Whispering at the campfire

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart kuunteli poikaa ja nyökäten sitten laski lihalautasen sivulle. Hänellä oli hieman nälkä, joten hän otti pienen palan lihaa suuhunsa. "Sano jos haluat sitä, sitä riittää", tyttö sanoi hymyillen. "Niin, ei kai sitten. Olen vain ajatellut aina, että hänelle sattui minun kohdallani virhe", hän vastasi pojan niin kovin varmaan vastaukseen. Kun poika alkoi puhua mustista, Stuart nyrpisti nenäänsä aavistuksen verran. Hänen teki mieli sanoa, että mustat Jumala loi varmasti heidän, valkoisten orjiksi, mutta hän katsoi viisaammaksi pitää suunsa kiinni siitä, sillä pojan vanhemmat tuskin haluaisivat kuulla poikansa suusta Stuartin todellista mielipidettä, eri värisistä ihmisistä. Toteamukseen siitä, että Jumalalla olisi myös Stuartille tarkoitus, tyttö vain vastasi: "Kuka tietää. Neekereillä nyt ei liene kuitenkaan mitään tarkoitusta." Hän vielä lisäsi: "Minä en ole koskaan tavannut yhtäkään kivaa mustaa", hän sanoi rehellisesti. "Pari vuotta sitten, meillä oli tosi huono aika, isoisän jalka oli murtunut ja minä jouduin veljeni kanssa hoitamaan kaikki työt. Sato oli ollut surkea ja juuri ja juuri oli omiin tarpeisiin ruokaa, niin yksi musta mies tuli ja varasti meidän maavarastosta maissia ja omenoita, vaikka niitä ei ollut saatu surkean sadon vuoksi paljoakaan. Sitten se saatanan ryökäle varasti vielä isoimman kanamme. Onneksi Jassie ja Sally huomasivat tunkeutujan ja herättivät meidät. Näimme sen ryökäleen Johnin kanssa ja siltä tippui osa saalista maahan ja se polki ne saveen mössöksi, eikä niitä voinut enää syödä." Sen sanottuaan, kiukkuisella äänellä, hän vielä jatkoi, mihin omenat oli tarkoitettu: "Meidän oli tarkoitus antaa ne omenat rva Blacherille, jotta hän olisi saanut kirkon myyjäisiin leipoa maukasta omenapiirakkaansa."

[Gabriel McKenzie]

Ankarasti pohtiva, hieman huolestunut ilme kasvoillaan Gabriel päätti että täytyisi olla valppaana kun ensi kerran tapaisi mustan ihmisen. Hän ei tosin muistanut nähneensä yhtäkään täällä, vaan vain siellä suuressa kaupungissa. Ruma sana sai tenavan silmät laajenemaan hetkeksi mutta hän arveli että se oli okei koska tyttö oli niin vanha eikä aikuisia ollut paikalla, ja hänen silmissään Stuart olikin melkein aikuinen. 
"Onko teillä monta koiraa?" poika kysyi kateellisena kun Sallyn lisäksi mainittiin joku Jassie. Hän oli jo monta kuukautta pyytänyt koiranpentua, koska heidän kissansakin olivat jo kasvaneet aikuisiksi, mutta isä aina sanoi että yksi koira ja kaksi kissaa oli ihan riittävä lemmikkilauma.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart katsoi poikaa ja otti pupupaistista suullisen herkullista lihaa ja pureskeli sitä nautinnollisesti. Kysymys koirista, sai tytön nielaisemaan maukkaan suullisen. "Meillä on kaksi koiraa, Sally eli tämä minun koirani ja Jassie, joka on Sallyn emo. Sain pitää yhden pennuista, sillä ehdolla, että huolehdin siitä ja isoisä auttoi kouluttamaan sen", Stuart kertoi hymyillen ja lisäsi: "Olin 11-vuotias kun sain sen, sitä ennen olin kinnunnut koiraa monta vuotta, mutta isoisä sanoi, että niin kauan kuin Jassie on meillä, meille ei tule toista koiraa, ellei Jassie sitten synnytä pentuja itse. Sallyn ja sen sisarusten isä on erään Hollantilaisen uudisraivaajan koira, Sally on kuin isänsä kopio, muut pennut muistuttavat enemmän emoa."
Stuart otti uuden suullisen hyvää paistia ja pureskeli sitä aikansa, kunnes kysyi pikkuvesseliltä: "Onko sinulla muita lemmikkejä kuin koira?"

[Gabriel McKenzie]

"On meillä kaksi kisua,  niitä on ihanaa halia mutta minä haluaisin lemmikin jota kellään kaverillani ei ole. Vaikka pesukarhun tai sudenpennu." Pojan kasvoille levisi haaveileva ilme hänen upotessa hetkeksi fanrasiaansa susien kasvattamisesta koti-tilallaan niin kuin äiti oli kertonut Charlien olevan kotoisin mieheltä joka kasvatti punaisia irlanninsettereitä maatilallaan. Charlie tassutteli Sallyn ja tytön väliä edestakaisin, se ei osannut päättää kiinnostiko fenemmän narttu vai herkulliselta tuoksuva kani. Se urahti ja haukahti vaimeasti itsekseen aivan kuin olisi keskustellut itsensä kanssa.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

"Meilläkin on kotona kissa. Se on todella iso ja painaa 12 kiloa. En ole vielä eläissäni törmännyt yhtä isoon kissaan kuin se on", Stuart sanoi hymyillen ja katsoi haaveilevaa poikaa, jonka toiveena oli joku epätavallinen lemmikki ja hän kertoikin pojalle: "Sellaiset lemmikit ovat vaikeampia hoidettavia, kuin koirat ja kissat." Hän kyllä tiesi, että maan pinnalle palauttaminen, tuskin oli häneltä mahdollista, mutta toisaalta se olikin tytön mielestä tämän vanhempien tehtävä ja nämä vaikuttivat ensinäkemältä sellaisilta ettei poika saisi, vuosiin jos koskaan, tuollaisia epätavallisia hoidokkeja itselleen. Pikkuskidin koira puolestaan ei tuntunut tietävän, halusiko enemmän paistia vai viettää aika Sallyn kanssa ja tyttö naurahtikin hiljaa mielessään ja antoi koirille palaset lihaa, jospa noiden ajatukset keskittyisivät pienen hetken johonkin muuhun. "Et taida vieläkään haluta suuhusi? Aamu ei valkene vielä vähään aikaan", Stuart sanoi.

[Gabriel McKenzie]

"En, minä en saa syödä keskellä yötä," Gabriel pudisti päätään. Äiti ja isä pitivät terveytttä hyvin tärkeänä ja siksi huolehtivat lapsensa ruokailurytmistä ja olivat myös kieltäneet ottamasta ruokaa keneltäkään joka ei ollut pessyt käsiään ennen ruoanlaittoa tai käsittelyä. Pariskunta luotti kotikaupunkinsa tohtori Burnsiin joka aina painotti käsihygieniaa ja veden puhdistusta ennen käyttöä sillä heidän lääkärinsä New York Cityssäkin oli niin ohjeistanut, perustellen näkemyksensä tiedemiesten tutkimuksilla.
"Voinko mennä sinun telttaan nukkumaan?" poika kysyi mahtavan haukotuksen perään, keskeytyneiden yöunien väsymyksen alkaessa taas tuntua nyt kun ei enää tarvinnut pelätä yksin metsässä. Charlie puolestaan jolkotteli pirteänä ja valppaana leirin alueella ja lopulta yritti kutsua vekaraa leikkiin, tökäten pojan käsivartta kuonollaan, paksu keppi hampaissaan. Gabriel vain katsoi sitä harkiten jaksaisiko. Koiran kanssa leikki oli aina kivaa, mutta juuri nyt ei oikein viitsisi edes heitellä mitään.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Rebecca kuunteli poika ja nyökkäsi sitten tälle, kyllä tyttö yleensä huolehti käsihygieniasta, mutta metsässä se oli hivenen hankalampaa. Poika näyttikin olevan aika väsynyt kun tuo haukotteli niin leveän makeasti. Stuart ei pannut ollenkaan pahakseen, että pikkuskidi tahtoi nukkumaan, joten kun tämä esitti kysymyksenä, Stu vain kohautti olkiaan sanoen: "Joo mee vaan." Koira tosin ei näyttänyt olevan väsynyt vaan ennemmin halukas leikkiin. Stu katsoi koiraa ja kurotti ottamaan tältä keppiä ja sanoi sitten pojalle: "Mee sä vaan nukkumaan, sä et muuten jaksa huomenna yhtään mitään, sulla on ollut sellanen yöseikkailu ja aamulla meidän pitää löytää sun vanhemmat", Stuart sanoi ja viittoi poikaa kohti telttaan ja yritti ottaa tämän koiralta keppiä ja koitti puhua tällekin: "Mee sinä nuorenisäntäsi viereen nukkumaan. Päivällä leikitään, ei yöllä."

[Gabriel McKenzie]

Kymmenen minuuttia myöhemmin poika oli puoliunessa, kääntyillen levottomana Stuartin vuoteella. Väsymys oli raskas, mutta häntä huoletti aamu ja mitä isä ja äiti sanoisivat. Hieman yli puolen kilometrin päässä Samuel ja Elizabeth olivat juuri heränneet levottomasta unesta johtuen siitä ettei heidän välissään ollut yli puoleen tuntiin ollut ketään. Pariskunta huuteli pojan ja koiran nimiä, kulkiessaan joen suuntaan mihin he pelkäsivät pojan lähteneen. Tosin lopultakaan se ei olisi yhtään pahempi vaihtoehto kuin mikään muukaan suunta. Kojootit ja sudet olivat taatusti aina nälkäisiä näinä aikoina, kun niiden saaliseläimetkin jäivät laihoiksi. Lohtu oli toki että poika ei ollut ulkona yksin, Charlie puolustaisi laumansa jäsentä varmasti ja todennäköisimmin pärjäisikin vaikka  ei lihaksikkainta rotua ollutkaan. Paitsi tietysti jos kaksikko kohtaisi kokonaisen susilauman.
He yrittivät pitää kauhukuvat mieliensä takana, ja keskittyä ajattelemaan parasta mahdollista loppua. Elizabeth asteli polulla öljylyhty kädessään, Samuel vaimonsa vierellä ladattu haulikko valmiina käytettäväksi.
"Gabriel!" äiti huusi pimeyteen, taistellen pelkoa vastaan jotta äänensä kuuluisi paremmin. 
"Charlie!" isä huusi välittömästi perään, samalla tavoitteella. Mies kutsui välillä myös poikaansa, mutta enimmäkseen koiraa jonka tiesi vastaavan parhaiten hänen kutsuunsa. Joen virtaus, tuulen suunta, ja yöeläinten liikehdintä yhdistettynä tiheään kasvaviin runsaslehtisiin puihin hukutti huudot tehokkaasti mistä syystä hän oli enemmän toiveikas koiran löytymiseen ensin. 

Charlie, joka oli jäänyt leikkimään Sallyn kanssa unohti tyttönsä kokonaan. Sen luppakorvat kohosivat ja se käänsi huomionsa suuntaan josta paikansi tutun äänen joka tavoitti selkeänä vain sen. Koira urahti innokkaana ja syöksyi polkua pitkin pois kutsun kuuluessa uudestaan. Jostain hyvin syvältä pimeydestä kuului ulvontaa. Gabriel oli vaipunut jo unen ja valveen rajalle eikä rekisteröinyt enää mitään.

"Se on vain kojootti," Samuel vakuutti vaikka kumpikin kyllä erotti kojootin ja suden toisistaan. Tuntui vain vähän paremmalta kun sen totesi ääneen. "Charlie voittaa varmasti kojootin," Elizabeth lisäsi. Toteamukset eivät rauhoittaneet heidän mieltään juuri lainkaan, koska toisin kuin kojootit sudet metsästivät laumassa. Ja millä tahansa eläimellä saattoi olla rabies. Ajatus nostatti niskakarvoja enemmän kuin edes susilauman yhteinen ulvonta olisi, ja painajaisvisiot alkoivat nousta pintaan. Rabies muistutti vedestä ja vesi joesta joka oli omalla tavallaan yhtä vaarallinen kuin villieläimet.
"GABRIEL! CHARLIE!" he alkoivat kumpikin huudella molempia yhtäaikaa. He olivat jo muutama hetki aiemmin, todettuaan ettei poika ollut leirissä, lähettäneet sydänten pohjasta rukoukset Herralle että Hän pitäisi pikkuisen turvassa, ja koiran myös. Nyt he toistivat sen kumpikin mielessään, kuunnellen metsää. Tummia pilviä ei vielä näkynyt, mutta kostea tuuli voimistui, ja tuoksui tulevalta sateelta.

Charlie oli terve ja melko nuori linjakkaan kehonrakenteen omaava metsästyskoira, joten se taittoi kuutisen sataa metriä metsämaastoa vain minuutissa, vaikkei juossut täyttä vauhtia koska ei jahdannut mitään vaan tihkui intoa tervehtiä isäntää ja emäntää. Se haukahti jo pari kertaa pontevasti ennen kuin syöksähti esiin puiden välistä ja juoksi häntä heiluen tohkeissaan pariskunnan ympärillä.
"Charlie! Charlie, kamu, rauhoitu. Istu, istu!" Samuel komensi helpottuneena. Mies laski aseensa maahan viereensä ja kyykistyi istuvan koiran eteen varmistamaan ensisilmäyksellä tekemänsä havainnon.
"Minkäänlaisia haavoja ei näy eikä tunnu," hän sanoi, ja Elizabeth uskalsi vasta silloin antaa helpotuksen pyyhkäistä ylitseen. Ainakaan kaksikko ei ilmeisesti ollut kohdannut villieläimiä. Ja Charlie vaikutti niin iloiselta että oli todennäköistä ettei Gabrielillakaan ollut suurta akuuttia hätää.Paitsi että nyt poika oli ilman koiran suojaa.

"Charlie, missä Gabe? Etsi Gabe," Elizabeth yritti, uskoen että vaikka tämä ei ollut opetettu komento, koira tunnistaisi nimen ja yhdistäisi sen poikaan kun se tuli hänen tai Samuelin suusta. Mies otti housujensa taskusta Gabrielin punaisen bandanan ja tarjosi sitä koiralle nuuhkittavaksi, merkiksi että he halusivat myös pojan luokseen. "Missä Gabe?" Elizabeth hoki ahdistuneena ja toiveikkaana. Hännänpää heilahdellen koira nuuhkutti huivia ja muisteli jäljitysleikkejä, sitten ymmärtäen että nyt pitäisi jäljittää paikalta puuttuva perheenjäsen. Charlie löysi heti polulta edellispäivän kalastusretken jäljen ja lähti johtamaan jokea kohti oman leirin sijaan sillä tuulenvire kantoi tuoreempaa tuoksua sieltä mihin se kyllä muisti pojan juuri jättäneensä. Pari minuuttia myöhemmin kolmikko saapui paikalle jossa he olivat eilen kalastaneet, ja Charlie nosti kuononsa ilmaan.
"Joki...!" Elizabeth henkäisi hätääntyen. Vesi näyttikin niin mustalta yön pimeydessä, etenkin kun sadepilviä alkoi kerääntyä kuun eteen.
"Ellie, ei," Samuel keskeytti lempeän tiukasti, vaikka oma sydämensäkin löi nyt tiheämpää tahtia, ja hän otti naisen käden omaansa. "Hän ei ole tuolla. Charlie rakastaa häntäkin, eikä olisi noin rentona jos..." mies ei silti halunnut edes sanoa sitä ääneen. He alkoivat harkita mahdollisuutta että lapsi oli eksynyt. Se ei toki poistanut jokeen putoamisen mahdollisuutta, etenkin pimeässä ja todennäköisimmin pelokkaana liikkuessa. 

Gabrielin ominaistuoksu löytyi vahvana tuulesta nyt kun he olivat vain parin sadan metrin päässä Stuartin ja Sallyn leiristä, vaikka poika olikin maannut teltassa jo vartin verran. Charlie kääntyi seuraamaan jokea ylävirtaan, puiden lomassa. Pian pariskunta haistoi tuoren kaninlihan ja näkivät leirin, sillä hetkellä muistaen että täällä retkeili myös joku teinityttö jonka mielenterveys oli kyseenalainen. Kuitenkin niin heikoin perustein, ettei se kaiken muun rinnalla liiemmin huolettanut. Tuo ajatus työntyi välittömästi syrjään ja sen paikan otti toivo siitä että tyttö olisi ehkä ainakin nähnyt jotain ellei poika jopa löytänyt tänne.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Rebecca huomasi pian pojan nukkuvan, vaikka ei kovin levollisesti, mutta kuitenkin. Koirat telmivät keskenään, kunnes molemmat havahtuivat kuulostelemaan jotakin. Sally juoksi emäntänsä viereen välittömästi ja asetti tassunsa tämän syliin. Tyttö silitti koiran niskaa, huomaten uroksen juoksevan tiehensä. "Hei! Od", Stu aloitti, mutta tajusi samassa, että pojan vanhemmat ehkä olivat heränneet ja kutsuivat tätä ja koiraa, saaden koiran siksi poistumaan. 

Tyttö kuunteli tarkasti, muttei kuullut mitään mutta koska koira lähti omille teilleen ajatteli tyttö sen kuulleen isäntänsä ja emäntänsä joten Stuart alkoi viheltää, kolmen nuotin sävelmää, ihan vain viestiäkseen vanhemmille.
Tietyllä tavalla ipana oli ok, mutta Stuart ei kaivannut vastuulleen ketään toista ihmistä. Hän osasi huolehtia itsestään ja lemmikeistään, mutta lapset eivät olleet sellainen osa-alue johon Stuartin taidot ja kyvyt olisivat riittäneet. 

Sally pyöri tytön ympäri sillä se kuuli huhuilut tietäen kuitenkin täysin ettei saanut lähteä emäntänsä läheltä pois, se vingahti muutaman kerran huomion vuoksi ja onnistui hyvin saaden emäntänsä rapsuttamaan sitä korvan takaa rauhoittavasti. "Kyl ne varmaan kohta on tässä, ainakin toivottavasti", Stu sanoi huokaisten hiljaa.
Hän joi hieman vettä ja kävi tarkistamassa Barbelin voinnin, tarkkailen kuitenkin telttaansa siltä varalta ettei poika livahtaisi pois. Pian hän palasi telttansa edustalle ja kuuli nukkuvan pojan tuhinan, tuulesta huolimatta.
Hän kohensi tulta jotta nuotion voisi havaita tarkemmin alkaen jälleen vihellellä, jonka juominen ja Barbelin tarkistaminen oli keskeyttänyt.

[Gabriel McKenzie]

"Onko hän kunnossa?" he kysyivät yhteen ääneen saapuessaan leiriin koiransa perässä. Charlie ulvahti teltan edessä merkiksi, että jäljitettävä piileskeli siellä. Normaalia vaimeammin, koska isäntä oli läsnä ja kuulisi vähemmällä.
"Kuinka hän tänne päätyi?" Samuel tiedusteli polvistuessaan teltan eteen ja siirsi sen oviaukon puolikasta sivuun nähdäkseen pojan. Gabriel nukkui jo sikeästi joten mies ei päästänyt innokasta setteriä sisään touhottamaan, vaikka tenava harvoin havahtui herkästi mihinkään. Elizabeth puolestaan kömpi sinne nostamaan lapsensa hyvin varovasti syliinsä. Nainen ei olisi halunnut päästää irti, mutta lopulta antoi pojan isänsä syliin sillä teltasta poistuminen viisivuotias sylissä olisi turhan haastavaa etenkin kun ei halunnut herättää.