OLD WEST TALES
GHOST BEAR / Wanaǧi Mato - Printable Version

+- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest)
+-- Forum: HAHMOT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=5)
+--- Forum: Hahmot (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=12)
+---- Forum: MIEHET (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=26)
+---- Thread: GHOST BEAR / Wanaǧi Mato (/showthread.php?tid=26)

GHOST BEAR / Wanaǧi Mato - Ghost Bear - 09-07-2017

Hahmo & teksti © Nibs
Kuvissa: Nathaniel Arcand


[Image: 0c908fc3802551f182f1eb8c4ab8bb8c.png]

HAHMON NIMI
Wanaǧi Mato / Ghost Bear
[waNAghri MAAto]

Nimen kirjaimen ǧ äänne ('ghr') lausutaan kurkussa
kuten on yleistä saksankielessä, joskin hitusen pehmeämmin.
Siksi uudisasukkaat yleensä käyttävät käännöstä Ghost Bear.

SYNTYMÄAIKA- JA PAIKKA
Maaliskuun 11. 1843
Minnesota-joen ranta, Minnesota
(32-37-vuotias)

Tähtimerkki
Susi
(intiaanien eläinrata)

VERI
Amerikan intiaani
Sioux-kansa, Dakota-jaosto
* Heimo: Mdewakaŋtonwaŋ
[M-dee-wa-kangtowang]

ASUU

1844-1862 / 1871-1874 / 1875-
Minnesota-joen eteläinen ranta, Minnesota
(60 km Walnut Grovesta pohjois-itään)

12/1874-?/1875
Koditon, Walnut Groven lähiympäristö.

1862-1871
Missouri-joen ranta, Dakotan territorio

PERHE

Isä: Waŋmdiska - (White Eagle)
Äiti: Wihmuŋke Aŋptania – (Morning Air Rainbow)
Veli: Piŝko - (Night Hawk)
Vaimo: Chimakha – (of the mother Earth)
Poika: Ŝuŋgmanitu Cistiŋna / Little Wolf
Tyttäret: Chumani – (Dew Drops) & Kimamana Caŋtewaŝte - (happy butterfly)
+ Isovanhemmat, setä, enoja, ja serkkuja.

Koirasusi: Wakaŋhdiŝa / Red Lightning - (synt. 08/1871)
[waKA'NGHdishha - (suhiseva 's')]
* Uros, 75 cm / 167 cm / 45 kg / 75% susi
[kuva] - [kuva] - [kuva] - [kuva]
---> Lisää tietoa esittelyn lopussa Muuta-osiossa.

ULKONÄKÖ

Hiukset: mustat
Silmät: tummanruskeat
Pituus: 180 cm
Paino: 82 kg

Hän on kasvonpiirteiltään vanhempi versio pojastaan - ei aivan identtinen, mutta heitä katsoessa näkee jo vilkaisulla että kyseessä on isä ja poika. Punaruskea iho, mustat hiukset jotka yleensä yltävät reilusti olkapään yli ja ovat vain osittain sivuista nauhalla sidotut. Joskus ne on päälaelta/otsalta tyylitelty jollain tavalla. Hänellä on ystävälliset ja pehmeäpiirteiset ovaalin muotoiset kasvot, litteähkö leveä nenä joka sopii kasvoihin mainiosti, ja kaunis hymy jonka poikansa peri myös. Ruumiinrakenne on hoikka ja jäntevän lihaksikas, täydellinen ja vahva luonnossa asuvan metsästäjän keho.

Hänellä on usein kaulassaan jonkinlainen koru. Nahkanaru jossa joko vapatinhampaita ja/tai ankan/linnun höyheniä, tai kaatamiensa (harmaa)karhujen kynsiä. Viimeksi mainitun kaltaisia kaulakoruja pitivät jatkuvasti vain vanhat shamaaniparantajat, mutta hänkin saattaa kunnialla pitää sitä julkisissa tilaisuuksissa koska kynnet ovat hänen omista saaliistaan ja hänen isänsä oli eläessään kunniakas soturi. Hiuksissaan hän silloin tällöin pitää jonkin linnun sulkaa tai paria, omaksuttuaan tämän koristetavan lapsena kun hänen heimonsa elinalueelle kerran vaelsi hetkeksi asumaan alunperin metsäalueilla asunut toinen heimo.

Vaatetus on hänellä tyypillistä tasanko-alueiden intiaanien tyyliä; eläimennahkasta valmistettuja ja usein sivuhapsuin koristeltuja paitoja ja leggingsejä, sekä lannevaatteita joita on joskus koristeltu kasvivärimaaleilla ja värjätyillä puuhelmillä. Kesäisin hän kulkee yleensä ilman paitaa ja jaloissaan mokkasiinit, kun taas talvisin paksummissa ja hieman turkiksella vuoratuissa saappaissa ja paidan ynnä muun lisäksi yllään karhun tai suden turkista tehty hupullinen viitta tai kaapu jotka suojaavat päätä myös rankkasatieden aikaan. Muutamassa niistä on hupussa kyseisen suden tai karhun pään yläosa, mutta niitä hän käyttää vain kyseistä eläintä mersästäessään ja joissakin seremonioissa/rituaaleissa.

* puheääni

~ Ghost Bear & poikansa Little Wolf ~

[Image: 34de02f13e0ec30f4aeb768576ff9625.png]

ELÄMÄSTÄ

Syntyessään hän sai nimen Zitkadaŝa, [zitkaadasha], mikä tarkoittaa Red Bird. Hänellä oli oikeassa jalassaan punainen syntymämerkki joka muistutti lintua. Se haalistui pois ajan kuluessa, mutta 3-vuotiaana hän sai muutenkin seuraavan nimensä. Waŝtedake Hunkawanzi, [washteedake hunkawanzii], Thunder Brother, koska kävelemään opittuaan hän kirmasi aina iloisena ulos ukkosmyrskyn aikaan ja viihtyi siellä pitkään siinä missä muut lapset pysyttelivät visusti tiipiiden suojissa. Kolmannen ja nykyisen nimensä hän ansaitsi 19-vuotiaana metsästysretkellä.

Hänen isänsä oli paljon kunniaa hankkinut urhea soturi, mutta Suuri Henki ei kutsunut häntä pois taistelukentällä. Mies kuoli pojan ollessa 5-vuotias, yhtenä monista hänen heimossaan jotka menehtyivät heidän elinalueelleen tunkeutuneiden eurooppalaisten uudisasukkaiden tuomaan tuberkuloosiin. Vaikka heillä on edistynyt tietotaito luonnon lääkkeistä ja niiden käytöstä, Euroopasta saapuneisiin tauteihin ne eivät riitä. Hänet kasvatti suurimmaksi osaksi äitinsä, hänen enojensa ja setänsä tuella joten hän ei koskaan aivan täysin menettänyt isäänsä. Sairauksien riski pieneni hieman, kun vuonna 1851 USA:n hallituksen kanssa tehdyn sopimuksen mukaan heidän jäljellä olevasta elinalueestaan julistettiin reservaatti/suoja-alue.

Isänsä luonnosta ja maineikkuudesta johtuen heimo yllättyi kun hänestä ei löytynytkään tarpeeksi soturiainesta. Vaikka sotureita toivotaan suhteellisen paljon mahdollisen sodan varalta, Sioux-kansalle jokainen rooli heimossa on tärkeä ja he uskovat että jokaisen tulisi tehdä työtä jonka parhaiten taitaa. Hän otti metsästäjän ja kasvisparantajan roolit. Hänet kasvatettiin tavalliseen tapaan, kuutta luonnekehityksen hyvettä opettaen.

Hiljaisuus; Heimolla ja perheillä ei ollut tapana jutella turhuuksista saati jatkuvasti, vaan puhua vain silloin kun oli sanottavana jotain tärkeää tai kun joku toinen puhui ensin. Tärkeät asiat toki riippuivat ja vaihtuivat yksiön iän, sosiaalisen aseman ja elämäntilanteen mukaan. Lapsilla ei ollut lupaa puhua heimonsa vanhimmille ellei sitä erikseen pyydetä.

Rakkaus; Sen arvostus ei pyörinyt vain romanttisen rakkauden ympärillä. Miehuuden merkki oli, kun omasi ystävän jolle haluasi ja pystyi olemaan uskollinen aivan missä tahansa tilanteessa, jonka puolesta epäröimättä kuolisi ja jota auttaisi ilman ajatustakaan omasta edusta. Eli klaanin ja perheen välisen rakkauden ja sen osoituksen lisäksi korkeimmassa arvossa pidettiin miesten välistä veljellistä ystävyyttä. Ghost Bear muodosti pari tällaista ystävyyttä, mutta kumpikin heistä kuoli hänen heimonsa kokemassa massamurhassa vuonna 1875.

Kunnioitus; Sioux-kansalle luonto on pyhä ja lapset kasvatettiin kunnioittamaan sitä ja olemaan jatkuvasti tietoinen, harmoniassa sen kanssa. Ymmärtämään että kaikella elävällä on sielu, ei samanlaista kuin ihmisellä mutta joka tapauksessa Suuren Mysteerin luoma henki, ja olemaan yhtä kaikkien luonnon henkien kanssa. Luontoa, elämää, ja sen pyhyyttä kunnioittaen ja palvoen eläminen muodostui osaksi heidän syvintä olemustaan syntymästä lähtien, mistä syystä moni intiaani kuoli masennuksen ja stressin aiheuttamaan alkoholismiin ja muihin ongelmiin kun ennemmin tai myöhemmin joutui yrittämään sopeutua valkoihoisen maatalous-kulttuuriin ja kristinuskoon.

Anteliaisuus; Materiaalisen omaisuuden rakastaminen oli Sioux-kansalle heikkous josta yksilön on päästävä yli. Omaisuudenhaluisuuden katsotaan heikentävän miehuutta ja hidastavan henkistä kasvua. He jakoivat aina vähästäänkin, erityisten seremonioiden kuten häiden, syntymien ja hautajaisten aikaan usein syvän köyhyyden partaalle. Intiaani aloitti usein tyhjästä sillä hän jakoi erityisesti köyhille ja vanhuksille. Suurelle Hengelle uhrattiin myös paljon, asioita jotka itsessään eivät olleet välttämättä arvokkaita, mutta joilla oli uhraajalleen suuri arvo. Taitavat metsästäjät säännöllisesti kutsuivat heimon vanhuksia aterioimaan hänen ja perheensä kanssa, ja nämä vanhukset viihdyttivät isäntäperhettä tarinoilla menneistä ajoista. Henkilö joka oli tällä tavoin antelias saattoi saavuttaa yhtä suuren kunnioituksen ja kuuluisuuden rauhan miehenä, kuin suuret soturit sotasankareina. Ghost Bear muodostui yhdeksi näistä kunniakkaista rauhan miehistä.

Rohkeus; Sioux-kansalle rohkeus oli korkea moraalinen hyve sillä heille se ei muodostu niinkään paljon aggressiivisesta toiminnasta kuin ehdottomasta itsehillinnästä. Rohkeus perustui kykyyn unohtaa itsensä tehtävänsä aikana sekä haluun palvella ja suojella muita. Todella rohkein mies ei taipunut pelolle, vihaisuudelle, halulle eikä tuskalle, hänen rohkeutensa nousi korkeimpaan ritarillisuuteen ja sankaruuteen. Kylmä, nälkä, kipu, tai niiden pelko, tai edes vaaran tai jopa kuoleman hampaat eivät estäisi sellaista miestä tekemästä hyvää tekoa. Tästä syystä rohkeimmista lapsista kasvoi sotureita tai metsästäjiä.

Puhtaus; Sioux-kansa piti siveyttä suuressa arvossa ei ainoastaan naisten kohdalla, vaan myös miesten. Katsottiin naurettavaksi yrittää saada tytöstä seurustelukumppania ennen kuin oli jollain tapaa osoittanut arvonsa miehenä, esimerkiksi sodassa tai metsästyksessä. Rankat fyysiset treenit joita nuoret miehet harjoittivat urheilun ja leikkien muodossa, uskottiin olevan yksi tpa seksuaalisen energian purkamiseen ja auttaa itsehillinnän mestariksi sillä alueella muussakin elämässä.

Kun hän täytti kaksitoista hänen koulutuksensa siirtyi hänen sedälleen, joka alkoi opettaa hänelle syvemmin kaiken olennaisen mikä liittyi metsästäjältä vaadittaviin tietoihin ja taitoihin mitä kautta hän innostui opettelemaan erityisen perusteellisesti myös kasvien parantavista voimista ja kasvisparantajien roolista. 16-vuotiaana, perinteen mukaisesti, hän osallistui siirtymäriittiin pojasta mieheksi. Riitti sisälsi neljä päivää ja neljä yötä yksin erämaassa, kylän vanhimpien valitsemalla pyhällä paikalla. Koko tuon ajan hänen kuului viettää täysin syömättä, juomalla ja nukkumalla mahdollisimman vähän, rukoilla visiota Suurelta Hengeltä, ja meditoida. Kun häntä tultiin hakemaan, hänet vietiin heimon shamaanin luo toipumaan jolle hän kertoi kaiken visiossa näkemänsä. Shamaani tulkitsei siitä hänen Voimaeläimensä joka oli nyt osa häntä ja tulisi opettamaan, ohjaamaan ja suojelemaan häntä läpi koko elämän. Voimaeläin on intiaanien uskossa yliluonnollinen olento, maankamaralla elävän eläimen henkinen energia. Hänen voimaeläimet ovat haukka ja susi. Tämän jälkeen hän oli heimonsa silmissä aikuinen, ja riitin aikana lapsenomaiset tavat olivatkin karisseet pois ja miehuuden piirteet vahvistuneet.

Hänelle olisi annettu uusi nimi aikuistumisen myötä, mutta hän piti kovasti poikuudessaan saamastaan nimestä Thunder Brother ja tahtoi muutenkin seuraavan nimensä syntyvän jostakin kunniakkaasta teosta. 19-vuotiaana hän ansaitsi kolmannen nimensä, Ghost Bear, onnistuttuaan yöllä saalistamaan ärsyyntyneen harmaakarhun ilman että sillä oli aavistustakaan hänen olemassaolosta. Teinivuosiensa aikana hän saavutti kunnian heimonsa parhaana metsästäjänä, hän kun onnistui uudisasukkaiden leviämisestä huolimatta pyydystämään suhteellisen suuria saalismääriä nälkää näkevälle kylälleen ja tappamaan jopa useita harmaakarhuja vaatteiksi ja ruoaksi. Hän oli heimon kunnioitetuimpien ja anteliaimpien metsästäjien joukossa. Kasvisparantajana hänen tietotaitonsa on myös vahvaa, hän löytää helposti toimivan yrttisekoituksen vähäisiin sairauksiin ja niiden ehkäisyyn sekä ensiapuun, ja saa potilaan rentoutumaan. Rukoukset ja laulut kuuluvat kuvaan kuten intiaanien parannususkomuksissa aina jonka mukaan kuuluu hoivata sekä sielua että kehoa, mutta hänellä ei ole saman tasoista yhteyttä henkimaailmaan mitä shamaaneilla uskotaan olevan mistä syystä hän ohjasi potilaan aina shamaanin luo jos katsoi tilanteen olevan liian vakava hänen kyvyilleen.

22-vuotiaana hän avioitui viereisessä kylässä asuvan nuoren naisen kanssa johon hän oli 20-vuotiaana rakastunut ja tyttö osoittanut tunteita takaisin. He päätyivät seurustelemaan pitkään, mistä syystä tytön vanhemmat eivät olleet hyväksyneet muiden miesten kosiopyyntöjä, kokien Ghost Bearin yhtenä parhaimmista vaihtoehdoista lapsensa aviopuolisoksi. Vuoden 1862 sodan jälkeen pakolaisina Dakotan territoriossa he saivat kansansa Lakota-jaostosta uusia ystäviä, ja heinäkuussa 1867 heidän esikoisensa Little Wolf saapui perheeseen. Koska hän joutui itse kasvamaan ilman biologista isäänsä, hän otti alusta asti tyypillistä kansansa miestä enemmän osaa lapsensa hoitoon ja kasvatukseen jo varhaisvuosina – tosin myös siksi, että kaikista kylän miehistä hänen vaimonsa valitsi nimenomaan hänet pojan pääasialliseksi roolimalliksi. Minnesotan puolelle palattuaan perheeseen saatiin lisäystä vielä kahteen kertaan. Hänen nuorin tyttärensä oli vasta vauva, kun hänen ja heimonsa elämä tuhoutui 28. marraskuuta 1874.

Marraskuinen metsästysretki katkesi joukon valkoihoisia uudisasukkaita hyökätessä heidän kimppuunsa. Hän tovereineen huomasi miehet ajoissa ja yhdellä heistäkin oli kivääri metsästystä varten, mutta uudisasukkaita oli muutama enemmän. Vain Ghost Bear yksin selvisi luotien ulottumattomiin. Mutta kaksi valkoihoisistakin maksoi teostaan hengellään. Ghost Bear menetti hevosensa sillä se oli saanut liian pahan osuman ja hän joutui ampumaan sen eläinparan kärsimysten lopettamiseksi. Jalan kotiin oli päivän matka eikä hänellä ollut aavistustakaan että kokemansa oli vain pieni osa valtavaa rikosta.

Heimonsa kylään saapuessaan hän tapasi elossa vain hieman vanhemman pariskunnan joka oli perheineen alkanut maanviljelijöiksi. Mies oli hyökkäyksen aikaan muutaman kilometrin päässä entisen reservaatin entisen viraston rakennukseen asettuneen valkoihoisten perheen luona, jonka kanssa heidän kylänsä oli ystävystynyt sodan aikana, ja hänen vaimonsa puolestaan onnistunut pakenemaan kylästä ja tuomaan viestin kylässä tapahtuvasta verityöstä. He olivat aiemmin olleet Ghost Bearin  perheensä läheisiä ystäviä, mutta etääntyneet tuon elämäntapa-valinnan myötä mutta olivat vuosien varrella silti tarvittaessa tukeneet toisiaan. Välit eivät koskaan olleet täysin katkenneet, ja nyt tämän yhteisen katastrofin myötä he päätyivät jälleen saumattomaan yhteistyöhön. Yhdessä he hautasivat ja toimittivat kuolinseremonian kaikille menehtyneille heimolaisilleen. Hyökkäyksen aikana kuolleita valkoihoisia he eivät haudanneet, eivät edes koskeneet. Pariskunta oli jo aloittanut heimolaisten hautauksen edellisenä päivänä, mutta hänen perheensä oli vielä hautaamatta sillä he olivat ajatelleet miehen tahtovan tehdä sen itse voiden samalla jättää hyvästit, mikäli olisi itse elossa Lopussa, hänen täydeksi yllätykseksi, hänen poikansa ruumis ei ollut muiden joukossa. Sitä ei löytynyt mistään lähimailta, antaen miehelle piskuisen toivonkipinän että vekara olisi vielä elossa - jossakin.

Seuraavana iltana hänen koiransa saapui takaisin kotiin omilta seikkailuiltaan ja lähti jäljittämään isäntäänsä joka oli ystävineen kiirehtinyt matkaan, etsimään poikaa sillä jokainen hetki oli kallis. Vaikka Little Wolf oli todella rohkea ja sitkeä pikkumies, ja oppinut selviytymistaitoja hyvin, lapsi oli vielä aivan liian nuori selviämään kovin pitkään yksin preerialla. He eivät käyneet lähelläkään uudisasukkaiden asutuksia koska eivät uskoneet pojan lähteneen harhailemaan avoimen preerian poikki lainkaan saati laittaneen nenäänsä valkoisten alueelle kaiken tapahtuneen jälkeen. Ghost Bear ja ystävänsä haeskelivat tenavaa Minnesota-joen läheisyydessä kasvavasta metsästä jonne poika varmasti oli ainakin pyrkinyt jos ei ehtinyt paleltua ennen sitä.

He löysivät nuotion jälkiä ja pieniä jalanjälkiä metsästä, mikä vahvisti hänen vaihtelevaa toivoa. Sitä kohotti myös kun etsintäpartioon liittyi hänen uskollinen koiransa jonka vainu tehosti jäljitystä. Useiden savumerkkien ja muutaman päivän etsinnän jälkeen pariskunta, joka oli tapahtuneessa ainoat todistajat, palasi kylään jonne USA:n armeijaa ja lisää viranomaisia oli tuona hirmutyön päivänä sähkeellä kutsuttu. He arvelivat ainakin osan ennättäneen saapua sinne. Ghost Bear jatkoi lapsensa etsimistä, mutta tuon neljännen päivän aikana kaikki elonmerkit loppuivat. Toisaalta, myöskään itse pojan jäänteitä ei tullut vastaan. Hän seurasi koiransa nenää preerian poikki etelä-länteen.

Lopulta hän löytää poikansa valkoihoisten keskuudesta, Walnut Groven kylästä ja vie lapsensa takaisin Minnesota-joen rannalle. Poikansa löydettyään hän kokee elämänsä suurimman haasteen. Ennen hänellä oli tukenaan vaimonsa, veljensä ja muu suku sekä koko heidän kylänsä ja jossain määrin koko heimo. Nyt hänen täytyisi olla lapselleen kaikki kaikessa; isä, äiti, kylän vanhimmat ja viisaimmat, ja ystävä. Hän tietää, että täytyisi pyrkiä pitämään jäljelle jäänyt elämä mahdollisimman ennallaan mutta ei saa leirissä kohtaamaansa näkyä millään haalistumaan mielestään.

[Image: d1f5a12e50fbc676ce9dc9305c89d9d0.png]

PERSOONASTA

Ghost Bear on sympaattinen, antelias ja lempeä taiteilijasielu. Hän on jokseenkin herkkä ja syvän tunteellinen kuten poikans. Toisin kuin lapsellaan hänellä on myös kuuma temperamentti ja hän on paljon parempi itsehillinnässä kuin myös uusiin tilanteisiin sopeutumisessa. Hän oli yksi heimonsa rohkeimpia ja kestävimpiä, mutta massamurha oli hänellekin hirvittävä isku tunne-elämään. Suojelevuus, vahvuus, älykkyys, kaukokatseisuus ja johtajaluontoisuus tuon kaiken päälle teki hänestä yhden suosituimmista ehdokkaista kylänsä seuraavaksi päälliköksi.

Heimonsa massamurha muokkasi hänestä ylisuojelevan lastaan kohtaan, etenkin kun poika on kaikki mitä hänellä oli jäljellä ja etenkin valkoihoisten keskuudessa. Hän huomaa tahtomattaan muuttuneensa paljon kontrolloivammaksi kuin tavallisesti, kauemmas heimonsa kulttuurista ja lähemmäs valkoihoisen ihmisen kulttuuria mitä lasten kasvatukseen tulee – mutta ei lopultakaan pyri siitä kovin pitkälti takaisin entiseen sillä vuosien aikana hän on todennut että kaikkein todennäköisimmin hänen kansansa selviäisi tuhoutumatta sopeutumalla uudisasukkaiden kulttuuriin. Mutta täydellistä elämäntapa-muutosta hän ei ole valmis tekemään, muutenkaan mutta etenkään nyt kun lapsensa tarvitsee mahdollisimman paljon tuttua elämää toipuakseen kokemistaan kauhuista.

Herkästi huolestuminen on ollut hänen heikkouksiaan lapsena kokemansa sairausepidemian jälkeen, mutta ennen tätä elämänsä käännekohtaa hän onnistui aikuiselämänsä aikana hillitsemään sitä hyvin. Itsehillintänsä rakoilee muutenkin massamurhasta toipuessa, joskin erityisen vahvana persoonana hän pitää sen suhteellisen hallinnassa lapsensa tähden. Hän on yleensä aina sanavalmis, ja joskus hieman liiankin suorapuheinen.

Vaikka hän on kaikkiin ystävällisiin ihmisiin ystävällinen ja kohtelias, epäluottamus aivan jokaista valkoihoista kohtaan on vaivannut häntä jo teini-iästä lähtien kun hän ensimmäisen kerran tuli tietoiseksi USA:n hallituksen lukuisista rikotuista lupauksista, massamurhista, kieroista sopimuksista ja pakkomielteestä tuhota intiaanien kulttuuri. Hän kasvoi alitajuisesti uskomaan että jokainen valkoihoinen/uudisasukas yrittää aina tavalla tai toisella hyväksikäyttää intiaaneja tai toimii motiivilla joka on muutoin mahdollisesti vahingollinen hänelle tai läheisilleen. Edes hänen harvat valkoihoiset ystävänsä joita hän on elämänsä varrella saanut, eivät nauti hänen täyttä luottamustaan.

Hänelle ihmiselämän tärkeimmät arvot ovat rakkaus ja vapaus. Vaikka kansansa muinaisista elintavoista kiinni pitäminen on hänelle äärimmäisen tärkeää, jo silläkin että kuten useimmille intiaaneille hänelle ne on osa hänen syvintä olemustaan, silti hän on aina ollut aidosti kiinnostunut muista elämänkatsomuksista ja näkökulmista. Hän kuunteli jo pienestä pitäen suurella mielenkiinnolla lähetyssaarnaajia ja opetteli heidän vieraillessa ja aina tilaisuuden tullen farmareiksi alkaneiden heimolaistensa kanssa englannin kieltä jotta voisi milloin tahansa oppia valkoihoisista lisää. Myös yksilöllisyyttä hän pitää suuressa arvossa.

MUUTA

~ Hänen suosikki vapaa-ajan puuhiaan - eli silloin kun hän ei metsästä tai hoida ketään sairastunutta - on aseiden, työkalujen, ja ylipäätään puuveistosten tekeminen, musiikin soittaminen - (kitara ja intiaanihuilu), laulaminen, maalaaminen, heimonsa tarinoiden kertominen ja lastensa kanssa pelaaminen/leikkiminen. Kaksi jälkimmäistä on aikojen alusta toiminut myös keinoina opettaa lapsille historiaa ja heimoelämässä tarvittavia taitoja.

~ Omaa hyvän lauluäänen.

~ Hän on todella nopea juoksemaan, urheilijaluokkaa kiitos pienestä pitäen harjoitetun kilpajuoksun ja yleisesti preerialla ja metsässä selviytymiseen vaadittavan fyysisen kunnonn ylläpidon.

~ Mukanaan Walnut Groven alueelle hän tuo mm. tiipiin ja muuta talvella asumisen kannalta tärkeää, pari intiaanihuilua, kitaransa, ja vaimonsa lapsilleen valmistaman unensieppaajan.

~ Hän asettuu noin kuuden kilometrin päähän Walnut Grovesta, Plum Creekin varrelle hylätylle maatilalle joka on pienempien hylättyjen maatilojen ympäröimä. Lähellä on myös pieni metsikkö josta he pyrkivät hankkimaan ruokansa.

~ Hän ymmärtää puhuttua englantia suurimmaksi osaksi. Vain sen kirjoittaminen ja luetunymmärtäminen on heikohkoa. Perusteksteistä hän selviää kunnialla mutta monimutkaisille sopimusteksteille ja lehtiartikkeleille joissa vilisee isoja/sivistyssanoja hän ei pärjää.

~ Monien valkoihoisten hämmästykseksi hän puhuu englantia loistavasti. Aksenttinsa on pitkälti Euro-Amerikkalainen koska suurin osa kohtaamistaan valkoihoisista on asunut Yhdysvalloissa pidempään, mutta siinä on vivahde omaa syntyperäiskieltään. Dakota-kielii ääntämyksiltään muistuttaa ehkä eniten japania, sekä hitusen saksaa ja ranskaa joissain sanoissa olevien kurkussa äännettyjen konsonanttien takia. Mutta tosiaan vain muistuttaa eli sillä on kuitenkin selkeästi oma soundinsa. Täällä voit kuunnella mm. keskustelun aloituslauseita Dakota-kielellä.

~ Selkeää ulkoista eroa puhdasveriseen suteen hänen koirassaan ei ole. Myös ulvonta on samassa äänenkorkeutta ja yhtä pitkää kuin susilla - jopa intiaaneilla harjaantuneista korvistaan huolimatta on vaikeuksia erottaa koriensa ulvonta suden ulvonnasta. Ainoa selkeästi  ulospäin näkyvä ero sudesta tässä yksilössä on tassunjälkien harhailu mielenkiintoisen hajun perässä, paitsi jos se metsästää tai on muutoin määrätietoisesti matkalla jonnekin jolloin sen jäljet ovat yhtä tarkoitukselliset kuin suden. Vain susiekspertti pystyisi erottamaan jäljet valtavan koiran jäljistä eli huomioimaan minimaaliset erot. Eurooppalaisisten jalostamilla koirilla ei ole mitään osaa sen veressä, vaan se on yksi susien ja muinaisten villikoirien jälkeläisistä. Siinä on 75% sutta, lähisukupuussa merkittävästi muita koiriasusia. Koira siinä ilmenee selkeimmin sillä että se haukkuu kuin koira, ja viihtyy ihmisten seurassa ja toimien mielellään apuna.

Ghost Bear adoptoi tämän aivan pentuna, kun yksi hänen heimonsa kanssa jo pitkään eläneistä yksilöistä sai vahvan pentueen. Wakaŋhdiŝan keltaisten silmien perusilme on pehmeä, älykäs ja valpas. Se on erinomainen metsästys- ja vahtikoira, mutta ei mahdoton reviirinsä suhteen eli ei hyökkää tunkeilijoiden kimppuun ilman käskyä - paitsi jos tuntee laumaansa uhatuksi. Oletusarvoisesti se korkeintaan murisee, mutta jo vain sen päättäväinen olemus, suuri koko ja suden ulkomuoto saa useimmat tunkeilijat vaihtamaan maisemaa. Koska siinä on runsaasti suden verta se on äärimmäisen lojaali ja hellä omalle laumalleen mutta suhtautuu uusiin tuttavuuksiin epäluuloisesti, etäisen tarkkaavaisesti. Se lämpenee helpommin lapsille kuin aikuisille.

Se rakastaa painimista, kalastusta, vedessä loiskimista, metsästystä ja älykkyyttään vaativien temppujen tekemistä, eikä kiinnostu kepin tai pallon noutamisesta vähääkään. Se ei myöskään hauku ja heiluta häntää tai muutenkaan riehaannu, yhtä paljon kuin puhdasveriset koirat - mutta saattaa innokkaimmin tervehtien  hypätä laumansa aikuisia vasten. Yksi sen lempipuuhia on laumansa jäsenten tai muutoin tarpeeksi tuttujen luo hiiviskely ja sitten näisen lempeän leikkisästi näykkäisy. Se on verilinjastaan johtuen vain puolikesy ja puhdasta koiraa vaikeammin koulutettava, siksi - etenkin kun perheessä oli avuton taapero - ensimmäisestä päivästä alkaen Ghost Bear panosti sen koulutukseen erityisen paljon, on pitänyt järkähtämättömän huolen että se oppi ja hyväksyi paikkansa lauman omegana ja että sitä hoidetaan hyvin. Hän oli jo teininä setänsä kanssa omistanut ja kouluttanut pari yksilöä joista toinen oli erityisen hankala tapaus.

Lähestyessään valkoihoisten uudisasukkaiden yhteisöjä Ghost Bear valmisti sille peurannahkasta kaulapannan ja värjäsi sen kasviväreillä punaiseksi, tavoitteena minimoida riski että valkoihoinen ampuisi sen. Se ei normaalisti ole koskaan hihnassa, mutta pysyy lähes aina laumansa lähettyvillä. Uudisasukkaiden alueelle väliaikaisesti asettuessaan hän pyrkii pitämään lemmikkinsä lähellään myös ketjun avulla jottei se juoksentelisi tappamassa valkoihoisten kanoja ja jottei uudisasukkaat löytäisi heitä yrityksissä seurata "sutta".

[Image: b6a4c1c9a31c53ec4e91b583c165d4f6.jpg]