Whispering at the campfire

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Kun kolmikko tuli leiriin Stuart nousi, olihan hän jonkinlaisen kasvatuksen saanut. "Onneksi löysitte tänne", hän sanoi ensimmäisenä ja lisäsi heti perään: "Poika on kunnossa." Tyttö viittoi teltalle sanoen: "Nukkuu tuolla." Vanhemmat olivat selvästi huolissaan pirpanasta ja sehän oli ihan normaalia, eikä Stuart pitänyt lainkaan outona useampaa kysymystä, olihan näiltä poika hävinnyt yhtäkkiä. Seuraavaan kysymykseen hän vastasikin: "Löysin hänet tuolta jostain pusikosta nukkumassa. Hän oli kuulemma herättyään lähtenyt vain käymään ulkona ja sitten eksynyt. Minä taas lähdin liikkeelle, kun Sally selvästi vaistosi jotain, joten päätin tehdä sen kanssa kierroksen. Kun löydettiin heidät mä päätin kantaa pojan tänne koska en tiedä tarkalleen missä kohtaa leirinne on." Samassa taivaalta alkoi ripotella muutamia sadepisaroita, aivan kuin Stuart oli aiemmin uumoillut. Hänestä ei ollut kiva laittaa toisia sateeseen talsimaan, joten hän ehdotti: "Te voitte oottaa täällä sateen laantumista. Ei se mua haittaa jos ootte täällä." Tyttö kun arveli sateen yltyvän. "Hän heräsi jossain vaiheessa toviksi ja me juteltiin hetki ennen kuin hän kömpi uudestaan nukkumaan", Stuart kertoi. "Mä attelin että jos te ette ehdi ensin, ni me lähetään vasta aamulla ettimään teidän leiriä, vaikka uskon kyllä että teidän koira ois sinne saattanut johdattaakin. Mut mä katoin varmemmaksi odottaa aamua tai sitä että te löydätte tänne."

[Gabriel McKenzie]

He kuuntelivat tarkkaan, ja Elizabeth suukotti hellästi nukkuvan lapsensa otsaa. He olivat syvästi helpottuneita että pojan oli löytänyt, no ylipäätään joku, mutta etenkin jokseenkin vasttuntuntoiselt avaikuttava henkilö. Teineistä varsinkaan kun ei voinut koskaan olla varma miten ne suhtautuivat pikkulapsiin. Mutta ennen kaikkea Samuel ja Elizabeth eivät vielä olleet päässeet irti suurkaupungin vuosien tuomasta tietoisuudesta että maailmassa oli pahoja ihmisiä tai enemmänkin siitä että näin kaukana maaseudulla oli hyvin epätodennäköistä kohdata sitä tyyppiä. He eivät silti unohtaneet että suurin vaara oli ollut kojootit, joki tai muu onnettomuus.
"Kiitos...kiitos, että pelastit hänet," Elizabeth huokaisi, pidellen poikaa tiukasti sylissään. Samuel katsoi taivaalle ja harkitsi tilannetta.
"Kiitos, mutta uskon että ehdimme takaisin ennen kunnon sadetta," mies totesi sillä pilvet tässä kohtaa eivät vaikuttaneet kovin mustilta eikä paksuita ja heidän leiriin olisi vain hieman yli viiden minuutin matka.
"Voimmeko tehdä mitään hyväksesi täällä metsällä? Taidat asua Burnsissä joten varmasti keksimme jotain kiitokseksi myöhemmin, mutta jos voimme tehdä jotain jo täällä...?" hän tiedusteli siirtäen katseensa tyttöön.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart katsoi pojan huolestuneita vanhempia, jossain määrin hän oli helpottunut, että nämä tulivat paikalle. He olivat ihan samanlailla huolehtivaisia kuin mummi oli ollut ja ukkikin pitkään, mutta nyt ukki osasi jo olla rauhassa hänen menemisistään. Kun pojan äiti alkoi antaa vuolasta kiitosvirtaa, Stuart punastui. "Mä vain satuin olemaan oikeessa paikassa oikeaan aikaan. Ehkä Jumala pisti mut just oikeeseen kohtaan", tyttö sanoi ja huitaisi kättään hieman hämmentyneenä. Kyllähän hän Jumalaan uskoi, väkisinkin. 
"Luulen että moni muukin olis auttanut, pikkusta eksynyttä", Stuart sanoi, vaikka hän mietti väkisin, että varmaan oli niitäkin jotka olisivat vain jättäneet pojan yksin tai jopa hätistäneet kauemmas metsikköön.
Kun mies sanoi hänen ehdotukselleen, jäädä leiriin, että he ehtisivät omaansa ennen pahempaa sadetta, tyttö vaan kohautti olkiaan ja sanoi: "Okei. Ihan miten vaan parhaaks näätte." 
Seuraavaan kysymyksen saatuaan, hän vaikeni toviksi: "En minä keksi mitään. Ja joo Burnsista löytää, Josef Whaleyn tilalta." Tyttö sanoi hymyillen vinosti. "Mulla on ruokaa, osaan puolustautua ja varmaan ylihuomenna jo palaan kotiin ukin luo", Stuart kertoi miehelle ja hymyili. Samassa hänen hevosensa Barbel alkoi hirnua hyvin hermostuneena ja levottomana. Eikä tuo ilmat yleensä vaikuttaneet sen luonteeseen, myös Sally alkoi murista ihan syvältä kurkustaan ja Stuart valpastui ja otti aseensa  käteensä ja riensi hevostaan tarkistamaan. "Hei tyttö, mikä on? Ei hätää, olen tässä", tyttö rauhoitteli ja yritti katsoa, mikä tuon levottomuuden aiheutti.

[Gabriel McKenzie]

Charlie yhtyi murinaan ja siirtyi oman laumansa eteen suojelevaan asentoon. Samuel myös nosti haulikkonsa valmiiksi tähtäämättä sitä kuitenkaan vielä mihinkään. Hän oli kirkkaasti pisin kaikista leirissä joten hän näki pian vilahduksia kauempana puiden lomassa.
"Kojootteja," hän totesi. "No, yksi kojootti, näyttäisi siltä. Suosittelen siirtämään leirisi muutaman sadan metrin päähän joesta. Niin minimoit epätoivottujen vieraiden ja tulvaveden riskin."
Mies tarkkaili yhä ympäristöä, siltä varalta että useampi peto olisi lähestymässä. Hänellä ei ollut aikomustakaan suunnata takaisin omaan leiriin perheensä kanssa ennen kuin reitti olisi taattu turvallisemmaksi, ja se että tämä lapsi olis pystyttänyt leirinsä aivan joen rannalle sai hänet epäilemään että tytön itsevarmuus selviytymisestään ei vällttämättä pohjautunut täysin realistiseen käsitykseen selviytymistaidoistaan. Kojootit toki eivät herkästi käyneet aseistetun ihmisen kimppuun etenkin kun helpompaankin ruokaa oli napattavissa, mutta silti. Villieläimistä ei voinut koskaan tietää varmaksi.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart toi Barbelin lähemmäs leiriä, tämä rauhottui jonkin verran emäntänsä läheisyydessä, mutta oli edelleen hermostunut. Kun Samuel suositteli leirin siirtämistä, tyttö katsoi miestä silmiin ja sitten leiriään ja uudestaan miestään. "Saatan sittenkin kaivata apua", hän sanoi vähän epävarmasti. Hän ei tosiaan ollut tullut ajatteleeksi, että joki voisi tulvia sateesta enemmänkin. "Ehkä minä saatan hieman olla epäileväinen pärjäänkö, varsinkin jos niitä on enemmän", Stuart myönsi. Hän olisi tahtonut esittää varmempaa, olihan selvinnyt monista reissuistaan yksin, mutta ukkikin toivoi varmasti, että nyt kun oli välittäviä aikuisia lähellä, hän myöntäisi epävarmuutensa rehdisti. "Kyllä minä yleensä osaan, mutta aiemmin ei ole kojootit pyrkineet lähelle", Stuart kertoi rehellisesti. "Jos olisi olleet, ukki ei takuulla olisi nytten laskenut minua retkelle, vaikka osaan puolustautua, mutta jos niitä on enemmän", Stuart sanoi ja katsoi miestä silmiin.

[Gabriel McKenzie]

Samuel nyökkäsi, katsoi joen suuntaan ja pohti vielä hetken.
"Hmmh...Näyttäisit olevan noin minimietäisyydellä mitä tulvamahdollisuuteen tulee," mies tarkasteli taivasta uudestaan. "Eikä vaikuta siltä että sataisi kaatamalla saati koko yön," hän totesi sillä sadepilviä ei ollut kovin pitkälle horisonttiin, "Uskon että ehdit siirtää leirisi aamullakin ja kannattaa tosiaan siirtyä ainakin muutama kymmentä metriä kauemmas jos aiot viipyä vielä useampia päiviä ja öitä. Me leiriydyimme muutaman sadan metrin päähän, mutta lähinnä koska meillä on mukana pieni lapsi."
Hän siirsi huomionsa takaisin pusikkoihin ja puiden väliin. Pensaat heiluivat kun kojootti viiletti poispäin, ilmeisesti päätettyään että leirissä oli liikaa uhkia; joukko ihmisiä, kaksi koiraa ja tulta.
"Se meni pois," hän totesi, "ja näyttäisi olleen ainoa," hän lisäsi kun Charlie rentoutui valppaustilasta rennosti maata nuuhkimaan.
"Ruoka on ainoa mikä vetää villieläimiä ihmisten leireihin nuotioista huolimatta, joten oletan että sinulla on tai on ollut ruokaa teltassasi tai sen lähellä. Varastoi jatkossa kaikki ruoka mitä et heti syö, tiiviisti pakattuna vähintään kuudenkymmenen metrin päähän leiristäsi. Myös leivät, tölkkiruoka ja muut sellaiset, ei vain liha. Niin ne tuskin tunkeutuvat tänne uudestaan."

[Tämän kohtauksen lisäksi Stuartin teltassahan kävi jo aiemmin ruokavarkaissa muutama pesukarhu.]

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart nyökkäsi ja kuunteli miestä, kun Barbel selkästi rauhottui, hän hellitti otettaan ja silitteli hevostaan. "Hyvä tyttö", hän sanoi lempeällä äänellä.
"Joo, no mulla harvoin on leirissä ruokaa, mutta tänään oli, kun tein vähän muutakin ja pesukarhut kävi pöllimässä, sen mitä pöllittävissä on. Mutta on mulla tuolla jonkun matkan päässä haudattu maahan nahkapussi ja siellä vähän isompi satsi safkaa. Nyt oli vaan pari leipää jäänyt telttaan", tyttö kertoi, ukki oli opettanut tämän leiriruokien säilytyksen ja nyt vain oli poikkeus, että oli leipää oli jäänyt leiriin. 
"Ukki on aika tarkka ollut ja opettanut. Osa jää päähän paremmin, jotkut joskus vähän huonommin", tyttö sanoi.
"Mutta ruuan suhteen ukki oli aina tarkka", Stuart kertoi ja lupasi siirtää leirinsä kauemmas herättyään. "Liha on nyt esille siksi, kun sain sen vasta kypsäksi", hän lisäsi. Ja sitoi Barbelin lähemmäs leiriään.

[Gabriel McKenzie]

"Hieno juttu," Samuel nyökkäsi, ja perhe alkoi siirtyä takaisin tulosuuntaans. Puunrajassa mies vielä kääntyi kysymään mikä tytön nimi oli, tajuttuaan ettei edes tiennyt poikansa pelastajan nimeä. Vielä toivotettuaan sankarille hyvää ja turvallista yötä, ja luvattuaan pistäytyä hänen kotitilallaan lähiaikoina, Samuel komensi Charlien mukaan ja perhe katosi pian puiden sekaan.

Matkalla leiriinsä pariskunta keskusteli hiljaa siitä miten ikinä kiittää Stuartia, ollen yhtä mieltä siitä että mitään tarpeeksi suurta elettä olisi mahdotonta keksiä ilman että tietää edes jotain perheestä. He päättivät vierailla perheen maatilalla seuraavana sunnuntaina ja jutella tytön isoisän kanssa. Nykyajat olivat vaikeat heinäsirkkojen takia ja muutenkin perheillä saattoi olla tarpeita joita oli vaikeaa tai mahdotonta täyttää maaseudulla. Varmasti löytyisi jotain missä he voisivat auttaa joko työllä tai rahalla, jotain joka merkitsisi paljon koko perheelle. Eipä toki mikään hengenpelastusta vähempi vastaisi tätä, mutta jos Luoja soi sellaiseen ei olisi koskaan tavetta.

Leirissä Elizabeth laski pojan varovasti telttaan, poika ei ollut havahtunut hetkeksikään ja jatkoi rauhallista untaan läpi yön. Myös Elizabeth nukahti pian, mutta Samuel valvoi pitkälle aamun pikkutunneille vain katsellen perhettään, silloin tällöin silittäen poikansa ja kiittäen Jumalaa siitä että heidän kallisarvoinen pieni poikansa sai vielä jäädä tänne.

"Minä kävin pissalla ja olin uninen ja, ja oli pimeää," Gabriel vastasi aamupalalla kun häneltä tiedusteltiin miten hän eksyi metsään. Välittömästi hän tuppasi suun täyteen juustoleipää ja katsoi sivuun kohti Charlieta joka pureskeli luuta muutaman metrin päässä. Hän kyllä tiesi että puolitotuus oli myös valehtelemista, mutta elätteli toivonkipinää ettei enempää kysymyksiä kuuluisi.
"Ensi kerralla sitten herätät jommankumman meistä ennen kuin poistut teltasta," Elizabeth ohjeisti vakavana kaataessaan pojalle teetä. Samuel oli palaamassa nuotiolle hevosta ruookkimasta ja tarkkaili poikaansa arvioiden. Gabriel nyökkäili erityisen ponnekkaasti ja 'Kyllä, äiti' vastaus tuli reippaasti. Mutta poika vaikutti myös hieman jännittyneeltä eikä katsonut äitiään lainkaan saati silmiin toisin kuin lupauksia tehdessä normaalisti.
"Gabe..." mies aloitti yhtä vakavana ja merkitsevään sävyyn, istahtaessaan vastapäätä kaatamaan itselleen kahvia, katse kuitenkin lapsessaan.
"Mmhgh-mhfh," Gabriel vastasi välittömästi, pudistaen päätään ja osoittaen täyttä suutaan, ja jatkoi koiran katselua. Samuel huokaisi. Oli selvästi jotain mitä poika ei halunnut kertoa.
Hän nosti kahvikupin huulilleen ja päätti antaa asian olla toistaiseksi. Hänkään ei kauheasti halunnut puhua asiasta nyt. Ei halunnut tuntea pettymystä jos poika suoraan valehtelisi. Ei halunnut kuulla totuutta jonka pelkäsi olevan se pahin vaihtoehto kaikista mitä hänen mielessään oli viime yönä liikkunut. Eikä halunnut päättää suurimmaksi osaksi mukavaa retkeä ikävään tunnelmaan.
"Jutellaan tästä lissää kotona," hän sanoi ja keskittyi sitten aamupalaansa. Puheenaihe vaihtui nopeasti kevyeen jutusteluun mukavammista aiheista.

Aamupalan jälkeen he alkoivat purkaa leiriään ja siistiä aluetta vastaamaan sitä millaisena he olivat sen löytäneet. Gabriel osoittautui yllättävän avuliaaksi, mitä vanhemmat arvostivat erityisesti koska kummallakaan ei olisi ollut mahdollisuutta pitää poikaa silmällä kaiken touhun keskellä. Viisi McKenzietä oli saapunut metsään ja viisi suuntasi nyt kodin turvaan. Kotimatka rauhoitti kaikkien mieltä, mutta isällä ei ollut pienintäkään aikomusta viedä poikaa uudestaan telttaretkelle ennen kuin viime yön tapahtumat olisi kokonaan selvitetty. Pikku Gabriel itse, hetkessä elävänä, oli jo unohtanut koko asian ja viihtyi koko matkan uuden marmorikuula-pelinsä parissa ja yrittäessä opettaa Charlielle uusia temppuja.

[Rebecca 'Stuart' Wrightreed]

Stuart nyökkäsi vain miehelle ja kun tämä vielä jossain kohtaa pysähtyi tiedustelemaan nimeä, hän vastasi muitta mutkitta: "Stuart Whaley. Asun ukin, Josef Whaleyn tilalla."
Kun vieraat olivat poistuneet, hän rauhottui teltalleen ja Sallykin asettui hänen viereensä nauttimaan tytön seurasta ja paistetusta rusakosta, jota tyttö popsi ja antoi koiralleen herkkupaloja. Barbel laidunsi ja lopulta asettui nukkumaan puun vierelle. 
Stuart ei käynyt pitkään toviin nukkumaan, hän hyräili ja lauleskeli nuotiolla, kunnes hieman ennen aamunsarastusta, kömpi Sallyn kanssa nukkumaan. 

Seuraavana aamuna hän ajatteli, että lähtisi hänkin kotiin päin, eikä viitsinyt vain siirtää telttaansa. 
Hän pakkasi tarvikkeensa ja siivosi jälkensä huolellisesti, hänen leiriytymisestään ei jäänyt jälkiä ja kotimatkalla hän otti eväänsä matkan varrelta mukaan. Hän lauleskeli iloisia lauluja, ratsastaessaan Barbelin kanssa kohti Burnsia. 
Hän ei pitänyt kiirettä, vaan nautti täysin siemauksin matkastaan kotiin. Sally juoksi hieman ratsukon edessä, antamatta minkään häiritä itseään. Jossain kohti Stuart huomasi kauempana tutun perheen, mutta hän oli jo sen verran vauhdissa menossa eteenpäin ratsullaan, ettei ehtinyt reagoida minnekään, kun ratsu päätti pistää laukaksi. Barbel oli nopea laukkaamaan ja yleensä se automaattisesti, kun maasto tuli helpommaksi, lähti laukkaamaan, eikä Stuartia haitannut se yhtään. Barbel osasi kotiin kaikkialta ja Sally juoksi hevosen vierellä.