The footsteps of a stranger

[Zora Correyne]

//Heipsan ja täällä ollaan...//


Koulussa oli ollut usean päivän ajan taas todella hektistä. Pilkkaajia oli muutamia, eikä Zoralla ollut yhtään hauskaa koulussa.
Zora ei saanut unta. Hän oli päivällä riidellyt parin koulutoverin kanssa ja aiheuttanut toiselle verisen nenän, ennen kuin oli karannut koulusta. Ei se ollut kovinkaan helppoa, kun ei osannut lukea riviäkään, vaikka kuinka koitti tajuta aakkoset. Isä oli joutunut pitämään hänelle saarnan ja selvittämään asian turpiin saanen koulutoverin vanhempien kanssa. Zoraa harmitti, kun isä oli joutunut taas pettymään häneen, mutta Stewart oli ollut tapansa mukaan rauhallinen ja turvallinen, vaikkakin pettynyt. 

Tom oli ollut jo useamman tunnin unessa, hän näki oikein mukavaa unta uimisesta ja kesästä, kunnes hän yhtäkkiä havahtui hereille muistaen, että oli unohtanut edellisenä päivänä kerätä kananmunat. Hän nousi sängystä ja hiipi hiljaa huoneestaan ulos ja oli juuri vetämässä kenkiään jalkoihin, kun Zora sihahti parvelta: "Sun pitäs nukkuu, minne sä aiot?" "Mä unohin kerätä kananmunat", poika inisi hiljaa haukotellen vastauksen. "No, mee sä nukkumaan. Mä meen keräämään ne", tyttö kuiskasi ja kapusi hiljaa tikaspuita alas. "Kiitos", uninen poika sanoi ja jätti kenkänsä paikalleen ja hiipi takaisin huoneeseensa. Ennen kuin Tom ehti päätään saamaan tyynyyn, hän oli jo täydessä unessa.

Zora hiipi paljain jaloin ovesta ulos, hän oli aina paljoain jaloin, hän ei vain osannut käyttää kenkiä, edes talvella. Hän sulki oven hiljaa, ettei isä tai Becky heräisi. Päästyään kanahäkille, hän huomasi portin olevan kiinni, mutta haka ei ollut kiinni, joten siellä oli käynyt joku tai oli edelleen. Zoran askeleet olivat höyhenen keveät ja tarkat korvat kuuntelivat. Kanat olivat hereillä, joten vieras oli vielä paikalla. Hitaasti Zora hiipi kanahäkistä ulos, laittaen hakasen kiinni. Hän asteli varoen lumista pihaa pitkin sisälle ja hiljaa avasi oven. Sisällä oli kaikki hiljaista, tyttö sipsutti isän ja pikkusiskon huoneeseen alkaen sanoa hiljaisella äänellä: "Isä, isä. Kanankopissa on joku." Steve ei kuullut, eikä Becky onneksi. Zora joutui sanomaan ainakin viiden minuutin ajan, ennen kuin Steve säpsähti hereille. "Mitä?" hän kysyi ja Zora kertoi asiansa. "Eläinkö?" Steve nousi. "Ei kun joku ihminen", tyttö sanoi, mutta Steve vain totesi rauhassa: "Höpsis, olet nähnyt unta, ei siellä ketään ole. Mene takaisin nukkumaan." Steve käänsi kylkeään ja Zora joutui palaamaan yksin ulos.