetäisyydellä. Yksin hän olisi huomannut hahmon välittömästi, karvaisen toverinsa kanssa hän ei kokenut tarvetta äärimmäiseen valppauteen. Wakaŋhdiŝa oli taatusti ollut tietoinen tytön läsnäolosta ja sijainnista jo maatilalle astellessaan, joten tyttö ei varmasti ollut uhka eikä läsnä ollut muita ihmisiä. Muutoin eläin ei olisi ollut niin välinpitämätön tärkeänkään tehtävän aikana, sillä sen rakkaus ja suojeluvaisto laumaansa kohtaan ylitti kaiken muun.
Tyttö kuulosti nuorelta ja äänensävy vilpittömältä, mutta tiettyjä sanoja oli silti vaikea uskoa. Ne liikuttivat sydäntä siitä huolimatta mutta vakava ilme muuttui hetkellisesti lähinnä surulliseksi sillä päällimmäisenä ja sillä hetkellä tärkeimpänä mielen päälle jäi pojan tila joka aivan varmasti oli totta ja oli painanut hänen sydäntään siitä asti kun poiķaa ei löydetty ruumiiden joukosta. Mies oli silti erityisen onnellinen erinomaisesta englanninkielen taidostaan juuri nyt. Ja siitä että tyttö päätti puhua hänelle mahdollisesta kielimuurista huolimatta ja etenkin kun tilanne oli todennäköisimmin pelottava. Intiaaniviha todistetusti eli vahvana täällä päin eikä susi vamasti auttanut tilanteen ystävällistä tuntua kohti.
Wakaŋhdiŝa oli nostanut päänsä, kääntänyt katseensa ja naulinnut sen tyttöön yhtä aikaa isäntänsä kanssa välittömästi äänen kuultuaan. Lyhyen hetken tytön sanoja ja vilpittömyyttä sekä tilannetta arvioituaan, ilme yhä vakavana pysyen mies tarttui susikoiransa kaulapantaan ja lähestyi tämän kanssa kuistia määrätietoisesti mutta rauhalliseen sävyyn eikä vienyt vapaata kättään lähellekään olallaan lepäävää haulikkoa.
Noin kymmenen metrin päässä kuistista hän pysähtyi, etäisyydellä josta saattoi keskustella normaalilla äänenvoimakkuudella. Tyttö vaikutti varhaisteiniltä joten hän ei uskonut asenteen muuttuvan ainakaan suoraan uhkaavaksi, mutta mies ei irrottanut otettaan kaulapannasta koska varmaa mikään ei ollut ja tältä etäisyydeltä tytöllä ei olisi toivoakaan paeta hampaita jos Wakaŋhdiŝa kokisi tarpeelliseksi hyökätä. Etenkin kun sillä oli suden villit vaistot. Juuri nyt se vain seisoi liikahtamatta paikallaan, keltaiset pedon silmänsä tiiviisti vieraassa ihmisessä, tarkkaillen. Se vaistosi isännän varautuneisuuden jännitteen helposti jopa määrätietoisen ja vahvan olemuksen alta. Sen huomio oli näennäisen täydellisesti tytössä mutta sen haju- ja kuuloaistit keskittyivät tarkkailemaan ympäristöä.
"Hyvin kilttiä sinulta. Arvostan sitä erityisesti kun et ole kansaani. Minä tosin etsin häntä jo pitkään ennen kuin hän ehti tänne asti, ennn kuin rukoilit Jumalaasi," mies lopulta sanoi sydämellisesti ja vakaasti, katse tytön kasvoissa sillä välimatka oli liian suuri edes yrittää katsekontaktia. Hänen aksenttinsa muistutti erikoista sekoitusta japaninkielisten ja saksankielisten aksentteja--niille jotka kyseisiä kieliä tunsivat, mutta ei kuitenkaan kumpaakaan kovin vahvasti. Dakota-kieli oli Amerikan alkuperäisasukkaiden, muodostunut tuhansi vuosia täysin erillään kaikista muista kielistä. Ghost Bear oli kuitenkin opetellut ja puhunut englantia ainantilaisuuden tullen jo lapsesta asti joten hänen englantinsa oli hyvin selkeää. Äänensävy muuttui vakavaksi ja vaativaksi, mutta hän pyrki pitämään sen ystävällisenä ja rauhallisena keskustelunaiheesta ja tytönn uudisasukkuudesta huolimatta, kun hän välittömästi tiedusteli tytön havainnosta.
"Milloin näit hänet? Ja tiedätkö onko hän käynyt täällä useammin?"
Tyttö kuulosti nuorelta ja äänensävy vilpittömältä, mutta tiettyjä sanoja oli silti vaikea uskoa. Ne liikuttivat sydäntä siitä huolimatta mutta vakava ilme muuttui hetkellisesti lähinnä surulliseksi sillä päällimmäisenä ja sillä hetkellä tärkeimpänä mielen päälle jäi pojan tila joka aivan varmasti oli totta ja oli painanut hänen sydäntään siitä asti kun poiķaa ei löydetty ruumiiden joukosta. Mies oli silti erityisen onnellinen erinomaisesta englanninkielen taidostaan juuri nyt. Ja siitä että tyttö päätti puhua hänelle mahdollisesta kielimuurista huolimatta ja etenkin kun tilanne oli todennäköisimmin pelottava. Intiaaniviha todistetusti eli vahvana täällä päin eikä susi vamasti auttanut tilanteen ystävällistä tuntua kohti.
Wakaŋhdiŝa oli nostanut päänsä, kääntänyt katseensa ja naulinnut sen tyttöön yhtä aikaa isäntänsä kanssa välittömästi äänen kuultuaan. Lyhyen hetken tytön sanoja ja vilpittömyyttä sekä tilannetta arvioituaan, ilme yhä vakavana pysyen mies tarttui susikoiransa kaulapantaan ja lähestyi tämän kanssa kuistia määrätietoisesti mutta rauhalliseen sävyyn eikä vienyt vapaata kättään lähellekään olallaan lepäävää haulikkoa.
Noin kymmenen metrin päässä kuistista hän pysähtyi, etäisyydellä josta saattoi keskustella normaalilla äänenvoimakkuudella. Tyttö vaikutti varhaisteiniltä joten hän ei uskonut asenteen muuttuvan ainakaan suoraan uhkaavaksi, mutta mies ei irrottanut otettaan kaulapannasta koska varmaa mikään ei ollut ja tältä etäisyydeltä tytöllä ei olisi toivoakaan paeta hampaita jos Wakaŋhdiŝa kokisi tarpeelliseksi hyökätä. Etenkin kun sillä oli suden villit vaistot. Juuri nyt se vain seisoi liikahtamatta paikallaan, keltaiset pedon silmänsä tiiviisti vieraassa ihmisessä, tarkkaillen. Se vaistosi isännän varautuneisuuden jännitteen helposti jopa määrätietoisen ja vahvan olemuksen alta. Sen huomio oli näennäisen täydellisesti tytössä mutta sen haju- ja kuuloaistit keskittyivät tarkkailemaan ympäristöä.
"Hyvin kilttiä sinulta. Arvostan sitä erityisesti kun et ole kansaani. Minä tosin etsin häntä jo pitkään ennen kuin hän ehti tänne asti, ennn kuin rukoilit Jumalaasi," mies lopulta sanoi sydämellisesti ja vakaasti, katse tytön kasvoissa sillä välimatka oli liian suuri edes yrittää katsekontaktia. Hänen aksenttinsa muistutti erikoista sekoitusta japaninkielisten ja saksankielisten aksentteja--niille jotka kyseisiä kieliä tunsivat, mutta ei kuitenkaan kumpaakaan kovin vahvasti. Dakota-kieli oli Amerikan alkuperäisasukkaiden, muodostunut tuhansi vuosia täysin erillään kaikista muista kielistä. Ghost Bear oli kuitenkin opetellut ja puhunut englantia ainantilaisuuden tullen jo lapsesta asti joten hänen englantinsa oli hyvin selkeää. Äänensävy muuttui vakavaksi ja vaativaksi, mutta hän pyrki pitämään sen ystävällisenä ja rauhallisena keskustelunaiheesta ja tytönn uudisasukkuudesta huolimatta, kun hän välittömästi tiedusteli tytön havainnosta.
"Milloin näit hänet? Ja tiedätkö onko hän käynyt täällä useammin?"