SINGING VOICE / Dowanhowee - Printable Version +- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest) +-- Forum: HAHMOT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=5) +--- Forum: Hahmot (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=12) +---- Forum: NAISET (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=27) +---- Thread: SINGING VOICE / Dowanhowee (/showthread.php?tid=41)

SINGING VOICE / Dowanhowee - Dowanhowee - 15-09-2017 Kuvissa: Roseanne Supernault Syntymäaika ja -paikka: 25.04.1859 (16-26) Etelä-Dakota. Oglala-heimon kylässä. Sukupuoli: Nainen Tähtimerkki: Majava Elementti: Maa tulen kanssa. Veri: Amerikan-intiaani, Lakotan Oglala-heimosta. Asuu: Minnesotan alueet, lähinnä Burns (myöh.Springfield) ja Walnut Grove ympäristöjä. Perhe: Isä Mahkahska (White Earth ) 13.3.1830 ♣ Äiti Winona (First born daughter) 17.4.1831 ♣ Isoveli Nagi [lausutaan: nah-ghii] (Shadow) 1.1.1848 ♣ Isoveli Matoska (White Bear) 4.8.1850 Isosisko Hi Osiceca (Hail Storm) 1.11.1851 ♣ Isosisko Kimimela (Butterfly) 17.11.1853 ♣ Isoveli Wablizi [lausutaan: wamblizii] (Golden Eagle) 5.7.1855 - 15.6.1874 ♣ Pikkuveli Site Galeska [lausutaan: see-dei glei-shkah] (Spotted Tail) 5.7.1863 ♣ Pikkusisko Zitkala (Bird) 8.11.1870  Isovanhemmat molemmilta puolen kuolleet. Isänäiti oli dakota intiaani ja hän kuoli Dowanhoween ollessa 15-vuotias  Aviomies Peta Ohiti Ke [lausutaan: pei-tah ohiiti kei] (Brave Fire) 14.3.1850 Poika Wamblizi (Black Eagle) 23.11.1873 - huhtikuu 1874 ♣ Poika Wamblizi II (Black Eagle) 23.11.1874 Ääni ja tunnusbiisi. Ulkonäkö: Mustat pitkät hiukset ulottuvat Dowanhoween pitkälle yli rintakehän ja ne ovat palmikoitu nahkanyörillä kiinni, jotta ne pysyisivät suhteellisen siististi. Nuori naisen alku on pukeutunut nahkoista tehtyihin asusteisiin, aivan kuin tasankoalueiden intiaaneilla on tapana. Hänellä on jaloissaan mokkasiinat. Hänen nenänsä on hieman kyömymäinen ja hänen silmänsä ovat tummanruskeat/mustat ja katse on hyvin hämmentynyt, mutta päättäväinen. Hänen ihonsa on tummanokrainen. Dowanhoween huulet ovat täyteläiset, ovaalin muotoisilla kasvoilla, hänellä on hieman terävä leuka. Dowanhoween nahka-asu on hieman pullottava milloin edestä, milloin takaa, sillä pukineensa suojassa, hän kantaa kuopustaan. Pituus: 165cm Paino: 40kg Luonne: Luonteeltaan Dowanhowee on hyvin sitkeä ja periksiantamaton. Hän ei suostu helposti luovuttamaan. Hän on perinyt kovan ja tempperamenttisen luonteensa isältään, mutta myös viimeaikaiset tapahtumat ja huoli omasta pienokaisesta, ovat kehittäneen järkähtämätöntä luonnetta. Dowanhowee on aina ollut kekseliäs, mutta nyt pakomatkallaan, hän on joutunut kehittämään kekseliäisyyttään vain enemmän ja enemmän, sillä hänen pieni poikansa Wamblizi tarvitsee ravintoa. Hän ei voi sietää valkoihoisia, ja noita kohtaan hänellä ei myöskään ole minkäänlaista empatiaa, oli aikuinen tai lapsi. Tuosta huolimatta, hän pyrkii, yleensä, suhtautumaan valkoisten pikkulapsiin rauhallisesti, auttaminen on sitten ihan eri juttu, eikä kovin todennäköistä. Hänellä on melko hyvä muisti. Dowanhowee rakastaa musiikkia ja puisella huilulla soittaminen rauhoittaa häntä ja tuo turvaa, hänen musiikkinsa ja laulunsa rauhoittaa myös, hänen poikaansa. Hänen äänensä on vahva ja sointuva. Muihin intiaaneihin hän suhtautuu samalla tavalla kuin Oglala-heimon väkeen. Historia: Vuonna 1760 eräs valkoihoinen amerikkalaissotilas James Fisher rakastui Pohjois-Amerikassa asuvaan dakotaintiaanityttöseen Nakomaan ja sai tämän vaimokseen, osana rauhanneuvotteluja. Tyttö säilytti rakkautensa kansaansa, vaikka matkusti miehensä mukana tuhansia kilometrejä. Nakoma lievitti koti-ikäväänsä laulaen oman kansansa lauluja itselleen ja myöhemmin myös syntyvälle pojalleen, jolle hän opetti dakotankielen. Flying Eagle varttui vanhempiensa rakastavassa huomassa, matkustaen noiden kanssa Etelä-Amerikan alueita. Ollessaan 19-vuotias hän rakastui erääseen Oglala-naiseen ja jäi tulevan vaimonsa heimon luo.  Vuonna 1831 huhtikuussa, sai hän kauan toivotun lapsen, joka osoittautui jo hyvin nuorena musikaaliseksi. Flying Eagle opetti tyttärelleen Winonalle kaikki kauneimmat laulut äitinsä lapsuudesta sekä dakotan kielen ja Winona puolestaan opetti kaikki ne laulut ja dakotan kielen omille lapsilleen. Lapsista Dowanhowee ja Matoska, osoittautuivat musikaalisiksi ja nämä rakentelivatkin huiluja ja soittimia, laulujansa säestämään.  25.04.1859 tähtien vielä loistaessa kirkkaasti, Dowanhowee parkaisi ensimmäisen kerran. Kun Mahkahska sai tyttärensä syliinsä, hän heti toi tuon tähtitaivaan alle ja juhlallisesti kertoi vanhemmille lapsilleen: "Henget ovat tuoneet meille oman tähdenlennon. Sisarenne on Dowanhoween, hän tarvitsee meitä kaikkia." Mahkahska rakasti jokaista lastaan hyvin syvästi ja hän oli kaikkien synnyttyä ollut aina yhtä ylpeä. Hän oli aina lapsen synnyttyä antanut vaimolleen lahjan, josta tiesi vaimonsa pitävän.  Dowanhowee varttui rakastavassa perheessä, vanhempien sisarusten suojelemana ja suojeli parhaalla tavallaan myös nuorempia sisariaan. Dowanhowee ei tuntenut mitään henkistä yhteyttä kaikkien sisarustensa kanssa, mutta Matoska oli sisaruksista Dowanhoween kanssa kaikkein läheisin, noita yhdisti shamaani-isoisän henkiperimä sekä hyvin suuri rakkaus musiikkiin, kaikissa sen muodoissa. Isoveli opetti pikkusiskolleen kuinka tehdä puusta ja erilaisista materiaaleista huiluja. Vuonna 1867 Oglala-heimossa syntyi kapinaa, joka johtui ratsuväen aiheuttamasta eripurasta, ratsuväki oli lähetetty "rauhaa hieromaan" tai näin kyläläisille väitettiin. Dowanhowee jatkoi elämäänsä normaalisti, mutta jos hän leikki kylänulkopuolella, hänestä tuntui kuin olisi aina nähnyt ratsuväen sotilaita ja kertoi siitä aina isälleen, joka vähätteli tuota tietoa, mutta kuitenkin kertoi muille miehille, mitä tyttärensä oli nähnyt. Eikä Dowanhowee, ollut ainoa, joka huomasi ratsuväensotilaita. Iän karttuessa muuttui myös tietynlaiset tavat isän ja veljien välillä, mutta ei kuitenkaan mitenkään radikaalisti, ennen kuin tuli vuoden 1870 syksy ja hänestä tuli heimon silmissä nainen, eli kuukautisvuoto oli alkanut. Tuon kuukauden aikana hänelle tuli naisten vuotomaja tutuksi ja hän teki sotureille vöitä, tuossa heimossa kun uskottiin, ensiveren olevan naisella niin pyhä ja vahva, että toisi metsästysonnea. 1871 vuoden saapuessa, Dowanhoween isä sai avioliittotarjouksen ja hinnasta päästyä sopimukseen Peta Ohiti Ke, haki tuoreen, itseään muutamaa vuotta nuoremman vaimonsa omaan tiipiiseensä. Avioliiton alkuajat, olivat Dowanhowee raastavaa aikaa, sillä vain muutamaa viikkoa myöhemmin hänen äitinsä synnytti kuopuksen, mutta raskaus ja synnytys olivat liian raskaat ja äiti jäi sen vuoksi heikoksi ja menehtyi 2 vuoden päästä, lähtien tanssivien valojen eli henkien maille. Ikävä oli raastavaa ja vaikka hän osasikin laittaa hyvää ruokaa, ommella vaatteita, tehdä kanootin ja muitakin naistentöitä, ei avioliittoon tottuminen ollut helppoa. Hänen miehensä oli yleensä rauhallinen ja hillitsi itsensä, mutta halutessaan raivota kovasti, hän alkoi polttaa piippua, johon oli kerännyt joitain lehtiä ja murskannut, ja laulaa kehittämäänsä rauhoittumislaulua, joka tuli hänen sisältään vahvan tulen lailla. N. vuosi kului ja eräänä päivänä tullessaan metsäretkeltä Peta Ohiti Ke tarrasi tiukasti vaimonsa harteista ja katsoi tuota silmiin. "Me lähdemme täältä, täällä ei ole turvallista olla enää", soturi sanoi jämäkällä äänellä vaimolleen. Dowanhowee ei pitänyt ajatuksesta, mutta jo samana iltana hänen miehensä puhui muiden sotureiden kanssa aikeestaan. Dowanhowee alkoi kuitenkin pian odottaa vauvaa ja raskaus oli alusta asti vaikea, joten Peta Ohiti Ke viivytti lähtöään vaimonsa vuoksi. Dowanhowee pelkäsi, että hänelle kävi samoin kuin äidille, mutta hänen sisarensa vahvistivat häntä. Koska nuoren naisen isä ei halunnut lapsineen lähteä, eikä Dowanhoween veljetkään tahtoneet lähteä, tahtoi myös tyttö jäädä kotiin, varsinkin kun hän sai keskenmenon. Dowanhoween vanhemmat siskot olivat pikkusiskonsa tukena ja koittivat saada tätä Peta Ohiti Ken avulla jatkamaan taas elämäänsä. Kun hän seuraavan kerran alkoi odottaa lasta, raskaus oli silloinkin vaikea, mutta pieni poika, Wamblizi syntyi marraskuussa 1873 maailmaan. Dowanhowee hoiti pienokaistaan niin hyvin kuin kykeni, saaden paljon apua pienokaisensa hoidossa, sisariltaan ja muultakin perheeltä. Iltaisin perhe istui oman nuotion äärellä illastamassa ja laulamassa isoisänäidin synnyinlauluja ja kertomaan tarinoita rohkeista sotureista ja hyvistä äideistä ja yleensäkin esi-isistä ja esi-äideistä. Dowanhowee rakasti noita tarinoita, mutta ennen kaikkea niitä isoisoäidin perimässä olleita kauniita lauluja luonnoista ja jumalien suojasta. Peta Ohiti Ke istui muutaman muun soturin kanssa toisella nuotiolla, keskustelemassa tapahtuneista, sillä n. kuukausi Wamblizi syntymän jälkeen, Oglala-heimon lähistöltä joku valkoinen löysi kultaa ja alkoi kultakuume, joka toi vain lisää valkoisia Oglalan-heimon alueille. 8.1.1874 Peta Ohiti Ke alkoi pakata tarvikkeita ja antoi vaimolleen ohjeita: "Pidä rohtopussi vauvankapalossa, älä mene puolta metriä kauemmas hänestä. Sinun on pysyttävä hänen vierellään koko ajan." Dowanhowee kuunteli miestään, mutta koska hän oli vielä nuori, ei hän ymmärtänyt mitä mies tarkoitti tällä kaikella, mutta noudatti tuon ohjeita. Selvästikään kyseessä ei ollut lastenhoitovinkit, vaan tyttö tajusi sen, että tämä oli jotain oikein tärkeää. "Mitä tulee tapahtumaan?" nuori äiti kysyi, saaden vastaukseksi: "Me lähdemme tänä yönä. Me, veljesi Wablizin perhe ja pari muuta soturia." Illan hämärrettyä ja lopulta nuotioiden hiipuessa, neljä perhettä olivat valmiina lähtemään. Dowanhowee hyvästeli perheensä ja pienokainen edessään roikkuen. Luta- hevonen oli saanut kannettavakseen tarpeellista tavaraa ja kun kaikki lähtijät olivat valmiina, matka saattoi alkaa.  He olivat olleet toista viikkoa liikkeellä, kun he löysivät sen vesistöalueen, jonne olivat alunperin suunnitelleet asettuvansa. He olivat kaksi päivää saaneet rauhassa asettua alueelle ja Dowanhowee tunsi olonsa turvalliseksi miehensä kanssa, kunnes yhtäkkiä heidän tiipiiseensä hyökkäsi kolme sotilasta, joista kaksi pitelivät Peta Ohiti Ke ja yksi repi Dowanhoweea ulos tiipiistä. Tyttö sai otteen pienokaisensa kehdosta, niin että pienokainen pysyi siinä tiukasti. "Peta Ohiti Ke! Peta Ohiti Ke" tyttö huusi miestään, jota lähdettiin viemään toiseen suuntaan. Viimeinen, mitä Dowanhowee miehestään näki, oli, että tuo laitettiin kahleisiin. Wablizin vaimo, Dowanhowee, sekä kolme muuta vaimoa raahattiin kärryihin ja pois leiriltä. Dowanhowee oli ainoa naisista, jota pelko ei ollut mykistänyt, vaan hän huusi vuoroin puolisoaan ja vuoroin veljeään. Sen lisäksi hänen henkensä kutsui Matoskaa. Hän näki Wablizin juoksevan kärryjen perässä, huutaen sisartaan ja vaimoaan, mutta kuului vain laukaus ja isoveli Wablizi kaatui kuolleena maahan. Pian Dowanhowee huomasi rauhoittelevansa tapetun veljensä vaimoa, vaikka itsekin oli shokissa. Luta ja eräs toinen hevonen oli sidottu kärryihin, sillä ne aiottiin myydä työhevosiksi, koska hevoset olivat terveitä ja vahvoja. Kaikki tapahtui kuin sumussa, maisemat vaihtuivat, lumisade piiskasi ja viimainen tuuli puhalsi. He koittivat saada hiutaleita suuhunsa, sammuttamaan janoa, sillä ei tiedetty kauanko piti kärryissä kestää. Viisi päivää kärryssä kyyköttämisen jälkeen sotilaat alkoivat jättää intiaaneja farmeille, saaden noista maksun. Dowanhowee jätettiin erään vanhemman naisen kanssa isolle plantaasille Nebraskaan. Häneltä meinattiin riistää pienokainen, mutta tyttö ei antanut periksi, vaan iski hampaansa kaikkiin, jotka koittivat hänen lapsensa häneltä riistää. Vanhempi nainen piti myös pienistä lapsistaan kiinni tiukasti, mutta nuorin häneltä riistettiin ja vietiin pois, vanhemmat hänelle jätettiin, koska noista oli jo työhön. Seuraavana päivänä Dowanhowee ja toinen äiti, lapsineen, pantiin raatamaan pelloilla aamusta iltaan ja illalla heille annettiin laihaa velliä ja vettä. Dowanhowee näki kuinka naisen lapset olivat uupuneita, mutta osoittivat silti intiaaneille ominaista vahvuutta. Kun kukaan ei nähnyt, lapset leikkivät keskenään, mutta se oli hyvin hyvin harvoin.  Jatkuvasti Dowanhowee suunnitteli keinoja paeta pois ja aina työnsä ohella hän valmisti itselleen löytämistään kivistä, aseita, hän oli nähnyt miehensä tekevän aseita ja hän oli painanut kaiken mieleensä tarkasti. Aseensa hän piilotti hiekkaan tai heinätuppojen alle, joista sai ne työnsä päätteeksi helposti kerättyä, erään huilunnäköiseen putkeen, eikä kukaan epäillyt sitä. Jo parin kuukauden jälkeen pieni Wamblizi alkoi heiketä nälän vuoksi. Dowanhowee tunsi itsensä surkeaksi äidiksi, kun ei pystynyt antamaan tarpeeksi maitoa ja velliä pienokaiselleen. Hän kuitenkin yritti pitää poikansa lämpimänä taljojen ja peitteiden avulla, joutuen kuitenkin uurastamaan pellolla toisen äidin kanssa. Hän oli ihmekseen huomannut, että taisi taas kantaa lasta ja sekös häntä pelotti, kun ei ensimmäistäkään kyennyt pitämään kylläisenä, vaikka hän kaikkensa antoi.  Kun hänen päättämänsä aika koitti, oli maaliskuu 1873. Hän tiesi, että massa, joksi hän kutsui tilan isäntää, piti suuret juhlat vaimonsa kanssa ja silloin ei osattaisi arvata kenenkään karkaavan, ainakaan lapsen kanssa, sillä väkeä olisi paljon lähistöllä. Hän koitti houkutella toista intiaaninaista mukaansa, mutta tämä ei tahtonut lähteä pakkaseen palelemaan, mutta lupasi olla kertomatta mitään valkoisille. Lupauksesta huolimatta Dowanhowee ei kertonut mitään suunnitelmistaan tai suunnastaan vaan eräänä yönä kun orjatoveri oli lastensa kanssa sikeässä unessa, hän kapaloi pienokaisensa tiukasti ja sitoi pienokaisensa selkäänsä, otti pari huiluaan, myös sen feikkihuilun, mukaansa ja lähti yön selkään, varastaen matkalla syrjässä olevasta tervamajasta, ruoka-aineita ja muutaman eläimennahan, jotka oli helppo kuljettaa mukana. Tuosta hetkestä asti hän on kulkenut kymmeniä kilometrejä päivisin, nukkunut maakuopissa, puunkoloissa ja koittanut huolehtia pienokaisestaan. Oltuaan lähes kaksi viikkoa karkumatkalla, hän kohtasi jonkun, jota ei olisi uskonut enää ikinä näkevän. Luta-hevonen oli täynnä ruoskaniskuja ja syviä haavoja, mutta se oli tunnistanut Dowanhoween, sillä olihan tyttö aina kohdellut tuota lempeästi ja antanut herkkupaloja toisinaan. "Voi Luta-parka, mitä ne ovat tehneet sinulle?" nuori äiti kysyi hiljaa. Hän oli helpottunut, sillä oli pelännyt jäävänsä kiinni, kun oli kuullut rapinaa, mutta onneksi se oli ollut Luta ja Dowanhowee alkoi lempeästi hoitaa tuon suurempia haavoja. Wamblizi oli yhä vain heikompi, eikä jaksanut enää itkeäkään ja lapsi hänen vatsassaan potki niin, että kylkiluut ryskyivät.  Wamblizi oli nyt enää silmät kiinni ja huhtikuulle asti poika jaksoi sinnitellä. Sitten hän nukahti ikiuneen, äitinsä lempeä laulu viimeisenä asiana, jonka hän kuuli. Dowanhowee itki ja lauloi surulaulua kuolleelle pojalleen. Hän kantoi kuollutta poikaansa kapalossa mukana vielä pari viikkoa, kunnes löysi alueen, johon voisi poikansa haudata. Hän oli matkalla kerännyt kauneimpia kiviä ja eläinten kynsiä ja hampaita, mitä oli löytänyt, tehden yhdestä nahan palasta amulettipussin pojalleen, sitoen sen hänen kaulaansa nyörillä. Sitten hän laski pojan hautaan, joka ei ollut syvä, mutta paikalla, jossa ei Dowanhoween havainnon mukaan ollut ihmisiä liikkunut aikoihin.  Nuori äiti otti ontosta putkesta muutaman terän ja sitoi pieniin keppeihin, pikkukeihäiksi ja laski poikansa päälle. Hän otti hiuksistaan yhden sulan ja laski sen poikansa korvan taa. Sitten hän päätti tehdä erään esi-isän heimon mukaan ja polttaa ruumiin ja pienet esineet, jotta pojan matka henkien maailmaan voisi alkaa. Dowanhowee odotti pimeää ja kun pimeää oli ollut pari tuntia, hän sytytti tulen kuivista puista ja vaikka se kestikin, sai hän tulen syttymään ja niin hän sytytti poikansa palamaan. Samalla hän kutsui kuolleiden läheistensä henkiä tulemaan avuksi ja hakemaan Wamblizin pienen hengen luokseen turvaan. Kaksi vuorokautta Dowanhowee kutsui henkiä auttamaan ja teki hautausrituaaleja, lisäten puita ja kaikkea mikä vain paloi, kunnes pojasta ei ollut jäljellä kuin peukalon pään kokoinen luunpala hehkuvana ja kasa tuhkaa. Dowanhowee otti polttavan luunpalan tuhkakasasta ja sanoi: "Kiitos poikani kun jätit sisaruksellesi suojan ja palan itsestäsi." Dowanhowee laittoi luun amulettipussiin ja henkiä kiittäen ja ylistäen, peitti kivillä poikansa tuhkat, laulaen ylistyslaulua kiville, tulelle ja hengille. Hautajaisseremonian jälkeen Dowanhowee jatkoi Luta-hevosen kanssa matkaa. Hän varasti ruokaa, milloin näki sen mahdolliseksi ja etsi suojaisia paikkoja, pariksi yöksi, jotta pystyisi lepämään, viimeisillään raskaana, oli aina vaikeampaa liikkua. Hän pyydysti ansalangoilla pieneläimiä ja sai siten myös itseään ravittua.  Kesän 1874 aika oli Dowanhoween vaikein kesä, mutta eipä tarvinnut olla nälissään, sillä riistaa löytyi ja kalastaminenkin onnistui aina kun vesistöjä tuli kohdalle. Mutta missään hän ei halunnut olla paikallaan pitkään, sillä merkkejä ihmisten liikkeistä oli. Hän yritti päiväsaikaan pysyä piilossa ja käytti aikansa punomalla, löytämistään heinistä ja korsista, koreja. Lisäksi hän löysi joitain savisia maastoja, että saattoi tehdä saviastioitakin ja näin ollen hän pystyi säilömään kalaa ja lihaa, sen mitä löysi syömänsä ruuan lisäksi. Kuitenkin se, että hän joutui olemaan jatkuvasti liikkeessä, hankaloitti ruuan keräämistä, mutta syksyn tullen hän sai kerättyä marjojakin pieniin astioihin.  Esikoispoikansa syntymäpäivän iltana, Dowanhowee huomasi, että synnytys alkaisi. Hän joutui etsimään nopeammin suojan itselleen ja löysi sen suuren puun alta. Joen lähettyviltä. Hän haki supistusten voimistuessa leilillään vettä joesta. Itse synnytys sujui nopeasti, mutta kivuliaasti. Katkaistuaan napanuoran, Dowanhowee laski itkevän pienokaisen taljalle ja työnsi kuivalihanpalan lapsen suuhun ja ponnisti jälkeiset kuoppaan, johon hän hautasi ne soralla ja hiekalla. Kivuistaan huolimatta, hän pesi kädet joessa ja palasi pienokaisensa luo ja putsasi tuon kaikista töhnistä, otti lihapalan lapsen suusta, onneksi se oli vaimentanut itkun, ja otti pienokaisensa rinnuksilleen ja oli helpottunut, kun maitoa alkoi virrata pikkuisen suuhun. "Sinä olet Wamblizi, nimesi ja sinä olette minulle hyvin tärkeät, joskus kerron sinulle", Dowanhowee sanoi lempeästi ja rakastavalla äänellä. Pienokaisen nukahdettua, Dowanhowee otti luunpalan ja omista hiuksistaan pari suortuvaa ja laittoi ne pienelle nahalle, josta hän teki nukkuvalle Wamblizille amuletti pussin ja sitoi sen pojan kaulaan, laulaen suojaloitsua pojalleen ja samalla hän pyysi hengiltä apua kivuilleen. Muuta:  Mielisoittimensa on puinen huilu Kaulassaan on shamaani-isoisältään saatu amuletti Luta- hevonen kulkee yleensä aina lähistöllä ja yöt viettää emäntänsä lähistöllä, jos aistii ja vaistoaa sen turvalliseksi. Ymmärtää melko hyvin myös dakotan kieltä, sillä se on isoisoäidin äidinkieli ja se on haluttu opettaa lapsille. Ymmärtää vähän englanninkieltä, mutta sitä pitää puhua hitaasti.