<![CDATA[HPAU - Kaupunki]]> https://hiddenkiss.net/hphr/ Sun, 11 Oct 2026 17:44:45 +0000 MyBB <![CDATA[If You Can't Soar with the Eagles, Don't Fly with the Flock [K-18]]]> https://hiddenkiss.net/hphr/showthread.php?tid=166 Fri, 07 Feb 2020 14:42:51 +0000 https://hiddenkiss.net/hphr/showthread.php?tid=166 ×Nibs ja Saphira tännenäin×
Pe 21.3.1980
Warkworthin linna, Northumberland
18:30 etp.

Hei Saphira,

Tiedän ettet ole kuullut minusta hiiskaustakaan sen jälkeen kun karkasin kotoa, mutta ei huolta en ole vielä heittänyt lusikkaa nurkkaan niin sanotusti. Tuskin enää muistat, mutta 8.5. on minun syntymäpäiväni ja sen vuoksi tämän kutsunkin lähetin. Jommankummanhan meistä on lopulta taivuttava ja hoidettava välit kuntoon, mutta koska et tiedä asuinpaikkaani (saatikka että olisin edes elossa) tämä jää varmaankin minun kontolleni.
Olet siis tervetullut tapaamaan minua ja muita Warkworthin linnaan, Northumberlandiin.

Terveisin,
Veljesi Oliver Malloye
Castle Terrace, Warkworth, Morpeth NE65 0UJ, Iso-Britannia

Oliver lukaisi kirjeensä vielä kerran läpi ja myötähäpeää tuntien sujautti mustakuorisen kirjeensä lähimmän postia kuljettavan liikkeen postiluukkuun. Hän irrotti otteensa tuosta paperiläpyskästä puolipakolla, kuin sähköiskusta. Kerran se vain kirpaisisi. Ainakaan hän ei sen enempää ehtisi empimään kirjeen lähettämisen kanssa tai sen että miksi hän ylipäätään enää edes kaikkien näiden vuosien jälkeen ottaisi Saphiraan ja Oliverin muuhun perheeseen yhteyttä. Tosin ajoittain Oliver tunsi huonon omantunnon kalvavan mieltään aina lähtönsä jälkeen, vaikka muuta olisi väittänytkin. Ehkä siksi siis.
Seuraavaksi Oliver vain toivoi, että kirje löytäisi perille ja vastaus ei olisi tuomitseva. Niin. Oliver voisi toivoa, mutta totuus saattaisi olla jotain aivan muuta. Oliver huokaisi ja rapsutti takaraivoaan hermostuneena mutisten itsekseen. Toivottavasti Remington ei pistäisi pahakseen, jos Oliver järjestäisi pienet juhlat Warkworthissä perheen kesken. Ainakin Jonny olisi tyytyväinen. Poika oli lopultakin suostutellut Oliverin korjaamaan välinsä siskoonsa ja jästiperheeseensä. Miten he Oliverin yhteydenottoon suhtautuisivat; sitä ei Oliverkaan tiennyt, toivoi vain parasta. Vampyyri huokaisi vielä viimeisen kerran pudistellen päätään ja lähti talsimaan takaisin Warkwortiin.]]> ×Nibs ja Saphira tännenäin×
Pe 21.3.1980
Warkworthin linna, Northumberland
18:30 etp.

Hei Saphira,

Tiedän ettet ole kuullut minusta hiiskaustakaan sen jälkeen kun karkasin kotoa, mutta ei huolta en ole vielä heittänyt lusikkaa nurkkaan niin sanotusti. Tuskin enää muistat, mutta 8.5. on minun syntymäpäiväni ja sen vuoksi tämän kutsunkin lähetin. Jommankummanhan meistä on lopulta taivuttava ja hoidettava välit kuntoon, mutta koska et tiedä asuinpaikkaani (saatikka että olisin edes elossa) tämä jää varmaankin minun kontolleni.
Olet siis tervetullut tapaamaan minua ja muita Warkworthin linnaan, Northumberlandiin.

Terveisin,
Veljesi Oliver Malloye
Castle Terrace, Warkworth, Morpeth NE65 0UJ, Iso-Britannia

Oliver lukaisi kirjeensä vielä kerran läpi ja myötähäpeää tuntien sujautti mustakuorisen kirjeensä lähimmän postia kuljettavan liikkeen postiluukkuun. Hän irrotti otteensa tuosta paperiläpyskästä puolipakolla, kuin sähköiskusta. Kerran se vain kirpaisisi. Ainakaan hän ei sen enempää ehtisi empimään kirjeen lähettämisen kanssa tai sen että miksi hän ylipäätään enää edes kaikkien näiden vuosien jälkeen ottaisi Saphiraan ja Oliverin muuhun perheeseen yhteyttä. Tosin ajoittain Oliver tunsi huonon omantunnon kalvavan mieltään aina lähtönsä jälkeen, vaikka muuta olisi väittänytkin. Ehkä siksi siis.
Seuraavaksi Oliver vain toivoi, että kirje löytäisi perille ja vastaus ei olisi tuomitseva. Niin. Oliver voisi toivoa, mutta totuus saattaisi olla jotain aivan muuta. Oliver huokaisi ja rapsutti takaraivoaan hermostuneena mutisten itsekseen. Toivottavasti Remington ei pistäisi pahakseen, jos Oliver järjestäisi pienet juhlat Warkworthissä perheen kesken. Ainakin Jonny olisi tyytyväinen. Poika oli lopultakin suostutellut Oliverin korjaamaan välinsä siskoonsa ja jästiperheeseensä. Miten he Oliverin yhteydenottoon suhtautuisivat; sitä ei Oliverkaan tiennyt, toivoi vain parasta. Vampyyri huokaisi vielä viimeisen kerran pudistellen päätään ja lähti talsimaan takaisin Warkwortiin.]]> <![CDATA[Raivoava maailma]]> https://hiddenkiss.net/hphr/showthread.php?tid=71 Sun, 20 Mar 2016 03:39:28 +0000 https://hiddenkiss.net/hphr/showthread.php?tid=71

Varoitukset: K-13?
Tämä tarina ei sovi perheen pienimmille. Sisältää hieman kuvailua teräase-murhasta, ollen murhasta epäillyn hahmon poliisihaastattelu. Pyritty pitämään kuvailu mahdollisimman vähäisenä mutta asiayhteyden takia realistisuuden nimessä oli kuvailtava kuitenkin osittain.

Tapahtuma-aika:
4.5.1992, Maanantai, 13:00-14:30 //


Suttonin poliisiasemalla oli tyypilliseen tapaan vilkasta, tosin kaupunki loisti kunniassaan yhtenä Lontoon turvallisimmista alueista mitä tuli vakavien ja etenkin väkivaltarikosten määrään. Yksi aseman kersanteista, 40-vuotias mies, istui syvissä mietteissä työpöytänsä ääressä, vaikuttaen kiireiseltä.
Virkalakki lepäsi pöydän sivussa sammutetun lampun lähellä, seinän vieressä. Samalla puolella vastapäisessä kulmassa oli kehyksissä muutama valokuva antamassa voimia huonoina päivinä. Yksi melkein parin vuoden takainen perhepotretti hänestä, puolisostaan ja heidän lapsistaan, ja yksi hyvin vanhan oloinen potretti noin 5-vuotiaasta pikkupojasta – hänen pikkuveljestään joka kaapattiin yli kolmekymmentä vuotta sitten ja oli yhä kadoksissa. Ja vielä toinen hyvin vanhan oloinen tilannekuva vanhasta miehestä ja noin 5-vuotiaasta pikkupojasta huvipuistossa juuri astumassa ulos kauhutunnelista – hän itse pienenä isoisänsä kanssa.
Muutoin pöytä tulvi erinäisiä paperinippuja, kyniä, klemmareita ynnä muuta.
Viime työviikko oli päättynyt huolestuttaviin kuvioihin, mysteerisen murha-uhrin saavuttua junassa Suttonin rautatieasemalle - siis kovin lähelle hänen kotiaan. Jos hän olisi sen tiennyt viime vuoden lopulla kun tämän vuoden julkisia vapaapäiviä jaettiin, hän olisi ottanut ekstrapitkän viikonlopun eli myös tänään vietettävän kevään pankkilomapäivän vapaaksi voidakseen viettää senkin kokonaan tyttärensä ja puolisonsa kanssa, jotka olivat nyt sitten kahdestaan kotona. No, ainakin näistä maksettiin tuplapalkka. Tosin ei tapauksessa ollut mitään mikä vihjaisi hänen tai perheensä olevan missään vaarassa, mutta silti ei ollut ihan mitätöntä kohdata tällaista liian lähellä kotiaan.
Perhe-elämän viettämisen sijaan hän siis istui työpöytänsä ääressä kuin tatti, käyden läpi oman konstaapeliryhmänsä raportteja joita oli kertynyt viikonlopun aikana huomattava kasa vaikka osan olikin hoitanut komisario hänen vapaapäiviensä aikana. Mies naputteli levottomana mustekynän nappia työpöytäänsä, kirjoittaen välillä muistiinpanoja raporteista erilliselle tyhjälle paperilapulle jos jossain oli mitään huomautettavaa, kysyttävää tai muutoin korjattavaa. Hänen työpöytänsä sijaitsi sentään syvemmällä aseman sisällä eikä kovin lähellä kaikkein vilkkainta aluetta. Tästä ei edes nähnyt etuoville.

Hän ei ollut ehtinyt edes ajatella ruokailua, mutta vaativasti muriseva tyhjä vatsa sai hänet levottomaksi ja lopulta vilkaisemaan rannekelloaan joka lähestyi iltapäivä yhtä. Ulkona oli juuri sopivan mukava lämpötila eikä edes satanut ja aurinkokin kurkki välillä enimmäkseen pilviseltä taivaalta joten oli houkuttelevaa lähteä ulos syömään. Mutta ruokatunnin ollen vain kolmekymmentä minuuttia eikä häntä himottanut mikään lähistöllä olevista pikaruokaloista, hän päätti nauttia vain aamulla pakkaamansa eväät. Vielä hän kuitenkin syventyi lukemaan sillä hetkellä edessä olevaa raporttia loppuun, tähdäten tauolle sen jälkeen tarjoutuvassa välissä.]]>

Varoitukset: K-13?
Tämä tarina ei sovi perheen pienimmille. Sisältää hieman kuvailua teräase-murhasta, ollen murhasta epäillyn hahmon poliisihaastattelu. Pyritty pitämään kuvailu mahdollisimman vähäisenä mutta asiayhteyden takia realistisuuden nimessä oli kuvailtava kuitenkin osittain.

Tapahtuma-aika:
4.5.1992, Maanantai, 13:00-14:30 //


Suttonin poliisiasemalla oli tyypilliseen tapaan vilkasta, tosin kaupunki loisti kunniassaan yhtenä Lontoon turvallisimmista alueista mitä tuli vakavien ja etenkin väkivaltarikosten määrään. Yksi aseman kersanteista, 40-vuotias mies, istui syvissä mietteissä työpöytänsä ääressä, vaikuttaen kiireiseltä.
Virkalakki lepäsi pöydän sivussa sammutetun lampun lähellä, seinän vieressä. Samalla puolella vastapäisessä kulmassa oli kehyksissä muutama valokuva antamassa voimia huonoina päivinä. Yksi melkein parin vuoden takainen perhepotretti hänestä, puolisostaan ja heidän lapsistaan, ja yksi hyvin vanhan oloinen potretti noin 5-vuotiaasta pikkupojasta – hänen pikkuveljestään joka kaapattiin yli kolmekymmentä vuotta sitten ja oli yhä kadoksissa. Ja vielä toinen hyvin vanhan oloinen tilannekuva vanhasta miehestä ja noin 5-vuotiaasta pikkupojasta huvipuistossa juuri astumassa ulos kauhutunnelista – hän itse pienenä isoisänsä kanssa.
Muutoin pöytä tulvi erinäisiä paperinippuja, kyniä, klemmareita ynnä muuta.
Viime työviikko oli päättynyt huolestuttaviin kuvioihin, mysteerisen murha-uhrin saavuttua junassa Suttonin rautatieasemalle - siis kovin lähelle hänen kotiaan. Jos hän olisi sen tiennyt viime vuoden lopulla kun tämän vuoden julkisia vapaapäiviä jaettiin, hän olisi ottanut ekstrapitkän viikonlopun eli myös tänään vietettävän kevään pankkilomapäivän vapaaksi voidakseen viettää senkin kokonaan tyttärensä ja puolisonsa kanssa, jotka olivat nyt sitten kahdestaan kotona. No, ainakin näistä maksettiin tuplapalkka. Tosin ei tapauksessa ollut mitään mikä vihjaisi hänen tai perheensä olevan missään vaarassa, mutta silti ei ollut ihan mitätöntä kohdata tällaista liian lähellä kotiaan.
Perhe-elämän viettämisen sijaan hän siis istui työpöytänsä ääressä kuin tatti, käyden läpi oman konstaapeliryhmänsä raportteja joita oli kertynyt viikonlopun aikana huomattava kasa vaikka osan olikin hoitanut komisario hänen vapaapäiviensä aikana. Mies naputteli levottomana mustekynän nappia työpöytäänsä, kirjoittaen välillä muistiinpanoja raporteista erilliselle tyhjälle paperilapulle jos jossain oli mitään huomautettavaa, kysyttävää tai muutoin korjattavaa. Hänen työpöytänsä sijaitsi sentään syvemmällä aseman sisällä eikä kovin lähellä kaikkein vilkkainta aluetta. Tästä ei edes nähnyt etuoville.

Hän ei ollut ehtinyt edes ajatella ruokailua, mutta vaativasti muriseva tyhjä vatsa sai hänet levottomaksi ja lopulta vilkaisemaan rannekelloaan joka lähestyi iltapäivä yhtä. Ulkona oli juuri sopivan mukava lämpötila eikä edes satanut ja aurinkokin kurkki välillä enimmäkseen pilviseltä taivaalta joten oli houkuttelevaa lähteä ulos syömään. Mutta ruokatunnin ollen vain kolmekymmentä minuuttia eikä häntä himottanut mikään lähistöllä olevista pikaruokaloista, hän päätti nauttia vain aamulla pakkaamansa eväät. Vielä hän kuitenkin syventyi lukemaan sillä hetkellä edessä olevaa raporttia loppuun, tähdäten tauolle sen jälkeen tarjoutuvassa välissä.]]> <![CDATA[Isoja uutisia, isompia päätöksiä]]> https://hiddenkiss.net/hphr/showthread.php?tid=9 Sat, 19 Mar 2016 02:47:26 +0000 https://hiddenkiss.net/hphr/showthread.php?tid=9


La, 4.8.1990, 10:00--> //

Jacob istui pienen kahvilan pöydän ääressä selaillen edellisen päivän iltalehteä, sisätiloissa ikkunan vieressä sillä sisällä oli paljon viileämpää kuin ulkona. Saman olivat todenneet monet muutkin sillä kahvila oli tupaten täynnä väkeä ja puheensorinaa, taustalla soivan radion lisäksi. Yllään miehellä oli valkoinen, löysä t-paita ja vaaleanruskeat hieman polvien alapuolelle ulottuvat shortsit joissa oli sivutaskut, ja valkoisten sukkien päällä tummanruskeat sandaalit.
Kesästä oli lupailtu hyvin kuivaa, aurinkoista ja lämmintä joten hän oli keväällä päättänyt pitää pitkän kesäloman. Puolet vuosilomapäivistään kerralla, ja tavallisten vapaapäivien rinnalla se muodosti peräti neljän viikon kesäloman. Kesäkuun jälkeen ennuste olikin täyttynyt varsin lahjakkaasti ja hän oli onnellinen että oli valinnut lomakseen tenavien kesäloman ensimmäiset viikot. Etenkin nyt elokuun ensimmäinen viikko oli ollut suorastaan sietämättömän kuuma, tänäänkin lämpöasteet heiluivat kolmenkymmenen pinnassa. Vielä oli viikko lomaa jäljellä, ja toivoa sopi että ennuste pitäisi senkin suhteen paikkansa - että ilmat viilenisivät mukavalle tasolle näistä ennätyshelteistä.

Hän ei ollut vielä tilannut jäävettä kummempaa, sillä hän odotti seuraa. Cullodena Aiken, jota voisi jo oikeastaan kutsua perhetuttavaksi - sen verran usein he olivat vuosien aikana tavanneet sen jälkeen kun tämä oli kuusi vuotta sitten joulun alla ilmestynyt heidän ovelleen erään kaukaisen menneisyyden kohtaamisen tiimoilta, oli eilen soittanut ja pyytänyt häntä kahville. Tämä oli kuulostanut siltä kuin jokin vaivaisi häntä, mutta ei ollut sanonut mitään. Jacob kuitenkin siis odotti ettei tämä välttämättä olisi aivan satunnainen sosialisointikahvittelu.

Mies vilkaisi rannekelloaan joka näytti kymmentä, aikaa jolloin he olivat sopineet näkevänsä. Hän oli vain saapunut hieman aiemmin sillä oli ollut muutenkin keskustassa käymässä.
Suunnitelma oli viettää päivä Danielin, Julien ja vekaroiden kanssa Kentiin rannalle ties kuinka monennen kerran sinä kesänä, mutta lähtö olisi vasta puolen päivän maissa. Jotten aikaa kahvitteluun ja kuulumisten vaihteluun oli reilusti.]]>


La, 4.8.1990, 10:00--> //

Jacob istui pienen kahvilan pöydän ääressä selaillen edellisen päivän iltalehteä, sisätiloissa ikkunan vieressä sillä sisällä oli paljon viileämpää kuin ulkona. Saman olivat todenneet monet muutkin sillä kahvila oli tupaten täynnä väkeä ja puheensorinaa, taustalla soivan radion lisäksi. Yllään miehellä oli valkoinen, löysä t-paita ja vaaleanruskeat hieman polvien alapuolelle ulottuvat shortsit joissa oli sivutaskut, ja valkoisten sukkien päällä tummanruskeat sandaalit.
Kesästä oli lupailtu hyvin kuivaa, aurinkoista ja lämmintä joten hän oli keväällä päättänyt pitää pitkän kesäloman. Puolet vuosilomapäivistään kerralla, ja tavallisten vapaapäivien rinnalla se muodosti peräti neljän viikon kesäloman. Kesäkuun jälkeen ennuste olikin täyttynyt varsin lahjakkaasti ja hän oli onnellinen että oli valinnut lomakseen tenavien kesäloman ensimmäiset viikot. Etenkin nyt elokuun ensimmäinen viikko oli ollut suorastaan sietämättömän kuuma, tänäänkin lämpöasteet heiluivat kolmenkymmenen pinnassa. Vielä oli viikko lomaa jäljellä, ja toivoa sopi että ennuste pitäisi senkin suhteen paikkansa - että ilmat viilenisivät mukavalle tasolle näistä ennätyshelteistä.

Hän ei ollut vielä tilannut jäävettä kummempaa, sillä hän odotti seuraa. Cullodena Aiken, jota voisi jo oikeastaan kutsua perhetuttavaksi - sen verran usein he olivat vuosien aikana tavanneet sen jälkeen kun tämä oli kuusi vuotta sitten joulun alla ilmestynyt heidän ovelleen erään kaukaisen menneisyyden kohtaamisen tiimoilta, oli eilen soittanut ja pyytänyt häntä kahville. Tämä oli kuulostanut siltä kuin jokin vaivaisi häntä, mutta ei ollut sanonut mitään. Jacob kuitenkin siis odotti ettei tämä välttämättä olisi aivan satunnainen sosialisointikahvittelu.

Mies vilkaisi rannekelloaan joka näytti kymmentä, aikaa jolloin he olivat sopineet näkevänsä. Hän oli vain saapunut hieman aiemmin sillä oli ollut muutenkin keskustassa käymässä.
Suunnitelma oli viettää päivä Danielin, Julien ja vekaroiden kanssa Kentiin rannalle ties kuinka monennen kerran sinä kesänä, mutta lähtö olisi vasta puolen päivän maissa. Jotten aikaa kahvitteluun ja kuulumisten vaihteluun oli reilusti.]]>