I'm just wondering

[Gabriel McKenzie]

"Isi, en halua vielä nukkumaan! Ei väsytä ei yhtään!" Gabriel kitisi ehdittyään ovelle juuri kun Steve ja Samuel ulkoistuivat siitä.
Samuel pysähtyi ja katsoi hetken alas pikkumieheen jonka silmissä ei tosiaan näkynyt väsymyksen häivääkään. Elizabeth saisi lukea kaikki nuo kirjat läpi vaikka kahdesti ja keksiä lisäksi omiakin satuja ja silti poika tuskin vaipuisi unten maille. Mies hymähti harkitsevasti.
"Mitäs jos veisitte äidin kanssa Charlien vielä iltalenkille?" hän ehdotti energiaa kuluttavampaa puuhaa. "Ehditte Tomin kanssa maalailla joku toinen kerta."
"Joooo!" poika hihkaisi onnellisena lykkääntyvästä nukkumaanmenoajasta ja ulos pääsystä. "Tom, tule sinäkin?" hän pyysi pudottaessaan kirjat lattialle ja etsi katseellaan, ja lopulta tarkemmin nurkkia koluten, talutushihnaa joka ei ollut vielä sisällä käynytkään. Charlie oli parhaillaan hyödyksi hotkaisemalla pojan aterian jämät lattialta pöydän vierestä josta äiti ei vielä ehtinyt niitä putsata, kissavauvojen yllätyssaapumisen muutettua hieman ruokailurutiineja.

Elizabeth asteli ovelle syli täynnä tavaraa, mukaan lukien talutushihna ja jokaisen omat hammasharjat ja hammastahnapurkit. Vaihdettuaan pari sanaa miehensä kanssa he molemmat palasivat sisälle ja hän laski tavarat keittiön pöydälle. Charlie puhkesi innokkaaseen haukkusarjaan ja pyörähti pari kertaa ympäri nähdessään emännän tarttuvan talutushihnaan. Se rakasti laumansa jäsenten kanssa ulkoilua melkein enemmän kuin yksin tutkimusmatkailua. Edes hihnaan sitominen ei laimentanut sen iloa.
"Hyvä on, hyvä on," Elizabeth rauhoitteli epätavallisen riehakasta reaktiota, jonka koira sai hädin tuskin hillittyä, olemaan hyppimättä. "Tiedän, että pitkä matka vankkureissa ei ollut sinustakaan kivaa..." hän lisäsi ja kiinnitti hihnan kaulapantaan, Charlien tassujen käydessä levotonta tanssia.

Samaan aikaan Sam nosti ystävänsä kuopuksen syliinsä ja siirtyi ulos Steven seuraksi. Pienokaisen olisi parempi hengailla heidän miesten kanssa, Zora kun ehti häipyä omiin oloihinsa ja Elizabethilla olisi hallittavanaan iso koira joka oli paljon vahvempi mitä hoikasta ruumiinrakenteesta voisi luulla.
"Kyllä, useamman kerran viikossa jos nyt ei aivan päivittäin", hän vastasi istahtaessaan pienelle penkille seinän vieressä ja asetti tytön mukavaan asentoon syliinsä.
"Ellie ja minä soitamme molemmat kitaraa, ja minä sen lisäksi yhä huuliharppua. Innostuin kitarasta aikoinaan kun hän muutti kaupunkiin ja tahtoi opettaa sen minullekin. Kaupungissa musikaalisuus oli erityisen rentouttavaa kaiken sen hälinän ja vilinän keskellä. Lisäksi Gabe oli taaperona sitkeä valvoja mutta musiikilla lauluun yhdistettynä saimme hänet yleensä uneen," hän kertoili, katsellen hänkin lammen suuntaan ja kuunnellen tytön kaunista laulua. Hän oli kiitollinen heille siunaantuneista laulutaidoista sillä uskoi kehtolaulujen toimivan paljon paremmin kun laulajan ääni oli miellyttävä. Hänen lauluäänensä nyt oli lähinnä menettelevä, mutta siinä oli lämmin sävy. Elizabethille, muutenkin enemmän taiteellisesti lahjakkaana, oli lahjoitettu todella kaunis ja vahva lauluääni.
"Musisointi auttaa häntä myös kestämään ukkosmyrskyjä joita hän suorastaan kammoaa."