The footsteps of a stranger

[Zora Correyne]

Zora ei kaikesta huolimattaan saanut nukahdettua, hän ei saanut ajatuksiaan pois siitä intiaanipojasta. Vaikka tyttö yritti nukkua, siitä ei tullut mitään. Kun hän kuuli isän vaimean kuorsauksen, hän otti lämpöisen peittonsa, laskeutui parveltaan alas ja hiljaa avasi oven lukosta ja hiipii ovesta ulos ja hipihiljaa sulki oven. Hän kääriytyi peittoonsa ja istuutui kuistin nurkkaan, katsomaan kohti kanalaa. Muuten hän ei olisi noin vain tehnyt, mutta hänellä oli liian voimakas tunne siitä, että jotain tapahtuisi juuri sinä yönä ja juuri heidän pihallaan. 

Tyttönen istui ja katsoi, istui ja katsoi, odottaen että mitä se olisi, mitä tapahtuisi.
Niin kovasti hän olisi tahtonut kertonut isälle, mutta ei osannut sitä oikealla tatvalla kertoa. Pitkän aikaan ei kuulunut, kuin tuulen suhinaa ja hän oli juuri nukahtamassa, kun hän kuuli jotain, mutta totesi sen mielikuvituksen tuotteeksi. Tuosta meni vain hetki, kun hän huomasi kanalan luona isomman hahmon, joka hämärään tottuneissa silmissä muodostui isommaksi intiaaniksi. Zora pelotti hieman, mutta sitten hän rohkaistui ja pian hänen lapsen äänensä kuului yössä: "Jätin ne kananmunat, sille pienelle intiaanille. Kun hänellä on kova nälkä. Jumala varmasti lähetti sinut, kun rukoilin hänelle suojelusta. Hän pelkää yksin."