LITTLE WOLF / Ŝuŋgmanitu Cistiŋna

LITTLE WOLF / Ŝuŋgmanitu Cistiŋna - Printable Version

+- OLD WEST TALES (https://hiddenkiss.net/oldwest)
+-- Forum: HAHMOT (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=5)
+--- Forum: Hahmot (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=12)
+---- Forum: MIEHET (https://hiddenkiss.net/oldwest/forumdisplay.php?fid=26)
+---- Thread: LITTLE WOLF / Ŝuŋgmanitu Cistiŋna (/showthread.php?tid=24)

LITTLE WOLF / Ŝuŋgmanitu Cistiŋna - Little Wolf - 25-06-2017

Hahmo & teksti © Nibs
Kuvissa: Griffin Powell-Arcand
Puheääni: Jacob Tremblay

[Image: 585efb1b90f1700c06c89f2cda6d3dfa.png]

HAHMON NIMI
Ŝuŋgmanitu Cistiŋna / Little Wolf
[ShhungmAnitu TSHIIstingna]

Nimen ensimmäinen kirjain on suhiseva s,
ja toisessa osassa 'g' lausutaan vaimeastii
niin että juuri ja juuri kuulee välissä olevan heikko g.
Uudisasukkaille hän esittäytyy (myös) käännöksellä Little Wolf.

SUKUPUOLI
Poika

SYNTYMÄIKA- JA PAIKKA

Heinäkuun 18. 1867
Missouri-joen ranta, Dakotan territorio

(8-13-vuotias)

Tähtimerkki
Tikka
(intiaanien eläinrata)

VERI

Amerikan intiaani
Sioux-kansa, Dakota-jaosto

* Heimo: Mdewakaŋtonwaŋ

[M-dee-wa-kangtowang]

ASUU

1867-1871
Missouri-joen ranta, Dakotan territorio

12/1874-?/1875
Koditon, Walnut Grove ja sen lähiympäristö.

05/18671-11/1874 / 1875-
Minnesota-joen rannta, 60 km Walnut Grovesta pohjois-itään.

PERHE

Isä: Wanaǧi Mato / Ghost Bear
Äiti: Chimakha – (of the mother Earth)
Siskot: Chumani – (Dew Drops) & Kimamana Caŋtewaŝte - (happy butterfly)
+ Isovanhemmat, setä, enoja, tätejä ja serkkuja.
+ Koirasusi: Wakaŋhdiŝa / Red Lightning - (synt. 08/1871)
[waKAANGHdishha - (suhiseva 's')]
* Uros, 75 cm / 167 cm / 45 kg / 75% susi
[kuva] - [kuva] - [kuva] - [kuva]
---> Lisää tietoa Ghost Bearin esittelyssä.

ULKONÄKÖ

Hiukset: mustat
Silmät: tummanruskeat
Pituus: 123-150 cm (7-12-vuotiaana)
Paino: 23-33 kg

Punaruskea iho, mustat hiukset jotka yleensä yltävät olkapäille tai vähän niiden yläpuolelle ja pisimmillään ovat yleensä vain osittain nauhalla sidotut. Hänellä on ystävälliset ja pehmeäpiirteiset ovaalin muotoiset kasvot. Poika näyttää hyvin paljon isältään ja peri myös hänen hymynsä. Vekaran ruumiinrakenne on hoikanpuoleinen, mutta kaikin puolin terveen oloinen. Hän on fyysisesti vahvempi mitä ulospäin näyttää, mutta ei poikkeuksellisen voimakas.

* puheääni

[Image: 3da997c6f4b01365429c1f5c52216e1e.png]

ELÄMÄSTÄ

Nimensä, ("Ŝuŋgmanitu" = "wolf" ja "Cistiŋna" = "little/small"), poika sai koska hän syntyi täysikuuyönä ja samana yönä leiriin laittoi kuononsa hyvin nuori valkoinen sudenpentu. Se löydettiin perheen tiipiistä vauvan viereen käpertyneenä, oletettavasti yhdistäen pienen / ja pörröiseen käärityn olennon omiin sisaruksiinsa. Kävi ilmi, että sen emo oli kuollut taistelussa. Heimo huolehti siitä lähes pari vuotta, piti lemmikkinä, mutta lopulta erämaa ja susilaumat houkuttelivat sen pois.

Kuten kaikki Sioux-intiaanilapset, hän oppi uimaan ennen kuin oppi kävelemään ja kuten kaikki Sioux-intiaanipojat hän osasi jo 5-vuotiaana jäljittää ja metsästää pieniä eläimiä. 7-vuotiaana hän alkoi opetella hoitaan hevosia, ratsastaa ja ampua hevosen selästä myös liikkuvia kohteita.

Hän kasvoi heimonsa keskuudessa suhteellisen onnellisena. Oppien selviytymistaitoja, kansansa mytologiaa, legendoja, historiaa ja sääntöjä sekä uskontoa, ja paljon muuta. Historian ja muun opetus tuli enimmäkseen heimon vanhimmilta, mutta uskonnollinen ja moraalinen kasvatus omilta vanhemmilta. Oletusarvoisesti kaikista heimon pojista toivottiin edes osittain sotureita, mutta tietenkään jokaisesta persoonasta ei siihen ole ja Little Wolf oli yksi näistä lapsista. Pojan kasvaessa häntä päätettiin opastaa ja innostaa muihin tärkeisiin rooleihin, ja häntä kiehtoi niistä eniten parantajan taidot.

Kuten useimmilla 1800-luvun lapsilla, hänellä ja tovereillaan oli paljon kotiaskareita ja vähän aikaa leikkimiseen mutta vapaa-ajallaan hän rakasti mm. pelata haavipalloa, kilpailla muiden poikien kanssa erinäisissä lajeissa, ja harjoitella jäljitystä sekä metsästämistä. Heimonsa luona hän eli yksinkertaista mutta onnellista elämää yhtenä luonnon kanssa, sitä vaalien ja sen ehdoilla. Vain köyhyys, niukka ravinnon saatavuus latisti onnea.

[Image: 122b36e5555ccd62c6a916c006c525cf.png]

[Image: f4365561729990939a9b58e2171c039a.png]

Sioux-intiaaneille lapset ovat pyhä ja ensisijaisen tärkeä asia elämässä. Eivät he lapsiaan palvo, mutta perhesiteet ovat äärimmäisen vahvat sekä läheiset samalla kun koko heimo huolehtii jokaisen lapsen turvallisuudesta. Kurinpitometodit painottuvat positiiviseen vahvistukseen, puhutteluihin, nuhteisiin, ylimääräisiin askareisiin - ja eurooppalaisia shokeeraten useimmiten julkiseen häpäisyyn eli kuritus tapahtui yleensä muiden edessä. Ruumiillinen kuritus kuului käytettyihin metodeihin, mutta läpsäisyn tai selkäsaunan sai vain jos kertakaikkiaan mikään muu ei tehonnut eli niitä käytettiin "viimeisenä keinona".

Ennen Little Wolfin syntymää, vuonna 1858 kun USA:n eduskunta yritti pakottaa kaikki Dakotat muuttamaan elintapansa täysin valkoisen ihmisen elintapoihin, eli lähettämään lapsensa kristinuskonnollisiin kouluihin ja alkamaan maatilan pitäjiksi, Little Wolfin yhteisö kieltäytyi. Tämä johti kaiken pakkoallekirjoitetussa sopimuksessa sovitun tuen loppumiseen, mutta he katsoivat ettei se ollut suuri menetys kun USA:n hallitus oli muutenkin hoitanut sopimusvelvoitteitaan huonosti. He selvisivät hengissä lähetyssaarnaajien ja muiden valkoihoisten ystäviensä toimittamilla avustuksilla, mutta kaikki riitti todellakin vain juuri ja juuri hengissä selviämiseen.

Rauhaa rakastavuudestaan huolimatta Little Wolf on menettänyt paljon heimoaan sillä Sioux Dakotat ottivat yhteen useasti USA:n armeijan kanssa 1860 –ja 1890-luvun välillä. Vuoden 1862 sotaan hänen kylänsä ei osallistunut, vaikka useat heidän heimosta osallistui. Hänen kylänsä asukkaat oli täysin sotimista vastaan, jopa auttoi valkoihoisia pakolaisia jotka sattuivat heidän elinalueelleen. Syyskuussa 1862 kun USA:n armeija voitti, Little Wolfin yhteisö onnistui pakenemaan Dakotan territorion puolelle. Kylän päällikkö ja Ghost Bear muiden kylänsä miesten kanssa aavisteli että lähitulevaisuus ei toisi mitään hyvää. Ja oikeassahan he olivat; hyvin pian USA:n hallitus alkoi marssittaa jopa viattomia intiaaneja keskitysleirille ja seuraavana keväänä Minnesotan hallitus lupasi maksaa palkkion kenen tahansa miespuolisen Sioux-intiaanin päänahkasta eli salli valkoisten tappaa jopa pikkupoikia.

Ghost Bearin kylä asettui kansansa Lakota-jaoston Brulé-heimon luo Missouri-joen rannalle, alueelle josta tuli osa reservaattia joka syntyi vuoden 1868 rauhansopimuksen myötä. Siellä Little Wolf syntyi ja perheineen eli, kunnes vuonna 1871 he muutaman muun pakolaisperheen kanssa pyrkivät takaisin Minnesotaan synnyinseuduilleen. He olivat kuulleet että rauhansopimuksen myötä päänahka-palkkiot ja intiaanien tappamislupa oli kumottu, ja toivoivat että sodan pölyt olisivat muutenkin vuosikymmenessä jo tarpeeksi laskeutuneet. Heidät katsottiin tarpeeksi ystävällisiksi ja koska he olivat olleet sotaa vastaan ja auttaneet valkoihoisia, heidän sallittiin jäädä ja asettua takaisin alkuperäiseen kotiinsa Minnesota-joen rannalle, noin kuudenkymmenen kilometrin päähän Walnut Grovesta. Alue oli osa joa aiemmin uskollisille intiaaneille sivuun asetettua maata, joten uudisasukkaita ei lähiseudulla vakituisesti asunut - paitsi yksi valkoihoinen perhe jota intiaanit olivat sodassa auttaneet ja jonka niin ollen katsottiin olevan punanahkojen ystäviä.

Heidän kylänsä oli rauhansopimuksen suojelema, mutta heidän alueestaan ei julistettu uutta reservaattia ennen kuin vuonna 1886, joten takaisin annettujen maatilkkujen jälkeen he eivät saaneet avustuksia USA:n hallitukselta vaan joutiuvat pärjäämään sillä mitä metsästyksellä irti saivat. Tosin, yksi valkoihoisten perheistä joita heidän kylänsä oli sodassa suoejllut oli asettunut entisen reservaatin entisen viraston alueelle muutaman kilometrin päähän heistä ja auttoi kylää oman farminsa tuotolla niin paljon kuin pystyivät.

Suurimman osan Little Wolfin tähänastista elämää hänen yhteisönsä onnistui elämään suhteellisessa sovussa valkoihoisen kanssa, ja antoi etenkin lapsiperheille mahdollisuuden poistua mailtaan vahingoittumattomina jos näillä vain oli järkeä olla tekemättä mitään typerää peloissaan. He olivat pohjimmiltaan rauhanomainen heimo, mutta jo silläkin että tiesivät saavansa USA:n armeijan kimppuunsa jos tappaisivat valkonaamoja mielivaltaisesti. Niin kävi sentään jo silloinkin kun he joutuivat tekemään niin itsepuolustuksena reviiritaistoissa. Heillä oli poikkeuksetta rauhanomainen kontakti vain tuon muutaman kilometrin päässä asuvan valkoihoisen ystäväperheen kanssa, sekä kerran vuodessa saapuvien lähetyssaarnaajien kanssa - joskaan Little Wolfin kylästä kukaan ei kääntynyt kristinuskoon tai muutenkaan hylännyt kulttuuriaan.

Marraskuun lopussa 1874 Little Wolfin ollessa 7-vuotias, iso joukko uudisasukkaita teki vuosikausia suunnitellun yllätyshyökkäyksen hänen kyläänsä jossa oli sillä hetkellä enimmäkseen vanhuksia, naisia, lapsia ja vauvoja...Monet metsästämässä olevat miehet uudisasukkaat tappoivat myös joskin menettivät myös omiaan siinä vaiheessa...Little Wolf oli ainoa joka pääsi kylästä pakoon, tai ainakaan hän ei nähnyt kenenkään muun selvinneen. Hänen kylänsä lisäksi alueella ei tuolloin vielä elänyt kuin muutama muu perhe joten murhajoukon onnistui eliminoida kaikki paitsi muutaman metsästysretkellä olleen ja muutaman paeta onnistuneen. Tämän verityön takana oli yksinkertaisesti uudisasukkaiden intiaaniviha, joukkoon liittyneet eivät sietäneet sitä että hallitus oli sallinut yhdenkään intiaanin jäädä/palata Minnesotaan.

Vaikka Sioux-kansalla on lukuisia jaostoja ja heimoja joilla on yksilöllisiä tapoja, kulttuureita ja sääntöjä he ovat silti käytännössä yhtä ja tukevat toisiaan tarvittaessa. Sodat oman kansansa heimojen välillä ovat lähinnä rohkeuden todistusta eivätkä yleensä johda kuolemiin. Mutta Little Wolfille tästä ei ollut hyötyä sillä hänellä ei ollut aavistustakaan missä päin lähin Sioux-heimo majaili ja kaikella todennäköisyydellä se olisi ollut satojen kilometrien päässä.

Perheensä ja heimonsa massamurhan todistaneena traumatisoitunut poika pakeni preerialle eikä voinut edes hevosella sitä tehdä sillä valkoiset olivat varmistaneet etteivät heimon hevoset olleet lähettyvillä hyökkäyksen alkaessa. Pojalla oli mukanaan vain kiireessä mukaan keräämänsä esineet; yllään olevat vaatteet ja korut, yhdet varavaatteet, lämmin karhunnahkapeite, vesileili, yksi pieni seiväs, yksi kiviveitsi, jousipyssynsä ja muutama nuoli sekä äitinsä hänelle vuosia aiemmin valmistama pehmosusi. Suurin osa oli valmiiksi pakattuna sillä hän oli kovasti toivonut isänsä mukaan metsästysretkelle, mutta ei päässytkään mukaan.

Hän harhaili preerialla koko yön eksyneenä, sillä kaiken tuon kauhun jälkeen mielentila ei riittänyt kovin pitkään loogiseen ajatteluun. Mieli teki vain surra ja murehtia ja piileksiä. Täysin luovuttaminen ei nälän ja janonkaan myötä käynyt edes mielessä, sillä vaikka hän ei soturiainesta ollutkaan hänet oli silti kasvatettu vahvaksi ja sitkeäksi ja hän aikoi kunnioittaa perheensä ja heimonsa muistoa selviämällä tästä kunnialla.

Seuraavana päivänä hän löysi takaisin Minnesota-joelle jonka rantaa hän kulki auringon perässä, ollakseen lähellä vettä ja löytääkseen mahdollisesti metsäaluetta suojakseen. Metsässä hän pyrki pysymään tuulen yläpuolella ja löytämään suhteellisen hyviä piiloja jolla välttäisi susilaumat ja kojootit, mutta läheltä-piti tilanteita syntyi useampi. Voimatkin alkoivat uupua kun pelon ja epätoivon lisäksi aivan kaikki ruoka piti pyydystää itse eikä unta saanut läheskään tarpeeksi. Edellisenä päivänä joella pyydystetty kala jo kyllästytti eikä hän osannut vielä teurastaa jänistä asianmukaisesti, ja marjoja ei talvella löytynyt - joten nälkä kiusasi melko pian. Aina kun mahdollista hän pyrki lähettämään savumerkkejä, kertoen olevansa elossa ja mihin ilmansuuntaan oli kulkemassa sekä muuta minkä uskoi auttavan mahdollisesti selvinneiden heimolaistensa löytämään hänet. Seuraavana aamuna hän päätti lähteä kulkemaan preerian poikki, jossa ei ainakaan olisi susia ja karhuja.

Samalla hän päätti pyrkiä takaisin kotiin, toivoen että sieltä löytyisi vielä joku elossa ja luullen suuntavaistoaan paremmaksi mitä se oli. Poika lähti aivan väärään suuntaan ja seuraavaan yöhön mennessä löysi itsensä aivan toisaalta. Muista siouxeista ei näkynyt vilaustakaan, mutta valkoihoisia ja heidän asutuksiaan senkin edestä. Poika oli päätynyt Walnut Groven kylän/kaupungin läheisyyteen. Vaikka valkoinen mies oli hänelle yhtä kuin kuolema - etenkin kun niin kovin nuorella iällä aiemmat muistot hämärtyivät nopeasti – hän ei nähnyt vaihtoehtoa. Kaksi päivää ja kaksi yötä yksin preerialla ja metsissä oli enemmän kuin liikaa. Useita haavoja kärsineenä ja uupuneena hänen oli pakko hiipiä uudisasukkaiden alueelle ja pyrkiä varastamaan ruokaa ja mitä tahansa jolla hoitaa haavojaan paremmin kuin preerian köyhillä aineksilla. Samalla näppeihin kyllä tarttuu välillä tarpeetontakin tavaraa, koska ne kiehtovat poikaa joka ei koskaan ole nähnyt mitään sellaista.

Joulukuussa 1874 hän hiiviskelee Walnut Grovessa ja sen lähiympäristössä, piilojaan vaihdellen ja pyrkien olemaan mahdollisimman huomaamaton. Kunnon intiaanina hän osaa liikkua äänettömästi ja vikkelästi, mutta se ei aina auta. Joskus huomio herpaantuu tahtomatta ja ihmisten koirat haistavat vieraat herkästi. Poikaa ei ole yllättänyt että suurin osa pyrkii ajamaan hänet matkoihinsa ja muuttuu tarkkaavaisemmaksi/hermostuneemmaksi, sillä harva haluaa intiaanilasta mailleen kun ei tiedä missä tämän heimo odottaa ja millaisissa aikeissa. Vielä niin nuorena hän ei toki ymmärrä aivan kaikkia syitä siihen vaan yksinkertaistaa sen mielessään vain reviiritaisteluista johtuvaksi. Todellisuudessa uudisasukkaat, etenkin kristityt, syvästi pelkäsivät intiaaneja kyllä veristen elinalue-taisteluiden takia, mutta myös heidän "pakanallisten tapojen" vuoksi. Ja harva uudisasukas uskoo siihen että kaikki Minnesotaan jäädä sallitut intiaanit todella ovat ystävällismielisiä.

Vaikka intiaanit harvoin tulevat uudisasukkaiden alueille muutoin kuin pakon edessä, pelko intiaaneja kohtaan on erityisen vahvaa Walnut Groven kaltaisessa piskuisessa paikassa jossa ei ole poliisia eikä armeijaa lähellä. Useimmat eivät riskeeraa kahakkaa intiaanien kanssa. Maalaisjärki kun sanoo että kaiken tuon muun lisäksi, heimo taatusti hyökkäisi jos heidän jäsentään ja etenkin lasta, vahingoittaisi. Siitä syystä Little Wolf on saanut pitää henkensä vihamielisimpienkin jahtaamana, vaikkakin jotkut ovat riskeeranneet turvallisuutensa ampumalla häntä kohti.

Uudisasukkaiden tekemä massamurha rikkoi vuonna 1868 USA:n hallituksen kanssa tehtyä rauhansopimusta. Sen mukaan USA:n viranomaisten kuuluisi pidättää ja tuomita kyseiset uudisasukkaat, mutta syyllisten henkilöllisyyksien todistaminen on vaikeaa ja hallitus ei välitä näin päin tapahtuneen rikkeen tehokkaasta selvittelystä kovinkaan paljon joten oikeuden toteutuminen on hyvin epävarmaa.

[Image: a064a74b8a06ef5e2ec06ad9ace2bf95.png]

PERSOONAA

Little Wolf on äärimmäisen perheläheinen ja hyvin sosiaalinen. Kasvatuksestaan johtuen häneltä löytyy neuvokkuutta keskiverto valkoihoista pikkulasta enemmän. Rohkeutta sydämestään löytyy vaikka muille jakaa, ja sitkeydenpuutteestakaan ei poikaa pääse haukkumaan. Hänessä ei todettu soturiainesta, koska heimonsa miesten antama opetus/opastus tunteiden pullottamisesta ei häneltä vaikuttanut luonnistuvan millään. Rakkautta ja hellyyttä osoitetaan kyllä perheen kesken jokaisen puolelta, mutta kunnon intiaanisoturin kuuluisi pysyä kovana, tyynenä ja näennäisen kylmänä milloin tahansa tarpeen tullen. Little Wolf ei saanut tarpeeksi uhkaavan ja taipumattoman oloista tekemälläkään, vaikka poika kuinka aidosti halusi syleillä aivan kaikkea heimonsa arvoja.

Hän ei vain koskaan kyennyt muodostamaan tarpeeksi tiivistä kosketusta tunteisiinsa vaan ne näkyivät yhtä helposti kuin keskiverto valkoisen kulttuurin lapsella. Lisäksi hän on muutenkin tunteellinen ja herkkä sielu sekä melko ailahteleva, eikä anna anteeksi helposti. Ei hän silti aivan epäonnistunut intiaanipojalta vaaditussa itsekontrollissa ole; temperamenttiaan hän oppi hallitsemaan niin ettei heitä raivareita kuin hyvin harvoin ja hän arvostaa erimielisyyksien selvittämistä puhumalla ja muilla väkivallattomilla keinoilla aina kun millään mahdollista. Kyseiset piirteet tosin lähtivät murenemaan heimonsa massamurhan jälkeen joten poika ei ole valkoihoisille niin vaaraton kuin söötistä ulkonäöstä ja pienestä koosta voisi luulla.

Hän on helposti addiktoituva/koukuttuva persoona ja melkoisen uhkarohkea/hurjapäinen mikä aiheutti hänen heimonsa aikuisille hänestä stressiä useamman tenavan edestä. Etenkin kun hänellä riittää myös mielikuvitusta tempauksiinsa. Little Wolf on raivokkaan lojaali ja suojeleva läheisiään kohtaan, rakastaa tarinoiden kuuntelua, seikkailuja, ja uusien asioiden oppimista. Hän ei kuitenkaan ole kovin hyvä sopeutumaan aivan uusiin kuvioihin, muutenkaan mutta myös halussaan pitää kiinni juuristaan ja elämäntyylistä jota rakasti ja jossa oli onnellinen.

Little Wolf rakastaa käytännön pilailua ja uusien keksintöjen kehittelyä, kuin myös itsensä kehittämistä tiettyyn pisteeseen asti. Hänessä on potentiaalia saavuttaa elämässään mitä vain, mutta motivaatio siirtyä valkoisen miehen maailmaan kaikista sen tarjoamista mahdollisuuksista huolimatta, ei muotoudu helposti. Preerian villinä asukkina hän ei osaa arvostaa uudisasukkaiden kotien mukavuuksia ja talossakin asuessaan nukkuu mieluummin pihalla itse rakentamassaan minikokoisessa tiipiissä. Päämotiivi valkoisten maailmaan tutustumiseen on heidän edistynyt lääketietede. Parantajan osa kun yhä vetää häntä puoleensa ja valkoiselta ihmiseltä voi oppia vaikka mitä sen tiimoilta.

MUUTA

~ Hän ymmärtää ja osaa puhua englantia, mutta todella rajallisesti. Lähinnä muutaman olennaisimman sanan; ”isä”, ”äiti”, "poika", "tytär", "sisko", "veli", ”ruoka”, ”vesi”, ”rauha”, ja ”sota” - sekä oman nimensä "Little Wolf" ja isänsä nimen "Ghost Bear" / esitellä itsensä "Little Wolf, son of Ghost Bear". Muutoin hän puhuu ja ymmärtää vain omiensa kieltä. Lähetyssaarnaajat ja hänen perheensä yrittivät opettaa laajemminkin englantia, mutta häntä ei kiinnostanut oppia suuremmin mistä syystä hän on unohtanut paljon oppimastaan – hän kun ei kuvitellut koskaan elävänsä muualla kuin omiensa keskuudessa eikä siksi uskonut tarvitsevansa hyvää englanninkielen taitoa. Hänen isänsä tosin laittaa hänet opettelemaan englantia paremmin nyt kaiken jälkeen, kun löytää pojan Walnut Groven seudulta.

~ Aluksi hän ei osaa lukea eikä kirjoittaa englantia tai mitään muutakaan kieltä. Sioux-kansalla kuten useimmilla intiaaneilla oli vain puhuttu kieli, ja muu kommunikointi tapahtui kuvien, symbolien, savumerkkien, ja peili/valomerkkien avulla. Lisäksi heillä on oma viittomakieli kommunikointiin muiden heimojen kanssa jotka puhuvat eri kieltä. Lähetyssaarnaajat kyllä kehittivät Raamatun kääntämistä varten kirjoitetun version heidän kielestään, mutta itse heimo ei sitä juurikaan käyttänyt.

~ Hänen kansansa ei usko vain yhteen jumalaan. Vaan kaikella on oma elämänsä, oma henki. Tärkein niistä on kuitenkin ”Suuri Henki” joka vastaa kristinuskon Jumalaa. Maankamara, Äiti Maa, on kaikkien henkien äiti. Heillä ei ole näiden palvomiseen ja juhlistamiseen mitään yhtä omistettua päivää tai pyhiä vaan he rukoilevat, laulavat ja tanssivat niille joka päivä ja toimittavat erilaisia riittejä ja rituaaleja. Tarkemmin niistä tuossa alempana Siouxien kalenteri-osiossa. He itse eivät ajattele/koe mitään tuosta uskontona samaan tapaan kuin kristityt vaan heidän hengellisyytensä, seremoniansa ja rituaalinsa ovat olennainen ja saumaton osa heidän syvintä olemustaan.

~ Perhe kutsui häntä useimmiten erinäisillä myöhemmin annetuilla lempinimillä, mutta toki yleisesti hänet tunnettiin syntymänimellään Ŝuŋgmanitu Ci´stiŋna.

~ Heimon nimi tarkoittaa “spirit lake community of people”.
”mde” = lake, ”wakan” = spirit tai holy, ja “ton” on lyhennys sanasta otonwan, mikä tarkoittaa yhteisöä.

~ Hän elää jonkin aikaa isänsä kanssa valkoihoisten keskuudessa, mutta eristäytyneenä Plum Creekin varrella noin kuusi kilometriä Walnut Grovesta. Alueella josta on heinäsirkkojen takia poistunut useampi farmari eli heidän asuttamansa hylätyn maatilan ympärilläkin on vain muutama pieni hylätty maatila lisää, sekä pieni metsikkö josta he metsästävät kaneja ja ankkoja ja kevään tullen keräävät marjoja ynnä muuta. Keväällä tai kesällä 1876 he palaavat kotiinsa Minnesota-joen rannalle, mutta silloin tällöin vierailevat uusien ystävien luona Walnut Groven seudulla. 1880-luvun puolivälin tienoille asti he onnistuvat elämään rauhassa, kunnes valkoihoisen täyskieltolait "pakanallisten tapojen" harjoittamiseen alkavat ahdistella heitäkin.

SIOUX-KALENTERI

Heillä on omat nimensä viikonpäiville ja kuukausille, mutta muutoin heidän kalenterinsa eroaa merkittävästi meidän versiosta. Jokaisessa vuodessa on 13 kuukautta, jokainen kuukausi kestää 28 päivää ja uusi kuukausi alkaa aina uudenkuun päivästä mistä syystä sitä on mahdotonta rinnastaa suoraan meidän kuukausiin ja vuosiin. Jokainen kuukauden päivä edustaa jotakin tiettyä pyhää perinnettä tai uskoa heidän kulttuurinsa. He eivät merkitse ylös kuukausia, ja päivistä he pitävät lukua tikkujen avulla. He merkitsevät vuodet ylös piirtämällä kuvan jostain kyseisenä vuonna tapahtuneesta tärkeästä tai laajalti tiedetystä ikimuistoisesta tapahtumasta. Esim. vuosi jolloin komeettasuihku näkyi maapallolle tunnetaan nimellä ”Year of the Falling Stars” (Putoavien Tähtien Vuosi) – ja he viittaavat menneisiin vuosiin aina tarkoitetun vuoden nimellä ja tarvittaessa käyvät laskemassa kuluneiden vuosien määrän kankaasta / buffalon nahasta johon ne on merkitty. Mdewakanton-heimon vuosi alkaa ensilumesta ja päättyy seuraavaan ensilumeen eli ei ole koskaan tasan saman pituinen.

~ ~ ~

KUUN 28 PÄIVÄÄ

Kaksi päivää Suurelle Hengelle.
Suuri Henki tai Pyhä Henki / Wakáŋ Táŋka [wakaang Taangka]

Kaksi päivää Äiti Maalle.
Äiti Maa / Makhá [Makhaa]

Neljä päivää Neljälle Tuulelle – (neljälle pääilmansuunnalle)
Kun he rukoilevat tai tekevät jotain pyhää, he näkevät maailman omaavan neljä ilmansuuntaa. Niistä tulevat neljä tuulta. Jokaisella suunnalla on erityinen merkitys ja väri. Kun he rukoilevat Pyhän Piipun kanssa he lisäävät muita suuntia; taivas, maa, ja Pyhä Sisäinen Paikka. Taivas, jossa Suuri Henki asustaa kuin kotka taivaalla. Maa on äitimme ja isoäitimme jolta saamme ravintomme. Pyhä Sisäinen Paikka on se jonka ihmisen sielu saavuttaa hetkenä jolloin tajuaa olevansa yhtä universumin ja kaiken sen voimien kanssa.

Yksi päivä kiljukotkalle.
- Wanbli – kotka – on heidän siivekäs symbolinsa. Se on vahvin ja rohkein linnuista. Siksi kotka ja sen sulat on valittu symboloimaan kaikkea mikä on korkeinta, rohkeinta, vahvinta ja pyhintä.

Yksi päivä auringolle.

Yksi päivä kuulle.
- haŋwí [hangwii]– kuu – muistuttaa meitä tietämättömyydestämme joka tulee ja menee; mutta täysikuu on kuin Suuren Hengen ikuinen valo loistaisi koko maailman ylle.

Yksi päivä Aamun Tähdelle.
- viimeinen, kirkkaana loistava tähti juuri ennen auringonnousua, paikalla johon aurinko nousee.

Neljä päivää Neljälle Ajalle.
- Kiviaika, jousi/kaariaika, tuliaika ja piippuaika. Kaikki esineitä jotka ovat pääosassa rituaaleissa kullekin ajalle. Neljä Aikaa saattaa myös viitata myös tietyllä tasolla ihmisen elämän neljään aikaan syntymästä kuolemaan.

Seitsemän päivää Seitsemälle Pyhän Piipun Riitille.
- Kun Dakota polttaa pyhää piippua hänen äänensä lähetetään Suurelle Hengelle. Pyhä piippu on keskeinen osa kaikkia pyhiä riittejä.

Yksi päivä buffalolle.
- Buffalo on valtavan tärkeä heidän kansalle. Buffalo on itseuhrauksen symboli koska se antaa kunnes ei ole enää mitään annettavaa.

Yksi päivä tulelle.
- Phéta [pheeta] – tuli – edustaa Suuren Hengen valtavaa voimaa mikä antaa elämän kaikelle.

Yksi päivä vedelle.
- (Mini – vesi – edustaa Suuren Hengen valtavaa voimaa mikä sallii kaiken elämän uudistumisen.

Yksi päivä kivelle.
- Iŋyaŋ [ingjang]– kivi – edustaa Isoäiti Maata josta kaikki hedelmät tulevat, ja myös Suuren Hengen tuhoutumatonta ja ikiaikaista luontoa.